IRC-Galleria

Nettah

Nettah

on palannut turkuun

Joskus....Torstai 03.08.2006 06:50

Liiallinen valvonta päästää tunteet valloileen, yhtäkkiä muistaa miten kaipaakaan hellyyttä ja huomiota, miten paljon haluaisi tehdä niiden eteen jotka ovat itselle tärkeitä. Näinä hetkinä huomaa kuinka on liian voimaton tekemään kaikkensa, vaikka kuinka yrittää. Ja koska tahtoo rakkaileen antaa vain parasta, näyttää vain parhaat puolet, ottaa ystävänsä syliin ja kuulla kuinka siinä on hyvä olla. Tuntee näinkin pieni ihminen itsensä riittämättömäksi. Sisällään se pieni ihminen tahtoisi päästä lämpimään syliin ja kuulla ne pienet sanat ilman mitään syytä, ilman että kukaan olisi surulinen tai tehnyt mitään pahaa. Se pieni ihminen haluaisi taas hymyillä, lohduttaa ystäviään, olla hauska ja huomaavainen, mutta valitettavasti eivät voimavarat riitä, omatkin akut tarvitsevat latausta.

Se sama sisäinenlapsi pääsee näinä väsymyksen hetkiä ylivoimaan ja kuten jo pienenä opimme paras tapa saada huomiota on kiukutella, aina lopulta joku ottaa lämpimään syliin ja kertoo rakastavansa. Ei se kiukutellessaan tahdo mitään pahaa, se vain tahtoo voida pyytää anteeksi jotta saisi halauksen ja nuo lämpimät sanat.

sekavaa? - Varmasti. Loppuen lopuksi pointti kuitenkin on se että rakastan teitä kaikkia, kaikesta huolimatta.

<3:lla väsy-Netta

Sellasta vaan että.....Torstai 22.06.2006 16:30



Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso millaista muiden elämä olisi ilman sinua.

<3:lla Netta

Nyt pääset paljastamaan ajatuksesi :DKeskiviikko 21.06.2006 04:09


Valitse galleriastani yksi kuva, joka mielestäsi kuvaa minua parhaiten.
Laita linkki kuvaan ja kerro, miksi valitsit juuri sen kuvan.
Kerro myös, millainen mieliala minulla kuvassa mielestäsi on, mitä voisin sanoa, tai muuta, mitä kuvasta haluat sanoa.

Netta on tullut yhteen pisteeseen.Torstai 01.06.2006 17:32

Eilen siis valmistuin ja musta tuli kampaajatäti. jee... tähän on kolme vuotta tähdätty.
Kiitos kaikille muistaneille. <3



Isi teki mulle kolme metriset sakset <3 <3 <3

[Ei aihetta]Maanantai 22.05.2006 19:55

EN OLE PYHIMYS, mutta se ei tee minusta kusipäätä. Hyvät kanssaeläjät, voisitteko te ystävällisesti olla puhumatta toista ja kuitenkin tehdä toista. Koska se on hieman ärsyttävää. Tietenkin kaikki tässä maailmassa on minun syytäni, että anteeksi vaan kaikki terrorismin uhrit ja nälkää näkevät, anteeksi että olen olemassa....

SANAPerjantai 21.04.2006 17:26


Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta. Ei pakko ole ;)

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan!

juuh, hihi niin mitä muuta mä oon kun rasittava ämmä!? :D


Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. MUISTA ETTÄ LAULUT PITÄÄ OLLA SAMAN ESITTÄJÄN KOKO AJAN!

1. Sukupuoli? - Ex- Nainen
2. Mikä on suurin unelmasi? - Kultainen ranta
3. Mitä inhoat? - Viimeiset hitaat
4. Millanen fiilis sinulla on nyt? - Saa koskettaa
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? - Pitkä hiljaisuus
6. Mistä asioista pidät? - Tule lähemmäs beibi
7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi? - Mikä sua vaivaa

Kaija Koo

en pistä ettiä päin.

Nyt Tiedät.Lauantai 04.03.2006 15:08



"Tehtävänanto: Vastaan ensin itse kysymyksiin ja haastan sen jälkeen viisi ihmistä vastaamaan samoihin kysymyksiin perässäni. Haasteesta ilmoitan haastetuille kommentilla. Kopion myös tehtävänannon kyseisen haasteen yhteyteen."

