IRC-Galleria

Vanha sanonta "sitä saa mitä tilaa" on totta. Elämässä kannattaa haluta hyvää, eikä tyytyä huonoon eikä edes keskinkertaiseen. Pitää uskoa että on mahdollisuuksia hyvää, niin sitä saa.
Usein usko tai oikeammin sen puute siihen, että on mahdollisuuksia ajaa ihmiset tyytymään vähempään. Sitten ollaan tyytymättömiä elämään ja aletaan "velkoa" sitä läheisiltä.

En usko kuitenkaan siihen että "jokainen on oman onnensa seppä". Onneen tarvitaan muutakin kuin omaa suoritusta ja tahtoa. Elämä eri vaiheissaan tuo tullessaan kaikille niin paljon vastoinkäymisiä, että kukaan ei niistä itse, yksin selviydy. Jokainen tarvitsee toisia ihmisiä, yhteiskuntaa jossakin elämänsä vaiheessa auttamaan.

Kun nyt sanontoihin päästiin, niin uskon myös "että niin makaa kun petaa". Toki vastaan tulee niitäkin, jotka "astuvat varpaille", "hyppivät nenälle" tai "katsovat nenänvartta pitkin" vaikka kuinka olisit pedannut oikein ja hyvin, mutta pääsääntöisesti ihmiset kohtelevat toisiaan samoin kuin heitä kohdellaan. Ja jos joku kohtelee sinua huonosti, niin se on hänen ongelmansa. Kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan, kuten eräs munkki sanoi kerjätessään kadulla ja hieno herra haukkui hänet pataluhaksi. Pahat sanat palasivat hienon herran luo, vahingoittamatta munkkia.

Tällaisia mietteitä tuli tänä iltana mieleen, kun helteinen päivä on kääntymässä yöksi.

Kaunis kesäpäivä alkoi puhelinherätyksellä varttia vaille yhdeksän. Kerrankin esikoinen onnistui herättämään minut aamulla. Lupasin kostaa. Se tosin voi olla aika vaikeaa, kun heillä on oma nahkavekkari, jolla rytmi on vaihtunut syksyn rytmiin, heh heh !!! on tässä vanhenemisessa omat hyvätkin puolensa.

Päivä vaati tekemään ikäviä talous-ja hallintotehtäviä, eli maksamaan laskuja, kuukausirahoja mukuloille ja soittelemaan uuden roskapöntön perään, vanha kun ei enää mahdu uuteen katokseen. Katokseen jonka naapurin pojat meidän urhojen avustuksella saivat rakennettua tienristeykseen. Molempien talouksien roskikset ovat nyt sateensuojassa.

Illalla olimme Jannan riparilla katsomassa miten lapsi voi. Ja hyvinhan siellä voitiin. Urheiluripari oli täynnä komeita urheilijanuorukaisia, joissa äidinkin silmä lepäsi. Tyttö oli niin onnellisen näköinen, että jos en olisi tiennyt hänen suhtautuvan hieman nihkeästi näihin Jeesus-juttuihin, olisi voinut luulla vaikka mitä. Olisikohan jotakin romanssin poikasta ilmassa ?
Leirillä pelattiin savolaista pesäpalloa, leiriläiset vastaan vanhemmat. Hauska ottelu jonka leiriläiset voittivat.

Huomenna olisi tiedossa heinätöitä, ainakin osalle perheestä. Saman kylän ystäväperhe pyysi heinätöihin ja mielellämme menemme. Tosin heinälatoromantiikka taitaa olla niistä hommista kaukana, paaleja lavalle ja varastoon. Tai mistäs tietää, onhan siellä kuopuksen ikiä (10v) oleva tyttö.

Nauttikaa näistä helteistä, viimeisiä viedään !

Tämä loppukesä on kivaa aikaa, varsinkin elokuu, minun kuukauteni. Usein on vielä lämmintä ja varsinkin tänä vuonna oikein hellettä pukkaa, kuten tulette pian huomaamaan. Illat ovat ihanan hämäriä, voi kaivaa kynttilät esiin. Sirkat sirittää ja luonto tuoksuu erilaisille kukille, toisella tavalla kuin keväällä, jotenkin mystisemmin.

