IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 20:36

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[ ] Ostan netistä tavaroita
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[ ] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti.
total: 7/10

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[/] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[x] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
total: 4,5/10

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
total: 4/10

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
[ ] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9
total: 0/10

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkia uusia ruokia
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruoan takia
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
total: 3/10

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[ ] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[ ] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista
total: 1/9

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[x] Minulla on yli kymmenet housut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
total: 5/10


Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[ ] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[ ] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[ ] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
total: 2,5/10

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[x] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
total: 9/10

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 17:22

Leiposin tänää 5 peltii pipareita, ja hauskaa siitä teki se, että meillä ei ollu niitä muatteja. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 20:31

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- Hmm.. Emmä muista.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- Joop.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Juu, kakski.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Eip.

5. Missä maissa kävit?
- Ruottissa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
- Paljonki.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
- 18.7. </3

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Ei sellasta ookkaa.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Hmm.. Kaikki mitä tein?

10. Kärsitkö vammoista?
- En? Eiku joo.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Jaa-a.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Ei kenenkää.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Kaikkien.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Miskaan. 8D

15. Mistä innostuit eniten?
- Ruotsista?

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- Antti Tuisku - Valovuodet

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Surullisempi.

18. Lihavampi vai laihempi?
- Lihavampi.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Jeesbox.

21. ...entä vähemmän?
- No sitäki.

22. Miten aiot viettää joulun?
- Koton ja Tarjalla.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Oisin ollu kotona 18.7.

24. Rakastuitko vuonna 2007?
- En.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- 0.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Serrano.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Juu.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- 10 pientä neekerinpoikaa.

29. ...entä musiikillinen löytö?
- Ei oo?

30. Mitä halusit ja sait?
- Paljonki.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
- Huulikoruu. :<

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Niit on monta.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Itkin.

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- Emt.

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
- Niiku enneki?

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Miska ja Selma.

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Ei tiatoo.

38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- En seuraa.

39. Ketä kaipasit?
- Perttiä. </3

40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Hanna-Mari.

41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
- jgtsd.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 19:49

Jappe sanoo:
YHYY EI OO NAURUN ASIA HIRTÄN SUT SIIS 8<<<
AEENIS // ässä <3 sanoo:
ANTEEKS ! 82DDD NAURATTAAA ! XDDDD
Jappe sanoo:
YHYY EI SAA NAURATTAA
AEENIS // ässä <3 sanoo:
NOKU NAURATTAAA ! XD
Jappe sanoo:
YHYY EI SAA NAURATTAA XD
AEENIS // ässä <3 sanoo:
MUTKU NAURATTAA X"DDDDDD
Jappe sanoo:
MUTKU MUTKU. EI MITÄÄN MUTTIA
AEENIS // ässä <3 sanoo:
NAURATTAA ! XDDDD
Jappe sanoo:
EI SAA NAURATTAA
AEENIS // ässä <3 sanoo:
NAURATTAA VAA ! XDDDD
Jappe sanoo:
YHYYY ALAN ANGSTAAMAA
AEENIS // ässä <3 sanoo:
MÄKI ! 8"DD NAURATTAA XDDDD

AEENIS // ässä <3 sanoo:
angst.. *viils viils viils* *AIJJAIJJAIIII !*
Jappe sanoo:
Siitäs sait. Mokomaki nulikka.

Jappe sanoo:
Tuleeks lohikäärme muuten siitä, jos risteyttää lohen ja käärmeen?
AEENIS // ' siitäs sait. Mokomaki nulikka ! ' <3 sanoo:
JOO SIITÄ SE TULEE XDDDD

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 19:14

Ikävä </3

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 09:15

Yhyy, 3h musiikkii tänää. :'(((

[Ei aihetta]Tiistai 18.12.2007 20:18

Enkun tunnilla on kivaa;

Nea: Hullu sanan löytää varmaa sanal Noora!

