IRC-Galleria

Millah

Millah

Älä juokse mun luota ♥♥♥♥♥♥

Selaa blogimerkintöjä

testaa trendikkyytesi astePerjantai 20.06.2008 12:28

Seuraat trendejä jonkin verran, mutta mitenkään mahdottomasti ne eivät kulutuskäyttäytymiseesi vaikuta. Sorrut joskus ostamaan jonkin hittituotteen, mutta muutaman kerran jälkeen se jää kaappiin käyttämättömänä. Sinun ja muotifriikin ero on se, että sinä harmittelet ostostasi, kun taas muotifriikki tietää ostaessaan, että vaatteet käyttöaika on kaksi kuukautta. Lopulta opit ostamaan perustyylikkäitä ja ajattomia vaatteita, joita voi välillä säväyttää näyttävillä asusteilla ja jotka eivät vie vararikkoon.

juhannus taikojaPerjantai 20.06.2008 03:44

Kuka on se oikea ja juhannustaikoja

* Mikäli on erityisen utelias tulevan puolisonsa suhteen, pitää kiivetä lantakasan päälle kolmena perättäisenä torstai-iltana ja tähyillä pohjoiseen päin. Kun kolmannen illan jälkeen menee kotiin, kohtaa kyseisen henkilön tai näkee tästä unta. Taaksepäin ei saa katsoa eikä myöskään nauraa, sillä silloin kaikki menee piloille.

* Lempipannukakku puolestaan valmistetaan sekoittamalla keskenään kolme lusikallista jauhoja, kolme lusikallista suolaa ja tilkkanen vettä. Syö pannukakku ja saat nähdä unessa tulevan sulhosi ojentavan vesilasia. Jos ylkä itse juo kannusta, on kyseessä juoppo. Jos hän taas käyttää tuoppia, on hän vallan mainio mies.

* Juhannusyönä mene kolme kertaa muutetun rakennuksen katolle. Erilaiset äänet kertovat mitä on luvassa: soitto tietää häitä, lapsen itku lapsia ja lautojen kalina tai vasaran nakutus ruumisarkkua tai kuolemaa. (Heikinmäki, Laaksonen, Piela 1989, 121-124)

* Juhannussaunan jälkeen vasta heitetään saunan katolle tai katon yli. Vihdan tyven osoittaessa kotia päin saa olla vuoden kotona, kirkolle päin osoittaessa tarkoittaa heittäjälle kuolemaa ja jos tyvi kääntyy jonnekin muualle kuin edellä mainittuihin paikkoihin niin sinnepäin joutuu naimisiin. (Heikinmäki ym. 1989, 121-124)

* Salainen vaellus ruispellossa oli myös yksi tapa saada tuleva puoliso selville. Viiteen rukiinolkeen sidottiin erivärisiä lankoja: punainen, musta, vihreä, keltainen ja valkoinen. Korret otettiin yhteen käteen ja leikattiin tasaisiksi. Aamulla katsottiin tulokset. Se korsi, joka oli eniten kasvanut, tiesi kertoa tulevaisuuden. Punainen merkitsi iloa,vihreällä pääsi pian naimisiin, keltainen ennusti huoruutta, musta murhetta ja valkoinen kuolemaa. (Heikinmäki)

* Juhannusyönä voitiin tehdä myös kuoppa, joka peitettiin siitä otetulla turpeella. Jos siihen oli aamulla ilmestynyt jotakin elävää, pääsi kuopan tekijä naimisiin. Asioita tulkittiin eläimen mukaankin: muurahainen kertoi hyvää, ilkeä mato tai inhoittava sontiainen pahaa. Samana yönä voitiin tehdä kolmekin eri kuoppaa, joista sitten kävi ilmi naimisonni, rikkaudet tai kuolema. (Heikinmäki)

* Juhannusyönä halkopinosta kahmaistiin pino halkoja, jotka laskettiin. Parillisen luvun saanut menee seuraavana naimisiin.

* Jos nuori mies kulkee juhannusyönä ojia myöten ruispeltoon, hän näkee tulevan morsiamensa aaveen.

* Yhdeksän eri lajia kukkia ja vieläpä kolmen talon maalta kerättynä, ääneti kulkien ja tyynynsä alle asettaen antaa yöllä tulevan puolison uniin.

* Nuori tyttö voi mennä keskiyöllä kolmen tien risteykseen, riisuen siinä itsensä alastomaksi ja lakaisten teitä kaikkiin kolmeen suuntaan. Näin tuleva puoliso tulee häntä tiellä vastaan. Jos kukaan ei tule, ei tyttö sinä vuonna pääse naimisiin. (Enäjärvi-Haavio 1989)

* Naimisiin päästäkseen on tyttöjen käveltävä kaksi kertaa myötäpäivään kirkon ympäri ja yhden kerran vastapäivään kontinkantajan vastustamiseksi. Lisäksi sen jälkeen on käytävä kirkkorannassa huuhtelemassa silmänsä, jota tehdessään on kuiskattava itsekseen: “Lurtti (=sulho) lupasi tullakseen Pärttylin päivänä sunnuntaina.” (Häyhä 1987)

* Kaivo tulee kiertää kolme kertaa ympäri alastomana keskiyön hetkellä, niin kurkistaessaan veteen näkee tulevan puolisonsa.

