Vanhemmat ajattelee aina lastensa parasta.
Äiti selvästi ajattelee et jos muutan iskäl mun elämästä tulis liian helppoo.
Se on huono asia se.
Näin on just hyvä, ei tuu pelkoo tommosest. :o
Haluun repii mun pinkit tapetit seinästä irti ja heittää noi marimekon punaset verhot ikkunasta läpi.
Hyppii ton TV:n päällä niin et mun jalat on veril ja sotkee lattiat sil verellä.
Ja ton valkosen antiikkipiirongin.
Vittu ku mä vihaan tota piironkii.
Haluun repii oven irti ja hakata sillä mun kattoa joka jo valmiiksi on haljennut sen verran et nään vintille jonkun verran.
Kaks vuotta noiki on pelännyt et toi katto romahtaa mut ei oo vielkää korjattu koska se nyt on mun huonees nii ei sen niin väliä.
Poltan mun sängyn ja heitän sinne mun kitaran, jolla Juha niin kerskui, kun oli se sentää 300€ maksanut, ja neki maksettu niillä rahoilla mitkä iskä antoi.
Se et se kusipää sen haki Turusta ei meinaa et se sen mulle antoi.
Repii kaikki ne vaatteet mitä oon isosiskolta saanut kun se ei oo enää tarvinnut.
Ei mulle vaatteita osteta ku kaiken mitä Linda ei tarvii nii mä saan.
Ja keskel tota paskottuu huonetta jätän mun huoneeseen piilotetut perhealbumit, joissa oltiin vielä ihan pikkusia.
Ihan vaan sen takii et äiti muistaa kui paljon onnellisempi mä olin iskän kaa, ja et kui paljon vihaan Juhaa.