*Nea repee ja sekoo*

Jani: Tyhmä sanan löytää varmaan sanal Nea.

[Ei aihetta]Tiistai 18.12.2007 20:02

JOULUNA:

Herään
[ ] 6.00
[ ] 7.00
[ ] 8.00
[ ] 9.00
[x] 10 tai myöhemmin

Joulu vietetään
[x] Kotona
[/] Mummolassa
[ ] Sukulaisilla
[ ] Mökillä
[ ] Ulkomailla

Katson telkkarista
[x] Joulupukin kuumalinja
[x] Lumiukko
[ ] Joulukalenteri
[ ] Samu Sirkan joulutervehdys
[ ] Joku muu mitä?

Jouluna teen
[x] Katon telkkaria
[ ] Kuuntelen radiota
[x] Käyn joulusaunassa
[ ] Koristelen kuusen
[ ] Kuuntelen joululauluja
[ ] Paketoin lahjoja
[x] Käyn haudalla
[ ] Teen lumilyhtyjä, enkeleitä.
[x] Polttelen kynttilöitä
[x] Olen tietokoneella

Joulupöydässä on
[x] Kinkku
[ ] Kalkkuna
[x] Perunalaatikko
[x] Lanttulaatikko
[ ] Maksalaatikko
[x] Porkkanalaatikko
[x] Lohta
[ ] Joululimppua
[ ] Rieskaa
[ ] Lipeäkalaa
[x] Salaattia
[x] Jotain muuta, mitä? Kaikkee. 8D

Juomana
[x] Maitoa
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Alkoholia
[x] Jotain muuta,mitä? Glögii.

Oletko ostanut lahjoja tutuille?
- En viel, perjantaina meen ostaa :)

Oletko valmistellut joulua?
- En.

Odotatko innolla joulua?
- Ihan juu.

Lempi jouluruokasi/juomasi?
- Hmm.. Piparit/tortut jaa en tost juomapolitiikast tiiä.

Missä vietät joulua?
- Koton, ja sit isäpuolen vanhemmil.

Mitkä ovat mielestäsi joulun värit?
- Joku punane ja vihree.

Jouluna..
[x] menet saunaan
[ ] laulat joululauluja
[x] syöt kinkkua
[x] käyt haudoilla
[ ] juot viiniä
[x] annat joululahjoja

Uskotko joulupukkiin?
- Tottakai! :D

Syötkö joulupuuroa?
- Juup.

Tiedätkö monta yötä on jouluun?
- Kai 6.

Onko sinulla joulukalenteria?
- Tottakai.

Jos on,minkälainen?
- Tommonen perus pukki ja muori.

Katsotko lumiukon?
- Tietysti.

Entäpä muita jouluisia ohjelmia?
- Juup.

Valitse toinen:
muovikuusi vai oikea kuusi?
- Oikee.

Rosolli vai tavallinen salaatti?
- Tavalline, hyi joku rosolli.

Joulusauna vai haudalla käynti?
- Ehk toi haudalla käynti.


Onko paikkakunnallasi satanut lunta?
- Eip. :/

Tai onko siellä lunta?
- Ei.

Mitä aiot tehdä jouluna?
- Nukun, syön, dataan, katon telkkarii, avaan pakettei, ja kaikkee kivaa. 8)

[Ei aihetta]Tiistai 18.12.2007 17:53

Miin joululahja tuli tänään postiin. :)
Kauheen iso, herranjestas. Noo, pojalla on ainaki puuhaa avata se.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 23:08

Kun mä kuolen vanhan kortsuni sä saat, kun mä kuolen vanhan kortsuni sä saat - sillä taivaassa ei panna eikä enkelitkään anna - kun mä kuolen vanhan kortsuni sä saat.

Kun mä kuolen vanhan kossuni sä saat, kun mä kuolen vanhan kossuni sä saat - se on paskahuussin alla, kolmas lauta vasemmalla - kun mä kuolen vanhan kossuni sä saat.

Kiitos Henna. <3