IRC-Galleria

RANKKAA.Perjantai 17.07.2009 21:46

24-vuotias amerikkalaispoika rakastui 42-vuotiaaseen leskirouvaan, jolla oli 19-vuotias tytär. Pojasta siis tuli avioituessaan sekä aviomies leskelle, että isä lesken tyttärelle. Ensimmäisenä yhteisenä jouluna he kutsuivat juhlimaan Jeesuksen syntymää myös pojan 50-vuotiaan isän. Liekö syy sitten joulunhengen tai punssin, ilmoitti nuori tytär joulun jälkeen olevansa palavasti rakastunut pojan isään. Koska selvisi, että tunne oli molemminpuolinen ja poika tiesi isänsä olleen pitkään onneton äidin lähdettyä toisen miehen matkaan, poika siunasi liiton. Näin pojasta tuli isänsä appiukko, isästä vävypoika ja tyttärestä pojalle äitipuoli. Muutama vuosi kului ja eräänä synkkänä syysiltana poika sai 26-vuotiaana esikoispojan vaimonsa kanssa. Näin hänen oma isänsä sai ensimmäisen lapsenlapsen ja isän vaimo pikkuveljen. Nuorin tulokas oli siis lankomies jo syntyessään. Tällä kokoonpanolla juhlittiin joulu ja uusivuosi, kunnes tuli taas aika lähteä kätilön pakeille. Tällä kertaa pojan tytär siis isän vaimo, joka oli tottakai myös pojan äitipuoli, synnytti tytön. Vastasyntynyt tyttö oli pojalle pikkusisko, pojan vaimolle ja tietenkin myös hänelle itselleen ensimmäinen lapsenlapsi sekä heidän oman poikansa täti. Ja koska hänen tyttärensä oli myös hänen äitipuolensa, oli hänen vaimonsa myös hänen isoäitinsä. Joten ollessaan isoäitinsä mies, oli hän itse itselleen isoisä.

Broidi osaa part. 2Perjantai 17.07.2009 04:31

Kyylättii miiankaa jonku randomin kuvii ja sit miia jtn sano:

Miia: Kiva ku me vaa kyylätää joidenki randomie kuvii..
Mä: Nii..
Sami: Mitä köyläämine tarkottaa?
Mä: Kyyläämine.. En jaksa selittää.
Sami: Onkse niiku homoiluu?

Hajottiinko? :'D

Broidi osaa.Perjantai 17.07.2009 04:27

Sami: Jos mä juottaisin sut kännii...Mä saisin sut kertomaa mikä on sun lempihuume !!!
Mä: Hahaha.
S: Hei..Tiesitsä et mä käytän huumeita??
M: Tää menee gallerian pväkirjaa...
S: Ja sit mä tuun ja tuhoon sun päiväkirjan ja spämmin sinne sellast juttuu että kaikki kommentit tuhoutuu..Sit mä tuun ja arvostelen sun kaikki videot huonoiks.
M: Haha.
S: Hei..Tiesitsä et oon hakkeri?
M: HAHAHAHAHAH :'D
S: Mitä?! Sä naurat tääl ilman syytä. Hä?


lolLauantai 11.07.2009 22:03


1. Agenttinimi (toinen etunimi ja nykyinen kadunnimi)
Maria Hannunkuja

2. Leffastaranimi (isovanhemman nimi isän puolelta ja lempikarkki)
En tiiä ei ole

3. Rap-nimi (Etunimen eka kirjain ja sukunimen 3-5 ekaa kirjainta):
S-Loi

4. Pelinimi (lempiväri, lempieläin)
Lila koira

5. Saippuaoopperanimi (Toinen nimi, ja syntymäkaupunki)
Maria Helsinki

6. STAR WARS nimi (Sukunimen kolme ekaa kirjainta, äidin tyttönimen kolme viimeistä kirjainta ja lemmikin nimen kolme ekaa kirjainta)
Loinenjaa

7. JEDI nimi (Toinen etunimi takaperin, äidin tyttönimi takaperin)
Airamnenimous

8. Pornostaranimi (ekan lemmikin nimi, katu jolla vartuit)
Impi Hannuntie

9. Supersankarinimi: ("The", Lempiväri ja Isän auton merkki)
The purple peogeot

10. Toimintastaran nimi (Viimeksi katsomasi leffan päähenkilön etunimi, ruoka jota olet viimeksi syönyt?
Will en muista

IHANAA!Torstai 09.07.2009 02:12

Ollaa serkunkaa kahestaa sokos hotellis tampereel. O iha vitu hauskaa, käytii särkäs ja tänää piti muka sataa ja vitut aurinko paistanu pitki päivää ;'D LOL äske cheek esiinty meijä hotelli vieres tammer festeil ja katottii vaa ikkunast sitä paskaa hahahaha! Ei oo ollu pitkää aikaa näi hauskaa ja tää o nii luxust upeet näkymät 11 kerrokses ku ollaa ;) No ofcourse im shali ;) Musa vaa täysil..Saa nähä mitä yöl tapahtuu xD Ainaki ollaa mu musavideoo kuvailtu ym. Mut serqunkaa aina hauskaa! Vähä nauran jos stds o satanu täl väli :'D

Ikävä on :'(Keskiviikko 08.07.2009 04:56

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 01:02

miks asuu suomes joka ei omista kesää eikä talvee ku vois muuttaa johki mil on molemmat :'D

HABBO <3Keskiviikko 08.07.2009 00:12

Juttelin vähä Miian ja Sampankaa habost.

Mä: Mä oon kehittäny mu habbohahmoo runespunkuks, ooks vähä kateelline?

*Hetken hiljaisuus*

S: Ei siin pysty kehittää hahmoo..
Mä: Mä oonki enemmä peril habost ku te 2 yhteensä.

:'DDD