IRC-Galleria

PrincessIitu

PrincessIitu

I'm your runaway love

julius <3 :DPerjantai 09.04.2010 21:33

[Ei aihetta]Perjantai 09.04.2010 21:14

kui voin lukee ensierektio jos lukee ensireaktio :o :D

en tajuu itteeni :OPerjantai 09.04.2010 21:08

miksi helvetis mä oon hokenu koko päivän: IIINANAA! oon hevone!
Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.
Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.04.2010 23:30

Olen piisamirotta, istuin kakun päälle :'(

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.04.2010 22:22

kake(=kaukkari) on kaveri wqwqwqwqwwqwqwwq

@Keskiviikko 07.04.2010 21:36

noohh, iha perus päivä tänää. oon kipeen ja sillee, söin ja olin kotona. sit rupes panettaa xdd joo älä kysy... pervo ku oonh ;)) mut nii siis joo, menin mun huoneesee ja otin vaatteet pois, sit rupesin itsetyydyttää ja sain orgasmin, SIT TULI JALKAA SUONEN VETOH ;o hypin mun huonees yhel jalal... sit mun mutsi tuli -.- se katto vähä aikaa ku mä hypin mun huonees yhel jalal alasti paikath märkänä. :D sit se soitti suoraa psykologilleh... :d oli sit kiva selittää toi sille! oli aika noloo.. xddxd mut mä silti selvisin :)) ja hei muute, jos sun ensireaktio oli niiku et "mitä vittuuh?!" :d nii lisää tää blogiis ja hämmästytä ihmiset ==)
D;D;D; ah

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.04.2010 20:53

TEKNOLOGIA
Q. Millainen on tietokoneesi taustakuva? > siinä on BONOVAUVVA!
Q. Kuinka monta televisiota on kodissas? > öö.. 3 mut yhtä ei käytetä :D
BIOLOGIA
Q. Oletko oikea- vai vasenkätinen? > oikee
Q. Viimeisin painava esine, jonka nostit? > laukku/mä itse :D
Q. Oletko koskaan pyörtynyt? > juu, 2 kertaa, molemmat kerrat portais :D FAIL
TURHAA
Q. Tahtoisitko tietää kuolinpäiväsi? > en :O
Q. Minkä niminen tahtoisit olla? > joku JÄNNÄ
Q. Minkä värin kuvittelet sopivan sinulle parhaiten? > MÄ EN KUVITTELE MTN, no mun ihonväri sopii mulle :D
Q. Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa olet niellyt? > en kerro hehee ;)
Q. Suutelisitko saman sukupuolen edustajaa, jos saisit 100 euroa? > OFC, :D pussaisin ilmasekski
Q. Antaisitko poistaa pikkusormesi, jos saisit 200 000 euroa? > en tietenkää, enhän mä site vois koukistaa sitä ku juon teetä ja kukaan ei huomais et oon prinsessa
Q. Jättäisitko IRC-Gallerian ? > en tietenkää, sitte ku kaikki mu kaverit lähtee vittuu galtsust alan stalkkaan niittetn lapsia :D
Q. Poseeraisitko alasti lehdessä, jos saisit 250 000 euroa? > en tällä vartalol/naamal
Q. Joisitko kokonaisen pullon Tabascoa, jos saisit 1000 euroa ? > todellaki, joisin kyl varmaa muuteski
Q. Jos et saisi minkäänlaista rangaistusta, tappaisitko ihmisen jos saisit 1 000 000 euroa? > en
TURHAA
Q. Mitä on vasemmassa taskussasi? > ei oo taskuu
Q. Onko Napoleon Dynamite oikeasti hyvä elokuva? > entiää
Q. Millaiset lattiat kotonasi on? > parketti olkkaris ja sitte jtn ihmeellist muual
Q. Istutko vai seisotko suihkussa? > seison
Q. Kuinka monet tohvelit omistat? > nollat
VIIMEISIN
Q. ...ihminen joka tekstasi sinulle? > mutsi
Q. ...soitti sinulle? > soitin ite omaan puhelimeeni kotipuhelimest ku en löytäny sitä :D
Q. ...henkilö jota halasit? > janna ? tai antti ?
LEMPI
Q. ...numero?> jotenki 69 kiehtoo mua
Q. ...vuodenaika? > kesä
Q. ...väri? > emt jokkut ihkut, merenvihree todellaki <3
NYKYHETKI
Q. Ketä kaipaat? > ruokaa :D ja sitte jtn
Q. Mieliala? > nälkäinen
Q. Mikä soi? > ei mikää ku limewire tilttaa mut jos se toimis nii sois nirvana- smells like teen spirit
Q. Mitä katsot? > konee ruutuu
Q. Mikä vituttaa? > se et kääretorttu on alhaal
Q. Mihin olet pukeutunut? > tälläset ihme 'tanssihousut' ja tpaita
RANDOM
Q. Ensimmäinen paikka, jonne menit aamulla? > kuC
Q. Mitä et malttaisi odottaa? > kesää ja VAPPUU ;)
Q. Hymyiletko usein? > riippuu päivästä
Q. Oletko ystävällinen ihminen? > en, paitsi tutuille :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.04.2010 20:42

syödä kääretorttu tämä hetki <3<3<3

saatte arvail kuka tarkottaa ketäki ::DKeskiviikko 07.04.2010 20:40

Ota eka kyseisellä kirjaimella alkava tuttavasi kännykkäsi nimilistasta ja vastaa kysymyksiin.
L. mikä oli ensivaikutelmasi hänestä?
- - ei oo ketään älläl alkavaa
A: milloin näit hänet viimeksi?
- liian kauan sitte :( nähään joskus täs
S: voisitko kuvitella hänet lapsesi kummiksi?
- ööö.. no emmä ehkä
M: lähtisitkö hänen kanssaan ulkomaille?
- joo vois wq
H: milloin uskot näkeväsi hänet seuraavan kerran?
- öö.. joskus täs :)
T: Tiedätkö missä hän asuu?
- joo :D perämettäs :D
K: Voisitko koskaan yöpyä hänen luonaan?
- joo oon jo ollukki 'niillä' yöt
E: Kauan olet tuntenut hänet?
- öö.. pari kuukautta <3 olisko sellasen sopivat 4 ? :D
R: onko hänellä lemmikkieläimiä?
- on :D kai ?
I: Onko teillä yhteisiä salaisuuksia?
- ei ny mtn suurempia
J: Oletteko koskaan riidelleet?
- ei kai ?