IRC-Galleria

Miro_Christian

Miro_Christian

Elämä on sitä mitä sä siitä teet.

Taas Kerran...Lauantai 11.04.2009 00:03

Mitäköhän tuli tehtyä...nyt vituttaa.

XDDTiistai 07.04.2009 01:41

Siitin on pehmeästä sidekudoksesta muodostunut putkimainen elin, joka sijaitsee etupuolella vartalon alaosassa kivesten yläpuolella. Siitin kiinnittyy lantion pohjaan eikä ole kokonaan näkyvissä.

Siittimessä on kolme paisuvaista, kaksi siittimen ja yksi virtsaputken paisuvainen, jotka muodostavat suurimman osan siittimen tilavuudesta. Paisuvaiset jatkuvat kivesten yläpuolitse lähelle peräaukkoa asti.

Siittimen uloin osa eli terska on limakalvon peittämä virtsaputken paisuvaisen laajentunut pää, jonka päähän siittimen sisällä kulkeva virtsaputki avautuu. Virtsaputki alkaa virtsarakosta, ja siihen liittyvät siemenjohtimet, jotka lähtevät lisäkiveksistä. Terskassa on runsaasti hermopäätteitä, ja se on miehen tuntoherkintä aluettalähde?.

Siittimen päällä on joustava nahka, jonka terskan peittävää ulointa osaa kutsutaan esinahaksi. Esinahka peittää terskan kokonaan tai osittain, siittimen paisuessa erektioon se yleensä liukuu terskan päältä pois. Esinahka kiinnittyy terskaan kapean ihopoimun, frenulumin avulla. Ympärileikkauksessa esinahka poistetaan, jolloin terska on aina paljaana.

Seksuaalisen kiihottumisen seurauksena paisuvaisten paisuvaiskudokseen pakkautuva veri saa aikaan erektion, jolloin siitin nousee pystyyn sekä laajenee pitemmäksi, paksummaksi ja kovemmaksi.

Yksilöiden väliset erot siittimen koon ja ulkonäön suhteen ovat huomattavia.

Joidenkin eläinlajien siittimissä on siitinluu, jonka tarkoituksena on olla siittimen lisätukena. Ihmisellä tällaista ei ole.

XDTiistai 07.04.2009 01:40

Nänni (lat. papilla mammae) on rinnan keskellä sijaitseva ulkoneva osa, johon rinnan maitotiehyet avautuvat. Nännin ympärillä olevaa pigmentoitunutta aluetta kutsutaan nännipihaksi eli areolaksi. Ihmisellä on normaalisti kaksi nänniä.

[Ei aihetta]Tiistai 07.04.2009 00:35

Olen syntynyt
[ ] talvella
[ ] keväällä
[x] kesällä
[ ] syksyllä

Minulla on Â…

[ ] … pitkät hiukset
[x] Â… lyhyet hiukset
[ ] … puolipitkät hiukset
[ ] Â… sekalaiset hiukset

Hiukseni ovat ...

[x] Â… Blondit
[ ] Â… Brunetet
[ ] Â… Punaiset
[ ] Â… Mustat
[ ] … Milloin minkäkin väriset
[ ] … Todella värikkäät

Minulla on

[ ] Â… 1 sisarus
[ ] Â… 2 sisarusta
[ ] Â… 3 sisarusta
[x] Â… 4 sisarusta
[ ] Minulla on enemmän!
[ ] Minulla EI ole sisaruksia

Onko sinulla lemmikkiä/lemmikkejä:

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Haluaisin

Minkä lemmikin omistat/haluaisit:

[x] Kissa
[x] Koira
[ ] Pupu
[ ] Hiiri
[ ] Rotta
[ ] Gerbiili
[ ] Marsu
[ ] Hamsteri
[ ] Käärme
[ ] Hämähäkki
[ ] Gekko
[ ] Iguaani
[ ] Kultakala / muita kaloja
[ ] Undulaatti
[ ] Papukaija
[ ] Joku muu, mikä?

Olen horoskoopiltani:

[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] Rapu
[x] Leijona
[ ] Neitsyt
[ ] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies
[ ] Kauris
[ ] Vesimies
[ ] Kalat

Uskotko horoskooppeihin:

[x] Kyllä
[ ] En

Onko horoskooppisi luonnekuvaus lähellekään sinua:

[x] Kyllä on.
[ ] Ehkä vähän.
[ ] Ei ole.
[ ] En tiedä.

