IRC-Galleria

SanekinGi_

SanekinGi_

~kipuun tottuu ku tarpeeks kauan sattuu~

[Ei aihetta]Maanantai 28.02.2011 15:57

paina sydäntä jos sinua ottaisii edes hieman sydämmestä jos tietäisit että olisin kuollut.

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.02.2011 20:51

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikastani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää, edes kaverina.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa. KESÄLOMALLA!!!!!
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennt lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut
Uinut avannossa.
Astunut lehmän/hevosenläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Valehdellut tässä gallupissa.

gegrsdfgwrhgrthreKeskiviikko 23.02.2011 09:54

HIUSTENVÄRI: tämmöset punaset... 8D
LÄVISTYKSET: kaks korvista ja huuliläväri
TATUOINNIT: eijjj oo
KORUT: huulessa, korvissa ja toi kaulaketju
SILMIENVÄRI: sinisett
KENGÄNKOKO: en kerro
MIELIALA: väsyny
TUOKSU: emt
MITÄ VAPAUS ON?: no ettei kukaa päätä mistää mitää prkl<3
OIKEA VAI VASEN: oikea
USKOTKO RAKKAUTEEN: juu
OLETKO KOSKAAN SÄRKENYT KENENKÄÄN SYDÄNTÄ?: oon
ONKO KUKAAN SÄRKENYT SINUN SYDÄMESI: on
KUINKA PALJON PIDÄT TÄMÄN HETKISESTÄ KUMPPANISTASI?: rakastan, palljonn♥
PELKÄÄTKÖ SITOUTUMISTA: en
ONKO SINULLA KOSKAAN OLLUT SALAISTA IHAILIJAA: eeemt
USKOTKO RAKKAUTEEN ENSI SILMÄYKSELLÄ: joo :D
MILLAINEN RAKASTETTUSI PITÄÄ OLLA: semmone<3
RAKKAUS VAI RAHA: Rakkaus
VIINA, OLUT VAI SIIDERI: viina
HEDELMÄ VAI SUKLAA : suklaa xD
YHDEN YÖN JUTTU VAI SUHDE: suhde
PEPSI VAI COLA: ei kumpikaan
VILLIT ILLAT VAI RAUHALLISET KOTI-ILLAT: villit illat >8D
VÄRILLISET VAI MUSTA-VALKO VALOKUVAT: riippuu
PUHELIMESSA VAI KASVOTUSTEN: riippuu
MESE VAI S.POSTI: mese
OLETKO KOSKAAN KÄYNYT NAKU-UINNILLA: joo :D
OLETKO TEHNYT JOTAIN JOTA KADUT: oon
OLETKO NUKKUNUT KOSKAAN VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN SÄNGYSSÄ: oon
SUORASANAINEN VAI KIERTELIJÄ: suorasananen
MITÄ LUKEE VIIDENNESSÄ SAAPUNEESSA TEKSTARISSASI: ööäääöäää... emt
MITÄ LUKEE VANHIMMASSA SAAPUNEESSA TEKSTIVIESTISSÄSI: emt....
KELLE SOITIT VIIMEKSI: mutsille .______.
KELLE VASTASIT VIIMEKSI: öööäääöö...
KELLE OLET JÄTTÄNYT VASTAAMATTA: en muista
MISSÄ NUKUIT VIIMEKSI KUN ET NUKKUNUT OMASSA SÄNGYSSÄSI: lattialla
OLETKO VAHVA: e 8 DD
PAIDAN VÄRI JOKA ON NYT PÄÄLLÄSI: musta
PALJONKO RAHAA PUSSISSA TÄLLÄ HETKELLÄ: 10 egee...:___:
KATSO VASEMMALLE: seinä
MILLOIN OLIT VIIMEKSI TOSI VIHAINEN: on siit jo aikaa
VIIMEISIN HENKILÖ JONKA NÄIT: mutsi xD
HENKILÖ JOTA HALASIT: ;))<3
KAPPALE JONKA KUULIT: en muista xDD
TAVOITE HUMALATILA: jooo
MISTÄ ET PIDÄ: elämästä
MITÄ HALUAISIT: hermolomalla:'D

hbfdgsdfewaFfvesgdhTiistai 22.02.2011 00:07

Jos teet tämän, niin tulevalla viikolla tapahtuu elämäsi yllätys

Tänään:
Mistä heräsit aamulla - sängystä(;
Millainen olo on ollut - hyvä kerranki...
Millainen sää on ollut - liian kylmä
Oletko käyttänyt rahaa mihinkään - tupakkaan
Oletko ollut tänään autossa - en
Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa - nosen yhen...
Oletko käynyt tänään ulkona - oon

