IRC-Galleria

: <<<<Maanantai 15.09.2008 14:36

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5-vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"
Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinan omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 16:57

jenna on rallikuski

; <<< itkettääSunnuntai 14.09.2008 16:55

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 01:27

Ootsä, ootsä valmis unohtaan? En pysty kun se vainoo
Voitsä, voitsä antaa anteeksi? En, ja tiedän en oo ainoo

[Ei aihetta]Lauantai 13.09.2008 20:20

jenna on rietas

[Ei aihetta]Perjantai 12.09.2008 18:14

Horoskooppi? - kaksonen
Pituus? - 173cm
Hiusten väri? - mukamas musta
Silmien väri? - joku vihree?
Perhe? - iskä, äippä, 3 siskoa + minä
Allergiat? - ei ole
Harrastukset? - hevoset
Lempijuoma? - kokis
Lempiruoka? - tortillat
Parhaat TV-ohjelmat? - bb, salkkarit, tuhkimotarina
Paras vuodenaika? - kesä

Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - emmalle
Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - siihen ei paljon tarvii :D
Tumma vai vaalea sen olla pitää? - ihan sama :D
Onko kotonasi soittimia? - noei
Onko Mötley Crüe hyvä bändi? - ei
Oletko herkkä? - olen, liiankin.
Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? - :D
Mitä sinulta kysytään usein? - miten sukunimi kirjotetaan
Paras asia kesässä? - aurinko ja LOMA <3
Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - en kerro.
Kenet ottaisit tyttöystäväksesi tällä hetkellä ? - hä
Kolme tänään ostamaasi asiaa? - en oo ostanu mtn
Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? - varmaan, riippuu kuka
Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - demi
Kampaatko hiuksesi joka päivä? - mooonta kertaa
Kuinka usein käyt saunassa? - ehkä 1 tai kaks vuodessa
Mainitse kaunis/komea julkkis? - orlando bloom <3
Miten hiuksesi ovat juuri nyt? - auki
Ihastutko helposti? - LIIAN
Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - ei ole
Oletko pitkävihainen? - yritän olla mut en pysty :D
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - en :D
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en haluu lyödä ;<
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllä

TÄLLÄ HETKELLÄ

Kellonaika? - 15.01
Missä olet? - kotona
Mitä vaatteita sinulla on päällä? - veluurihousut ja DE paita
Kenen kanssa olet? - äiit on sohval
Millainen sää on ulkona? - kylmä!
Ketä ihmistä mietit viimeksi? - jennaa
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - mennä vessaan

ELÄMÄNTAVAT

Tupakoitko? Jos, paljonko päivässä? - mm
Juotko alkoholia? Jos, kuinka usein? - joskus
Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? - nojaa
Oletko koskaan sammunut? - en
Käytkö usein baareissa? - en
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - kutakuinkin
Pidätkö juomisesta? - pidän
Liikutko säännöllisesti? Miten? - en
Onko sinulla hyvä kunto? - ei enää
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - joku 7 ?

HENKILÖISTÄ

Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - emt
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - hanna
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - jenna
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - jennalle
Kenet näit viimeksi? -äipän
Kenet tapaat seuraavaksi? - jennan
Kenellä olit viimeksi yötä? -hannal
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - yhen
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - jenna
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - jennan mopedi

KAVERIT JA YSTÄVÄT

Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - kavereita
Kenet olet tuntenut pisimpään? - jennan
Entä kenet lyhimmän aikaa? - toisen jennan
Saatko helposti uusia kavereita? - joo itseasias
Onko sinua helppo lähestyä? - en tiiä? :D
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? - jon
Oletko koskaan pettänyt kavereidesi/ystäviesi luottamusta? - emt
Luottavatko he sinuun? - kyllä
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? - naisii
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - jennalle

[Ei aihetta]Perjantai 12.09.2008 17:53

VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit? - äiti
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - numminen
*Henkilö jota halasit? - joku pikkulapsi koulusta
*Henkilö jonka kanssa tekstailit? - teemu
*Kappale jonka kuuntelit? - mew -special

TÄNÄÄN
*Mitä teet myöhemmin? - meen ulos
*Mitä teet nyt? - hakkaan näppäimistöä
*Mitä olet tehnyt tänään? - auttanut penskoja :D
*Mitä olet syönyt tänään? - Leipää ja jotai keittoo

HUOMENNA
*Millainen päivä huomenna? - töitä aamusta, illal jotai perushengausta
*Mitä suunnitelmia huomiseksi? - töitä
*Mistä et pidä huomisessa? - ku haluisin jo etukäteen tietää et on tekemistä!

TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketää? - kyllä kai
*Kaipaatko ketään? - liikaa

KYLLÄ/EI
*Olen halailija - kyllä
*Olen aamuihminen - ei
*Olen tällä hetkellä raskaana - ei
*Olen toipumassa sydänsuruista - ei
*Olen vasenkätinen - ei
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - kyllä
*En pidä kenestäkään - ei
*Pidän puhelimessa juttelusta - kyllä!
*Minulla on paljon opittavaa - kyllä -.-'
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - KYLLÄ!
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - ei
*Minulle on sanottu että olen viisas - kyllä
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - ei :DDDDDDDDDDDDDD
*Olen vaihtanut vaipan - ei
*Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana - kyllä, onneks
*Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - kyllä

kommentoi tokiTorstai 11.09.2008 00:25

MITÄ JOS

Huomaisit olevasi raskaana? >> MITÄ VITTUA
Ihastuksesi suutelisi sinua? >> olisin taivaas
Opettajasi suutelisi sinua? >> jos se olis hintikka nii aaaah<3
Voittaisit lotossa miljoonan? >> olisin lottovoittaja ;) kyl muit vituttais
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? >> hymyilisin :)

VIIMEISIN

Viimeinen juomasi juoma? >> joku sekamehu
Viimeinen lukemasi koulukirja? >> hmm varmaa matikka
Viimeinen ostamasi tavara? >> en muista
Viimeinen halaamasi ihminen? >> joku lapsi koulus :D
Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? >> töitä tallil eile
Viimeinen katsomasi elokuva? >> ei hajuakaa

VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin? >> juonu jo
Satuttaa sinulle läheisintä ihmistä tahallisesti? >> riippuu tilanteest :D
Ajaa päätäsi kaljuksi? >> EN
Alkaa käyttämään huumeita? >> en
Tappaa? >> en
Karata kotoa ulkomaille? >> voi olla
Tehdä itsemurhan ? >> noen

SEKALAISTA:

Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? >> ei hirveen, jos se yrittää ni se on :D
Haluaisitko käydä Amsterdamissa? >> voishan sitä
Oletko hyvä valokuvaamaan? >> normi
Huonoin ja paras koenumerosi ikinä? >> 10+ ja 4

OLETKO KOSKAAN:

Nolostunut vanhempiesi takia? >> liikaa
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? >> joo
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? >> joo :)

SEKALAISIA:

Kauanko olet yleensä suihkussa? >> joku 10min
Paljonko kaverit/ystävät merkitsevät sinulle? >> paljon<3
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? >> ihan kivalta
Oletko pitkä vai lyhyt? >> pitkä
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? >> phil collins -another day in paradise :DDD
Ikävöitkö koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi? >> e
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? >> joo
Onko sydämesi koskaan särkynyt? >> on
Missä olet tällä hetkellä? >> dataamas ?
Missä haluaisit olla? >> en missää
Kenen kanssa? >> lol
Kaunein kuulemasi kappale? >> en nyt muista sitä ihanaa <3
Paistaako ulkona aurinko? >> noei -.-'
Onko sinulla mitään merkkivaatteita? >> jotai
Lempikarkkisi? >> rings
Juotko kahvia? >> silloin tällöin
Teetä? >> silloin tällöin
Kaakaota? >> juu
Alkoholipitoisia juomia? >> silloin tällöin
Oletko mustasukkainen? >> oon
Shoppailetko usein? >> joo
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? >> paljon
Oletko koskaan meinannut kuolla? >> kai joo
Oletko suomalainen? >> olen
Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä? >> noei :D
Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan? >> 2
Käytätkö itseruskettavia aineita? >> e
Entä rusketutko kesällä helposti? >> en hirveesti
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? >> teemu
Haluaisiko kukaan muu olla sinä? >> noei varmana -.-'

[Ei aihetta]Torstai 11.09.2008 00:17

YSTÄVÄSI

valitse yksi ystäväsi ja kirjoita hänen nimensä tähän: Jenna
pyydä sitten häntä tekemään tämä sinusta: ei se kumminkaa tee :D

YLEISTÄ:
ikä: 15
toinen nimi: Katariina
siskoja tai veljiä?: isosisko ja veli
asumus: kerava
laiha vai läski: laiha

SUHTEET:
seurusteleeko hän?: ei
rakastumisten lukumäärä? : liian monta
paras ystävä?: kaipa se minä oon
onko hänen vanhempansa eronneet?: ei

ELÄMÄÄ:
harrastukset: dataaminen
onko hän hyvä harrastuksissaan: erittäin :D
mitä hän haluaisi harrastaa: kuviokelluntaa
kuvaile hänen huonettaan: ruskee ja punanen seinä, tietokone ja ihana ikkuna

