IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Edellen niskan päällä!Maanantai 22.12.2008 11:39

Se kurarupi on vähentynyt entisestään vaikka on ollut mahdollisimman paskat kelit :)
Eilen oli kyllä sadeloimi toisella kyljellä ja toisen puolen jalkalenkit paskana, samoin aamulla villaloimessa. En tiedä kutiaako tuo nyt kun ruvet irtoilevat, mutta lisää ei ole tullut. Olen joka päivä harjannut piikkisualla läpi ja aina lähtee vähän lisää töhkää. Uusi sadeloimi olisi kyllä kiva saada, mutta ihan turha toivoa että kukaan antaisi mulle penniäkään joululahjaksi hevosjuttuihin. Tuntuu siltä että kaikki läheiset ei-hevosihmiset ovat kurkkuaan myöten täynnä näitä elukoita ;)

Kun nyt vaan alkaisi päivä pidetä. Eilen oli tarkoitus mennä maastoon, mutta päivällä satoi kaatamalla ja pian tuli pimeä. Illalla menin kentällä jonka pohja on epätasaista liejua. Tazza oli kuin puupökkelö aluksi, vasta viimeisen 5min sain sen ravaamaan rentona ja antautumaan molempiin suuntiin. Muutenkin se kokoajan haaveili ihan jostain muusta ja jatkuvasti piti herätellä.
Lauantaina taas maastossa oli kuin ruutitynnyrin päällä olis istunut. Eipä silti, ei Tazza mitään tee vaikka kuumuisi mutta kun itse ei ole mennyt pitkään aikaan kunnolla niin oli vähän hutera olo liukkailla verkkareilla. Seli seli, oikeesti olen vaan mummoutunut ja arka ratsastaja nykyisin ;)

Huomenna on vielä duunia ja sitten vasta seuraavan kerran sunnuntaina.
Kaaduin tänään perselleni lantalaan kun kottikärryjen kädensijasuojus jäi käteen repiessäni takaperin kuormaa kasan päällä.
Sen kerran kun menen tallivaatteet pesemään niin... :(

Lauantaista saakka on keittiön katossa roikkunut rivi reikäleipiä kuivumassa ja makeat omput ostin myös. Sekä omille että duunin mussukoille <3
Minulle oli tullut sellainen muoviin pakattu häläpälä-läpyskä Pampersilta. Kiiltävää, paksua paperia (joka palaa tosi huonosti, grrr...) ja yksittäispakattu vaippanäyte riemunkirjavaa housuvaippaa. Oli muuten tosi vittumainen pukea pyllypesun jälkeen hieman kostealle vauvalle. Lisäksi oli vielä mukana joku muovihärpäke josta en tiennyt mikä se on. Sellainen vihreä rinkula, ranne"koru"? Vai häh?

Heti pakettia avaamattakin voi lukea tärkeän eettisen faktan tuosta läpyskän materiaalista: "Alkuperä vaihtelee. Tuoteryhmän puumateriaali on peräisin hyvin hoidetuista metsistä ja muista kontrolloiduista lähteistä". No hyvä, ei tarvi itkeä rääkättyjen puiden perään.

Kaikkein absurdein asia oli kuitenkin tämän muovikelmuhelvetin sanoma: Kun ostat paketin Pamperseja (maksaakohan tuo noin kympin paketti tjsp?) niin Pampers lahjoittaa yhden jäykkäkouristusrokotteen Afrikan köyhille. Siis wau! Todella avokätistä! Pienellä präntillä voidaan läpyskän alaosasta todeta että jokaista pakettia kohti Pampers lahjoittaa Unicefille kokonaista 0,047e! Kannattaa siis ostaa ehdottomasti Pamperseja jotta maailma pelastuu ja kaikki ovat onnellisia.

Ensimmäisenä vaan tulee mieleen se kuinka paljon nämä materiaalit maksavat, kuinka paljon Itella laskuttaa jakelemisesta kotiin. Miten paperi on kloorivalkaistu ja lahjavaipat yksittäispakattu muoviin. Puhumattakaan noista kokosivun värimainoksista joita on maailmanlaajuisesti eri alan lehdissä. On mielestäni todella epäeettistä ja suorastaan kusetusta vedota ihmisten omatuntoon noilla suloisten mokkavauvojen kuvilla ja kertoa miten ostamalla saaterin haisevia ylimainostettuja muovikääreitä, voit pelastaa näitten suloisten pienokaisten hengen.
Minä julma kestovaippailija (plus kotimaisten ja kompostoituvien kertisten satunnaiskäyttäjä) siis tuomitsen jokaisella ostamattomalla Pamperspaketilla pienen lapsen ja äidin kuolemaan tuskallisesti jäykkäkouristukseen.