* “Nuoret miehet naimattomat, jotka tahtovat morsiamensa tietää, menevät järvelle tai virralle vesikivelle istumaan eli semmoisen kiven päälle, jonka ympäritse vesi on. Sieltä saavat morsiamensa haamun nähdäksensä.” (Heikinmäki ym. 1989)

Hyvää Jussia!!!!!!!! Opi suomea Perjantai 20.06.2008 03:43

JUHANNUS O JUSTIINSA NYT

Greets from Finland!!!

TERKKUJA SIIS SUOMESTA

Maybe we bath in a sauna

KYLYVETTÄÄN IHAN KOHTSILLÄÄN SAUNASSA

Oooh, I like this birch.



HAKATKAA SILLÄ VASTALLA - KYLLÄ MÄÄ KESTÄN

Can I have a one beer please?

KELLÄ SE ON SE KORI SITÄ KALJAA ?

Now I'm going to swim

NO NYT SINNE JÄRVEEN PULIKOIMAAN

Dont pass out before the midsummer pyre will get off

JA ETTE MUUTEN SAMMU ENNEN KOKKOA

Have a metal Midsummer Day!

METALLISET JUSSIT
ostin eilen kuopiorockin liput ja Ja nyt vaan odotellaan hyvillä mielin ..Koska liput on jo taskussa ettei
tarvitse pelätä että liput loppuu kesken.. koska kuopiorock on jo nyt kasvanut isoksi festariksi joten
suosittelen kaikkia jotka sinne on tulossa Ostamaan ennakkoon.. koska ei voi tietää jos kuopiorock myydään vielä loppuun niin ei sitten tarvitse valittaa ettei saanut lippua.. oma vika kun ei ostanut ennakkoon , en voi sanoa muuta.. :)
Päiväkohtainen Lippu maksaa Vain 35 € Ennakkoon.. Joten ennakkoon kannattaa siten ostaa jos mielee festareille tänä kesänä..

perjantaina ei oliskaan mitään hyviä esiintyjiä ..lauantaina parhaimmat esiintyjät mm.

- Uniklubi
- Mokoma
- Cradle Of Filth
- Teräsbetoni
- Viikate
- Wide Screen Mode
jne jne

come and see uniklubi <3Torstai 19.06.2008 01:54

To 19-06-2008
RMJ, Pori
Kirjurinluoto, Pori
Ikäraja/Age limit: K18
Artistit: Kotipelto, Kotiteollisuus, Kaizers Orchestra, The Rasmus, Uniklubi, Ari Koivonen, Happoradio, Jenni Vartiainen, Waltari
Liput/Tickets: 48€ @ www. lippupalvelu. fi
Portit avataan/Doors open: klo 17:00
Uniklubi showtime: klo 1:45 (Main Stage)
Website

Pe 20-06-2008
Himosfestival, Jämsä
Himospark, Jämsä
Ikäraja/Age limit: K18
Artistit: Snow White’s Poison Bite, Martti Servo & Napander, Viikate, Uniklubi, Egotrippi, Jenni Vartiainen, Waldo’s People, E-Type, Kotiteollisuus, Stepa, Popeda, The 69 Eyes, CMX
Liput/Tickets: 45€ @ www. tiketti. fi, www. lippupalvelu. fi, 50€ portilta
Portit avataan/Doors open: klo 11:00
Uniklubi showtime: klo 17:15 (Päälava)
Website

La 21-06-2008
Hangon Juhannus, Hanko
Hangon Casinopuisto, Hanko
Ikäraja/Age limit: S (anniskelualue K18)
Artistit: Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Uniklubi, Lovex, Chisu, Popeda
Liput/Tickets: 30€ @ www. tiketti. fi, www. lippupalvelu. fi
Portit avataan/Doors open: klo 12:00
Uniklubi showtime: klo 20:30
Website

Hyvää juhannusta kaikille ja nähdään keikoilla!
Enjoy midsummer celebrations and see you at the gigs!

itse vaan pääsen vasta 5.7. taas näkemään uniklubin mutta siitä se sitten keikkailu taas alkaa.. ja myös siinä välissä on ENTWINE.. 24.7. Joensuussa jonka meen myös katsomaan ja Kuopiorockin liput oon jo tänään ostanut ja lauantaiksi ostin vain .koska parhaimmat bändit sillon .. Kuten UNIKLUBI, ENTWINE,FRADLE OF FILTH,TERÄSBETONI,MOKOMA,VIIKATE...JNE..ja päiväkohtainen lippu maksaa 35 € sisältäen leirintäalue paikan

LISÄÄ MYÖHEMMIN...


