IRC-Galleria

Vohvelipannu

Vohvelipannu

josset tunne, tutustu 8)

Uusimmat blogimerkinnät

no jesMaanantai 18.07.2011 03:48

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[XXXD] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 7

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[/] Lainaan sanontoja elokuvista
[] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 1½

Televisio
[] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[] Televisio on herätyskelloni
[] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 2

Urheilu
[] Katson urheilua joka päivä
[] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[] Olen tosi hyvässä kunnossa
[] Kuntoilen koko ajan
[/] Lenkkeilen tai uin
[] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[] Minua ei haittaa hikoilla
yht. ½

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[/] Haluan kokeilla kaikkea
[] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[] En välitä painostani, haluan vain syödä
[/] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[] Menen juhliin ruuan takia.
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 2½

Sosiaalinen elämä
[] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[/] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
yht. 3

Tupakka
[x] Poltan säännöllisesti
[x] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[/] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[/] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[x] Vanhempani tietävät että poltan/poltin
[] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
[x] Olen maistanut tupakkaa enemmän kuin 3 kertaa
yht. 8

Huonot asiat
[] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[] Joudun aina tappeluihin
[] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
yht. 3

Pelit
[] Pelaan rahasta (peli automaatit)
[] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[] Lottoan säännöllisesti
[] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[] Olen pelannut noppaa rahasta
[] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. o

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[] Olen soittanut/laulanut bändissä
[] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[xpuhelinn] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 6

Eläimet
[] Omistan jonkun lemmikin
[] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[] Olen ollut eläinlääkärissä
[] Eläin on ihmisen paras ystävä
[] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä
yht. 3

[Ei aihetta]Perjantai 15.07.2011 02:11

kesälomaa jäljellä alle kuukausi ! :C
haluun nyt tän jäljellä olevan kuukauden aikana nähä kaikkii kavereit mahd paljon ja valvoo öitä ja istua ulkona ja kattella auringon laskua ja nousua ja AAAA
toverit hoi
Seuraava suudelmasi? - never
Mitä biisiä kuuntelet? - attack attack! - stick stickly
Miten myöhään valvot arkisin? - liian myöhää
Koska menet mieluummin suihkuun, aamulla vai illalla? - aamul
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia ? - helposti <3
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin? - alahuuleen oikeelle puolelle KIITOOOOOS
Katso ulos ikkunasta, mitä näet? - puiden latvoja, mut jos vähä lähempää meen kattelee ni kyl tuol tiekin näkyy kaukana
Minkä värinen paita on päälläsi? - valkone
Oletko avoin tunneasioissa? - joillekkin joo joillekkin enn
Oletko tänään yksin kotona? - en
Oletko pussannut ketään, jonka nimi alkaa J:llä? - vissiin neljää
Millainen olosi oli eilen illalla? - illalla tylsistyny ja angstinen mut myöhemmin illalla/yöllä mul oli oikein kivaisaaa :)
Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa? -vissiin heidille c:
Onko suunnitelmia huomiseksi? - lapsenvahdiks d:
Tykkäätkö viettää perheesi kanssa aikaa? - joo ja en
Onko huoneesi ikinä siisti? - ...ei
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan? - ei
Vihaatko ihmistä, joka soitti sinulle viimeksi? - en! ♥♥
Kutsuuko joku sinua 'nimellä' "babe" tai "baby"? - hyi ei onneks
Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan? - jeps
Mitä odotat? - paria asiaa :
)
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi? - jos joku soittaa monta kertaa takas vaik lyö luuia korvaan sille eikä tajuu etten pysty puhuun ni se ärsyttää
Oletko mukava kaikille? - en tosiaa
Millainen viime kesäsi oli? - aika mielenkiintonen....... mut tylsä
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa? - naah, joskus
Itketkö helposti? - joskus joo joskus en :D riippuu päivästä :D
Miltä sinusta tuntuu nyt? - väsyttää eikä jaksa mitäääää
Onko poikaa, joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - ehkä yks
Onko tyttöä, joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - on
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla? - mmmmmm......isä?
Ikävöitkö ketään juuri tällä hetkellä? - juu ja paljon :(
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? - olishan se ny oikee kiva
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen henkilö)? - on
Satoiko/sataako tänään? - juu sato
Oletko turhautunut johonkin ihmiseen? - oon
Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu ulkomailla)? - en
Pystyisitkö elämään kaukosuhteessa? - juu jos vaa ois luottamus kohallaan
Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin? - no lokakuus tulee väriä pintaan
Voisitko ottaa ikinä tatuointia, jossa on jonkun tietyn nimi? - jos se joku tietty on mun lapsi tai kummilaps niin voisin, muta jos se joku tietty on joku poikastävä aviomies etc ni en.
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen? - On, miksei ois ?
Nukuitko viime yön yksin? - en, mul oli oikee miesvieraita ;)))))) :D:D::D:D:

