IRC-Galleria

RONKKELI

RONKKELI

- jokainen meistä on oman elämänsä päähenkilö - // instas RONKKELIJ

333Keskiviikko 11.04.2012 00:15

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla/yleisellä paikalla epäsoveliaita sanoja.
Olen huudellut kaupungilla/yleisellä paikalla jotain pervouksia.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

OLEN :
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallaan fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varatulle.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesen listalla, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dietti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja/opettaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä. ( jos korviksetki lasketaa )
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Saanut kokeesta 4.
Saanut kokeesta 9.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 100 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Ollut sairaalassa.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut festareilla.
Nähnyt ufon. XDDDDDDDDDD
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun. ( xd netan kaa joskus pienin )
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
....onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain takamuksesta.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla.
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen. .. yritin
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa. .. pienenä
Juossut ulkona alasti. .. pienenä
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Valehdellut tässä gallupissa.

332Maanantai 09.04.2012 13:28

Hiljaisuus vaihtuu valoihin ja kahdet kasvot tuhansiin.
Pidä kii, jos tahdot vielä hengittää.
Tänä yönä me päästään vapauteen, tänä yönä sä synnyt uudelleen.
Tule, näytän tien, miltä se tuntuu.

Kaupungin valot meidän nimeämme huutaa,
Syntiä ja enkeleitä, turhamaisuutta ja juhlaa.
Silti aamu löytää meidät samaan huomiseen.

Etkä tahdo löytää takaisin, kun uppoamme mustaan samettiin.
Ja niin verhon takaa tahtoo koskettaa.

Uskallatko jatkaa huomiseen?
Se kyllä meitä odottaa, odottaa.

331Maanantai 09.04.2012 02:11

330Lauantai 07.04.2012 13:41

☆ jokainen loppu on joskus jonkun alku ☆

329Lauantai 07.04.2012 13:36

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN NIIN HUOMENNA TAPAHTUU JOTAIN IHANAA !

+ kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa - RIINAAAN <sydän> 1
+ kuka halasi sinua viimeksi - carolin
+ mielialasi - jeeeees
+ mikä biisi soi - ei mikää ny
+ milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa - eile
+ mitä teit viime yönä - nukkusin zZzzzzz
+ oletko pitkävihaine? - en yleens
+ suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit - yep
+ montako tyynyä sängystäsi löytyy - 4 tai 5
+ minkä elokuvan katsoit viimeksi - meno lippu mombasaan .. :D:D nadjan kans
+ mitä teet huomenna - ei tietoooo ,
+ kenelle olet lähettänyt viestin viimeksi - artul
+ mitä viestissä luki ? - ok
+ kelle viimeksi puhuit mesessä - en muist ko e pahemmi meses käy , mut varmaa tainal
+ kelle olet lähettänyt viidennen tekstiviestin - varmaa jupel
+ onko sulla parhaat ystävät - juuups ! ♥
+ oletko jonkun kanssa riidoissa - juu
+ pystytkö luottamaan johonkin - jep
+ ketä mietit - <sydän>
+ haluaisitko hänet viereen ? - jees <nam>
+ millainen sää nyt on ? - tomne et vois men skootteril ajelema koht nadjan kans !

328Lauantai 07.04.2012 05:07

327Lauantai 07.04.2012 02:20

BOYS
♂ Kenen pojan kanssa puhuit viimeksi? - joonas
♂ Ketä poikaa halasit viimeksi? - jiri
♂ Kenen pojan kanssa viimeksi nauroit? - jiri
♂ Oletko nukkunut pojan vieressä ? - juu
♂ Kuka on kaveripojistasi läheisin ? - emmt(:
♂ Kenet pojan näit viimeksi? - jesse
♂ Suutelisitko poikaa, jota ajattelit viimeksi? - en

GIRLS
♀ Kenen tytön kanssa puhuit viimeksi? - nadja
♀ Ketä tyttöä halasit viimeksi? - carolin
♀ Kenen tytön kanssa viimeksi nauroit? - nadja
♀ Oletko ollut tytöllä yötä? - jep
♀ Oletko nukkunut tytön vieressä? - monesti
♀ Voisitko pussata tyttöä? - juu
♀ Kenelle tytölle huusit viimeksi vihaisesti? - nadja
♀ Miksi? - !
♀ Onko sinulla paljon tyttöjä ystävänäsi? - juu
♀ Kenet tytön näit viimeksi? - nadja
♀ Suutelisitko tyttöä, jota ajattelit viimeksi? - en

RAKKAUSELÄMÄ
- Kädestä vai perseestä kiinni? - kädestä
- Edestä vai taka-alalta halaus? - iha sama
- "Kulta", "rakas" vai joku muu? - kaik käy
- Innokas yhteydenpitäjä vai vaikeasti tavoiteltava? - siltä väliltä
- Syntymäpäivänä kahdestaan vai bilettämässä? - kumpiki
- "Hyvää yötä" viesti vai puhelu? - nojaa molemmat käy
- Yhteiset leffaillat vai bilettämistä? - kumpiki menee

326Perjantai 06.04.2012 17:33

☆ lapsuus on maailma, jossa kukaan ei kuole ☆

325Maanantai 02.04.2012 01:39

324Sunnuntai 01.04.2012 17:11

Silmät suljen, en katsoa saata,
Kun ei rannalle toiselle näy.
Eikä jalkojen alla oo maata,
Minun askeleet orpoina käy.

Ja nyt välissä synkän taivaan ja virran
Pyydän sua auttamaan.

Ja kun silta se tuulessa keinui,
Olin valmis jo luovuttamaan.
Tunsin, kuinka sun sormesi tarttui
Käsivarteeni voimattomaan.

Ja kun köydet mun sillan alta pois sortuu,
Päästänyt et silloinkaan.