Kaikki keikat:
19-06-2008 - Pori, RMJ
20-06-2008 - Jämsä, Himos Festival
21-06-2008 - Hanko, Hangon Juhannus
04-07-2008 - Rovaniemi, Simerock
05-07-2008 - Kuopio, Kuopio Viinijuhla
10-07-2008 - Tampere, Tammerfest
11-07-2008 - Lohja, Rantajamit
12-07-2008 - Uusikaupunki, Hotelli Aquarius
17-07-2008 - Kuortane, TerwaPop
18-07-2008 - Hämeenlinna, Wanaja Festival
25-07-2007 - Kemi, Corner Inn
26-07-2008 - Kuopio, Rockcock
30-07-2008 - Turku, Kooma Night Club
01-08-2008 - Hämenkyrö, Hämyvestarit
02-08-2008 - Kokkola, Kokkola Rock
09-08-2008 - Suonenjoki, Iisrokki
15-08-2008 - Vantaa, Tulisuudelma
16-08-2008 - Ylöjärvi, Ylis..festarit
29-08-2008 - Salo, Salohalli
30-08-2008 - Eura, Osmantupa
You Say Pink
I say Black
You say Paris Hilton
I say Hayley Williams
You Say Zac Efron
I say Gerard Way
You say Pop
I say Rock
You say I'm Weird
I say I'm Different
PUT THIS ON YOUR PROFILE IF YOU AGREE!

riihimäki rock 2008 Keskiviikko 18.06.2008 18:52

Myymme ennakkolippuja Riihimäki Rockiin Graniitinaukiolla maanantaista
23.6. torstaihin 26.6. saakka!

Hae lippusi ajoissa! Lipunmyynti tapahtuu punaisesta Ferrarista, joka
parkkeeraa Graniitinaukiolle maanantaipäivän aikana!

Rokkisirkus saapuu pian kaupunkiin!

Paramore <3Tiistai 17.06.2008 02:51

Paramore -That's What You Get (Official Video)
http://www.youtube.com/watch?v=fbLQo0FISIw

No sir, well I don't wanna be the blame, not anymore
It's your turn, so take a seat we're settling the final score
And why do we like to hurt, so much?

I can't decide
You have made it harder just to go on
And why, all the possibilities where I was wrong

That's what you get when you let your heart win, whoa
That's what you get when you let your heart win, whoa
I drowned out all my sense with the sound of its beating
And that's what you get when you let your heart win, whoa

I wonder, how am I supposed to feel when you're not here
Cause I burned every bridge I ever built when you were here
I still try holding onto silly things, I never learn
Oh why, all the possibilities I'm sure you've heard

That's what you get when you let your heart win, whoa
That's what you get when you let your heart win, whoa
I drowned out all my sense with the sound of its beating (beating)
And that's what you get when you let your heart win, whoa

Hey, make your way to me, to me
And I'll always be just so inviting
If I ever start to think straight
This heart will start a riot in me
Let's start, start, hey!

Why do we like to hurt so much?
Oh why do we like to hurt so much?

That's what you get when you let your heart win!
Whoa

That's what you get when you let your heart win, whoa
That's what you get when you let your heart win, whoa

Now I can't trust myself with anything but this
And that's what you get when you let your heart win, whoa

tää on yksinkertaisesti Paras.. " hieno biisi " muttei niin hieno ja Ihana kun "crushcrushcrush" <3

Paramore - crushcrushcrush ( Official Music Video Clip)
http://www.youtube.com/watch?v=Y-5BF4NYGck

I got a lot to say to you
Yeah, I got a lot to say
I noticed your eyes are always glued to me
Keeping them here
And it makes no sense at all

They taped over your mouth
Scribbled out the truth with their lies
You little spies
They taped over your mouth
Scribbled out the truth with their lies
You little spies

Crush
Crush
Crush
Crush, crush
(Two, three, four!)

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one two of us who's counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than this

If you want to play it like a game
Well, come on, come on, let's play
Cause I'd rather waste my life pretending
Than have to forget you for one whole minute

They taped over your mouth
Scribbled out the truth with their lies
You little spies
They taped over your mouth
Scribbled out the truth with their lies
You little spies

Crush
Crush
Crush
Crush, crush
(Two, three, four!)

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one two of us who's counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than this

Rock and roll, baby
Don't you know that we're all alone now?
I need something to sing about
Rock and roll, hey
Don't you know, baby, we're all alone now?
I need something to sing about
Rock and roll, hey
Don't you know, baby, we're all alone now?
Give me something to sing about

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one two of us who's counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than
No, oh

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one two of us who's counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than
More than this

tulispa paramore uudelleen suomeen..

the winylsTiistai 17.06.2008 01:54

Heippa, Meidän uusi ”Honey & Lime”-levy on ilmestynyt. Käy ihmeessä tutustumassa;) http://dum.diesel.com/artist/the_winyls
Apulannan Kesä-EP kaupoissa nyt! Sinne siis! Voipi ladata myös diginä kaikista verkkoputiikeista. Huom! Sisältää veisun Paha ihminen.

In English: Apulanta`s New Release Kesä-Ep Out now! Includes the song Paha Ihminen.

Ps.
Tuoreen Apulanta-haastattelun voi lukea, katsoa ja kuunnella Juoni.netistä.
http://www.juoni.net/tarinat/mita-vaikeampi-tilanne-sita-helpommin-siita-selviaa/