[Ei aihetta]Tiistai 12.07.2011 20:39

Jos saat yli 20 olet massateini.
[1] käytän ripsiväriä
[2] puuteria
[ ] meikkivoidetta
[3] mulla on uggit/feikit
[4] converset
[5] ipod
[ ] jopo
[6] värjään hiuksiani
[ ] noin olkapäille
[7] mulla on järkkäri
[7½] katon tv:st esim. muodin huipulle, pako, salkkarit, mentalist, huippumalli haussa, flashfoward, lost, simpsonit
[8] puhelinlaskuni on melkoinen, monta tekstaria päivässä
[ ] käytän marimekon, longchampin tai conversen laukkua
[9] ostan vaatteeni ginasta, seppälästä, onlysta, h&m:stä
[10] mulla on galleriassa kuvia
[ ] kuvaan enimmäkseen pisarakuvia ja rakkausaiheisia kuvia, lähikuvia esim. kukasta, kynästä, silmästä
[11] en harrasta läksyjä
[12] valvon aina puoleenyöhön
[ ] en pidä matematiikasta
[13] käytän paljon hymiöitä
[14] huoneeni on aina sotkuinen
[ ] en pidä kalasta, sienistä, avocadosta tai kaalilaatikosta
[ ] omistan paljon kuvia ystävilleni
[ ] huuleen parhaat
[ ] mulla on yli viis tosi hyvää kaveria
[ ] mulla on farkkulegginssit
[15] omistan myös mustia legginssejä
[16] joita käytän pitkän paidan kanssa
[ ] vaatteistani suurin osa on mustia
[ ] käytän vöitä paidan päällä koristeena
[17] pidät itseäsi läskinä vaikka olisit normaalipainoinen
[ ] wesc
[ ] paul frank
[18] kuuntelen musaa melkeen 24/7
[ ] se on amerikkalaista vaihtoehtorockkia

yhTorstai 07.07.2011 20:40

musta on tullu ihan mökkihöperö täällä lapissa....
En tiedä johtuuko kauniista maisemista, vai siitä että en oo nähny ketää kavereita pariin päivään, vai vaan siitä että mulla on ihan liikaa aikaa, mutta oon vaan haaveillu kaikesta ihanasta ja hempeestä. Eikä kyllä oo yhtään mun tapasta avautua tänne asiasta x)
Olis mm super ihanaa jos mulla olis joku heila täällä mukana, olis super ihanaa ku olis joku joka veis mua souturetkelle, olis super ihanaa ku olis joku jonka kanssa vois suudella maailmanpyörän huipulla, olis super ihanaa ku olis joku kenen viereen käpertyis iltasin, olis super ihanaa ku olis joku kenen kanssa vois valvoo koko yön ulkona, olis super ihanaa jos olis joku joka tois kukkia, olis super ihanaa kun olis joku joka sanois "mä rakastan sua", olis super ihanaa jos olis joku jonka aikana uskaltais olla täysin oma ittensä, olis super ihanaa kun olis joku kenen kanssa keksis aina jotain tekemistä mutta viihtyis ihan tekemättä mitäänkin, olis super ihanaa kun olis joku kenen kanssa vois maata koko päivän rannalla, olis super ihanaa kun olis joku kenen kanssa olis onnellinen.