Tuli vähän paha mieli kun eivät olleet painaneet Unicefin tilinumeroa tuohon lärpäkkeeseen. Olisin voinut laittaa tilille kympin (eli sen vaippapaketin hinnan). Sillä olisi yli 200 saanut rokotteensa ilman että minun tarvitsisi ostaa kahtasataa pakettia Pamperseja.
Mutta olisihan heidän alkuperäinen tarkoitusperänsä silloin jäänyt saavuttamatta - kassaan kolikko kilahtaa, vaikka sitten ihmisten tunteiden ja kolmannen maailman lasten kustannuksella.

En tule koskaan hätätapauksessakaan ostamaan heidän vaippojaan tämän vuoksi.

Erävoitto kuraruvesta!!!Perjantai 19.12.2008 12:16

Jess! Keksin keinon!
Tazza parka joutuu viettämään yönsä villaloimi päällä jolloin kaikki vähäinenkin kosteus turkista kuivuu. Kahden villayön jälkeen rupi on muuttunut selvästi irtonaisemmaksi ja uutta ei ole tullut :D Märällä kelillä tietenkin sadeloimi ulos. Onneksi tamma on sellainen vilukissa ettei hikoa loimessa, esim. Elsa ei kestäisi olla talvikarvassaan sisällä loimitettuna.

Ehkä me päästään tästä! Toivossa on hyvä elää :)
Ja maanantaina on tulossa uusi vuokraajakandidaatti kokeilemaan.
Vapaa viikonloppu edessä. Vähän valoa vuoden pimeimpään aikaan.

Kuori murtuu...Torstai 18.12.2008 12:02

...maitohanat lakkoilee ja kroppa alkaa heräillä. Ovulaatio, tsiisus mitä unia taas!
Seurustelin siinä tyypin kanssa joka muistutti Marilyn Mansonia mutta ei ollut ihan yhtä ruma, ´melko ylimielinen kuitenkin. Melko tylyä mutta ah niin ihanaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 21:09

Sitten vielä illan kunniaksi piti sanoa että tunnen valtavaa myötähäpeää ja vitutusta tosikkojen suhteen. En tiedä seuraako mun blogia yksikään (ei tietääkseni, mutta who knows...) mutta jos seuraa niin voi hyvänenaika, oppikaa nauramaan maailmalle.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 18:11

Ainiin, piti vielä hehkuttaa että Tazza on lomansa aikana lihonut niin että satulavyötä saa kiristellä parin reijän verran vähemmän :) VIHDOINKIN!

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 18:08

Viimeinkin eilen pääsin Tazzan selkään. Kenttä oli ihan peestä ja kelikin huono. Tamma kuitenkin liikkui ihan kohtalaisesti vaikka ei tehty muuta kun verkkasin käynnissä, ravasin vähän molempiin suuntiin ja jäähdyttelin. Vasen kierros oli selvästi huonompi. Kun tulisi enemmän lunta niin päästäisi maastoon. Ei tuolla jäätyneellä kökkökentällä oikein saa tammaa rennoksi.

Giittan kanssa taas kävimme eilen kävelemässä pimeydessä. Ihana poni tuhisi vähän tohkeissaan, mutta oli höyhenenkevyt pidellä ja kulki suosiolla takanani. Äitin rohkea tyttö! Kyllä siitä tulee vielä hyvä ja hieno. Malttoi vielä seistä harjattavana vaikka toiset söivät. Eipä tässä nyt paljon muuta voikkaan ellei laita kenkiä alle. Mä olen melko skeptinen että lunta olisi niin pitkään ettäkö saataisi mitään ihmeempää aikaan. Jos alkuunkin pääsee niin siihen varmaan jää. Kilojen puolesta voisin huoletta sinne selkään nousta.

