IRC-Galleria

anniealexandra

anniealexandra

heli sievinen.

.Perjantai 14.11.2008 22:38

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !
mariA {grrr} sanoo:
tee sille ite kortti ohjeet tulee tässä: välineet on matikan vihkon keskiaukeema ja lyijykynä.

mun pikku annika. <3Lauantai 08.11.2008 01:17

Annika sanoo:
vittu mul on elo hiiri olkapäässä

no joo, mut homma keitti yli.Tiistai 04.11.2008 00:12

tossa jessicankaa tultiin kaupasta ja ostettiin leipää ja mehujäitä.

jessica: * lyö annia leipäpussilla perseelle. *
annie: " sepäs tuntu hyvältä, pitkästä aikaa. "
jessica: " jaa mikä ? "
annie: " ku löit perseelle, ei oo pitkää aikaa lyöty. " * jatkaa matkaa. *
jessica: * tulee perässä ja hakkaa lisää perseelle. *
jessica: " riittikö ? "
annie: " joo. "

hetken kuluttua, kun olemme kävelleet 3 - 4 metriä jessica pamauttaa leipäpussilla perseelle kovaa vauhtia. mikäs siinä sitte, leipäpussi hajos maahan.. hetken siinä katselimme leipiä, kunnes hajosimme ja nauroimme n. 10 minuuttia. palasimme sitten kaupalle ja jessica meni sisään, mutta jäin ulos nauramaan, koska pokka ei olisi pitänyt ja myyjä ei olisi uskonut selitystämme, että pussi hajosi yhtäkkiä. jessica sai sitten uuden leivän. :)

ps. jessica nauraessaan pudotti myös grandi mehujäänsä multakasaan.. :s

riipas sydämmestä. :(Sunnuntai 02.11.2008 16:31

what become of the broking heart sanoo:
tiesiko etto oot koskari huora vittun bitch

:DTorstai 30.10.2008 01:30

annie. ( nulikka. ) sanoo:
neitsyt.

Lil^Eradi sanoo:
?

Lil^Eradi sanoo:
Niin Sää.. :D

annie. ( nulikka. ) sanoo:
neitsyt maria.

Lil^Eradi sanoo:
Mielisairas!

SillanpääTorstai 30.10.2008 00:23

29.10.2008 17:24 <anniealexandra> I WANNA MAKE LOVE IN THIS CLUB !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111111111111

29.10.2008 20:33 <Sillanpää> WUHUUU JIIHUU !

öö.Keskiviikko 29.10.2008 19:34

:Sallani:S sanoo:
odotas kun nään sut nii tavataan ja saat semmoset piiskat että huhhuh nonni nähää 10 min päästä sit tuun takas!!

annie. ( nulikka. ) (tu) sanoo:
mitä vittua..

perkele.Keskiviikko 29.10.2008 19:19



TÄMÄ VITUN MERKINTÄ PELASTAA SINUT JOKAIKISEN MERKINNÄN TEHTÄVÄLTÄ, MITÄ SIINÄ IKINÄ LUKEEKAAN, ELI SIIS SINUN EI TARVITSE KOPIOIDA MERKINTÖJÄ JA SÄÄSTYT KUOLEMALTA.

TÄMÄ PÄTEE MYÖS VAIKKA VIESTISSÄ KERROTTAISIIN, ETTÄ AIEMMAT LUPAUKSET EI TEHOA!

nyt saan nukkua rauhassa.Torstai 23.10.2008 02:30

Hei. Nimeni on Teddy. Olen 8v.
Minulla ei ole silmiä. Minulla on verta kasvoillani.Olen kuollut. lisää tämä päiväkirjaasi , tai sinulle tapahtuu jotain yöllä.