Mikä mua vaivaa?

jiiiaTiistai 05.07.2011 06:16

L I F E & L O V E
+ oletko ihastunut ? - eehkäpä
+ oletko varattu ? - en
+ oletko särkenyt jonkun sydämen ? - luulisin
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - joops
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - kyl
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - OLEN !
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - näh
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - no jotain puutteita mut on tää ny iha melko jees
+ oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen ? - oon
+ oletko itkenyt itsesi uneen ? - jeba
+ Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - kyl !
+ Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaan? - jep
+ Milloin viimeksi itkit? - hmh
+ Miksi itkit? - nokun
+ Milloin viimeksi nauroit? - tänää hämiksen kaa
+ Milloin viimeksi sinua on halattu? - tänää
+ Milloin viimeksi unelmoit? - nyt
+ Kuka viimeksi lupautui olla tukenasi aina? - emt
+ Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - tänää
+ Ymmärretäänkö sinua? - eeei aina
+ Koetaanko perheessäsi sydänsuruja? - minäminääää :D
+ Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? - sellane yks vaa :
)
+ Milloin viimeksi nukuit kunnolla? - öööööh
+ Rakastatko ihmistä joka on lähimpänä sinua nyt ? - no mamma, joo

true, true, true.Tiistai 05.07.2011 05:03

En tiedä muuta kun et suhteis ei oo turvaverkkoa ja kun sä putoot, niin sä putoot maahan asti, ja jos sä tiput korkeelta, se sattuu saatanasti.
Keräät ittes mut uskallatko nousta enää, pitäis toimii varovasti ettei loukkaa ketään tai varsinkaan ittee, ettei tarvii taas itkee.

mut onneks toisinaan on myös ihan jees olla sinkku, villi ja vitun vapaa ♥


JJJJJES, aamulla kohti inari CITYÄ, 09:05 lähtee juna tampereelta, oulussa oon aika tasan kahdelta, oulusta rovaniemelle juna lähtee aika tasan kolmelta. mitä helvettiä mä teen tunnin oulussa? istun juna-asemal ja raavin persettä? joskus suunnilleen viideltä oon rovaniemellä, josta lähtee sit heti samantien bussi inariin, ja inarin "keskustassa" oon siinä kymmenen jälkeen, josta on mökille matkaa vielä 50km :::) eipä sitä päivää voiskaan paremmin viettää ku istumalla perse homeessa junassa ja bussissa.
eikä toki viikkoaankaan vois paremmin viettää ku tappamal hyttysii inaris jossa ei oo mitää tekemistä. jjeeeee.
SOITELKAA JA VIESTITELKÄÄ MULLE KOKO TÄÄ VIIKKO PALJON PLIIS ♥
siellä mökissä ei tosiaan oo telkkaria eikä tietokonetta, ja puhelin toimii vähän miten sattuu......

[Ei aihetta]Maanantai 04.07.2011 06:12

Neljä tyttöä pitivät kotibileitä ja katsoivat telesiviosta elokuvaa. Yhtäkkiä leffa keskeytyi ja joka kanavalta tulivat ylimääräiset uutislähetykset, jossa kerrottiin, että mielisairaalasta on karannut kannibaalipelle. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet... Uutistoimittaja jatkoi ja kertoi että siitä tietää että pelle on lähistöllä, kun kuuluu surumielinen pelle musiikki, eli ti ti tiidi diidi di ti tiidi... ja mitä nopeampana musiikki kuului, sitä lähempänä pelle oli. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet vieläkään. Yhtäkkiä tuli aivan pimeää ja yksi tyttö lähti kellariin tarkistamaan sulakkeita. Kellarissa oli pieni avonainen ikkuna josta paistoi kuunvalo. Kun tyttö vaihtoi sulakkeita alkoi yhtäkkiä kuulua musiikkia... "TI TI TIIDI DIIDI DI TI TIIDI..." Tyttö meni aivan paniikkiin ja juoksi takaisin ylös ja huusi: "Äkkiä!!!! Se pelle tulee, piiloon!!!!" Kaikki muut tytöt juoksivat vessaan, mutta se viimeinen tyttö jäi ulkopuolelle, eivätkä muut enää uskaltaneet avata ovea.
Tyttö kuuli musiikkia takaansa yhä nopeampaa... Heidän pihallaan oli uima-allas, ja hän ajatteli hypätä sinne pakoon. Hän hyppäsi altaaseen ja nousi pian pintaan. Hän katsahti altaan reunalle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Siellä oli... Kaluttuja luita ja ihmisen PÄÄKALLO!!!! Hän sai hirveän paniikkikohtauksen ja lähti uimaan kohti rappusia. Sitten... hän heräsi. Se olikin ollut vain unta! "Ihanaa!!!" tyttö ajatteli ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Hän laittoi itselleen rauhassa voileipää kunnes kaapista kuului: "Ti ti tiidi diidi di ti tiidi..."
Jos et lisää tätä blogiisi heräät yöllä kello 3.03 tuohon kyseiseen musiikkiin.

^^vituttais muaki et kello on 3:12

[Ei aihetta]Maanantai 04.07.2011 05:42

koprofilia - seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu ulosteeseen

MINÄHÄN SE

yllärii, TYLSÄÄMaanantai 04.07.2011 04:02

Seurusteletko? - eeen :----(
Kuinka monta exää sinulla on - liian monta
Oletko saanut ikinä halia keneltäkään ihastukseltasi? - mitä nää kysymykset on :----D OON
Oletko koskaan suudellut naista? - olen
Haluatko isona naimisiin? - joo !
Antaisitko anteeksi, jos kumppanisi pettäisi sinua? - tuskin
Oletko ikinä tunnustanut tunteitasi humalassa? - OLENHAN MINÄ :D
Voisitko mennä naimisiin rahan takia? - hyi en
Ihastutko helposti? - jjebulis, vähä turhanki helposti joskus
Oletko koskaan ollut rakastunut? - olen jooo
Oletko koskaan ollut kihloissa? - en, hyi teinikihlat
Mitä tarvitsee tehdä, että sinut saa hurmattua? - olla oma kiva ittensä, en arvosta mitää iskureploi ''HEI OOT KUUMEMPI KU HELLA KUTOSEL HÖHÖ'', riittää ku vaa on kiva ja juttelee mukavii ja jotaee (;
Miten näytät, jos olet kiinnostunut? - en mä uskalla näyttää sitä
Oletko koskaan ihastunut kahteen samanaikaisesti? - öööö joo? :D useempaanki
Kumpi vei voiton? - hmphgnöposdz
Missä viimeksi halasit ketään? - tänää ku lähin rikult
Mitä mieltä olet abortista? - riippuu tilanteest
Entä teinikihloista? - nojaa, jokasen oma asia mut en mä kauheen hyvällä kato tällast ''OLLAA OLTU KAX VIIKKOO YHES, RAKASTETAA TOISIIMME NIINQ FOREVER JA MENTII KIHLOIHI, KATO MUN SORMUST, EIKS OO HIANOOOHHH!''
Kauan pitää olla seurustellut, että voi sanoa rakastan sinua? - mikä kysymys tää nyt on? viimeks viikko sitten sanoin yhdelle pojalle että rakastan sitä eikä me ees seurustella? ja voihan olla että on rakastunu toiseen jo ennen ku seurustellaa? ÄÄÄÄÄ
Onko kukaan koskaan sanonut rakastavansa sinua? - kylkyl
Oletko romanttinen? - no jossain määrin vähäsen joo !
Kuuluuko seksi seurusteluun? - EI SEKSII ENNEN AVIOLIITTOO - eiku
Oletko koskaan tehnyt fritsua? - krhm NOH
Oletko suudellut edellisen 3 päivän sisällä? - olenolenn :----D