Tällä hetkellä:
Minkä niminen kappale soi - ei mikään
Onko ikävä, ketä - no yhtä tyyppiä... kahta oikeestaan.... :(
Oletko ihastunut - oon
Missä haluaisit olla - en ainakaa täälä
Mitä sinulla on päälläsi - vaatteet
Oletko meikannut - oon

Oletko:
Lakannut koskaan täysin luottamasta keneenkään - joo
Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi - en
Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi - joo
Mustasukkainen - joo
Suudellut täysin vierasta ihmistä - en

näinhän se menee.. :DPerjantai 18.02.2011 13:23

Tytöt ovat kuin omenoita. Parhaimmat ovat puun ylä osassa. Pojat eivät meinaa ylettää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole
niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat puun yläosassa luulevat, että heissä on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa he ovat ihmeellisiä. Heidän vain täytyy odottaa oikeaa poikaa, joka on tarpeeksi rohkea
kiipeämään ylös asti.

.....Perjantai 18.02.2011 10:49

99 FAKTAA ITSESTÄNI

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ? > vihreellä... xd
2. minkä värinen paita sinulla päällä ? > musta
3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ? > sellane susi :3
4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ? > Mc Mane-Kuole huora kuole
5. ketä mietit juuri nyt ? > yht tyyppiä
6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ? > jaa a...
7. tuorekurkku vai suolakurkku ? > tuorekurkku
8. joululoma vai kesäloma ? > kesäloma
9. käveletkö sateessa ? > joskus
10. mikä on viimeisin lause jonka sanoit ? > jäätyksen jalat?
11. kenelle sen sanoit ? > mutsille xD
12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ? > hiihtolomaa... .__.
14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ? > kaikkee..
15. mitä söit viimeksi ? > en muista
16. mitä joit viimeksi ? > teetä xD
17. voisitko kuvitella olevasi opettaja ? > en
18. kuinka pitkä olet ? > 155 cm
19. mitä kuuntelet juuri nyt ? > en mitään
20. montako lävistystä sinulla on ? > 3
21. missä lävistykset on ? > korvissa ja huulessa
22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ? > pehmeää... o_o
23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ? > hevoshullua xd
24. minkä nimistä huulirasvaa käytät ? > en muista..
25. onko tylsää juuri nyt ? > vähän ehkä
26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ? > Vandulta
27. minkä väriset hiukset sinulla on ? > punaset
28. mitä kappaletta inhoat ? > no sitä vitun haukibiisiä... :d
29. kampaatko hiuksesi joka päivä ? > yleensä
32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ? > Axe joku... ^^'
34. minkä värinen on hiusharjasi ? > musta
34. mitä kanavaa katsot eniten ? > mtv3 tai voice
35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ? > äöäöäöä ei kukaa
36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ? > neljä puolen
37. oletko ikinä jäänyt luokallesi ? > en
38. oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä ? > joo
39. oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? > en
40. lempieläin ? > koira
41. onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä ? > ei
42. milloin viimeksi joku sanoi sinulle ''rakastan sinua'' ? > eilen...
43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? > Annan <3
44. vietätkö paljon aikaa internetissä ? > joo
45. vihaatko koulua ? > todellakin
48. oletko hemmoteltu ? > en todellakaan
49. juotko paljon vettä ? > jaa a...
50. mitä hammastahnaa käytät ? > jotain..
51. onko sinulla kännykkää ? > on
52. jos on niin minkä merkkinen ? > Nokia
53. onko sinulla rusketusta ? > ei
54. ärsyynnytkö helpolla ? > joskus
55. miten purat vihaasi ? > huutamalla ja potkimalla paikat paskaks :D
56. oletko koskaan saannut potkuja töistä ? > en
57. oletko töissä ? > en
58. haaveiletko paljon ? > joo
59. millaisen tatuoinnin haluaisit ? > jonkun ristin tai nimen
61. käytätkö alkoholia ? > joo
62. milloin oksensit viimeksi ? > on siit jo aikaa
63. kengännumerosi ? > enkerro
64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ? > nälkä :P
65. kiroilu ? > en vitus
66. menisitkö naimisiin rahan takia ? > en
67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika ? > en kummankaan
68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ? > joskus
69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ? > todellakin
71. kuinka vanha haluaisit olla ? > 18
72. oikea/vasen/molemmat kädet ? > oikea
73. puhutko muita kieliä ? > en osaa
74. elätkö elämääsi juuri nyt ? > emt..
75. vihaatko itseäsi ? > joo
76. onko sinulla pahoja tapoja ? > on
77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ? > joku tosi dramaattinen paska.... .___.
78. laulatko hyvin ? > en
80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ? >jossain määrin
81. oletko itsevarma ? > en
82. tajuavatko muut sinut väärin ? > juu
83. poltatko ? > joo
84. luetko sanomalehtiä ? > joskus
85. mitä näet ensimmäisenä kun katsot vasemmalle ? > mun kissan <3
87. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ? > Piukun
88. mikä on koko nimesi? > en kerro
89. oletko ollut leikkauksessa ? > en
90. oletko nukkunut ulkona ? > en
91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ? > oon
92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolenedustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ? > joo
93. oletko nukkunut koko päivän ? > joo
95. oletko nukkunut saman sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä ? > joo
96. paras inside vitsinne ? > en muista..
98. koska nauroit viimeksi ? > eile
99. kuka nauroi viimeksi sinulle ? > koulus kaikki :D

