IRC-Galleria

Palo-Orava

Palo-Orava

omenasta tulee.

Rauli Badding Somerjoki - Besaa SuonissaKeskiviikko 19.08.2009 02:03

Hän on sorateiden virtuoosi hän lentää matalaa, jalka tuuppaa kiinni kaasuun.
Nuoteista hän soittelee kuin teiden Rubinstein, sompaa, repii kaiken irti autostaan.

kertosäe:
Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan.
Hei hei hei, ja bensaa suonissaan.
Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan, loiva vasen, antaa
mennä vaan.

Oli yhden miehen ratissa liikaa klappia, se tuli mutkaan ja sitten tuotiin pappia.
Pimeä on taivas ja jäässä pinta tien, herra Vauhti nimensä ja kaiken hinta taito lie.

kertosäe

Ne sanoivat kaiken rajoiksi taivaan ja maan, häntä pysty kumpikaan ei kahlitsemaan.
Siellä hän liitää ja soittaa sävelmää, motti laulaa renkaat ulvoo, voitto häämöttää.

kertosäe (3x)

Syä puurua niin ei tartte nuurua.Keskiviikko 19.08.2009 00:49

Sotajumala - Riistetty ViattomuusLauantai 15.08.2009 03:37

Suorat rivit pelastusta kerjäävät
pää anovassa orjan asemassa
silmät tiukasti kiinni, kädet ristissä
pelko surkean elämän kantimena
sairas mieli, risti kaulassaan
avaa oven, kutsuu sisään
tekopyhä idoli
elämänsä omistanut petokselle

"Sinun elämäsi on kulunut loppuun!"
"Sinun tiesi on tullut päähän"

Ei auttane mätä ruumis ristillä
Neitsyys riistetty veitsellä

Pelon laukaisema kauhun kankeus
terän pureutuessa lihaan ja luihin
viattomuuden ohut verho avataan
neitsyys veitsellä väkisin otetaan
mikään ei niin ihanaa
nähdä verivanan virtaavan
mikään ei niin ihanaa
heikko kuiskaus, pyyntö,
elon lopettama

Ei auttane
mätä ruumis ristillä!
Neitsyys riistetty
veitsellä!

[Ei aihetta]Lauantai 15.08.2009 03:30

Doesn't help
rotten corpse on a cross!
Virginity ripped
with a knife!

TämmöneSunnuntai 09.08.2009 16:04

Luo oma bändi.

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 5 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändi: Death Breath

Jäsenet:

1. William H. Caldwell
2. Loren Lester
3. Denns Kucinich
4. Corey Taylor :D

Albumin nimi: Ikarios

Kappaleet:

01. Tukisolukko
02. Maggie Kalka
03. Sauna
04. Bryan (Bayblade) :DD:D
05. Skull & Bones

Raaka-Aine - Miehen TyöLauantai 08.08.2009 03:28

Ei ole sääliä katseessa,
Mies tappaa koiransa
Ei lämpöä kosketuksessa,
Mies hakkaa vaimonsa
Ei ole toivoa kotona,
Mies jättää lapsensa
Ei kyyneltä silmäkulmassa kun
Mies jättää kotinsa

Ei ole palavaa rakkautta
Kun mies tuhoaa tunteensa
Ei intohimoa suhteessa
Kun mies menettää otteensa
Ei mies katso eiliseen
Ei hän usko huomiseen
Hän elää tässä hetkessä
ja valuu kyynel silmästä

kertosäe:
Minä muuraan sydämeni umpeen
Hautaan tunteeni kuoppaan
Opetellaan alusta aloittamaan
Opetellaan anteeksi antamaan
Ei revitä vanhoja haavoja
Ei käännetä veistä haavassa
On aika kääntää sivua
On aika jatkaa matkaansa

Ei ole valoa tunnelissa
Ei ole parempaa huomista
Ei mies tunne ylpeyttä
Vaan rypee itsesäälissä
Mies tarttuu hiljaa aseeseen
Ja pyyhkii silmästä kyyneleen
Hän kiroaa synkän elämäänsä
Ennenkuin päättää päivänsä

Minä kylvän epätoivon siemeniä
Minä sammutan toivoni kipinöitä
Romahdus on kynnyksellä
Mielikuvitus on sen lääkkeenä

kertosäe (2x)

Mötley Crüe - Wild SideLauantai 01.08.2009 05:35

Kneel down ye sinners, to
Streetwise religion
Greed's been crowned the new King
Hollywood dream teens
Yesterday's trash queens
Save the blessings for the final ring
AMEN

kertosäe:
Take a ride on the Wild Side
Wild side

I carry my crucifix
Under my death list
Forward my mail to me in hell
Liars and the martyrs
Lost faith in The Father
Long lost in the wishing well

kertosäe

Fallen angels
So fast to kill
Thy kingdom come on the wild side
Our father
Who ain't in heaven
Be thy name on the wild side
Holy Mary
Mother may I
Pray for us on the wild side
Wild side
Wild side

