IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 26.06.2007 17:47

Jos avaa silmät ja on ihan mustaa, niin on tajuton. - Hilda 7 v.

Mustikat on hyviä, koska niiden sisällä on hilloa. - Pertti 5 v.

Jos on neljä jalkaa, niin se yleensä ei ole ihminen. - Tone 5 v.

Vaatteiden alla useimmilla ihmisillä on ruumis. Sitä ei vain aina ajattele. - Tone 5 v.

Rakkautta on silloin kun näkee jonkun mutta se tuntuukin mahassa. - Sofia 5 v.

Rakastuneet ihmiset pitelevät toisiaan kädestä, etteivät sormukset putoaisi koska ne ovat kalliita. - Tiina 7 v.

Arsenikki on vahva mauste, joka voi helposti pilata koko päivällisen. - Jenna 10 v.

Vanhat tädit eivät enää pidä niin paljon miehistä, ei ainakaan vanhoista miehistä. - Kaisa 8 v.

Eniten vaarissa pidän siitä, että hän on oma itsensä eikä yritä olla joku normaali ihminen. - Per-Ola 6 v.

Vaari tekee mieluiten sitä, mitä muut kieltävät häntä tekemästä. - Henrik 7 v.

Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut. - Pia 4 v.

Minun isoäitini tuli oudoksi vaihdevuosien aikana. Mutta hän parani viikkoa ennen kuolemaansa. - Siri 9 v.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia. - Karin 5 v.

Luille on tärkeää, että ne saavat tarpeeksi kalkkia ja valiumia, niin että hampaat kasvavat suuriksi ja teräviksi. - Marius 6 v.

Ulkonäkö on tärkeä ruumiinosa. - Elisaweta 6 v.

Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan. - Jon 6 v.

Raamatussa sanotaan, että useimpia täytyy rakastaa niin kuin itseään. - Ingrid 8 v.

Pääsiäisenä syödään munia, koska Jeesus piti niin paljon kanoista. - Frida 7 v.

Voileivän voi saada tarttumaan seinään, mutta se pitää heittää todella kovaa. - Patrick 10 v.

Jos on kävelyllä ja aivot putoavat, silloin ei löydä enää kotiin, koska ei pysty enää ajattelemaan kunnolla.- Karoliina 6 v.

Ruumis päättyy kenkiin. - Anders 5 v.

Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin. - Lisa 9 v.

Vesi viheltää sadassa asteessa. - Matti 9 v.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana. - Therese 6 v.

On ikävää, kun joku kuolee. Varsinkin jos se on sellainen, joka tavallisesti antaa rahaa. - Björn 6 v.

Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa - Tove 9 v.

Jotkut jutut on niin viisaita, ettei ne naurata. - Katarina 5 v.

HyvääJuhannusta!Perjantai 22.06.2007 18:22

<sydän>

BELLE <3Torstai 21.06.2007 02:47

ARIEL

[ ] Olen merenneito
[ ] Hiukseni ovat punaiset
[ ] Silmäni ovat sinivihreät
[ ] Ystäviini kuuluvat mm. rapu ja kala
[x] Pelkään erästä ilkeää naista
[ ] Olen luottavainen ja rohkea
[ ] Lempilauseeni on: "Maan päällä on paljon mukavampaa!"
1

AURORA (Prinsessa Ruusunen)

[ ] Olen kuninkaallista syntyperää
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat siniset
[x] Minulla on 3 hyvää ystävää
[ ] Olen romanttinen ja hienostunut
[ ] Laulan mielelläni
[ ] Lempilauseeni on: "Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun."
1

BELLE

[x] Olen köyhästä perheestä
[x] Hiukseni ovat ruskeat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[ ] Luen paljon
[x] Pelkäsin aluksi jotakin henkilöä, kunnes opin tuntemaan hänen todellisen luonteensa
[x] Olen seikkailunhaluinen uneksija
[x] Lempilauseeni on: "Näkyvätkö tähdet silmissäni?" <-- noh niskas :DDD
6

TUHKIMO

[ ] Olen kaikkien komenneltavissa
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat kirkkaansiniset
[ ] Ystäviini kuuluvat mm. kaksi hiirtä
[x] Olen iloinen ja ahkera
[ ] Inhoan äitipuoltani (ja/tai sisarpuoliani)
[ ] Lempilauseeni on: "Vaikka sydän itkisi, ole luottavainen, niin kaikki toiveesi toteutuvat."
1

JASMINE

[ ] Olen sulttaanin tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[ ] Parhaita ystäviäni ovat lemmikkitiikerini sekä poikaystäväni
[x] Olen rohkea ja tulinen
[x] Olen tottunut ottamaan ohjat käsiini
[ ] Lempilauseeni on: "Ruusut tuoksuvat, uneksin lentämisestä - ilmassa on rakkautta."
3

