IRC-Galleria

Sarppuli

Sarppuli

, " My name is like a cock! Always in bitches mouths!"

Uusimmat blogimerkinnät

boy,Maanantai 23.11.2009 11:18

never knew you could be so cold?
:DDDD

>>Maanantai 23.11.2009 00:34

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta

MOTORIIKKA MIIKKA<3Sunnuntai 22.11.2009 22:52

oot paras!

</3Lauantai 21.11.2009 21:12

Abandonded, yeah I'm crying.
Its like you left me for dead
I'm so broken, my love's frozen.
How do you live with regrets
I see the memories flash before my eyes.
My tank is running empty, somebody rescue me.

babystepsLauantai 21.11.2009 21:06

Admit it, we're finished
You don't want me no more (No)
Like a night mare, I lived it
It was too big to ignore (Ooh)
I hear the sirens but they pass me by.
My hazard lights are flashing, somebody, anyone

I'll make you...Lauantai 21.11.2009 20:59

feel guilty !

Make you feel so bad,
like u made me feel !
Tears in my eyes before i go to bed,
a cut in my heart before i can see you !

;)Lauantai 21.11.2009 00:06

You Better go down When You Get Wit Me
You Better Realize I Am Wat You Need
You Better Get Here Fore I Count To 3
You Better Do Right I'll Fuck You Up

friikkaatsä?Torstai 19.11.2009 22:58

XXSDSDDDSDSDS

OJDI NFKBTEGFJTorstai 19.11.2009 19:39

Jos luit tämän , lisää se blogiisi tai viikonloppusi menee päin persettä!
- Elokuva/sarja jonka aikana itkit? - titanic<3
- Itketkö ylipäätänsä helposti? - JOO
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - emt
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi? -

- Biisi jonka kuuntelit viimeksi? - dyce- tomorrow can wait
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - PASKA
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - eilen, jos oisin saanu unta :oo
- Nauratko enemmän kuin itket? - Kyllä!
- Oletko hiljainen? - EN
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - JUU
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - en jaksa luetella
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - juu
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeksi suutelit? - hmm... ehkä
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - tavallaan
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - JOO
- Odotatko enemmän joulua vai kesää? - Kesää
- Seurusteletko? - juu
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - EI
- Pidätkö leijonakuningas-leffasta? - <3
- Onko huoneesi seinillä tauluja? Millaisia? - JUU ON SIEL JTN
- Entäpä julisteita? - EI
- Pidätkö enemmän kissoista vai koirista? - Kissoista
- Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?- EMT
- Osaatko tehdä ruokaa? - JUU
- Toivoisitko että tulisi jo lunta? - JUU
- Mihin haluaisit matkustaa? - ENGLANTI
- Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä? - BASISTI
- Osaatko katsoa kieroon? - EMT :oo
- Voisitko mennä kännissä kouluun? - NOUP
- Montako tyyppiä sinulla on kiikarissa? - HMMM ;)
OLETKO
Laulanut suihkussa? - E
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - JUU
Ollut todella iloinen? - E
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - ...
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - OGGEN
Kanssa viimeksi nauroit? - OGGEN
RAKKAUS
Milloin itkit viimeksi? - TNÄ
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - NO SURU, D44
Rakastaako sinua kukaan? - VOI OLLA
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - TAVALLAAN
TAVAT/RANDOM
Kiroiletko? - VITTU
Kokkaatko omat ruokasi? - JUU
Omistatko koiran? - E
Käytätkö rahasi viisaasti? - E
Pidätkö uimisesta? - <3
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - JUU
NYKYHETKI
Millälailla hiuksesi on? - SILLEE TYHMÄSTI
Kuka ihminen on sinua lähmipänä tällä hetkellä ? - OGGE
Oletko onnellinen? - E
Surullinen? - JUU
Masentunut? - E
Tylsistynyt? - E
Missä kännykkäsi on? - PÖYDÄL
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - KONE
Kirjoita lause biisistä jota kuuntelet nyt - TAKE A BOW