IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 23.07.2009 17:23

Minä käyn väsyneenä nukkumaan illalla
Menen omaan sänkyyni ja murrun täysin
Elin unelmassa, jossa sinä olisit minun sänkyni alla
hyppäisit esiin
samalla säikyttäen minut
silti me oltaisiin yhdes
Minä nukahdan
näen unta jossa kiidän yli laaksojen ja merien
näen sinutkin kauneimpana kuin koskaan ennen
mä kuljen jopa läpi tähti sumun
minä en enää pelkää siivet kantaa

R.I.P Bob 19.07.2009Sunnuntai 19.07.2009 11:14

Ei voi olla näi paskamaista tuuria kellää muulla.. Vasta hain koiran alkuviikosta ja nyt se kuoli.. Se alko oksentaan pari päivää sitte ja ajateltii ramin kans että sillä on maha sekasin ruuasta. Eipä sitte vissii ollu. Eilen se oli paljon pirteämpi ko Hannan kans saatiin annettua sille piimää ja lihaliemikuutiota sekotettuna veteen ja sain sen yölä puol4 aikaan syömään sitä piimää, johon oli sekotettu maitohappobakteeri jauhetta, kuten mulle sanottii että tehä. Käytin koiran sitte ulkona vähän ennen neljää ja se pasko verta. Sitte ko päästii sisälle nii se oksensi eka ihan normaalisti ja heti perään sitte verta. Yritin saaha ramia jollain tavoin kiini, mutta missää puhelimessa ei ollu saldoa. Kävin vielä sitte vähän ennen puol6 aamulla kattomassa koiraa ja sielä se makas saunanlautteitten alla ja katto minua korvat pystyssä. Mie sitte aattelin että no mie meen vähäks aikaa makkaan sohvalle ja lähen käyttää sen sitte uuestaan ulkona ko ei se ollu enää ees oksentanu. Mie söin siinä leipää ja join kaakaota ja yritin levähtää sohvalla vähän aikaa (olinhan valvomassa jo toista yötä koiran takia). No rami tuli sitte kotia joskus kello 7 ja mie sanoin sille koirasta että se oksens ja paskans verta. Sehä nosti kauhean metelin että minun ois pitäny soittaa eläinlääkäriin eikä laittaa koiraa vain pesuhuoneeseen. Milläs helevatalla mie oisin soittanu ko ei oo saldoa missää puhelimessa joka on täälä kämpilä. Enkä kyllä kehannu lähteä juokseen aamutunneila mihinkää hakee puhelinta, ei mulla oo ees ajokorttia että oisin voinu ajaa Tervolaan.Vai luuleko se että mie voin vain juosta johonki aamulla kello 5:00 että lainatkaa puhelinta ja viekää minut ja koira Tervolaan eläinlääkärille. Mie sitte menin kattoo koiraa ja sielä se makas lattialla eikä hengittäny. Kauheaahan se oli. Mie valvoin koiran takia 2 yötä ja sitte ko on semmonen tilanne että se näyttää parantuvan nii se kuolee ihan tunnissa. En mie voi ymmärtää, jos rami ois tullu aikasemmi nii se saattas olla viel hengissä. Ramin piti alunperin tulla 4 aikaa aamulla töistä ja mie oon oottanu ko kuuta nousevaa että koska se tulee ko huomasin et koira alko menee taas huonommaks. No minuaha se rami syyttää etten oo huolehtinu koirasta, mutta kaikkeni yritin tehä. En miekää mikää jeesus sentää ole. En kyllä tiä sitte miten tästä eteenpäin pakko vaa jaksaa. Ei oo mikään maailman paras olo nytten, ei tosiaankaa. Ja tuskin tulee oleenkaa.

En kyllä aatellu ottaa enää koiraa muutako ihan pennusta asti. Enkä ainakaa vähään aikaan, mulle riittää nyt kani ja hevonen. Ei tuo koira välttämättä ees ollu terve alunperinkää. Ja maanantaina meän piti vielä se madotukseen ja rokotuksille. No ei tarvi ei. Vaikka siitä puhuttii jo kauan aikaa.


Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, sitä enää kuule en.

Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takin vuoret,
kaikki ne revityt lelut, puun kuoret...

Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita,
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.



Kiitos Bob <333

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.07.2009 15:17

92% Nuorisosta on
siirtynyt
räppiin.

jos kuulut näihin 92%
prosenttiin jotka
kuuntelevat tätä OIKEETA
musaa
niin laita tää
päiväkirjaasi! :)

[Ei aihetta]Tiistai 14.07.2009 17:06

" Suru on juopunut ystävä
se ei älyä lähteä
monta kertaa hyvästeltävä "


" Suru on tyyni valtameri
laaja muttei rajaton
syvä muttei pohjaton "

Happoradio - PikkuveliTiistai 14.07.2009 17:04

Olisitko ollut etupenkin poika
vai meitä, jotka aina taakse istuttiin?
Olisitko ollut niitä, jotka heittää lumipallon
vai meitä, jotka väistettiin?
Tänään oisitko oikeesti onnellinen
vai valvoisitko huolias?
Tänään oisitko kynsissä kiusaajien
vai pitäisitkö puolias?

kertosäe:
Nuku rauhassa, näe unta maailmasta
Viimeinkin
Nuku rauhassa, näe unta kaunista
Viimeinkin näkemiin

Olisitko käynyt koulujasi kauan?
Oisko juotu me kesäkuussa maljoja?
Olisitko suvun mustalammas,
niin kuin minä oon, jolle illat ovat aamuja?
Tänään oisitko tähtemme kaukaloiden
vai luottaisitko lauluihin?
Tänään oisitko löytänyt rakkauden
vai etsisitkö vieläkin?

kertosäe

Oisinko niin kuin sinä?
Oisitko niin kuin minä,
nukkuisit TV auki levottoman yösi?
Oisitko niin kuin minä?
Oisitko niin kuin isä,
nukkuisit valot päällä levottoman yösi?

kertosäe
Viimeinkin näkemiin
Viimeinkin näkemiin

Olisitko ollut etupenkin poika
vai meitä, jotka aina taakse istuttiin?

[Ei aihetta]Tiistai 14.07.2009 15:54


| HENKILÖISTÄ |
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? – En yhtään muista
Kenelle lähetit viimeksi viestin? - tais olla tuota tuota mennä äitille
Kenet näit viimeksi? – Isäpuolen
Kenen kanssa haluaisit viettää aikaa ja miten? - Jaa-a..

| KAVERIT JA YSTÄVÄT |
Kumpia sinulla on enemmän, kaverereita vai ystäviä? – kavereita
Kenet olet tuntenut pisimpään? – djaa
Entä kenet lyhimmän aikaa? – No e tiä
Saatko helposti uusia kavereita? – Näköjään
Onko sinua helppo lähestyä? - ei

| VIIMEISIN HENKILÖ |
Joka makasi sängyssäsi - Rami
Jonka kanssa olit elokuvissa - Carolina
Kenen kanssa olit suihkussa – Ramin
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä –Ööö... tais olla hanna tai repe
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit viimeiseksi ? - No jaa
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - En..
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Olen jo

| RAKKAUS |
Oletko koskaan ollut ihastunut? - Monesti
Onko kukaan ollut ihastunut sinuun? – On?
Oletko joutunut välttelemään ketään hänen kiinnostuksensa vuoksi? – Olen
Oletko koskaan lähettänyt rakkauskirjettä? – En
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? – Juu ja lujaa
Rakastaako sinua kukaan? – Kai
Ikävöitkö ketään juuri nyt? – Of course


| SAAPUNEET VIESTIT |
Mitä lukee 1. viestissä? Kiitos
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä. – Semmonen häippä
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - Hanna
Kuinka monta saapunutta puhelimessasi on? - 90
Hauskin saapunut viesti? - Njaa-a

| OLETKO KOSKAAN |
Â… ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - Olen
... ollut TV:ssä? - En tietääkseni
… suudellut jotakuta ja katunut sitä? - olen
… kirjoittanut päiväkirjaa? - e
Â… luntannut? - jop
Â… suuttunut tai huutanut opettajalle? - joo
...pussannut suulle poikaa? - Juh
Â… lintsannut? - Mycket
… vihannut ketään? – Juu

|TULEVAISUUS|
Mitä aiot tänään vielä tehdä? – En tiä
Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - no ei nyt onneks
Mitä aiot ostaa seuraavaksi? – Emmä tiiä
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? – En tiiä
Entä ylihuomenna? – ei oo tietoo
Mihin ammattiin uskot päätyväsi? – Khähä.. en tiä
Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - En paljon mitään
Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? – En tiä.. Nukun??
Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? –Olla kotona

Takasin karungissa :DTiistai 14.07.2009 00:43

Taas ollaan karungissa.. Voisin kyllä lähteä takas etelään vaik nytten heti :) Oli ihan kiva reissu..

Tänään tuli koiraki :D aivan sulosen syötävän ihana sesse :D laitan kuvia tässä ko kerkeän..

Mikael Gabriel - Älä jätä muaSunnuntai 28.06.2009 23:14

kertosäe:
Mul on aikaa kertoo sulle kaikki,
Ja et mä kaipaan meitä.
Enkä pysty sitä peittää,
Loppujen lopuksi ypö yksin täällä seistään.
Meit ei oo,
Me oltii liian heikkoo tekoo.
Sä oot syy miks taas kauhon keittoo kurkkuu.
Mikset sä pidä must kii,
Oon ku kartturi ilman kuskii.
Mä huudan ohjeit mut auto menee puskii,
Älä anna mun kuolla mun tuskii.
Mä haluun enemmän elämältä odottaa,
Mä haluun enemmän eli sut kokonaa.
Mitä se vaatii? mä oon valmis kaikkeen,
Mä oon valmis panostaa mun täydelliseen naiseen.
Tavallinen tavallaan, taivas iskee salamaa,
Mä toivon vaa et tavataan taas.

kertosäe

I need you right here
Next to me
'Cause there ain't nobody
Would love me the way you do
That's why I'm over here
On my knees
Hey girl I wish
You don't leave me

Kuuntele, kuuletsä miten mun sydän lyö,
Luuletsä tosissaa et tää ois ohi yhes yös.
Mun tuskaa ei sammuteta noin vaa,
Mä esitän miestä mut oon avuton poika.
Mikä mun sydämen sais vielä sykkimää,
Ympärillä jätetää, ihmiset on yksinää.
Emmä haluis ees ajatella pahinta,
Ollu suhun koukus siit asti ku olin kasilla.
Minä ja vihko sininen kaiken se sietää,
Tää mun herkkä puoli on nyt päivien viemää.
Ja se tietää kauan enne mieltäni,
Sä kuvotat mua ja se miten mä siedin sua.
Mä en haluu sua takas tänne koskaa,
Miten sä kehtaat tulla takas ja kostaa.
Paha pois sielustasi toivon todellaki
Vittuu myrkky omenasi, paholainen ovellani.

kertosäe

Miksen pysty unohtaa anna mulle syy,
Miksen pysty sun uutta suhdetta hyväksyy.
Emmä haluu olla kenellekkää este,
Mun sydän lyö tahtii tahdin keskelt.
Sydän raukka ei nää huomista aamuu,
Tytöt on tähtii kunnes ne sammuu.
Sammunu mieli kuolee hiljallee,
Kirjain kirjaimeen kaks hiljasta sanaa.
Rakastan sua, ja se sattuu myöntää,
Tajusin sen vaa liian myöhää.
Sä kusetit, petit, vedit mut alas,
Mut rakas sun pitää tajuu mä en tuu takas.
En pysty vaikka haluaisin sun kanssa kulkee,
Mun suojeluvaisto voittaa ne tunteet.
Ja paskasta kukkii lumpeet,
Tää kehä sulkeutuu vihdoin umpee.

kertosäe



http://www.youtube.com/watch?v=V_xQWOUMW3g&feature=related

Mikael Gabriel - R.I.PSunnuntai 28.06.2009 23:13

Illan oopperasta kotiin päivän menojani funtsin
Jengi on kujalla ja mä avaan mun tussii
Maalaan seinille ajatukseni
Kuinka maailma on kauhee ja tippuu siivilleni
Ja kuinka ihmiset haluu satuttaa muita ihmisii
Eläimetki inhimillisempii ku me
Ja kaiken uskomme, koko suomee on kusetettu
Media hallitsee, mut meijät on unohdettu
Kukaan ei tiedä mihin mennä, mut ne kulkee
Kaikil on kiire – Jah siks ne sulkee
Ajatuksii sisällensä, koitan olla urhee
Jokasel on unelmii ja jokasel on murheet
Pienet sanat ja kyynel kohti Jokelaa
Mitä se opettaa, jokane voi miettii
Niettii tälle, edesmenneelle ystävälle
Tuusulan tragedia, teille kynttilöitä sytytämme

kertosäe:
Aseet tappaa, sanat satuttaa
Jumala tuo maailmalle Rauhaa
Liian moni nuori päätyny jo hautaa
Liian montaa nuorta me ei pystytty auttaa
Mä haluun auttaa, vaihtaa, muuttaa maailmamme suuntaa
En haluu huutaa, mut kynttilöitä sytytän
En haluu parkuu, elää tän kaa yritän

Sit sammuu hyväolo
Ei oo turvallista olla koton, koska jopa koti voi olla ontto
Ja miks te suljette silmänne tältä
Ku hyvin tiedätte miltä tää näyttää
Ei siihen tarvii Sun lämmintä kättä
Ne menetti vaa perheet, ystävät ja rakkaat
Lapset raukkaat joutu tän kokemaa
Liika muistoi, et ne pystys unohtaa
Totta kai melu tulee laantuu
Valtiomme yrittää siirtää toisillemme vastuun
Rahaa taskuun, mikään muu ei pyöri tääl
Suomen maa, muutenki jo mua säälittää
Mut missää ei oo turvallista nykyää
Kouluis ammutaa ja tällähän on kysyntää
Nuoret ottaa mallii, kelaa et tää on oikein
Mä voin tehdä tollein, koska toikin teki noin

kertosäe


Maan karvasta historiaa
Murha listoillaan, kaheksan murhaa
Turhaan vietii henki pois syyttömilt
Turhaan vietii henki pois ihmisilt
Jotka koitti opiskella kunnon kansalaiseks
Tavallinen päivä muuttu yhtäkkiä painajaiseks
Minkä tälle teet, miten estät sen et
Suojelet sun perhet, toisen valintojen virheelt
Ja nä ilmeet kertoo enemmän ku tuhat sanaa
Mut ei kukaa pysty kokee samaa
Joku haluu murhaa, toinen haluu kostaa
Tosta vaa, voit suomessakin aseit ostaa
Aseet tappaa, pois ne mun maailmast
Aseet kostaa, mitä enemmän sä kaipaat
Ase tekee murhaajan, itse kustakin
Levitän rauhaa, siin on tarpeeks uskaltamist

kertosäe

Tsämpäläää....Keskiviikko 24.06.2009 20:47

Ens viikolla ois tarkotus lähteä kiertää Etelä-Suomea :P Jee jee... En mie kyllä tiä mitä mie sielä teen.. :D käyn kaupoissa ja tuhlaan rahaa heeee xD .. Jos sielä nyt muutaman viikon pärjäis ja jaksais kuunnella vittuilua :D

No joo.. Voi vittu. tahtoo juomaan mutta kukaan ei ala :/ yhyyyy...

Lauantaina vissii pitäs lähteä vartioon pikisaareen äitin kans :D ja ehkä sunnuntaina i don't know.. uu jee...

Ihmisellä ei voi olla näi tylsää :D