IRC-Galleria

TeddyGirl^

TeddyGirl^

sairaanhoitaja-opiskelija ;)

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 20:48

Kartusiaanin tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Yksi tarina kertoo, että munkit toivat ne Ranskaan jostain eteläisestä Afrikasta, toinen että, munkit kehittivät rodun Grande Chartreusen luostarissa. Kaikki tarinat näyttävät kuitenkin liittyvän luostareihin. Vakavaa kasvatusta tuskin oli ennen 1920-lukua, jolloin kartusiaani oli jo melkein hävinnyt. Tuolloin kaksi ranskalaista naista aloittivat kasvatusohjelman, joka pelasti kartusiaanin. 1980-luvun alku oli uusi käännekohta kartusiaanille. Brittiläinen lyhytkarva erotettiin omaksi rodukseen (aikaisemmin se oli arvosteltu yhdessä eurooppalaisten kanssa) ja kaikki kolme rotua saivat uuden standardin. Tällä hetkellä kartusiaaneja löytyy eniten rodun kotimaasta Ranskasta ja Italiasta.

Usein kuulee sanottavan, että kartusiaani on sama kuin sininen brittiläinen lyhytkarva, tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, se sijoittuu tyypiltään venäjän sinisen ja britin väliin. Kartusiaani on kooltaan keskikokoinen tai suuri. Pää on leveä ja kallo korvien välistä litteä, nenä leveä ja suora, korvat keskikokoiset ja korkealle sijoittuneet. Silmät ovat suuret ja avoimet, eivät liian pyöreät.

Kartusiaanin turkki kiiltävä, villava juuresta ja kaksinkertainen. Värissä kaikki sinisen vivahteet hyväksytty, vaalean siniharmaa on kuitenkin ihanteellisin. Turkin värin toivotaan olevan mahdollisimman tasainen. Silmien värin tulee olla syvän keltaisesta syvään kupariin, vihreän vivahde tai liian haaleat silmät ovat virhe.

Kartusiaani on suhteellisen rauhallinen, ystävällinen ja seurallinen rotu.

eli mun vaava on si rotukissa :D voin vierä sen si kissanäyttelyyn

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2007 19:22

Tiiäkkö mitään musta..?

1. (2 Points) Nimeni:
2. (6 Points) Sukunimeni:
3. (4 Points) Kehen olen rakastunut:
4. (1 Points) Missä tapasin hänet:
5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni:
6. (3 Points) Mitä pelkään:
7. (2 Points) Poltanko:
8. (3 Points) Juonko:
9. (1 Point) Onko minulla sisaruksia:
10. (2 Points) Montako:
11. (2 Points) Mainitse yksi lempipuuhani:
12. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on:
13. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini:
14. (4 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
15. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:
16. (2 Points) Lempivärini:
17. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan:
18. (4 Points) Yksi taitoni:
19. (4 Points) Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!):
20. (4 Points) Millaiset kengät minulla on:
21. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä:
22. (2 Points) Ketä tapailen tällä hetkellä:
23. (5 Points) Kauanko olen tapaillut häntä:
24. (5 points) Kuinka pitkä olen?
25. (5 Points) Mikä on huonoin tapani:
26. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?



http://www.youtube.com/watch?v=XjhvWf7OeEEMaanantai 23.07.2007 20:09

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 22:17

Let's Hope Something..

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain!

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi!


haasteKeskiviikko 27.06.2007 23:14

TEHTÄVÄNANTO: Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.


- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: ränsistyneet golloge-housut, t-paita

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: ehheeen :D

- Lempieläin: koirat ja kissat

- Kuka on paras ystäväsi: sartsa

- Kenelle soitit viimeksi: äiteelle

- Oletko koskaan hakannut ketään: en mää uskalla :D tekis kovasti mieli

- Vietätkö paljon aikaa internetissä: joskus vietin

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: ujo :-*

- Vihaatko koulua: olis kivempi olla vaan töissä

- Onko sinulla sosiaalista elämää: aika köyhää on

- Asutko vielä vanhempiesi luona: noup

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: 19 vee

- Luotatko helposti ihmisiin: vähä liikakin..turpaan tullu sen takia muutamasti

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: joskus valkosia valheita

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: on ;P

- Pidätkö tanssimisesta: kyllä! jos rokista puhutaan

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: mmuutaman kerran..aika köyhää tämäkin

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: en halua

- Oletko hemmoteltu: juu kaikkee saan

- Juotko paljon vettä:aika paljon

- Juotko paljon muuta: juu alkomaholisti olen

- Mitä hammastahnaa käytät: pepsodentiii

-Onko sinulla kännykkää: on on

- Jos on, niin minkä merkkinen: samsunki

- Ketä ihmistä arvostat: vanhemmat, isovanhemmat

- Onko sinulla rusketusta: aika valkonen on

- Ärsyynnytkö helposti: en kauheen

- Oletko koskaan karannut: en

- Haaveiletko paljon: joo vaikka mistä

- Onko sinulla paljon exiä: ei oo paljoo kertyny

- Höpötätkö paljon: joskus turhaakin

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: stray cats logon, elviksen

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: humalaiselta lappeenrantalaiselta "tääl on ihan vitun hyvännäkönen muija" puhu kaverinsa kanssa puhelimeen..nostatti itsetuntoo kummasti :D

- Onnennumerosi: 7

Lempiväri: punanen

- Kuvaile itseäsi: olis vaikka mitä sanoja mutta kaverit ei tykkäis

- Juotko : täytyy sitä terveydeks ottaa välillä

- Jos värjäisit hiuksesi: musta

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: tullu koettua ja vituiks meni niinku jeesuksen pääsiäinen :D

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: todellakin

- ollut koskaan syömishäiriöitä : ei tällä syömisellä:D

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: hti vastaan kun pystyn

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: sekasikiö

- Itketkö paljon: välillä :/

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: toiinen munuainen..vois viel elää

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: mis oot

- Oletko romanttinen: vitut!

- Milloin oksensit viimeksi: joskus

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: brunetit

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: mustat

- Miten olet sisustanut asuntosi: menis yritys kova 50 - luvun henkeen..mut moderni ja silti kodikas..punasta mustaa ja valkoista

- Kengännumerosi: 40

- Kuinka pitkä olet:175

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: heh mullakin on nuha :D

- Milloin viimeksi olit juhlissa: jamboreet jussina

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: t-paita

- Onko sinusta liikkunut huhuja: huhhuh vaikka mitä!!! ei uskois et mitä liikkuu :S

haasteMaanantai 25.06.2007 20:22

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen seuraavat 5 ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamilleni ihmisille tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Nimi:Tanja
Lävistyksiä: korvissa vain
Tatuointeja: ei toistaiseksi (kaverit! raahatkaa mut sinne putjaan!)
Pituus: 175
Kengännumero: n.40 (heittelee rajusti kengänmalleista riippuen)
Hiustenväri: tummanruskeet
Sisarukset: yks hullu veikka toinen hullu sisko

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit?: cry-baby
...Kappale, jonka kuuntelit?: stray cats: stray cat strut
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: sama
...CD, jonka ostit?: huhhuh on aikaa...hmmm...beatlesien kokoelma
...Henkilö, jolle soitit?: porukoille eilen
...Henkilö, joka soitti sinulle?:maija jussina (kuulemma :D)
...TV-show, jonka katsoit?: ei voi muistaa
...Henkilö, jota ajattelit?:kissaani

VASTAAN VAI PUOLESTA?

Kaukosuhteet: nooh...huonoja kokemuksia
Itsemurha: vastaan
Ihmisten tappaminen: vastaan
Teinitupakointi: vastaan
Rattijuopumus: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: sinänsä ihan sama
Saippuasarjat: jees

OLETKO...

...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: en muistaakseni
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: taidan ehkä
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: en kai
...Koskaan joutunut pidätetyksi?:en
...Rauhallinen?: riippuu tilanteesta

MITÄ...

