IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.05.2009 19:14

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

Kouludataus <3Keskiviikko 20.05.2009 13:16

ekan kerran kun juttelin sinulle. - ihastuin.
ekan kerran kun satutit minua. - ihastuin enemmän.
ekan kerran kun kerroit kaipaavasi. - rakastuin.
ekan kerran kun kosketin sinua. - halusin olla siinä aina.
ekan kerran kun katsoin silmiisi. - hukuin.
ekan kerran kun lähdin - jäin kaipaamaan.

jos ajattelit yhtä henkilöä tässä tekstissä, lisää tämä päiväkirjaasi.
ehkä hän lukee tämän ja ymmärtää kuinka rakastat häntä.




Ja taas vaihteeks dataan koulussa... Fysiikan tunti :)

Joo saatin just valtakunnalliset :)))) Tää 6+ oli tooooosi kiva numero...... Ei oikeesti mitä vitun paskaa siinkin kokees kysyttiin... Jotain vitun seiskan asioita. Pitäskö nekin viel muistaa? No mut ei se mitäää tykkään mun numeroista :))))

Niin kehittävää taas :DLauantai 16.05.2009 21:57

Jere sanoo:
tissivihaaja

Riiikkkkaaaaaaa ;D sanoo:
Mun ei tarvi pitää tisseistä

Jere sanoo:
.. totta o.o

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 00:16

Joskus sitä vaan tahtoo unohtaa kaiken ja elää kuin kuplassa.

ITALIAKeskiviikko 06.05.2009 13:32

Ylihuomenna lähetään viikoks italiaan :)))))))

Lähtö on niin ihanasti 4.45 mut ei se mitää.. Siel tulee varmaan oleen kivaa jos ne huoneet menee sillai mitä me toivottiin...

Oon melkein pakannu... Oon siis joo alottanu mut siin se oikeestaa :D

Ainoo huonopuoli on et jokkut ihmiset jää tänne enkä nää niit viikkoon :((

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 16:46

Kouludataus <3333

Richard Marx - Right here waitingMaanantai 20.04.2009 20:58

Oceans apart day after day
And I slowly go insane
I hear your voice on the line
But it doesn't stop the pain

If I see you next to never
But how can we say forever

kertosäe:
Wherever you go
Whatever you do
I will be right here waiting for you
Whatever it takes
Or how my heart breaks
I will be right here waiting for you

I took for granted, all the times
That I thought would last somehow
I hear the laughter, I taste the tears
But I can't get near you now

Oh, can't you see it baby
You've got me goin' crazy

kertosäe

I wonder how we can survive
This romance
But in the end if I'm with you
I'll take the chance

Oh, can't you see it baby
You've got me goin' crazy

kertosäe

Oli niin pakko :DDTiistai 07.04.2009 22:26

Tiedoksi että... / Miespuolisille.

1. Jos joku toinen tyttö on sinusta erittäin seksikäs, älä kerro sitä meille.
3. Jos et käyttäydy kuten saippuasarjojen kundit, älä oleta että me pukeutuisimme kuten Victoria's Secretin mallit!
4. Merkitse merkkipäiväni kalenteriisi.
5. NÄIN ME SEN AJATTELEMME... ET SOITA = ET VÄLITÄ
7. MEISTÄ ON SÖPÖÄ KUN OLET HIEMAN MUSTASUKKAINEN ... MUTTA LIIKA ON AINA LIIKAA
8. Asioiden/esineiden työntäminen takapuoleemme ei kiihota meitä
9. Esileikki ei ole vaihtoehto.. se on velvollisuus.
10. Me saamme olla myöhässä.. sinä et.
11. Rakastamme silmäpeliä
12. Älä laittaudu kauemmin kuin me.
13. Naura vitseillemme.
14. Kolme sanaa: rehellisyys, rehellisyys, rehellisyys!
15. Älä ala meille. Sinä et voita.. ihan totta.. me voitamme AINA.
16. Jos kysyt meiltä jotain ystävällisesti, yleensä vastaamme samalla lailla takaisin.
17. Meillä ei ole koskaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä!!
18. Meillä on oikeus käyttäytyä bitchmäisesti ainakin kerran kuussa.
20. Rakastamme yllätyksiä!
21. Meistä on ihanaa kun meitä suudellaan pehmeästi, eikä työntämällä kieltä kurkkuun.
22. Kiinnitä huomiota pieniin asioihin joita teemme, sillä ne merkkaavat eniten.
25. Joskus "EI!" todella tarkoittaa "EI!"
27. Jos haluaisimme olla videolla, olisimme pornotähtiä emmekä tyttöystäviäsi.
28. Herkät miehet ovat ihania.. mutta jos itket elokuvissa enemmän kuin me, se ei enää ole ihanaa.
30. Kundit jotka ovat hyviä halimaan = Kundit jotka tietävät miten nainen tyydytetään.
32. Vaatii jo erityistä tyhmyyttä unohtaa syntymäpäivät.
33. Jos et ole hyvä tanssija, ole edes itsevarma.
35. JOS TYTTÖ EI VASTAA PUHELIMEEN HETI ENSIMMÄISELLÄ KERRALLA, EI TARKOITA SITÄ ETTEIKÖ HÄN ODOTTAISI PUHELUA
37. Boxerit ja joskus myös alushousut ovat OK.. mutta älä käytä stringejä KOSKAAN.
40. VAIKKA OLETKIN JOSKUS HIEMAN TUNTEETON, RAKASTAMME SINUA SILTI.
42. ÄLÄ SANO ETTÄ RAKASTAT MINUA, JOS ET TARKOITA SITÄ
43. ÄLÄ VALEHTELE MEILLE.. SAAMME SINUT KYLLÄ KIINNI NIISTÄ
44. Kun tytöt hengailevat yhdessä, me puhumme KAIKESTA. Mikä tarkoittaa siis sitä, että paras ystäväni tietää kaiken sinusta.
45.pieni hölmöily on hauskaa... mutta ÄLÄ yritä liikaa!!

Hajosinko? En toki :))Tiistai 07.04.2009 18:06


07.04.2009 13:57 <OGMO> AAAAAAAAAAAAAAAAAAA KUOLEN TÄLLEEE
07.04.2009 13:57 <OGMO> KIRJOTIN TÄTÄ KU OLIN 10V
07.04.2009 14:02 <OGMO> EI LUKENU XD SIT TÄS LUKI JOTAI "RIIKKA ON KIVA JA ME MENNÄÄN JENNAN JA RIIKAN KANSSA KOHTA RIIKALLE






^heheeeee XDXDXDXDXDXDXD

[Ei aihetta]Tiistai 24.03.2009 23:00

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit...