IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

ajatelkaa tätä..Perjantai 09.01.2009 02:11

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , emmiä` , p-pinja , [saana , laursq, arasmaringo, maaam, piXXX, -ponyboy, Tiukuliina, KiimaKelly, -ssonja, MarjAri, raparpi, makeit, emmhatesyou, AARGH, Dr_Crane, daflashback, Mussu_^

no minä pähkinänkuoressa? ;)Perjantai 09.01.2009 01:56

Nimi: Hetti
Lävistyksiä: korvissa 6
Tatuointeja: Ei
Pituus: 161
Kengännumero: 38
Hiustenväri: pääosin brune
Sisarukset: Elmo, Mauno, Lukas, Tia-Maria

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit? -Autot x)
...Kappale, jonka kuuntelit? -Zen cafe-elämä moukaroi
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? -ei pysty muistamaan
...CD, jonka ostit? -en osta cd:itä
...Henkilö, jolle soitit? -Toni
...Henkilö, joka soitti sinulle? -Toni
...TV-ohjelma, jonka katsoit? -en kato telkkarii!
...Henkilö, jota ajattelit? -Lissu ku se kommas

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: sekä että.. syvältä ne joka tapauksessa on
Itsemurha: hmm...
Ihmisten tappaminen: vastaan
Teinitupakointi: no siis tottakai puolesta ;P
Rattijuopumus: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
Saippuasarjat: ;D

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi? -khyllä
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi? -Muutaman kerran
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa? -en kauheesti...vähä vaa
...Koskaan joutunut pidätetyksi? -en
...Rauhallinen? -ehkä

MITÄ...
...Shampoota käytät? -Elvital
...Kenkiä käytät? -Korkkareita
...Pelkäät? -hämiksiä ja Tonia

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? -kolme
...Kertaa sydämesi on särkynyt? -kerran
...Sydäntä olet särkenyt? -yhden
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? -muutaman :P
...Arpea on kehossasi? -en oo kummemmin tiiraillu
...Asiaa kadut menneisyydessäsi? - rehellisesti vaan yhtä

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? -grr .. ;)
...Hauska? -riippuu kenen kanssa sekoilee
...Kiihkeä? -KYLLä ;D
...Rakastettava? -ehkä ;)
...Huolehtiva? -liian
...Suloinen? -ehdottomasti


SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: -cosmopolitan ja bloodymary<3
...Nelikirjaiminen sana: -homo
...Karkki: -pandan toffeesuklaa
...Sarjakuva / piirroselokuva: -piko ja fantasio / Hercules
...Aamiaismurot: -kelloggss rice crispies
...Purukumi: -airwaves
...Väri: -kaikki
...Kynsilakan väri: -hmmh
...Viikonpäivä: -perjantai
...Inhokkipäiväsi: -tiistai
...Kukka: -kaikki isot ruusut
...Koru: -ne hopeen väriset korvarenkaat joissa on ne ns. timanttikilluttimet

Erikoiskyvyt / -lahjat? -hmm..
Kesä vai talvi? -kesä
Norja vai Ruotsi? -Ruotsi
Trampoliini vai uima-allas? uima-allas<3

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? -Toni
...Näki sinun itkevän? -joku vastaantulija kadulla
...Sai sinut itkemään? -Toni
...Oli kanssasi elokuvissa? Toni
...Huusi sinulle? Toni
...Lähetti sinulle sähköpostia? -Heidi

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? -olen
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? -hmm riippuu mikä on julkista
...Pitänyt jonkun salaisuuden? -Monta
...Itkenyt elokuvan aikana? -Kyllä
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? -ehkä viimeks ylä-asteella
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? -en ikinä

Paljonko kello on? -23:40
Omenat vai banaanit? -banskut
Sininen vai punainen? -punanen :)
Kevät vai syksy? -kevät ^-^
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? -kattoa myöhään yöhön sex and the cityä
Minkä aterian söit viimeksi? -kanavarras riisillä ja chilikastikkeella :) slurp
Lukio vai yliopisto? -ehkä lukio
Oletko tylsistynyt? en ikinä ;D
Minkä äänen kuulit viimeksi? -little big planet ku Toni ja Mika pelaa sitä
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? -kynttilöiden varmaan

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? -Kyllä<3
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? -kaksi
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? -luottamus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? ei ole
Mitä kieliä osaat? ainakin vähän : -suomi, englanti, ruotsi, ranska
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: -mun jääkarhu<33
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: -mun itsekkyys?
Ketä rakastat: -kaikkii mulle läheisii ihmisii
Ketä kaipaat: Tomppaa<3

SINÄ
Lempinimet: -Nasu, Hetsu, Karo, Hetukka, Hetuli, Heta, hölmömansikkasiiseli :DD
Nimesi alkukirjaimet? -HKH
Kuinka vanhalta näytät? -kesäl mun pomo sano et 17
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? -10! ;DD
Silmälasit / piilolinssit? -lasit löytyy
Onko sinulla lemmikkejä? -ei vielä
Mikä saa sinut noloksi? -Minä
Mikä saa sinut onnelliseksi? -no vaikka halit,kehut,kaverit(=homot),pusut, mitä niit on
Mikä huolestuttaa sinua? -ei yhtikäs mikään ;P

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? -monesti
...Halunnut karata? -ehdottomasti
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa? -en ikinä

ehhehhee...!!!Maanantai 03.11.2008 21:58

Valitse 9 kaveriasi ja kirjoita heidän nimensä tänne. Mene sitten sivulle http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/ ja katso mitä heistä sanotaan. Katso myös lopuksi mitä sinusta itsestäsi sanotaan.


1. TONI on kastroitu wannabe
2. REISKA on nakin pituinen exhibitionisti
3. PÄIVI on oudonhajuinen tepu
4. LIISA on homohtava pummi
5. RIKU on säälittävä luuseri
6. EMMA on häiritsevä penis
7. MIKA on karvaton muotifriikki
8. ANTTI on aggressiivinen gynekologi
9. NICOLE on tuoksahtava pyromaani

(10. HETTI on perverssi hippi)
- Vanhemmat »