IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

..Sunnuntai 30.03.2008 19:38



Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

tylsää.. ;oTiistai 25.03.2008 20:32

MITÄ LÖYTYY?
1. farkkujen taskuista: puhelin, huulirasva
2. koulun kaapista: Ei olee. ;)
3. penaalista: kyniä, lappuja...
4. jostain omasta laatikosta: yks laatikko josa on kuvia ym..
5. takin taskusta: sytkäri, lompakko..ja jtn.
6. laukusta/repusta: kirjoja..
8. roskiksesta: yeelsnä kuule roskia??
9. sängyn alta: ei mitään. :)

MILLOIN
1. siivosit huoneesi: viime viikolla.. :D
2. söit purkkaa: tänää..
3. pelasit tietokonepeliä: en muista..
4. nauroit: eilen ainaski.
5. itkit: mm..
6. lauloit joululauluja: jouluna.
7. laskit matikkaa: viime viikon keskiviikkona. :D
8. harjasit hiuksesi: Tännään.
9. katsoit peiliin: tännään.
12. huusit opettajalle: tänään. :D

VOISITKO KOSKAAN
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: no riippuu kuka ja miten kaatuu. :D
2. luntata kokeessa: jjooo...
3. juosta 10 kilsaa: jos olis kuntoa siihen hommaan.
4. polttaa tupakkaa: kyllää. :D
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: en mie taia.
6. lintsata koulusta: joo.
7. nukkua paljaalla lattialla: jepjep. :D

LEMPI
1. eläin: koira
2. väri: musta, sininen..
3. vaatekappale: farkut.
4. biisi: mortiis-everyone leaves
5. aine koulussa: musiikki. ;)
7. fontti: ?
8. peli: -
9. harrastus: -
10.soitin:

TÄLLÄ HETKELLÄ
1. ärsytyksen kohde: eii tietoa..joku..
2. sinulla on päällä: vaatteet ihan yleensä.
3. hiukset: mustat. ;)
4. olet (missä): tietokone/ koiran huoneessa. :D
5. ajattelet: asioita. ;)
6. mitä teet: oon koneessa.

MUITA KYSYMYKSIÄ
1. tee lempihymiösi: ;o ;) ent.:D
2. keksi lyhenteelle KERS selitys: kun eilen runkkasin sunkaa. :))
3. minkä väriset seinät huoneessasi on?: jvihreet, niissä on heppoja ;D : DD
4. mitä lemmikkielukoita sulla on? : 3 hurttaa.
5. mikä laulu soi just nyt? : öö..en mie tämän nimeä muista..
6. nauratko idioottimaisesti?: joo aina ;o
7. pinni vai ponnari?: ??
8. keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: ent.. :D

9. oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: tiikeri ;)
10. mikä on horoskooppimerkkisi?: Leijona


OLETKO
1. koskaan surullinen?: nojoo? :D
2. leikannu päätä kaljuksi?: en, vielä. ;)
3. syönyt karhun lihaa?:öö..en tiiä.. pitäs kysyä. :D
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: on sitä oltu.. ;D
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: en..
6. ollut humalassa?: eiku kännisä. :D
7. pettänyt kaveriasi?: en??
8. rikkonut gallerian sääntöjä?: en?
9. salakuvannut ihmisiä?: joo, miraa ja tiiaa.. :D
10. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: en. :D

Harva tietää ja moni arvaa..Lauantai 16.02.2008 22:56

..mutta joskus arvaus voi mennä väärin ja oikeasta ei kerrota..
Mitä järkeä ihmisen elämässä loppujenlopuksi on? Sitähän ihminen vaan syö, nukkuu, juo, treffailee, on kavereiden kans, oppii asoita, harrastaa seksiä ja ehkä perustaa perheen...

Mutta miksi kaikille omaa perhettä, taloa, hyvää työtä johon on tyytyväinen ja vielä kunnollista palkkaa, ei suoda??
Mikä on ihanne perhe?
Entä elämä?

Jos näihin vastauksen kerrot niin sulla ehkä jotain mahdollisuuksia elämässä on...

Harva tietää ja moni arvaa..Lauantai 16.02.2008 22:49

MIKSI

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?

MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?

MIKSI ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen ranskalaisia ja cola lightin?

MIKSI ostamme hot dog-makkaroita 10:n pakkauksissa ja leipiä 8:n pakkauksissa?

MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?

MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?

MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?

MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?

MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?

MIKSI tulohallin nimi on terminaali?

MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?

MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?

MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?

MIKSI lampaat eivät juokse sateella sisään?

MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?

MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.
- Vanhemmat »