Elokuussa kypsyy marjat. Nyt en voi olla kehaisematta, että tänään poimittiin marjapensaista 35-40 litraa punaisia ja mustia viinimarjoja. Keitin osan mehuksi ja osan pakastin puuromarjoiksi. Ja lisää löytyy jos vaan jaksaa poimia. Karviaisetkin jo osin ovat kypsiä, niidenkin kimppuun pitäisi käydä. Niistä tulee porkkanoiden kanssa hyvää hilloa, ihan vaan vinkiksi. Mustikoita täältä myös löytyy, mutta niitä ei ole pakastimessa kuin muutama litra, vielä ehtisi.

Ja sitten päästään sieniin. Voihan hetulat, miten paljon on löytynyt tänä vuonna kanttarelleja. Siis niitä on aivan tuhottomasti. Meillä on iso perhe syönyt monet soossit ja pakkasessakin on jo useampi kilo. Ja lisää tulee. Myös herkkutatteja olen löytänyt ja pakastanut. Jos enemmälti löytyy, tungen ne kuivuriin. Ja nyt kun on satanut tulee myöhemmin haaparouskuja, joista teen suolasieniä. Suolasienistä tehtyä sienisalaattia ei voita mikään.

Olen kuivannut mausteita. Rosmariiniakin on jo pian kymmeneksi vuodeksi. Valkosipulit nostan ensi viikolla kuivumaan ja laitan ne talvivarastoon.

Kuten olet jo varmaan huomannut, on minusta kiva puuhastella kaikenlaista. Minun ei ole pakko hamstrata kaikkea talven varalle, voisin myös olla tätä kaikkea tekemättä. Mutta tällainen keräily ja säilöminen on kivaa. Ja toki lähiruoka ja luomu on terveellistä ja ekologista.

Kun elokuun puoliväli koittaa ja lapsoset rientävät innolla kouluun, tuo hiljaisuus oman värinsä tähän loppukuukauteen. Arki ei kuitenkaan vielä liikaa paina päälle.

Elokuu loppuu ja kesä on ohi. Syyskuu tuo todellisen arjen ja syksy pyörähtää käyntiin.

Mikä on sinun mielikuukautesi ja miksi ?

Olemme joskus ystävien kanssa tietyssä vaiheessa iltaa keskustelleet siitä, minkä aistin voisi luovuttaa jos olisi pakko. Kyllä olisi vaikea valinta.

En luopuisi näöstä, sillä silloin en voisi lukea kirjoja, katsella kauniita maisemia, läheisiäni, luontoa, elokuvia, teatteria. Maailma olisi pimeä.

En luopuisi kuulostakaan, sillä silloin en voisi keskustella läheisteni kanssa, kuulla hyvää musiikkia, luonnon ääniä. Maailma olisi hiljainen.

Vaikea olisi luopua makuaististakaan. Hyvä ruoka ja juoma ovat elämän suolaa. Maailma olisi mauton.

Vaikea olisi luopua tuntoaististakaan. Toisen ihon kosketus, koiran kuonon kylmyys ja märkyys, lämmön tunne kesäpäivänä. Maailma olisi kylmä.

Luulen että valintani olisi makuaisti. Olisi ihan sama mitä suuhunsa laittaisi, kunhan se olisi terveellistä.

Naapurissamme asuu mies, joka onnettomuuden seurauksena menetti makuaistinsa. Vaimo saa aina kehuja ruoasta, vaikka se olisi palanut pohjaan.

Minkä aistin sinä valitsisit ?

Kesän viimeinen neljännes on pyörähtänyt käyntiin ja aika paljon kaikista suunnitelmista on toteutunut, mutta aina on niitäkin jotka eivät. Osin johtuen ilmoista, osin känkkäränkästä ja osin omasta jaksamattomuudesta.

Omassa päässäni olen miettinyt vanhaa ja ikiaikaista kysymystä, lasten tai oikeammin murkkujen loman vietosta. Kuinka paljon pitäisi antaa aamuisin nukkumisaikaa, yöllä valvomisaikaa, lorvailuaikaa, kaveriaikaa, nettiaikaa ja sitten sitä ikävää työaikaa. Muistan jo omasta nuoruudestani, miten ärsytti vanhempien painostus marjoja poimimaan, kasvimaata kitkemään tai jotain muuta täysin hyödytöntä touhua tekemään. Olisi ollut niin paljon mukavampi lojua iltapäivään sängyssä, syljeskellä kattoon, noin niinkuin henkisesti, ottaa aurinkoa tai uida, kuin tehdä töitä. Ja nyt olen samassa tilanteessa, vaan eri roolissa. Lapsia harmittaa (ilmaisu on toinen, mutta en viitsi sitä käyttää), eikä työt meinaa millään maistua, vaikka niistä maksetaan. Meikäläinen joutui aikanaan ruokapalkalla tekemään kaikenlaista. Ennen oli ennen ja nyt on nyt ! sanoisi lapset.

Päätinkin, että ensi kesänä jokaiselle murkulle järjetetään kesätyö kodin ulkopuolelta, ettei tarvitse vanhemman roolin lisäksi olla vielä inhottava työnantaja, joka puhaltaa niskaan.
Mies kävi vieressä puhisemassa, että alkaisi jo koulu ei noita kestä ! No siihen ei ole enää kuin kolme viikkoa. Minulla on jo aamukampa, vaikka en siitä kenellekään kerrokaan, pitäkää tekin salaisuuteni. 20 aamua.

Upeastihan se viikko päättyi. Pääsimme miehen kanssa KAHDESTAAN vuorokaudeksi reissuun. Mies oli varannut hotellin ja kesäteatteriliput Jyväskylästä. Kivaa oli.

Tämä viikko on mennyt touhutessa kaikenlaista sekä kotona että mökillä. Koko perhe on taas koossa, joten hulinaa riittää.

Mökki on saanut uuden valun tulevan tulisijan alle, samoin aimo kasan polttopuita seuraavaksi kesäksi, kiitos Jussin. Mökiltä, siis mökin pihalta keräsin pesuvadillisen ! kanttarelleja ja metsästä vähän mustikoita. Sienistä tuli hyvä kastike ja osa päätyi pakastimeen.

Ikkunoita ja verhoja on pesty, kiitos Jannan ja rippijuhlakutsuja lähetetty. Puita on kärrätty sisään ja pinoon, kiitos Musun. Oksia ja risuja kasaan syksyn kokkoa varten, kiitos Mikon.
Puutarhatöitä tehty ja mekkoja silitetty.

Tänään oli vierailupäivä. Tapasin vanhan ystäväni, hänen huvilallaan. Olipa taas mukava turinoida. Sain häneltä monta ihanaa mekkoa kokoelmaani. Suurin osa -50 luvulta, käsintehtyjä, kaksi Vuokon tekemää, yksi ihana silkkinen unelma.

Jos suunnitelmat pitävät, niin viikonlopusta on tulossa rauhallinen. Hyvää viikonloppua kaikille !

Vauhtiviikko jatkuu. Kun olimme häistä selvinneet, niin eikun siivoamaan, leipomaan ja järkkäämään. Oopperavieraat, miehen serkku vaimoineen ja vaimon äidin sisko saapuivat ensin, perästä tulivat serkun tytär ja tuore aviomies, eli juuri tämä hääpari josta viimeksi kirjoitin. Aapiskukon huoneet täyttyivät, ja pian raikui nauru pitkin pihaa. Vieraat ovat hyvin nauravaista ja iloista sakkia.

Söimme hyvin, nautimme kuohuviiniä ja mansikoita. Illalla pakkasimme porukan autoon ja lähdimme kohti Olavinlinnaa. Nuoripari päätti lähteä tutustumaan Savonlinnan yöelämään ja me muut menimme oopperaan. Kyllä oli taivaan tylsä ooppera, juoni oli kyllä niin synkkä ja pitkäveteinen että apua ! Onneksi pääosanesittäjä (puolalainen koloratuurisopraano) ja muutama muu laulaja (Jyrki Korhonen ja Petrus Schroderus) olivat loistavia. Voi olla että miestä voi olla vaikea saada vähään aikaan oopperaan tai ainakin hän tutustuu librettoon hyvin tarkasti etukäteen.

Esityksen jälkeen porukka autoon ja Käärmelahteen, jossa oli menossa Harry Potter maraton. Eli lapset olivat katsoneet monta Potteria yhteen menoon ja syöneet kamalan kasan karkkia. Maraton oli harjoittelua perjantaita varten, jolloin tulee uusin Potter ensi-iltaan ja ainakin kaksi tytöistä on sinne menossa.
Pian kasasimme pöydän täyteen juustoja, viinejä ja muita herkkuja ja juomia. Pöydän ääressä vierähtikin aamutunneille asti ja hauskaa oli.

Muutaman nukutun tunnin jälkeen tulikin anoppi invataksilla päiväkahville tapaamaan sukulaisiaan ja eikun pileet muuttuivat vielä hauskemmiksi. Osa vieraista lähti ajelemaan kotia kohti, onneksi nuoripari jää vielä toiseksi yöksi. Kävimme kirppareilla, ostimme paljon pitsaa ja nyt on lautapelien vuoro. Naurunremakka kuuluu varmasti naapuriin saakka.

Mitenkähän tämä viikko oikein päättyykään.

Takana aikamoinen vauhtiviikonloppu. Miehen serkun tyttö, siis ei serkun kummin kaima, meni naimisiin lauantaina 7.7.07. Toisensa saivat Minerva eli Minttu ja Ville. Upeat häät, ehdottomasti hauskimmat missä olen koskaan ollut. Vihkiminen toimitettiin ortodoksisin menoin Helsingissä ja juhlat oli Otalammen työväentalolla, Vihdissä. Hyvää ruokaa, loistavaa ohjelmaa, tarpeeksi boolia, menevää musiikkia ja hervotonta sakkia. Rokki soi aamuun asti ja porukka tanssi. Minäkin lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Nuoripari oli tehnyt oman näköisensä juhlat ja onnistunut siinä loistavasti.

Me majoituimme miehen mummolan yläkertaan, joka oli lapsille taas uusi kokemus, kun he joutuivat kuuntelemaan moneen kertaan, mitä, missä, ja milloin oli tapahtunut sitä, tätä ja tota kun iskä oli pieni. Osa taisi ihan kuunnellakin. Ajoimme pitkin kyliä ja katselimme kuinka paikat olivat muuttuneet.

Sunnuntaina kävimme tervehtimässä Aava rinsessaa, joka täyttää viikon päästä 2 vuotta. Kiva oli nähdä vanhempiakin.
Illalla kotiin ja porukka pökerryksissä sänkyyn. Tämä aamu valkeni ja hymy tuli väkisin huulille kun näki muumilaakso-pullon. Meidät oli nimetty häissä Muumilaakson väeksi. Aika osuva juttu.
Onhan meillä koko sakki.

Nyt on pari päivää aikaa pyörittää arkea. Keskiviikkona tulee oopperavieraita ja menemme katsomaan Lucia di Lammermooria. Viemme ensikertalaisia Linnaan. Mukavaa kun saadaan huoneisiin asukkaita ja juttuseuraa.

Tajuan tulleeni siihen ikään, että minulla on mahdollisuuksia ja jopa velvollisuus antaa itselleni aikaa nauttia.

Nuorempana ei koskaan ehtinyt tai edes älynnyt pysähtyä nautiskelemaan elämästä. Aina oli kiire saada enemmän, kokea suurempia tai päästä pidemmälle.
Lapset ottivat oman aikansa kun pieninä tarvitsivat äitiä enemmän. Arki vaati silloin paljon aikaa ja aikatauluja.