hhahaaa :DLauantai 12.02.2011 17:16

miten neitsyt maria voi olla neitsyt?-sanna
niimpä, sehä tuli raskaaks jumalasta, eli jumala kävi panemas sitä! -ella

hmm hmm ella ja sanna... jännät jutut.. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.02.2011 19:21

alle 10, olet nössö.
alle 20, olet tylsä.
20-40, rohkeutta!
40-50, olet järkevä.
50-60, olet teini.
60-80, olet pahis.
80-yli 90, olet nuorisorikollinen !

Olen...
[1] Maistanut tupakkaa
[2] Polttanut vakituisesti
[] Pöllinyt yli vitosen edestä
[] Pöllinyt yli satasen edestä
[3] Lintsannut koulusta
[4] Haukkunut opettajia selän takana
[/] Haukkunut opettajia päin naamaa
[ ] Väärentänyt nimikirjoituksen
[5] Juonut alkoholia
[ ] Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[6] ...tai uutta vuotta
[7] Varastanut rahaa
[8] Ollut opettajan puhuttelussa
[9] Ollut rehtorin puhuttelussa
[10] Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[11] Soittanut pilapuheluita
[ ] Saanut rikosrekisterin
[12] Ansaitsisin rikosrekisterin
[ ] Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[13] Tullut petetyksi
[14] Kuunnellut heviä
[15] Häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[16] Lukenut salaa jonkun viestejä
[17] Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[18 vahingoss xD] Käynyt pornosivuilla
[19] Heittänyt ihmistä kivellä
[ ] Uhannut jotain puukolla
[20] Levittänyt juorua
[21] Pukeutunut mustaan
[22] Valehdellut vanhemmillesi
[23] Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
[24] Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[25] Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[26] Leikkinyt sytkärillä
[ ] Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[27] Harrastanut nettiseksiä
[ ] Raiskannut
[28] Rikkonut lakia
[29] Joutunut sairaalaan
[30] Kävellyt päin punaisia
[ ] Ajellut pillurallia
[31] Meikannut
[32] Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[33] Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[34] Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] Tappanut
[ ] Ampunut tahallisesti
[ ] Puukottanut
[ ] Soittanut seksilinjalle
[35] matkustanut jäniksenä
[ ] Liftannut tuntemattomille
[36] Ollut käyttämättä kypärää
[37] Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
[38] Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[39] Oksentanut alkoholin vuoksi
[ ]Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
[ ] Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[40] Ollut häirikkö
[41] Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[ ] Lyönyt jonkun silmän mustaksi
[42] Lähettänyt pilakirjeitä
[43] Valehdellut ikäsi
[44]Joutunut poliisikuulusteluun
[45] Ollut ambulanssissa
[46] Katsonut pornoa
[47] Käyttänyt bikineitä
[48]Laittanut herutuskuvia
[ ] Kuvannut tiettyjä elimiäsi
[49] Etsinyt netistä seurustelukumppania
[50] Tanssinut rock tansseja
[51] Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[52] Huudellut rivoja ohikulkijoille
[53]Stripannut
[54] Ärsyttänyt tositarkoituksella
[55] Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[56] Kutsunut jotakin huoraksi/lutkaksi/pissikseksi ym.
[57] Piirtänyt pervoja
[58] Puhunut pervoja
[ ]Ollut opettajan silmätikku
[59] Kiroillut
[60]Haukkunut jotain päin naamaa
[61] Piirtänyt graffitteja
[ ] Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[62] Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[63] Puhunut tunneilla
[64] Puhunut pahaa selän takana
[65] Saanut jonkun itkemään
[ ] Ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] Hakannut jonkun sairaalaan
[66] Piirrellyt pienenä salaa seinille
[67] Leikellyt kaverisi hiuksia
[ ] Vilautellut
[68] Rikkonut jotain tarkoituksella
[69] Heittänyt jotain jollakin
[70] Lyönyt
[71] Repinyt jotain hiuksista
[72] Piilottanut joltain jotakin
[ ] Palvonut saatanaa
[73] Lukenut kauhukirjoja
[ ] Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[74] Mennyt salaa jonnekin
[] Nukkunut bussissa

74...