Nimesi?
- Netta
Koska olet syntynyt?
- 17.10.87
Tärkeimmät ihmiset elämässäsi?
- perhe ja ystävät
Kuunteletko nyt musiikkia? Mitä?
- en juuri.
Onko sinulla sisaruksia?
- ei oo.
Mitä sinulla on päälläsi?
- peitto.
Mikä sinusta tulee isona?
- vanha.
Paras loma?
- viime kesäloma.
Ketä ajattelet juuri nyt?
- yhtä ystävää viime kesältä, sekä Jenniä jonka pitäisi tulla kylään.
Keneltä ihmiseltä haluat pyytää anteeksi? Mitä?
- monilta ja monia asioita. ANTEEKSI.
Paras kokemuksesi?
- monia.
Ikävin kokemuksesi?
- "selkään puukotetuksi" tuleminen.
Mikä väri kuvastaa sinua parhaiten? Miksi?
- en tiiä, jenni sano kerran että oranssi.
Mitä odotat elämältä?
- että saan tutustua mahdollisimman moneen, olisihan se perhekkin kiva joskus perustaa.
Koska poltit viimeksi tupakan?
- jaa-a
Seurusteletko?
- en
Mitä pelkäät?
- riitoja, muurahaisia ja sitoutumista.
Haluatko vanhempana isot vai pienet häät? miksi?
- no kuule en tiiä.
Onko sinulla lemmikkejä? Minkä nimisiä? Mistä nimet ovat tulleet?
- ei oo.
Minkä värinen yleisilme on huoneessasi?
- tällä hetkellä kovin valkoinen, punaista tulossa.
Mistä ostat kenkäsi?
- vähän kaikkialta.
Kuka maksaa puhelinlaskusi? Paljonko ne yleensä ovat?
- isi maksaa <3 20 e
Käytätkö hammaslankaa?
- harvoin.
Onko sinullä lävistyksiä? Missä?
- tällä hetkellä navassa ja korvissa.
Entäs tatuointeja?
- ei oo.
Oletko taikauskoinen?
- jossain asioissa.
tykkäätkö haasteista?
- no onpahan tekemistä.
Haasteen siirrän seuraaville:

Nahrupokki
pihlaja
pristina
no noi saa riittää....

taas näitä....Sunnuntai 26.02.2006 05:10

1. Isäsi toinen nimi? Ilmari

2. Puhelinnumerosi viimeinen numero?6

3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? hmmm... makaroonia ja jauhelihakastiketta, feta salaattia, ranskikset ja nannaa.

4. Paistaako ulkona aurinko? ei tähän aikaan.

5. Todistuksesi keskiarvo? en muista.

6. Luetko venäjää? en

7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? ei yhtäkään.

8. Pidätkö nallekarkeista? jep.

9. Oletko Elijah Wood-fani? enpä juurikaan.

10. Milloin söit viimeksi pizzaa? perjantaina mikropitzan....

11. Minkä merkkinen tietokoneesi on? fujitsu siemens.

12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä? joo!

13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? jep, en osaa ees vaientaa niitä XD

14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? pikkasen.

15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa? en

16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? pikkasen.

17. Mikä maa on mielestäsi paras? suomi<3

18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? en, mutta lainailen sellasta.

19. Kuinka monta siskoa sinulla on? 0

20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? kohtalotoverini kissa XD

21. Milloin kävit viimeksi suihkussa?varmaan eilen...

22. Pidätkö tonnikalasta? tyksin.

23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?jaa-a

24. Onko teillä kotona sauna?äitillä on ja isillä on mutta mullapa ei.

25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? en tiiä. aika vilposta oli kun äsken tulin....

26. Oletko koskaan meinannut hukkua? joskus.

27. Monelta heräsit tänään? en muista joskus 11 jälkeen.

28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? monta!!!!

29. Haluaisitko olla astronautti? no en erityisemmin.

30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? tänään.

31. Kuinka vanha mummosi on? 68

32. Paljonko kello on? 2:54

33. Oletko rauhallinen ihminen? no.....

34. Tylsistytkö helposti? en kauheen...

35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? en... :(

36. Mikä on lempikirjaimesi? no kuule en tiiä.

37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi? en usko.

38. Montako serkkua sinulla on? monia.

39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? monta, en oo laskenut.

40. Olisitko valmis rakastumaan? pelottava ajatus.

41. Haluaisitko osata lentää? tietty.

42. Pidätkö sitruunoista? suurta herkkua, nam.

43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? joo, kaikki eläimet vaan paneskeli, kamalaa XD

44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? sidukan ja lonkun.

45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? torstaina.

46. Pidätkö puujalkavitseistä? juu

47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä? ???

48. Omistatko skannerin? en.

49. Onko sinulla kuvia netissä? onhan niitä joo.

50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi? en osaa kuvailla, tule itse katsomaan :D

51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? vain varpaiden.

52. Oletko pessimisti? sekasikiö.

53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? emt.

54. Oletko koskaan karannut kotoa? en. kiltti tyttö olen ollut.

55. Omistatko MSN Messengerin? jepulis jee.

56. Mikä on lempivärisi? musta, limen vihreä.

57. Millainen olisi unelma-ammattisi? luova, älykäs.

58. Oletko hyvä koulussa? en hirveen.

59. Minkä värinen on talo jossa asut? joku ruskee.

61. Osaatko tehdä tällaisen Ü? kännykällä.

62. Kasvatatko kaktuksia? en.

63. Pidätkö keväästä? jep.

64. Minkä väriset verhot huoneessasi on? olohuoneessa valkoiset, makkarin verhot vielä kaapissa, mutta mustat ovat.

65. Paljonko kello nyt? 3.02

66. Milloin viimeksi luistelit? emt.

67. Mikä on lempieläimesi nimi? emt.

68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi? joskus.

69. Haluaisitko käydä? ?! tietty.

71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa? no ei hajuakaan.

72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? joo kait.

73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? jaa-a

74. Onko koneellasi PSP7? mikä se on?

75. Mikä on lempielokuvasi? monia.

76. Syötkö koskaan riisimuroja? harvoin.

77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? ei oikestaan yyhtään.

78. Kuka on paras ystäväsi? monia...

79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala? no ei todellakaan oo.

80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit? ohjaajana muutamalla.

81. Onko teillä ADSL? ehkä.

82. Mikä on ärsyttävin mainos? jaa-a

83. Mistä nikkisi tulee? nimestäni + h:sta

84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? ihan ok.

85. Katkaisetko ketjukirjeet? jep.

86. Oletko koskaan voittanu lotossa? en lottoa.

87. Kuinka paljon voitit lotossa?

88. Blendaatko? mitä se on?

89. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? montaa.

90. Kesä vai talvi ? perustele kesä kun ei tarvii leikkiä muumiota

91. Pelkäätkö pimeää? vähän.

92. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? en.

93. Mikä on lempikirjasi? pikku prinssi

94. Minkälainen hiirimatto teillä on? kaks, kaapissa. sininen ja kuvallinen.

95. Kuinka monta on mielestäsi pari? 2

96. Oletko landepaukku?jepulis, aito sellanen.

97. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? joku.

98. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? kerran jos sata

99. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? no ei kauheen kauaa oo siitä.

100. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen? riippuu mistä roikkuu. moneen asiaan kyllä.

haastelen jälleen:
pihlajan
papin_jahtaajan.
Netta kiittää ja kuittaa.

Tällänen!Lauantai 18.02.2006 01:33


ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Jenni
2. suudelma: hyym...
3. lemmikki: hamsteri
4. rakkaus: ei oo vielä koskaan oikeesti rakastunut
5. harrastus: niit on ollut niin monta, ehkä satujumppa :D

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan:
2. Joit alkoholia: eilen
3. Ajoit autolla: keskiviikkona
4. Soitit: hetki sitten
5. Nauroit: tänään
6. Kuuntelit musiikkia: radioa kokoajan

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? ehkä.
2. ollut pidätettynä? en
3. uinut alastomana? juu, kysy vaan kuinka monta kertaa
4. ollut TV:ssä? en muista...
5. Harkinnut itsemurhaa? juu
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? en usein mitään kadu. kaikki kokemukset opettaa
7. Pelännyt? olen...

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? kampaajan, ja montaa muuta :D
2. paras ystäväsi? Moni <3
3. sinulla on päälläsi? Kallopaitta, jonkunlaiset alushousut ja polvisukat ;)

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. ollut töissä!
2. ollut väsynyt ja saamaton.
3. häirinnyt ihmisten kotirauhaa, mitä sille voi jos on lyhyt, kele!
4. sairastanut halipulaa...
5. leikkauttanut hiukseni!!!
haastelen nyt vaikka

piksuluksen
ja
pihlajan