Nyt kun kuopuskin käy jo toista kymmentä, on taas aikaa minulle (ja vähän miehellekin) ja nautinnoille.

Kuvittele, että sinulla olisi yksi päivä aikaa nauttia elämästä, mitä tekisit ? Saisit toimia vain ja ainoastaan puhtaan mielihyvän ohjaamana ?
Luulen että monessa naisessa heräisi syyllisyydentunteet pintaan. Meidät on opetettu olemaan tuottavia ja saamaan tulosta aikaan.
Mutta mikä on tuottavampaa kuin leppoisat nautinnot. Ne luovat terveyttä, rentouttavat, avaavat aistit ja vahvistavat sisäistä viisautta.

Minun leppoisat nautintoni ovat hetkiä, jolloin ajatus kulkee omia polkujaan ja kroppa touhuaa omiaan. Saatan ommella kassin, neuloa, silittää, lukea, siis ei mitään hienoa ja mahtavaa, vaan touhua joka ei ole ennalta suunniteltua, vaan spontaania touhuamista, ilman kiirettä ja vaatimuksia.

Tänään leikkasin matonkuteita varjossa istuen, tyypillistä hellehommaa. Mies ja lapset mökillä ja minä yksin kotona, mikä rauha !

Odottelin pari päivää, että alkaisi pahin harmitus olla takana päin. Nyt alkaa jo valoa pilkistellä meikäläisenkin elämään.
Jotenkin alan heräillä siihen että nyt on kesä. Osaltaan syynä on aurinko ja lämmin keli, osaltaan se, että on pakko antaa itselleen aikaa ja yrittää elää hetkessä. Ei ole helppoa, mutta yritän.

Tänään sain vähän aikaiseksi, mutta päätin että se on tarpeeksi. Illan piristi kesäteatteri, jossa esitettiin vanha kunnon "Pekka Töpöhäntä". Ilta oli lämmin ja kaunis, esitys ihan kohtuullinen ja lapsetkin tykkäsivät.
Torstaina menen oopperaan katsomaan uutta kotimaista oopperaa "Isän tyttö", kenraaliin pääsen. Mies yllätti minut varhaisella hääpäivälahjalla, oli saanut upeat paikat 11.7. olevaan oopperaan "Lucia di Lammermoor", joka on saanut loistavat arvostelut, niin lehdissä kuin katsojienkin puolelta. Varsinkin pääosan esittäjää on kehuttu todella paljon. On kivaa kun on mitä odottaa.

Kesässä on monia mukavia asioita, joita odottaa. Musiikin, teatterin ja muiden kulttuuririentojen lisäksi yksi aika merkittävä asia on ihmiset. Heidän tapaamisensa, keskustelut ja tunnelma. Pari päivää sitten kävi pikaisesti kylässä, apulaispiispa, ystävä, rouvansa kanssa. Pärähtivät moottoripyörällä pihaan ja kaivoivat jäisiä rautuja laukusta. Kalamies oli käynyt keväällä lapissa rautuja narraamassa ja toi niitä nyt meillekin. Upean näköisiä kaloja. Savustaa kuulemma kannattaisi. Istuimme viilenevässä kesäillassa ja keskustelimme syvällisiä. Jäi monta ajatusta muhimaan.

Ja jottei jää ihan kaikki vain odotukseksi, niin on vaan tartuttava hetkeen, varattava aika kampaajalle, jalkahoitoon. Katsottava aika kalenterista omille tärkeille asioille, muuten ne jää tekemättä, menemättä. Onneksi olen jo käynyt pari kertaa torilla kahvilla ja molemmilla kerroilla on tullut tavanneeksi tuttuja. Lankkumuikut on tullut syötyä monen vuoden jahkailun jälkeen, hyviä olivat. Mutta vielä on monta kesärientoa odottamassa juuri minua. Ja minähän menen enkä meinaa. Likaiset ikkunat ja rikkaruohot kyllä odottavat.