ULKONÄKÖ:
hiukset: blondit ja aika lyhyet
onko hän kaunis/komea: kaunis
pituus ja paino: joku 160 vähä yli :D
onko hän pinnallinen: hiukan
parasta hänen ulkonäössään: jalat
arvosteleeko hän vastakkaista sukupuolta ulkonäön perusteella: jep :D
onko hän kateellinen sinulle jostain ruumiinosasta? : NOEI

SINÄ JA HÄN
näettekö usein: every day
monestikko päivässä soitat hänelle: MONTA kertaa
mitä teette: jauhetaa paskaa
vietättekö paljon aikaa yhdessä: liikaa :D
oletko ikinä ollut hänellä yötä: en mut se on ollu meil
voitko kertoa hänelle kaiken: jooo
rakastatko häntä: tottakai<3

LELLU !Torstai 11.09.2008 00:13

Kuka salkkareiden leideistä olet?

OONA
[x] Minulla on mustat hiukset
[ ] Käytän kummallisia vaatteita
[ ] .. mutta itse tykkään niistä
[ ] Olen itsevarma
[ ] Äitini ja isäni ovat eronneet
[x] Olen tosi hyvä kaveri pojan kanssa
[ ] Pidän mangasta
2

SOFIA
[ ] teen joskus asioita, joita en haluaisi, mutta toiset painostavat
[x] minulla on kamerapuhelin
[ ] omistan vaaleat hiukset
[ ] mulla on punainen takki
[ ] asun mummoni luona
[x] minulla on ollut usein vaikeaa
[x] ... mutta nyt menee hyvin
3

JUULIA
[ ] minulla meni vähän aikaa sitten poikki poikkikseni kanssa
[ ] olen hottis
[ ] pidän usein hiuksia kiinni
[ ] olen iloinen ja reipas persoona
[ ] asun siskoni kanssa
[ ] minut on adoptoitu
[ ] housuni ovat vähän löysiä
0

NOORA
[ ] minulla on jokin sairaus
[ ] omistan lyhyet hiukset
[ ] silmäni ovat usein tummaksi meikatut
[x] tykkään valokuvauksesta
[ ] olen usein vähän allapäin
[ ] seurustelin vähän aikaa minusta vanhemman kundin kanssa, mutta juttu ei toiminut
[ ] olen töissä kaupassa
1

SALLA
[x] olen tempperamenttinen
[x] innostun helposti
[x] osaan olla tosi vihainen
[ ] minulla on silmälasit
[ ] poikaystäväni on meikkitaiteilija
[ ] asun serkkuni luona
[ ] seurustelen
3

LAURA
[ ] lakimiehen/naisen hommat kiinnostavat minua
[x] minulla oli ennen pitkät hiukset
[ ] minulla on lapsi
[ ] minulla on usein työ/koulu kiireitä
[ ] en käy paljon missään
[ ] olen tällä hetkellä vaikeassa elämäntilanteessa
1

ELINA
[x] haaveilen ihanasta miehestä, lapsesta ja perheestä
[ ] asun Tampereella
[x] minulla on ollut usein kränää yhden ja saman ihmisen kanssa
[ ] haluaisit perustaa tulevaisuudessa oman yrityksen
[x] minulla on otsahiukset
[x] haaveeni ovat usein aika suuria
4

TANJA
[x] tunnen itseni joskus turhautuneeksi
[x] olen ihaillut pitkään tiettyä ihmistä
[ ] pukeudun ja (meikkaan) huolellisesti
[ ] Minulla on aika suorat hiukset
[ ] Olen kotoisin Keski-Suomesta
[x] Tykkään, että minua hemmotellaan
3

MAARIT
[ ] poltan sikaria
[ ] olen tomera ja topakka persoona
[ ] minulla on ollut ongelmia alkoholin kanssa
[ ] yritän suojella yhtä tiettyä ihmistä
[ ] tykkään kirjoittaa kirjoja
[ ] minulla on vähän kurttuinen iho
0

PAULA
[ ] minulla on pitkät hiukset
[ ] minun todella läheinen ihminen on kuollut
[x] rakastan romantiikkaa ja rakastumista
[x] olen paljon kannettavalla tietokoneella
[ ] kannan kaunaa jostain asiasta
[x] meidän keittiön ja olohuoneen välissä ei ole seinää
3

JENNI
[ ] pelehdin toisen kundin kanssa, vaikka olen jo varattu
[ ] olen vaalea
[/] olen kiharatukkainen
[ ] olen ollut esittelemässä jotain tuotteita
[ ] minulla on yksi sisko
[ ] laitoin kerran tehosekoittimen päälle ja unohdin laittaa kannen päälle
½