Lempiruokiasi näistä: (3-7 kpl)

[x] Kiinalainen
[ ] Makaronilaatikko
[x] Kalakeitto
[ ] Hernekeitto
[ ] Sushi
[ ] Lasagne
[x] Spaghetti
[x] Lihapullat
[ ] Pyttipannu
[x] Kalapuikot
[x] Pizza
[ ] Kaalikääryleet
[ ] Lihakeitto
[x] Nakit ja ranskalaiset

Lempijuomiasi näistä:

[x] Tee
[ ] Kahvi
[ ] Jäätee
[x] Mehu
[x] Limsa
[x] Vesi
[x] Maito
[ ] Alkoholi

Lempimusiikkiasi:

[ ] Pop
[ ] Rock
[ ] J-rock
[ ] Klassinen
[ ] Electronic
[ ] Dance/Techno
[x] Hip-Hop
[x] Rap
[ ] Latin
[x] Metalli
[] Punk
[x] R&B
[ ] Jotain muuta? Mitä?

paskat bändit/laulajat:

[x] Tokio Hotel
[x] Anna Abreu
[x] Ari Koivunen
[x] Rihanna
[x] Children Of Bodom
[x] Britney Spears
[ ] Nightwish
[ ] Sturm und Drang
[x] An Cafe
[x] Pussycat Dolls
[ ] Miyavi
[ ] Dir en Grey
[ ] Apulanta
[ ] Eminem
[x] 50 Cent
[x] Elastinen
[x] Enrique Iglesias
[ ] Good Charlotte
[x] My Chemical Romance


hyvät bändit/laulajat:
[ ] Tokio Hotel
[ ] Miyavi
[ ] Dir en Grey
[ ] Apulanta
[x] Eminem
[ ] 50 Cent
[ ] Enrique Iglesias
[x] Good Charlotte
[ ] My Chemical Romance

Televisiosta seuraat:

[] Pakoa
[ ] Housea
[ ] Huippumalli Haussa
[ ] Suomen Unelmien Poikamiestä
[ ] Täydellisiä Naisia
[x] Simpsoneja
[ ] Amazing Racea
[ ] Selviytyjiä
[ ] Salattuja Elämiä
[/] Smallvilleä
[ ] Veronica Marssia
[/] Xenaa
[ ] Heroesia
[ ] L-Koodia
[ ] Num3roita
[ ] lasten ohjelmia
[x] muita mitä ei mainita.

Puhelimestasi:

Puhelimeni merkki onÂ…
[x] Â… Nokia
[ ]Â… Samsung
[] Â… Siemens
[ ] Â… Sony Ericsson
[ ] Â… Motorola
[ ] Â… LG
[ ] Â… Panasonic
[ ] … Joku muu? Mikä?

Viimeisin viesti on:

[ ] Äidiltä
[ ] Isältä
[ ] Siskolta
[ ] Veljeltä
[x] Naispuoliselta kaveriltasi
[ ] Miespuoliselta kaveriltasi
[ ] Sukulaiselta
[x] Tyttöystävältäsi
[ ] Joltain muulta? Keneltä?

yövaatteesi:

[ ] Pyjama
[ ] Joku yöpaituli
[ ] Toppi ja alushousut
[x] Vaihtelee
[ ] Toppi ja naisten bokserit
[x] En mä vaatteita nukkuessa käytä!
[ ] Joku muu

Lempiaineet koulussa:

[ ] Matikka
[x] Liikunta
[x] Uskonto/Elämänkatsomustieto
[ ] Biologia
[ ] Maantieto
[x] Kemia
[ ] Fysiikka
[ ] Terveystieto
[ ] Kuvis
[x] Musiikki
[ ] Käsityöt
[x] Puutyöt
[ ] ATK
[ ] Ilmaisutaito
[x] Englanti
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Ranska
[ ] Joku muu kieli
[x] Äidinkieli
[ ] Kotitalous
[x] Joku joka jäi mainitsematta

Oletko/oletko hakemassa/oletko tulevaisuudessa menossa:

[ ] Lukioon
[x] Amikseen
[x] Oppisopimuksella töihin
[ ] Ajattelin välivuotta
[ ] En vielä tiedä!