MULAN

[ ] Olen rohkea ja kiivas poikatyttö
[ ] Hiukseni ovat mustat ja ne on kierretty sykerölle ja sidottu puikoilla
[x] Silmäni ovat tummat ja mystiset
[ ] Lemmikkieläimeni ovat parhaita ystäviäni
[ ] Pelkään tuottavani häpeää perheelleni
[x] Olen peloton seikkailija
[ ] Lempilauseeni on: "Ne jotka kuuntelevat sydäntään, nousevat kunniaan."
2

POCAHONTAS

[ ] Olen intiaanipäällikön tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat, pitkät ja kiiltävät
[ ] Silmäni ovat suuret ja ruskeat
[ ] Ystäviäni ovat mm. kolibri ja pesukarhu
[ ] Pelkään, ettei kansani tapoja ymmärretä ja kunnioiteta
[ ] Olen luonnonlapsi
[ ] Lempilauseeni on: "Kotka, siivitä jalkani, ja vuori, kasvata sydämeni suureksi"
0

LUMIKKI

[x] Olen prinsessa
[ ] Hiukseni ovat lyhyet ja mustat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[x] Ystäviini kuuluvat 7 hyvin erilaista persoonaa ja eläimet
[ ] Olen suloinen, hienostunut ja hyväuskoinen
[ ] Pelkään pahaa äitipuoltani
[x] Lempilauseeni on: "Kerran saapuu oma prinssini!"

4

[Ei aihetta]Lauantai 16.06.2007 15:29

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä lakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää<3

LOLOLOLOLOL :DDDDD Keskiviikko 13.06.2007 14:52

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:
np: Bob Sinclar - Rock This Party (Everybody Dance Now) (Radio Edit) "Promo Only Dance Radio September"

Herääminen:
np: Dr. Bombay - Calcutta

Rakastuminen:
np: Sentenced - Killing Me Killing You "Crimson"

Taistelu:
np: Mascara - Tyylilyyli


Riitaantuminen:
np: Aintybro - lutka


Sovinto:
np: Tea - Tytöt Tykkää


Salainen rakkaus:
np: El Mudo - Chacarron Macarron


Elämä on okei:
np: Vengaboys - We're going to Ibiza


Pettymys:
np: Kuningas Pähkinä & Setä Tamu - Likast Viimeseen Sanaan (m. Vaeltava Aave & Memmy) "Kylpyammeellinen Hittejä"


Ajaminen:
np: Dj Cammy


Muistot:
np: Cassie - Me & U "Cassie"


Iloinen tanssi:
np: Good Charlotte - Boys and Girls "the young and the hopeless"

Unohtaminen:
np: Mika - Grace Kelly


Pitkä yö yksin:
np: Frederik - Titanic

Viimeinen taistelu:
np: Edorf - Viiltävä Rakkaus


Kuolemakohtaus:
np: Dave McCullen - B*tch "Summer Jam"


Lopputekstit:
np: E-Rotic - Kiss My Lips "Cocktail E-Rotic"

KESÄLOMA<3Keskiviikko 30.05.2007 19:52

ja kipee olo :/

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.05.2007 01:27

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Henkalt.

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - "no"

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - Noh en kyl tod! :DD

4. Mihin sanoihin päättyy 10? - Mite jaksoit näi aikasee vastata? :P

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - joku sata :D


Mene lähetettyihin viesteihin.

1. Montako viestiä lähetetyissä on? - monta :D

2. Millä sanalla alkaa ensimmäinen lähetetty viesti? - Terve! :D

3. Kenelle on lähetetty 9. viesti? - Pojulle <3

4. Kenelle on lähetetty 2. viesti? - EllunTuomolle :D

5. Milloin viimeisin viesti on lähetetty? - 26.5.2007


Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - Eij oo iha :)
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua? - Noh ei, onneks :D

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - -88
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - Eij oo viel, loppuvuodest vast :)
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - on...
Entä mitä he tekevät työkseen? - En oo kysyny :D
Voiko hän luottaa sinuun? - kyl kait :D
Luottaako hän? - voi ollakki tai sit ei :D
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - EN ;D
Onko hän sukua sinulle? - ei ole...
Oletteko ystäviä? - kyllä ollaa :)
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - noups :)
Missä tapasitte? - tuolla ukoskas :D
Onko hänellä kuvia galleriassa? - eiiii... :D
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - eiii.
onko hänellä sisaruksia? - Onha sil :)

[Ei aihetta]Lauantai 26.05.2007 04:05

1. Valitse 6 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö jossa esiintyy kyseinen nimi!

JANE ON MUN ELÄMÄ ;) <3

Karo on saletisti vajaaa <3 :"D <3

Maarit on pissis <3 ( no ei kyl oo ) :))

Janni on kuumint håttii <33 ;D Onhan se :)) <3

Niina!saletisti tietoinen KAIKESTA! *kih kih* <3

ellu ratis, auto saletisti ojas. :DDD <3 .. silleehä se meni...

uuuuuuuuuu, pelottaaa :"DDDDPerjantai 04.05.2007 01:32

djendo_289@hotmail.com sanoo:
hei millo näät romun sieran lähetyvän sua älä mieti miks se osuu suhun



... muahhahahhhaaaa... &lt;virne&gt;

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.05.2007 21:22

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)