IRC-Galleria

Riiks]]

Riiks]]

My heart is just too dark to care about yu.

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 13.01.2007 20:04

Riikka päätti ilmestyä maailmaan eräänä vihreänä aamupäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli sairas ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei pidetty idioottina.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään leikkiliekit, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli paperilennokit.

Riikka kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin komeaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Typeryydestä johtaen hän oli aika tasalämpöinen. Lempiruokaansa lihapiirakoita hän sai työskennellen demarina.

Riikka tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Tehkää oma tarinanne ossas: http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm

[Ei aihetta]Perjantai 29.12.2006 22:51

kännihoroskooppi

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.


Pitääkö paikkaansa? :'DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.12.2006 14:21

1. Mikä on kännykkäsi 17 tekstiviesti?
- marin lähettämä viesti

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- Omassa

3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- musta

4. Lempi elokuva?
- white chiks

5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- jumitan

6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- siniset

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
-5,20 euroo

8. Lempi urheilulaji?
- ööö. en tiiä

9. En jaksa odottaa että...?
- olis uusvuos.

10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- aamulla ku se räyhäs mulle. :|

11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- minä itse

12. Mitä söit eilen illalla?
- porkkanaleipää

13. Katso vasemmalle. Mitä näet?
- tietokoneita

14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- en yleensä lainaile vaatteita

15. Onko sulla kasveja huoneessas?
-oli kaktus joka kuoli. :'( xD

16. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
-selkään.

17. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- aamulla

18. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- viime viikolla

19. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
- no ei. miks haittais. :D

VIIMEISIN

21. Henkilö jonka näit?
- sanna

22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- jossu

23. Henkilö jota halasit?
- mari

24. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- mari

25. Kappale jonka kuuntelit?
- bullet for my valentine- all these things i hate

26. Mitä teet nyt?
- jumitan netissä

27. Mitä teet myöhemmin?
- jumitan jossaki

28. Mitä olet tehnyt tänään?
- "opiskellu" koulussa

29. Mitä sinulla on päälläsi?
- farkut , vetoketjullinen huppari ja takki.

30. Mitä olet syönyt tänään?
- leipää


HUOMENNA

31. Millainen päivä huomenna?
- ööö, vissinkiin ihan tavallinen

32. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- en suunnittele mitää etukäteen

33. Tavoite?
- no pitää hauskaa

34. Mistä et pidä huomisessa?
- no eihän sitä voi tietää enne ku on huominen

35. Onko sulla töitä?
-ei

dead or not dead.Perjantai 08.12.2006 13:59

jos kuolisin jäisikö kukaan kaipaamaan? Huomaisiko kukaan, että olen poissa? Vai jatkaisivatko he elämäänsä niinkuin ennenkin? Muistaisivatko he edes kuka olin?"

Olenko sinulle tärkeä henkilö? Jos olen kirjoita minulle kommentti ja kerro, millaista olisi elämä kuolemani jälkeen. Huomaisitko minun olevan poissa???..

Laita tämä myös omaan päiväkirjaasi ja katso kuka välittää oikeasti

heha xDPerjantai 30.06.2006 22:17

Yritä kirjottaa oikein silmät kiinni, sen jälkeen haasta 3 kaveriasi.

1. Sä oot kaunis: sä oot kaunis
2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näytätaivan apinalta kuin siskosikin
3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: oon rakastunut suhusb aiva kevaöö
4. Anna ruokaa, mulla on nälkä:annaruikaa,mulla on n'll'
5. Pissiksiä ei tueta: pissiksik' ei tueta
6. Mä kutsun sut mun syntäreille:mäkutsunsut mun syntt'reiöla

heha xD xD Torstai 18.05.2006 19:38

Sinä kysyit:
Kuka mä oon

Oraakkeli vastasi:
Olet selvästikin se, josta äiti minua varoitti! Millon nähään?

[Ei aihetta]Torstai 18.05.2006 19:22

Sinä kysyit:
Kuka mä oon

Oraakkeli vastasi:
Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.

Sinä kysyit:
Kuka mä oon

Oraakkeli vastasi:
Olet huippusuosittu rock-muusikko ja idearikas kynäilijä sekä himoittu seksisymboli, muttet vielä vain tiedä sitä. xD xD xD *reps xD xD

heha xD xDTorstai 18.05.2006 00:07

Sinä kysyit:
Kuka on riikka?


Oraakkeli vastasi:
Joku omituinen hiihtelijä, vaikket sitä varmaan suostukaan myöntämään itsellesi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.03.2006 19:07

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- mm...sinisilmäinen :>

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- tylsä ja tylsä xD

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
-nukkunut
-katsonut telkkarii
-jumittanut koneella

4. Neljä lempiväriäsi.
-sininen
- punainen
- musta
- valkoinen.

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
- kahvi

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- kelly clakrsonin because of you

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
-menen pihalle
-siivoan huoneen

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
-tylsää
-huomenna kouluun
-lumi

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
-koirani elvis
-kohta on kevät
-lumet sulaa
-ystävät

10. Mainitse 6 kaveriasi nimeltä.
- Mari
- Jaana
- Johanna(t)
- Paula
-Hanna-pauliina
-Emppu

11. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- tää on tämmöne juttu..

12. Viikon kaksi parasta päivää.
- perjantai
- lauantai

13. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- koira<3

14. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- kahvi

15. Mitä näet nyt yli 5?
- cd:tä

16. Yksi vaatekappale päälläsi.
- huppari

17. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- jutella syntiä syviä xD

18. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- tekokynnet
- koulu...no ei vaineskaa
-hmm..en tiedä

19. Mitä teet neljän päivän päästä?
- oon kotona vissii
- Vanhemmat »