Oletko/Oletko ollut koulukiusattu:

[x] Kyllä
[] En
[ ] En ole varma

Onko sinulla kuvia netissä:

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Ei vielä


Milloin pelasit viimeksi Twisteriä:

[ ] Tänään!
[ ] Eilen.
[ ] Toissapäivänä
[ ] Viikon sisällä
[ ] Pari viikkoa sitten
[x] Yli kuukausi sitten
[ ] Yli kaksi kuukautta sitten
[ ] Yli puoli vuotta sitten
[ ] Yli vuosi sitten
[ ] En muista enää

Mutta, pidätkö edes Twisteristä:

[x] Kyllä, kiva peli.
[ ] En, ei oo mun juttu.
[ ] Emt. Ihan ok se on.

Kumman valitset?

[ ] Kissa [x] Koira

[ ] Hiiri [x] Rotta

[x] Salmiakki [ ] Lakritsi

[x] Huulipuna [ ] Huulikiille

[ ] Omena [x] Päärynä

[x ] Mansikka [ ] Vadelma

[x] Mehujää [ ] Kermajäätelö

[ ] Tikkari [x] Suklaapatukka

[x] Voikukka [ ] Päivänkakkara

[ ] Anna Abreu [x] Kristiina Brask

[ ] Ari Koivunen [x] Kristian Meurman

[x] Latinomusiikki [ ] Konemusiikki

[ ] Pinkki [x] Musta

[x] Tumma meikki [x] Vaalea meikki

[x] Pitkät ripset [ ]Tuuheat ripset

[ ] Paksut paakkuiset ripset [x] Ohuet paakuttomat ripset

[] Kirja [x] Elokuva

[Ei aihetta]Lauantai 04.04.2009 05:21

1. CHEEK tulee kosimaan SINUA.
[x] Mitäs helvettiä?
[x] o____________O
[ ] MENNÄÄN NAIMSIIN HETI,KULTA <3654467478
[xD] Kuka Cheek..?

2. Kävelet kaupungilla,kunnes kirkuvat teinit juoksevat sinua kohti ja pyytävät nimmareita.
[x] Mitäs ihmettä tää nyt on ?
[x] Siis..näinhän mulle käy aina kaupungilla.
[ ] x___________________X
[x] *Lähtee juoksemaan pakoon*
[x] *Kirjoittaa kiltisti nimmarit ja jatkaa matkaa*

3. Menet kauppaan ja näet isäsi jonkun nuoren naisen kanssa,he ostavat kortsuja.
[ ] Iskä ,mitä oot ottanu ..???
[x] Iskä oot mun idoli !!!
[x] Faija on kauhee Playeri ;)
[x] *kävelet hämmentyneenä ohi ,sanomatta sanakaan.*

4.Seiskassa on juttu sinun ja Ismo Laitelan kuumasta yöstä hotellissa.
[x] Ei seiskan ois pitäny saada tietää tosta!!!!111
[ ] Hyvä läppä ...
[ ] LOL,joku ISMO.
[x] Siis mitä.? :''o

5.Heräät aamulla Elastisen vierestä.
[x] Sou ? Tää on tavallista mulle herätä julkkisten vierestä ;)
[ ] Meillä tais olla kiva yö ..?
[x] No hyi helvetti .________.
[x] .....

6.MÄ OON NIIN LEIJA < 2543534
[ ] NO VITTU,ETKÄ OO!
[ ] LOL
[x] Nii ootki :) (Mut et voita mua:D)

7.Johanna Tukiainen on äitisi....
[ ] No ei vitussa!
[ ] JEEEE,tuksu on mun idoli ;)
[ ] Paska läppä.
[x] hehe..pitäskö tän olla hauska ?

8.Pienet vihreä miehet tulee ovellesi pesäpallomailojen kanssa.
[x] AI MOI!
[x] Teitä ootinkin ^^
[ ] Tää on mun normi uni...
[ ] Just.

9. Kaikki tietokoneet hävitetään maapallolta.
[x] EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!
[x] Äiti ! )
'':
[x] Taas aika paska läppä.
[ ] Tapan itteni.

10. Mä hyppään sillalta alas junan eteen!
[ ] No vittu siitä vaan !
[ ] Ängst.
[ ] Kiinnostaa.
[x] Älä )''':

11.Ismo Laitela tulee ovellesi makkarapaketin ja kahden oluen kanssa ja hän pyytää sinua saunaan.
[ ] UUUUH,mennään toki ;)
[x] No vittu mee yksinäs -.-'
[x] Otetaan Seppokin mukaan ?
[x] Ei riemulla rajaa kun saa Ismon kanssa saunoo<3

Miro ChristianKeskiviikko 18.03.2009 00:11

Käykää kattomas mun musaprojekti mikserissä:)

www.mikseri.net/miroc

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 07:18

Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[x] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
[ ] teet läksyt kiltisti
[ ] olet aina hieman etuajassa koulussa
Yht: 1

11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[ ] luet kokeisiin
[ ] syöt kouluruokaa
Yht: 0

12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[ ] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi :D
[ ] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[ ] olet tunneilla kiltisti
Yht: 0

13-vuotias:
[ ] käytät paljon meikkiä
[ ] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[ ] yläasteella on makeeta
[ ] koulu-uinti on kamalaa
[ ] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä
Yht: 0

14-vuotias:
[ ] meikkaat säännöllisesti
[ ] käytät hiuslakkaa
[x] et kuuntele välillä tunneilla tarkasti
[ ] suoristat aina hiuksesi
[ ] vittuilet opettajille
Yht:1

15-vuotias:
[ ] odotat peruskoulun jälkeistä elämää
[x] tiedät jo tulevan ammattisi
[ ] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[x] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[ ] yrität tosissasi nostaa numeroitasi
Yht: 2

16-vuotias:
[ ] Olet käynyt jo riparin
[x] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[ ] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[ ] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa
Yht: 2

17-vuotias:
[x] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[x] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[x] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[x] Odotat kovasti, että täytät 18v
Yht: 4

18-vuotias:
[x] Olet käynyt jo baarissa :D
[ ] Haluat pian ajokortin
[x] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[ ] Koulu on jo takana
[ ] Sinulla ei ole kiire seurustelu-suhteeseen
Yht: 2

19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[x] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[x] Sinulla on oma tietokone
Yht: 4

20-vuotias tai vanhempi:
[ ] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[ ] Sinulla on lemmikki
[ ] Olet töissä
[ ] Illalla lähdet ulos
[x] Kaipaat huomiota
Yht: 1

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.03.2009 02:23

Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat.
Gorbatshovilla oli omituinen päähänpinttymä.
Kissat protestoivat menemällä naulakkoon.
Kustavilainen tilaa olutta rahtina: "Milloin olut on kustavissa?"
Lakimies tietää kaikenlaista.
Lensi ulos sähköasentajalinjalta. Teki vääriä johtopäätöksiä.
Lontoon vartijoiden talvisotahenkeä: "Toweria ei jätetä!"
Mistä alkuihminen sai kipinän tulentekoon?
Mistä johtuu, että seksiä harrastetaan useimmiten kännissä? Olisi kiva saada selvää.
Morsian katosi, mutta vainukoira pääsi vihille.
Mykkä kissa on mauton.
Nikottelulääkkeen keksijä sai hikoilla omaisuutensa.
Nykyiset avovankilat pitävät vankilanjohtajia pakokauhun vallassa.
Surisiko kärpänen kaverin kuollessa?
Tekevälle sattuu: Ompeluvirheen takia napit vastakkain paitatehtaalla!
Tytöt varokaa: Intian matkalla on aina vaarassa, että guru tulee puseroon.
Vangilla on karatessa musta vyö.
Vein autoni korjattavaksi vaihteen vuoksi.
Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.
Blackmetalisti antoi ensijulkaisulleen nimeksi "Demoni".
Muusikko oli alkanut lammasfarmariksi. Eräänä iltapäivänä kaverit tulivat kyselemään, josko farmari lähtisi baariin kaljalle. "Enpä taida keritä tänään", muusikko-farmari totesi ja lähti kaljalle.
Nörtti ei päässyt koodauksen MM-kisoihin, sillä hänellä ei ollut näyttöä.
Naamioitumisen mestari meni sukkana läpi turvatarkastuksesta.
*ETUNIMESI ALKUKIRJAIN?
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

*HIUSTESI VÄRI?
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

*SYNTYMÄPÄIVÄSI?
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

*SYNTYMÄVUOTESI?
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

*KENGÄN NUMERO?
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihanaa
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

*MISSÄ OLET NYT?
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

More tests-.-Lauantai 28.02.2009 04:20

Joku tulee luoksesi ja tarjoaa levytyssopimusta
(x) No oli jo aikakin!
(x) Oikeesti? ;o
( ) Joo kiitti ei
(x) Tuliski

Näet Anna Abreun kaupassa
( ) ANNA<33<3<3
( ) Viittiskö pyytää nimmarin?
(x) Ehkä voi moikata...
(x) so?

Tietsikkasi menee rikki
(x) haahaa eikä menny ;-P
(x) OUUU NOUU!
( ) Kivaa
(x) No sitte se pitää korjata

Presidentti on päättänyt peruuttaa viikonloput
(x) MITÄ!?
( ) Oliski -.-
(x) EIIIII
(x) Prkle minä en kyllä mene lauantaina kouluu

Koirasi puree sinua
( ) Sinäkin Brutukseni :'''(
( ) SAAKELIN PISKI
( ) Ei mul ees oo koiraa -.-
( ) hahhaa mun koira ei pure ketää
(puree mua muutesiki tosin moikataksee :DDD)
"Kato, Tom kaulitz!"
( ) TOOOM! NIMMARI!<3<33<3 MUT HEI...JOS TOMPPA ON TÄÄL NII BILTSUKI ON O.O<333
( ) Ai moi...
(x) missämissämissä? *hakee kiväärin*
( ) mieluummin Bill ;(

Löydät kadulta liput lempibändisi keikalle
(x) JESSS!
( ) Viempä poliisiasemalle ku joku on hukannu lippunsa...
(x) mitä mä niillä tekisin ku mul olis jo sinne liput?
( ) *Vilkuilee ympärilleensä* no ku ketään ei näy nii otanpa nämä liput tästä itelle...

Pikkuveljesi on myynyt sänkysi
( ) Missä mä nytte nukun? ;Oooo
(x) Saatanan penska!!!
( ) Ei mul oo pikkuveljee ;P
( ) Ihan sama, mä pölläsen sen sängyn

Kun tulet kotiin sängylläsi istuu...
(x) eikö se sänky myyty?
(x) kukakukakuka?
( ) BILL<3<3<3
(x) No kerro kuka se on että mä voin häätää sen pois -.-

...Dingon jäsenet
(x) Ei vittu -.-
(x) Se sänky on yhä myyty -.-
( ) JEE!!
( ) Vittuun siitä!

Kävelet kadulla kun yhtäkkiä päällesi tippuu piano
( ) Yhyyyy ;((
( ) hei, viittiskö joku auttaa?
(x) Wauuu
(x) Hyvä vitsi

Kuolet tylsyyteen
(x) Hyvinkin mahdollista -.-
( ) Eikää
(x) enkä kuole
(x) ööh... okei...

Paras kaverisi on alkanut kuunnella Tokio Hotelia
( ) Vihdoinkin!
(x) EIKÄ!
( ) On kuunnellu jo kauan...
(x) ehhehe hyvä vitsi!

Avaat vaatekaappisi ja sieltä pomppaavat esiin Green Dayn jäsenet jotka alkavat laulaa sinulle paljon onnea vaan
(x) Kiitooos <3
(x) ÄITIII! mun kaapissa on jotain ihme hyypiöitä!!
(x) no eihän nyt ees oo mun synttärit...
( ) ketkä?
(x) Kaappihomot -.-'

Perheenne muuttaa Australiaan
( ) Ihanaa! Kenguruita!
(x) Minä kyllä jään tänne
( ) muutettaiski
( ) NO hyi ei koskaan!!

Poliisit koputtavat ovellasi
( ) Moi! Keitänkö kahvit?
( ) Mitä mä oon muka tehny?! 0_o
(x) *Karkaa takaovesta*
(x) öö... teil on varmaa asiaa mun veljelle

Heräät aamulla ja huomaat että yön aikana on satanut lunta
( ) Jee ! Lunta! 8)
( ) Voi eiij! Mä en kyl mee ulos!
(x) Voi ku kiva
(x) Istun kuiteski koneella koko päivän joten aivan sama

Kaverisi on lainannut Mp3:tasi ja rikkonut sen
(x) VITUN IDIOOTTI!
(x) No ostat kyl uuen
( ) eeh... mitä se mun mp3:sella teki?
( ) no vahinkoja sattuu hani<3

Löydät taskustasi viiden euron setelin
( ) Löytäisinki ;(
( ) Laitanpas tän säästöpossuun
(xD) Sä saat sen
(x) MÄKKÄRIIN<33
(x) HESEEN! <33