IRC-Galleria

PenceyPrep

PenceyPrep

PELKURIT PINOON JA LÄLLÄRIT LAKOON

Selaa blogimerkintöjä

pus kiitos <3 Sunnuntai 29.03.2009 21:12

_Scream_
tilas mulle vippiä kanssa <3

ootte ihanei =)

eikä , ihana :DSunnuntai 29.03.2009 14:54

hassuu, miten oikees toi on.

OKOK HV.Torstai 26.03.2009 23:06

Brittitaustaisen netissä toimivan Last.fm-musiikkipalvelun suomalaiskäyttäjät joutuvat tulevaisuudessa maksamaan palvelusta. Palvelu alkaa tämän kuun lopusta alkaen periä maksua Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan ulkopuolisilta käyttäjiltä.

Ylen mukaan palvelun perustajiin kuuluva Richard Jones perusteli blogissaan, että maksulla halutaan säilyttää palvelun laatu. Britannian, Yhdysvaltain ja Saksan maksuttomuus selittyy mainostuloilla. Palvelu pystyy keräämään näissä maissa riittävästi mainostuloja musiikkilisenssien maksamiseen.

Jonesin mukaan Last.fm:n kuukausimaksu on kolme euroa. Kuuntelijat pystyvät jatkossakin kuuntelemaan 30 kappaletta ennen kirjautumista. Lisäksi musiikkipalvelun muu tarjonta - kuten videot - ovat yhä ilmaisia.

Yhdysvaltalainen CBS osti vuonna 2002 perustetun palvelun kaksi vuotta sitten. Last.fm:ssä voi kuunnella neljän suuren levy-yhtiön - Universal Music Groupin, Sony Musicin, Warnerin ja EMI:n tuottamaa musiikkia

äikäntuntiTiistai 24.03.2009 16:14

uaaaaaahhh
esitelmä fftlstä
ja veljeni leijonamielestä

hjffhdskTiistai 24.03.2009 00:10

heipaheipa meen--->

:-----( ikävä.Tiistai 24.03.2009 00:02

mulla on ikävä sitä,
kun joskus kesällä
meitä oli ehkä seittemän
yötä kristiinalla.
oli jotain ruokaa siinä
ja ravattiin koko ajan keittiössä
ja jotkut ravas tupakalla
me puhuttiin kaikkea
vittuiltiin toisillemme
ja valitettiin sitä,
et miten kuuma siellä oli.
ja sitte joskus neljän aikoihin
me mentiin ulos
masalan asemalle,
ja hypittiin raiteilla
ja kaikkea.

mun mielestä se oli oikeasti kivaa.

lataa youtubesta on rakkaus!Maanantai 23.03.2009 22:21

Haluan istua jalkakäytävällä
Muistamatta, mistä olen tulossa
Tietämättä, minne olen menossa
Lähteä lentokentälle

Haluan ajaa vieraaseen satamaan
Hukata puhelimen rantaveteen
Joutua ikuiseen katveeseen

Haluan pudota kalliolta
Löytyä elävänä
Käteni kipsiin, sairaalaan kukkia
Joita en ole enää näkemässä
Haluan kiusata vierasta lasta
Varastaa lompakon
Saada sähköiskun pistorasiasta
Ja lyödä kerran kunnolla

vittuuu uu uu uMaanantai 23.03.2009 21:51

koulussa oli vitun paha olo ja hyi yökkäilin koko aja ja aaaaaaaaaaaa.
sit vittu dösäkuski feilas ja vittu käänty n 10 m ennen mun pysäkkiä jonnekki vittuu ja olin yhtäkkii stadis.
et menin sit lauralle.
ja sit mäkkii miian ja mikkiksen kanssa 8)

KOHT KUVAT TAI SIIS NYT.