IRC-Galleria

ainoddi

ainoddi

juoksemassa ympyrää

<3Maanantai 14.09.2009 03:19

Kalevantulet eli elosalamat tarkoittavat näkyviä salamaniskuja, jotka tapahtuvat niin kaukana, että ne eivät kuulu. Salamanisku kuuluu enimmillään noin 15 km:n päästä, joten elosalamat ovat tätä kauempana. Toisaalta näin kaukana iskevät salamat näkyvät huomiota herättävinä vain pimeällä. Ukkosia esiintyy Suomessa yleensä vain kesäkuukausina, ja silloin on pimeää vain elokuussa. Siksi äänettömiltä vaikuttavia salamoja nähdään enimmäkseen elokuussa, ja niitä on alettu kutsua elosalamoiksi. Kalevantulilla voidaan myös tarkoittaa erityisesti kaukana tapahtuvia salamaniskuja, jotka näkyvät vain valonkajastuksena pilvissä, ja elosalamoilla salamaniskuja, joissa myös itse salama näkyy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.