1234Maanantai 07.02.2011 22:21

ELÄMÄSTÄSI:
Onko sinulla seurustelukumppania? : ei...
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? : ei...
Onko sinulla parasta ystävää? : on<3
Onko sinulla monia ystäviä? : on...<3
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa ystävää? : onn
Onko sinua koskaan kiusattu? : jatkuuhan se...
Oletko ollut kiusaaja? : joskus ala-asteella d;
Onko sinulla lemmikkejä? : onn
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? : joskus
Oletko ihastunut/rakastunut? : oon<3
Onko hän hyvännäköinen? : on,......

ULKONÄKÖSI:
Silmiesi väri? : sininen kai.....
Hiuksiesi väri? : punanen
Nypitkö kulmasi? : en
Onko sinulla kaunis hymy? : no niinnne kaikki väittää.... o_O''
Käytätkö koruja? : joskuss
Minkälaisia vaatteita käytät? : sellasii lökävaatteit xd
Pidätkö tyylistäsi? : juu..
Seuraatko muotia? : en..

KOULUSI:
Lempiaineesi? : ei ole
Inhokki aineesi? : englanti
Onko sinulla iso koulu? : ei nyt niinkään...
Luetko hyvin kokeisiisi? : en
Onko sinulla hyvä käsiala? : ei..... o.o'
Hoidatko läksysi pois alta ajoissa? : jos jaksaa

MILLOIN VIIMEKSI:
Söit? : vähä aika sit ^^ salaattia :DD
Joit? : aikoi sitte
Halasit jotain? : aamupäivällä
Sairastuit? : pari viikkoo sitte
Paketoit lahjan? : aikoja sitten
Pelasit jotain peliä? : eilen
Silitit jotain eläintä? : vähä aika sit :DD
Ostit jotain? : en muista
Ostit jonkun vaatteen : ööö...
Nauroit? : tänää
Itkit? : tänää
Söit joulukinkkua? : vuosii sitte
Tapoit jonkun nisäkkään? : en oo koskaa tappanu :D
Itkenyt jonkun eläimen takia? : aikoja sitte
Kuullut harhoja? : en muista
Ollut ulkomailla? : en koskaa x(
Ikävöinyt jotain henkilöä? : en muista...

VIIMEISIN
Henkilö jonka näit? : toi yks kakara .________.
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? : iskä =___=''
Henkilö jolle tekstasit? : en muista

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? : tätä testii ja mesetän....
Mitä teet myöhemmin? : suihkuu kai....
Mitä olet syönyt tänään? : salaattia
Oletko ihastunut? : oon<3
Tietääkö ihastuksesi? : ei kai... : d

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin? : joo
Ollut sairas? : joo
Ollut halattavana? : joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? : joo
Ikävöinyt jotakuta? : joo
Saanut kokeesta nelosen? : joo
Valehdellut? : joo

RANDOM:
Paha tapa? : monia
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? : en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? : en x)))
Osaatko katsoa kieroon? : en
Petaatko sänkysi päivittäin? : joo

OLETKO KOSKAAN:
Sanonut 'rakastan sinua'? : joo
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? : en
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? : joo
Livahtanut yöllä salaa ulos? : joo
Katsellut yöllä tähtiä? : joo

TAVAT/RANDOM:
Kiroiletko? : en vitus :ddd
Kokkaatko omat ruokasi? : joskuss
Teetkö kotitöitä? : joo
Oletko tyytyväinen elämääsi? : en kauheesti
Omistatko koiran? : en
Käytätkö rahasi viisaasti? : joskusss
Pidätkö uimisesta? : jos ui yksin
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? : Annalle<3

KUMMAN VALITSISIT:
Kukkia vai suklaata? : suklaata
Harmaa vai musta? : musta
Viha vai rakkaus? : rakkaus
Auringonnousu vai lasku? : nousu
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? : valvominen
Kuuma vai kylmä? : kuuma
Aurinko vai sade? : aurinko

OLETKO KOSKAAN:
Juonut pullollisen alkoholia yksin? : joo
Ollut lentokoneessa? : en
Nukkunut koulussa? : joo
Ollut yksinäinen? : joo
Huijanut pelissä? : joo
Laulanut suihkussa? : joo x)
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? : joo...
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? : joo
Ollut todella iloinen? : joo