IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

hahaha :DPerjantai 28.08.2009 19:34

Jos haluat elää kuin saippuasarjoissa:


Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä - vuodesta toiseen.

Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä

Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa, 'see you tonight' riittää mainiosti

Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää

On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

Jos olet kriisissä ulkona sataa aina.

Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli

Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.


JA KAIKKEIN TÄRKEIN SÄÄNTÖ: PIDