IRC-Galleria

Tärkeetä. <3Torstai 04.12.2008 18:15

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.. <3

jepa.Keskiviikko 26.11.2008 22:36

Perhe on pahin.

Aloitetaan isästäsi.

. Onko hän sinua tummempi vai vaaleampi iholtaan? - tummempi.
. Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - J
. Minkä maalainen hän on? - suomalainen.
. Onko hän sinua yli 35 vuotta vanhempi? - ei..
. Mitä muuta kieltä kuin suomea hän puhuu hyvin? - Ei taida taipua kieli muulle kielelle.
. Mikä on hänen lempimaansa? -Tjaa, paha mennä sanomaan.
. Riiteletkö hänen kanssaan usein? - pari kertaa on joskus tullu, mutta siitä on jo aikaa.
. Minkä väriset silmät hänellä on? - öö..öö..
. Seuraako hän urheilua? - ei säännöllisesti. Formuloita ainakin.
. Onko hän hyvä kokki? - Enpä ole nähny iskän mitään kokkailevan..
. Mikä on hänen bravuuriruokansa? - yhym.
. Käykö hän töissä? - jepa
. Mikä oli hänen lempiaineensa koulussa? - diu diu.
. Minkä väriset hiukset hänellä on? - melekosen mustat.

Seuraavaksi... äiti!

. Millä kirjaimella äitisi nimi alkaa? - L
. Oliko hänen tyttönimensä -nen päätteinen? - Nej
. Onko se nykyään? - Nej
. Minkä väriset silmät hänellä on? - Niissä on niin monta väriä ettei ota selvää.
. Harrastaako hän mitään? - lukemista...
. Onko hän hyvä kokki? - Sitä en mene vannoo... :D
. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa? - H
. Minkä väriset hiukset hänellä on? - Tumman ruskeat tällä hetkellä
. Onko hän läheinen oman äitinsä kanssa? - luultavasti.
. Minkä maalainen hän on? - suomalainen
. Onko hän sinua lyhyempi? - saman mittaisia taidetaan olla.
. Mitä kieliä hän osaa puhua? - suomee,englantia jollain lailla, hieman saksaa ja eestiä.

Sitten sisarukset. Jos sinulla on monta sisarusta, valitse heistä vain yksi. Jos sinulla ei ole sisaruksia älä täytä tätä.


. Millä kirjaimella hänen nimi alkaa? - R
. Montako nimeä hänellä on? - 2+sukunimi
. Seurusteleeko hän? - ei ole ainakaan kertonut.
. Onko hän sinua nuorempi? - Jep.
. Minä vuonna hän on syntynyt? - 91
. Käykö hän vielä koulua vai onko jo töissä? - koulua.
. Missä hän on syntynyt? - sairaalassa. :)
. Minkä väriset silmät hänellä on? - jaaa...
. Mitä kieliä hän osaa puhua? - suomee, enkkua hyvin kankeasti.
. Riiteletkö koskaan hänen kanssa? - tottakai.
. Kuinka pitkä hän on? - samoissa mitoissa kuin minä, aavistuksen lyhkäsempi.
. Pitääkö hän heavy-musiikista? - Ei taida ihan heavysta tykätä.

No, kerro vielä itsestäsi muutama asia.

. Millä kirjaimella nimesi alkaa? - S
. Käytkö koulussa vai töissä? - töissä.
. Minkä väriset silmät sinulla on? - Vihertävän harmaat.
. Oletko pitkä? - hukkapätkä
. Mitä harrastat? - lukemista...
. Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeat, vaaleilla raidoilla.
. Missä olet syntynyt? - Sairaalassa miekin.
. Mitä kieliä osaat puhua? - suomi,englanti menettelee, hieman ruotsia, muutama sana venäjää.
. Oletko suomalainen? - KYLLÄ!!
. Millä kirjaimella toinen nimesi alkaa? -M

Boo-oringKeskiviikko 26.11.2008 22:12

Vastaa kysymyksiin saapuneiden viestien ensimmäisillä lauseilla:

1. Ystävälläsi on huono päivä ja yrität lohduttaa häntä, mitä sanot?
- Ainiin...

2. Jehovan todistaja ovellasi yrittää taas saarnata jotain, miten vastaat?
- Kehtasin...

3. Myöhästyt tunnilta, mikä on selityksesi?
- Moikka!

4. Mitä kerrot, itsestäsi hakiessasi kesätöitä?
- Clubilta KappAhlissa!!

5. Mitä vastaat, kun söpö poika pyytää sinua ulos?
- Sohvalta just äsken heräsin. :D

6. Salaisuutesi?
- Juu, mie laitan herätyksen.

7. Miten tervehdit nähdessäsi vanhan tuttusi?
- Hyvä.

8. Idolisi fanikirjeeseen kirjoitat...
- Ajaa nyt sitten varoen.

9.Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmiasi vastaat:
- Aikas sekavat, synttärisankari on ainakin bilekunnossa.

10. Kun joku tuntematon tulee puheillesi:
- Eiku siis nuksii??

Blaah.Perjantai 15.08.2008 15:34

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] tarvitsee":
Sonja tarvitsee kokeneen ratsastasjan joka saa siitä paljon irti. :DD

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] näyttää":
He hymyilevät, mutta Sonja näyttää vakavalta.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] sanoo":
Silloin soittelen puhelinmuistion läpi, miettien keltä vois saada", 23-vuotias Sonja sanoo.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] haluaa":
Sonja haluaa, Sonja myös saa...

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] tekee":
laajasti maailmaa nähnyt ja kolme avioliittoa taakseen jättänyt Sonja tekee kuolemaa

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] inhoaa":
Ratsastaessa Sonja on hieman kärttyisä ehkä aluksi, sillä se inhoaa kaikista eniten työntekoa silloin kun sitä vähiten huvittaisi.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] kysyy":
Sonja kysyy kahvinkeitintä lainaksi

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] menee":
Traileriin Sonja menee melkein mielellään

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] tykkää":
Sonja tykkää frisbiin heitosta ja hyppiä esteitä.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] syö":
Sonja ei syö, eikä puhu, itkee hieman.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] pukeutuu":
Sonja pukeutuu usein XXXXXL:in farkkuihin, ja nappitakkiin, mihin mahtuu juuri ja juuri.

Teille ystäväni. <3Maanantai 04.08.2008 07:38

Ystävyysvala...

Tässä kerrankin asiallinen ystävyysvala, kuten tyyliin sopii!

Olen aina tukenasi:

Kun olet surullinen, juotan sinut humalaan ja autan juonittelussa
sitä ihmispoloa vastaan, joka aiheuttaa sinulle huolia.

Kun tunnet tuskaa rinnassasi, nostan autosi pois päältäsi. Vaihdoit tietysti taas kesärenkaita sen naurettavan, kahden euron
Bilteman tunkin kanssa.

Kun hymyilet, tiedän, että selibaattisi on vihdoin ohi.

Kun elämä kauhistuttaa, kuvailen sinulle taukoamatta kuinka huonosti
Asiat todella voisivat olla.

Kun olet hämmentynyt, käytän sinulle puhuessani yksinkertaisia
lauserakenteita ja lyhyitä sanoja.

Kun sairastat, pysyn kaukana sinusta. En halua tartuntaa.

Kun lennät pyllyllesi, en huolestu. Noin iso perse vaimentaa iskut hyvin.

Tämä on minun ystävyysvalani. Olen sinun ystäväsi.

Ystävyys on kuin housuun kuseminen: kaikki näkevät, mitä on
tapahtunut,
mutta vain sinä tunnet lämmön.

Daah.Tiistai 22.07.2008 23:18

Listaa alle viisi ystävääsi ja käy osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kysymässä millaisia he ovat.

Millainen on

Outi: Voi, sen kanssa olis mielellään enemmänkin, sillon hyvät jutut!

Jarkko: Menee siinä sivussa ilman että erityisemmin kiinnittää huomiota.

Rossu:Se on ihan ykkönen! Oon kyl vähän ihastunut..

Marko: Meillä ei kyllä sen kanssa synkkaa sitten yhtään.

Taru: En mä tunne tätä kovinkaan hyvin.

Aikani kuluksi.Perjantai 18.07.2008 23:16

Kirjoita viiden kaverisi nimet alle, ja mene sitten tänne: http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/ ja katso mitä sinusta ja kaveristasi sanotaan.

Outi on täydellinen rinssi.
Jarkko on kykenemätön dataaja.
Rossu on tyylilleen uskollinen blondi.
Marko on isonenäinen runettaja.
Taru on pahamaineinen svedupelle.

Vai varpunen...Tiistai 08.07.2008 08:42

Testaa mikä eläin olet

Olet 25% eläin.

Sait 25% pisteistä. Testin tulokset viittaisivat siihen että eläinmaailmassa olisit varpunen. Varo kiviä heitteleviä pikkupoikia.


http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=mikaelaintesti&pros=25&x=x

Taas persoonallisuustestejä.Tiistai 08.07.2008 07:12



79% (15/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
0% (/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
30% (7/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
42% (10/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Eiku vaan rokkaamaan. :DDTiistai 08.07.2008 04:54

Luo oma bändi.

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändi: Eugnostos

Jäsenet: Ernst Schröder, Paula DeAnda, Henry Wager Halleck, Trubadurix

Albumin nimi: Helylä

Kappaleet:

1.Verikoe
2.Aateliskirje
3.Kubuntu
4.Itävallan Grand Prix 1974
5.Bully
6.Jean Baptiste Perrin
7.And The Machines Will Never Wake Us
8.Yölinja
9.Pommeri-stadiaali
10.PZL TS-11 Iskra