...Shampoota käytät?: doven litkut
...Kenkiä käytät?: know jne
...Pelkäät?: ampiaisia

KUINKA MONTA...

...Kertaa olet ollut rakastunut?: olenko?
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: muutamasti
...Sydäntä olet särkenyt?: toivottavasti en
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: muutama
...Arpea on kehossasi?: yks iso ja muutama pieni
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: huhhuh! no ei paree katua mitään ;D

AJATTELETKO OLEVASI...

...Soma?: yhtä soma ku lehmän perse :D
...Hauska?...Kiihkeä?: katsikaa edellinen vastaus :D
...Rakastettava?: toivottavasti
...Huolehtiva?: vähä liikaaki
...Suloinen?: en tod

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: valkovenäläinen
...Nelikirjaiminen sana: nova
...Karkki: suklaa
...Sarjakuva / piirroselokuva: betty boop :P
...Aamiaismurot: jotain lidlin shittiä
...Purukumi: jenkki
...Väri: punanen ehdottomasti..sitten musta
...Kynsilakan väri: en käytä
...Viikonpäivä: lauantai
...Inhokkipäiväsi: maanantait
...Kukka: kaktus
...Koru: korva

Erikoiskyvyt / -lahjat?: sotkea!!!!!
Kesä / talvi?: KESÄ
Norja / Ruotsi?: Ruotsi
Trampoliini vai uima-allas?: molemmat!!

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

...Nukkui sängyssäsi?: elvis jr
...Näki sinun itkevän?: sari
...Sai sinut itkemään?: ei kai kukaan ikinä :D
...Oli kanssasi elokuvissa?:ei voi muistaa
...Huusi sinulle?: elvis
...Lähetti sinulle sähköpostia?: valmentaja

OLETKO KOSKAAN...

...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: en...
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: ööö?
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: joo
...Itkenyt elokuvan aikana?: useasti
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?:noen! :D
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: vois päivän koittaa

Paljonko kello on?: 17.16
Omenat vai banaanit?: banaanit ;P
Sininen vai punainen?: punainen
Kevät vai syksy?: kevät, koska vanhenen aina sillon :o
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: kotio, töihin
Minkä aterian söit viimeksi?:nuudeleita :D
Lukio vai yliopisto?: lukiossa vähemmän lukemista :D
Oletko tylsistynyt?: joskus yksin kotona
Minkä äänen kuulit viimeksi?: kun noi kakarat juoksee elviksen perässä :D
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: bensaa nam!

YSTÄVYYS/RAKKAUS:

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? voi olla
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: muutama joskus
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: luotettava tukee

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri?: noup
Mitä kieliä osaat?: Suomi, Englanti ruotsia
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: tv, sänky :D
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: siitä etten oo ikinä tyytyväinen itessäni mihkään :(
Ketä rakastat: kissaani, perhettä, kavereita
Ketä kaipaat: mummua

SINÄ

Lempinimet?: tanppe, turneri
Nimesi alkukirjaimet?: TTM
Kuinka vanhalta näytät?: 80 (rypyt puskee läpi :D)
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: kuuden
Silmälasit / piilolinssit?: kummatkin omistan
Onko sinulla lemmikkejä?: elvis jr. kissani
Mikä saa sinut noloksi?: aina kun teen tai sanon jotain noloa eli monesti päivässä
Mikä saa sinut onnelliseksi?: että joku tykkää
Mikä huolestuttaa sinua?: mistä saa rahaa opiskellessa

OLETKO KOSKAAN...

...Ajatellut, että kuolet?: en
...Halunnut karata?: pienenä
...Kokeillut huumeita?: en enkä koita
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?:*no comments

[Ei aihetta]Lauantai 16.06.2007 00:03

hain kissan :) se asustelee nyt viikon serkulla ja jussin jälkeen haen itelleni :) sellanen musta-harmaa...eli elvis jr...kavereille junnu ;D