IRC-Galleria

Miksi minä teen tätä itselleni?Lauantai 25.10.2008 19:31

Tänä aamuna heräsin niin järkyttävästä kankkusesta että meinasi hampaat tippua suusta. Asiaa ei yhtään auttanut noin universiumin kokoinen morkkis joka oli parhaillaan tulossa.

Suunnattomissa tuskissani yritin edes joten kuten saada päivääni jotain tolkkua, kunnes yht'äkkiä se ajatus löi salaman lailla suoraan tajuntaan: Olo on niin hirveä, että siitä ei selvitä pelkällä roskaruualla ja hiilihapoilla. Joten taidanpa tahallani työntää darran niin äärimmäisen piinavaksi, että jossain vaiheessa siihen vain yksinkertaisesti tottuu.

Tämän päähänpiston uhrina menin sitten hankkimaan käsiini leffan nimeltä Epic Movie.

Noin tunnin kohdalla halusin jo tappaa itseni, mutta katsoinpa tekeleen loppuun asti ja krappis on nyt muisto vain. Melkein ainakin.

Muutapa tuosta leffasta ei voi enää sanoa, muuta kun sen että minä en enää koskaan IKINÄ halua katsoa vitun MTV:tä kaikkine paska-ohjelmineen, ärsyttävine kuvaustyyleineen, surkeine rap-musiikkivideoineen ja juontajineen jotka ansaitsisivat vähintään saada pataansa jo pelkästään sen takia että eivät ole menneet mihinkään muualle töihin. Vaikka kalatorille, ihan saatanan sama. Minä inhoan Ashton vitun Kutcheria!!!

No, pistetäänähän tähän loppuun vielä vähän jumalan sanaa pastori Kilmisteriltä niin unohtuu moiset homomaisuudet lopullisesti.

http://www.youtube.com/watch?v=ZkRxoaKKftg

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.