Alustavasti on sovittu hevosten treidaus 5.1. Toivon todella että tämä menee nyt putkeen. Tuntikausien puhumisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että paljon parempaa paikkaa ei Elsalle voisi olla. Vaikka kauaksi lähdetäänkin niin vaikuttaa että ko. henkilöllä on sydän paikallaan mitä hevosiin tulee. Lisäksi tarjottu "hinta" miellyttää kovasti. Paperit tehdään kuntoon jo ennen siirtoa, joten se tuo turvaa molemmille osapuolille.
Toivon että tämän jälkeen saan kuulla tamman suhteen pelkkiä hyviä uutisia vaikka varmasti ottaa taas aikansa kotiutua, kuten olen monen kerran ostajalle kertonutkin. Elsa voi olla vähän hukassa alkuun kun joutuu jälleen muuttamaan. Mutta toivotaan että tämä kerta olisi viimeinen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 23:21

Töitä, töitä, töitä.
En sitä, ihan jees. Mutta väsyttää. Eilen Malmilla Kestovaippakarnevaaleilla, tänään ja huomenna aamutallilla.

No New GamesPerjantai 12.12.2008 13:44

Kopsasin Juhikselta naamakirjasta <3 Otin nyt kaikki musat mitä koneelta löytyy kun ei ole playlistiä... eli 8561 kappaletta. Paljolti paskaakin kiitos Laurin teini-iän pimeitten pisnesten. Ja sit mentiin...

1. Put your iTunes/Napster/Zune Player/WinAmp/etc on shuffle.
2. For each question, press the next button to get your answer.
3. YOU MUST WRITE THAT SONG NAME DOWN NO MATTER HOW SILLY IT SOUNDS!
4. Tag 10 or more friends who might enjoy doing this as well as the person you got it from.


1. IF SOMEONE SAYS "IS THIS OKAY" YOU SAY?
Linda Linda

2. WHAT WOULD BEST DESCRIBE YOUR PERSONALITY?
Million Dollar Bash

3. WHAT DO YOU LIKE IN A GUY/GIRL?
Number of Microphones

4. HOW DO YOU FEEL TODAY?
Elämän tarkoitus

5. WHAT IS YOUR LIFE'S PURPOSE?
March of the meanies

6. WHAT IS YOUR MOTTO?
Love to You

7. WHAT DO YOUR FRIENDS THINK OF YOU?
Heart of Steel

8. WHAT DO YOU THINK OF YOUR PARENTS?
Let It Be

9. WHAT DO YOU THINK ABOUT VERY OFTEN?
Teenage nervous breakdown

10. WHAT IS 2+2?
Revolver

11. WHAT DO YOU THINK OF YOUR BEST FRIEND?
Boombiddybyebye

12. WHAT DO YOU THINK OF THE PERSON YOU LIKE?
Exterminate

13. WHAT IS YOUR LIFE STORY?
Keep yout hands to yourself

14. WHAT DO YOU WANT TO BE WHEN YOU GROW UP?
Everything has a cost

15. WHAT DO YOU THINK WHEN YOU SEE THE PERSON YOU LIKE?
It's my life

16. WHAT DO YOUR PARENTS THINK OF YOU?
Kids in America

17. WHAT WILL YOU DANCE TO AT YOUR WEDDING?
Give it Away

18. WHAT WILL THEY PLAY AT YOUR FUNERAL?
Poplaulajan vapaapäivä

19. WHAT IS YOUR HOBBY/INTEREST?
Blowin in the wind

20. WHAT DO YOU THINK OF YOUR FRIENDS?
Rock and Roll (!!!)

21. WHATS THE WORST THING THAT COULD HAPPEN?
Kill With Power

22. HOW WILL YOU DIE?
The Desert

23. WHAT IS THE ONE THING YOU REGRET?
All shook up

24. WHAT MAKES YOU LAUGH?
Look at little sister

25. WHAT MAKES YOU CRY
Feels like

26. WILL YOU EVER GET MARRIED?
Bird of Prey

27. WHAT SCARES YOU THE MOST?
Tulta Munille

28. DOES ANYONE LIKE YOU?
Just Cruisin'

29. IF YOU COULD GO BACK IN TIME, WHAT WOULD YOU CHANGE?
Let's roll

30. WHAT HURTS RIGHT NOW?
See Emily Play

31. WHAT WILL YOU POST THIS AS?
No New Games

Haastan: Kaekki jotka tykkää musiikista