IRC-Galleria

Pyyntö, toive ja osa totuudestaTiistai 13.05.2008 04:04

olen yksin
enkä kestä sitä,
enää pitkään.
Onhan minulla kavereita,
pari ystävää.
Mutta ei ketään elämää suurempaa,
häntä, jonka kanssa viettää loppuelämä.
Olen monesta uskonut,
monesta toivonut,
että joku heistä olisi hän,
mutta joko minut on torjuttu,
tai sitten minä olen pilannut kaiken.
En tiedä miten edetä:
en kestä enää olla yksin,
en uskalla silti ottaa riskiä.
Minua on loukattu,
fyysisesti ja henkisesti,
monta kertaa,
enkä pysty pistämään vastaan.
Tarvitsen jonkun,
jonkun joka pitäisi minusta huolta,
estäisi että minua ei enää satuteta.
Ja jos sellainen ihminen,
ihminen joka rakastaa minua,
ihminen joka ymmärtää minua,
ihminen joka ei hyväksikäytä minua,
ihminen joka ei pelkää kuulla tarinaani,
joka kaiken jälkeen haluaa olla kanssani,
joskus löytyy,
hän voisi sulattaa jäätyneet tunteeni,
avata lukitun sydämeni,
olla minulle syy elää.
Pelkään, sillä tiedän,
tiedän että lähestyy aika,
jolloin jos olen yksin,
en pysty enää olemaan minä.
jos olen sillä hetkellä yksin,
minusta tulee joko täysin tunteeton,
tai jos ymmärrän tunteideni kuolleen,
kuolleen lopullisesti, tapan itseni.
En kerjää sääliä, mutta toivon ymmärrystä,
ja toivon, että jos tunnet samoin, ota yhteyttä,
haluan yrittää, ja vaikka emme tuntisikkaan toisiamme,
runojeni kautta kerron oman tarinani.
Jos ymmärrät runoni, tunnet minut, jos kiinnostaa,
ota yhteyttä.
Äläkä pelkää ulkonäköäni,
kerron sillä vain totuuden,
olen erilainen, enkä häpeä sitä
äläkä pelkää menneisyyttäni, sitten kun kuulet siitä,
mutta kerron,
kerron vain jos haluat kuulla,
katso tulevaisuuteen,
usko huomiseen.
Jos olisit minulle syy elää,
yritän olla samaa sinulle.
Sillä jos ymmärrät, mitä minä nyt olen kertonut,
ja mitä muut runoni kertovat,
olet sellainen ihminen
sellainen johon voin vakavasti rakastua,
ja jos ymmärrät, mitä olen kertonut, ja mitä aion kertoa, uskon,
uskon todella että sinäkin saatat minuun rakastua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.