Name dropping no-names
Glamorize cocaine
Puppets with strings of gold
East L.A. at midnight
Papa won't be home tonight
Found dead with his best friend's wife

Take a ride on the Wild Side
Wild side
Take a ride on the Wild Side
Wild Side

Fatal strikes
We lie on the wild side
No escape
Murder rape
Doing time on the wild side
A baby cries
A cop dies
A day's pay on the wild side
Wild side, wild side
Tragic life on the wild side
Wild side, wild side
Kickin' ass on the wild side
Going back on the wild side

Ei tylsää?Lauantai 01.08.2009 05:05

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ?
- oransyllä

2. Minkä värinen paita sinulla päällä ?
- valkoonen

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ?
- moon johonaki päin seinäjokia temppulemas

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ?
- Sotajumala - Kuolinjulistus

5. Ketä mietit juuri nyt ? ( mainitse henkilö )
- haukkalaa ja sen sakkoja :D:DDD

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ?
- ei kekää hajua

7. tuorekurkku vai suolakurkku ?
- tuorekurkku

8. joululoma vai kesäloma ?
- joululoma

9. mikä on toinen nimesi ?
- sarintytär

10. mikä on vimeisin sana jonka sanoit ?
- mee vaihtoon

11. kenelle sen sanoit ?
- äitimuarille

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ?
- talavia ja kunnon laskukeliä

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit ?
- skeitillä keittiöön :D

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ?
- varmaan sitä että skatterilla ei oo 50

15. mitä söit viimeksi ?
- leipää

16. mitä joit viimeksi ?
- maitua

17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja ?
- e

18. Kuinka pitkä olet ?
- varmaa 150

19. mitä kuuntelet juuri nyt ?
- Profane Omen - Are You A God

20. montako lävistystä sinulla on?
- ei ole

21. missä lävistykset on ?
- persees

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ?
- epilepsia

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ?
- komiat paskaa

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät ?
- jotaki plinseksiä

25. onko tylsää juuri nyt ?
- kyllä

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ?
- isältä

27. minkä väriset hiukset sinulla on ?
- vaaliat

28. mitä kappaletta inhoat ?
- ee typen sitä paskaa

29. kampaatko hiuksesi joka päivä ?
- e

30. kuinka usein käyt saunassa ?
- melekee joka päivä

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ?
- axe suklaa vittua tällä hetkellä

33. minkä värinen hiusharjasi on ?
- saman värine ku itte tukkaki

34. mitä kanavaa katsot eniten ?
- varmaa mtv

35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
- äitee

36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ?
- ei ketää hajua

37. oletko ikinä jäänyt luokallesi ?
- e

38. oletko ihastunut johonkin ?
- luulis

39. oletko koskaan ihastunut opettajaasi ?
- joo torkkoon vähä

40. lempieläin ?
- kirahvi

41. kuka on paras ystäväsi ?
- jaa-a vaikia sanoa ku on nii monta

42. oletko koskaan hakannut ketään ?
- e

43. kenen kanssa puhut eniten puhelimessa ?
- ei oo tietoo

44. vietätkö paljon aikaa internetissä ?
- en hirviästi

45. vihaatko koulua ?
- luulis

48. oletko hemmoteltu ?
- arvaa

49. juotko paljon vettä ?
- jooo
50. mitä hammastahnaa käytät ?
- pepspo.. no sitä kuitenki

51. onko sinulla kännykkää ?
- o

52. jos on niin minkä merkkinen ?
- nokia

53. onko sinulla rusketusta ?
- kai stiä ny johonaki o

54. ärsyynnytkö helpolla ?
- riippuu

55. miten purat vihaasi ?
- sanon että senkin typerys

56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ?
- e

57. oletko töissä ?
- oon

58. haaveiletko paljon ?
- juu

59. millaisen tatuoinnin haluaisit ?
- jonku komian

61. voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa ?
- eihän silloo mitää väliä

62. milloin oksensit viimeksi ?
- varmaan peltoses

63. kengännumerosi ?
- jotai 41?

64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ?
- tylsää

65. mainitse yksi huono puolesi ?
- oon täyrellinen

66. menisitkö naimisiin rahan takia ?
- e

67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika ?
- äitimuarin

68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ?
- joo tottakai

69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ?
- e

71. kuinka vanha haluaisit olla ?
- 20

72. oikea vai vasen käsi ?
- oikia

73. puhutko muita kieliä ?
- en ainakaa hyvi

74. elätkö elämääsi juuri nyt ?
- oo

75. vihaatko itseäsi ?
- e

76. onko sinulla pahoja tapoja ?
- o

79. tykkäätkö viettää aikaa yksin ?
- on seki joskus tarpeen

80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ?
- kaippa

91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ?
- oo

93. oletko nukkunut koko päivän ?
- joo

98. koska nauroit viimeksi ?
- varmaan tänään

[Ei aihetta]Lauantai 01.08.2009 04:27

Mustien varjojen välistä löytyy paikka ilman aurinkoa
Missä linnut eivät ole koskaan laulaneet
Maan alla elää kirottu kansa
Kauan sitten karkoitettu