IRC-Galleria

SOLPPU

SOLPPU

♥ ♠ ♦ ♣
Välil mietin miksen itke enää?
Miksen herää koskaan virkeen enää?
Uni on kuoleman serkku kai siks se lepää,
tää on mun elämä, siis voin sen itse elää.

Pitkäs juoksus tää meininki onki aika hataraa,
ei sikailu oo siistii, seki myös painaa tavallaan.

Mä tunnen olevani aina vapaa kaikest,
mut samaan aikaan ootan et heräis painajaisesta.
En voi sanoo ettei menneisyyden haamut ikin hämää,
väärät muistot ja hiljaisuus ne saa mut tikittämään.

Voin kääntää sivuu mut on vaikee olla muistamatta,
kannan mukan juttuja joita ei pysty ees kuiskatakkaan.
Mut viel kuulen nii monen suusta paskaa,
se panee miettiin ja tekee mieli huilata taas.
Joskus kun oli se tappelu, lueskelin netistä kun siitä keskusteltiin;

"Lammin pakolaiskeskukseen tunkeutuneet "kylän pesäpalloilijat" ovat yleensä niitä onnettomia, jotka eivät itse pärjää koulussa, työelämässä (en tarkoita työttömiä), työtä vieroksuvat, sosiaaliseen kanssakäymiseen kykenemättömiä tai kokevat "huonommuuden tunnetta" - johtuen pienestä aivokapasiteetista."

"Valitettavasti näitä onnettomia "perusuomalaisia pesäpalloilijoita" Suomen valtio joutuu tukemaan jatkuvasti, kun eivät pärjää yhteiskunnassa, eivätkä osaa elää Suomen lakien mukaisesti. Useimmat avaavat myös jossain vaiheessa elämää rikosrekisterin."

"Nämä "kylän pesäpalloilijoat" millaisija he yleensä olevat, ovat toden näköisesti pumpulissa kasvaneita hyvin koulutettu ex. koulukiusattuja jokta luulee, että töissä käyty kanssakäyminen on sitä "sosiaalista elämää" herrat on nostanut omaa egoaan kouluja käymällä ja luulee olevansa jotenkin muiden yläpulella, mutta itsetunto silti nolla."
Sulla oli hetkes, mutta tiedät sä mä kyllästyin sun arpomiseen.
Sanoja riittää, mutta kuinka monta niistä totta on ?

Sun ei tarvi kertoo miten hyvin toi sun kaavas toimii,
Minäkin luulin hetken löytäneeni sisältöö sen alta.
Puhu poika puhu se on ainoo mihin taidat pystyy.
Mut seuraava sanas on korsi, joka aasin selän katkaisee.
Seitsämän sanaa, eli sisältöä jota ei oo.

TSAJAJAJAJAJAJAJAJA.Lauantai 30.01.2010 18:54

Alko 7 viikon loma. tää o helmee <3

JAHAMaanantai 25.01.2010 01:52

MENNEISYYS
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - Olin menossa Leeviä kattoon.
2. Mitä joit viimeksi? - hmmmm. kahvia?
3. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - TÄNÄÄ ! VAUHTIMUHSIN !
4. Mitä ostit viimeksi? - emmmuista ;o
5. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - keskustassa.
6. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - JAA-A. kai 1 ?
7. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - oisko ollu 7?
8. Mistä näit viimeksi unta? - jotain ihanpimeeetä.
9. Kenelle puhuit viimeksi? - Äitille.

NYKYHETKI
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - vaatteet.
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - melkee pari tonttuu.
4. Millä tuulella olet juuri? - Vituttaa ku mummotki alkaa aukoo.
5. Millainen sää ulkona? - KYLMÄ.
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - ei vois paljo paremmi mennä.
7. Mikä musiikki soi? - PMMP - Lapsuus loppui
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - Menos nukkuu.
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä? - jotai raikasta.
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - Kiinni, ja päi vittua.

TULEVAISUUS
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - suihku ja nuQ.
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - emmää semmosia mieti.
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - ruokaa, ku kaapit on tyhjät.
4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? - Olla töis.
5. Entä huomenna? - töis.
6. Mitä toivoisit tulevaisuudeltasi? - ettää, olis joku ihana, rikas, komee, hyväkroppane mies, ihana työpaikka, koti ulkomailla, ja vitusti massii. <3 oon aika vaatimaton.
7. Mikä sinusta tulee isona? - jaa-a. työtön pummi. eivaa, linnanvarija haluisin olla :< tai joku työ mikä on täynnä ÄKSÖNII. Poliisi vois olla semmone. MUT HEI. ei kiitti. :D oon allergine.
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - nukun.
Kenet ihmisen luulet seuraavaksi näkevän? - pomon.

KETÄ
1. Halasit viimeksi? - Hulda <3
2. Pussasit poskelle viimeksi? - Leevi <3
3. Vihasit viimeksi? - AAAAAAAAAAAAAAAAA. stna.

MINKÄ
1. Värinen puhelin sulla on? - Musta-sinine
2. Värinen näppis sulla on tietokoneessa? - Harmaat.
3. Värinen paita sulla on päällä? - Lila.

OLETKO KOSKAAN
1. Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - E.
2. Itkenyt katsoessasi Titanicia? - E.
3. Uinut vaatteet päällä? - Just. ja vielä kehtaat kysyä.
4. Laulanut vesisateessa? - JEP.
5. Ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? - Ju.

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ
1. Väsynyt vai pirteä? - väsyny.
2. Enemmän blondi vai brunette? - Brunette.
4. Ihastunut? - empä oo.
5. Ihan pihalla? - empä oo.
6. Tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi? - en enää tyytyväine. mielipide muuttu muutama kk sitte.

MIKÄ
1. Komedia vai romanttinen komedia? - Komedia.
2. Horoskooppisi? - Härkä.
3. Syntymäpäiväsi? - 6.5.
4. Mitä mieltä olet musikaaleista? - Perseestä, ku ei kukaa osaa mitää koskaa.
5. Pahimmat pelkosi? - I'm fearless.
6. Meikkaatko? - JEP.
7. Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä? - X-factor. (voiks sitä sanoo sarjaks?)
8. Biisi joka soi tällä hetkellä? - Pittbull - shut it down
9. Aurinkoinen ilma vai sateinen ilma? - Aurinkoine.
10. Nukuitko hyvin viime yönä? - Nukuin :>
11. Saatko helposti unta? - Nappulat naamaa, ni kyllä.

TOTUUKSIA EILISESTÄ
1. Mitä teit eilen? - RYYBB.
2. Oliko kiva päivä? - oikeesti aivan mahtava :D
3. Moneen nukuit? - kahteentoista?
4. Olitko yksin vai jonkun kanssa? - Hulda ja toine.
5. Tapasitko uusia ihmisiä? - Noup.
6. Olitko tietokoneella? - sitäkin.
7. Tajusitko jotain uutta? - JOOOO !
8. Olitko jollain toisella paikkakunnalla? - Monellakin.

HALUAISITKO
1. Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Kyllä vaa.
2. Haluaisitko olla päivän julkkis? - JOO !
3. Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - kyllä vaan. olis paljon asioita toisin, jos yhen päivän sais korjata.
4. Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - öö. en.
5. Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - liikaa.
6. Haluaisitko halata sitä ihmistä joka on puhelimessasi neljäntenä? - En vtussa. mä tapan sen viel joku päivä.
7. Haluaisitko asua etelässä? - Haluisin. :< sinne mä vielä tulevaisuudessa muutankin. :>
8. Haluaisitko että olisi kesä? - JOOOO-O
9. Haluaisitko nukkua ikuista unta? - kelpais.
10. Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - Englanti ois kyllä aika jees. :) LONDON<3
11. Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - JOO
12. Haluaisitko uuden ystävän? - Miks ei?

RAKKAUS
1. haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - E.
2. milloin itkit viimeksi? - Hmm. en muista?
3. mikä sinut saa yleensä itkemään - asiat.
4. rakastaako sinua kukaan? - ÖÖÖ. KUKA EI?
5. ikävöitkö ketään juuri nyt? - Juu..

KENEN
1. kenen vieressä viimeksi nukuit? - Hulda<3
2. kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Äippä.
I know that all you're doing is runnin' your mind games.
Don't you know that game beats game ?
So your best bet is to be straight with me.

Had to have it your way, had to play games.
Babe you know cause your lies got old,
Now look at you, there you go.

I'd be much better off without you.
Had to get myself around you.
Cause my life was all about you.

Don't you wish you could turn the hands of time ?
Don't you wish that you were still mine ?
Don't you wish I'd take you back ?
Don't you wish that things were simple like that ?

Didn't you miss a good thing till it's all gone ?
Vuokratun huoneen yksinäisyys, vain kasvot peilistä tuijottaa.
samaan juoneen tuntuu kuin palaisin aina uudestaan.
Kasvoilta pois pesin tuon ikävän on helpompaa tyynyyn painaa pää.
voi jospa voisin kelloja kääntää tai ajan hetkeksi pysäyttää.


Jos kaikki laulut onkin jo tehty, jos kaikki määränpäät on nähty ?
minne oikein matkalla ollaan, tuleeko huhtikuussa syksysää ?
jos kaikki laulut onkin vain pelkkää epätodellista näytelmää ?
Sitä vielä katsomaan jään.


Pian kaikki jatkuu niinkuin ennenkin.

<3Tiistai 12.01.2010 03:00

Katoin just Ice Age 3 -leffan. SE ON NIIIIN SÖPÖ. :D:D:D

Mä vaan naureskelin täällä koko aika ittekseni :D

Sid meni vapauttaa sen yhen linnun pikku-dinoilta, ja menee heittään sen rotkoon.

"EI ! eläviä lintuja EI syödä ! Oi lennä vapauteen sinä... lintu... SIIVETÖN... oho. ANTEEKS !"

8
D

ihanaaaa. katon ton joku päivä viel Huldan kaa uusiks. :D <3

UUJEA <3Sunnuntai 10.01.2010 22:38

Tatauoinnit tuli VIHDOIN tänään valmiiks. pikkupikku tähtiä lisäiltiin. 12 pientä tähtee molemmille puolille kukan ympärille. nam. :)

Tällä kertaa ei sattunu niin kauheesti, muutakun lopussa, kun makella meni hermot kun ei väri meinannu tarttua tohon oikeelle puolelle. piti painaa niin että neula meni luuhun asti. HYHHYYYH.

"mä en halua nähdä tän jälkeen yhtäkään tähtee enää ikinä ! :D "

IHANA : DDDDDPerjantai 08.01.2010 02:37

Kun pääsen vittun täältä, ja pääsen parempaan asuntoon.
Mä otan ittelleni lemmikiks joko rotan tai gekon. <3

Karvaton rotta ois IHANA ! :D <3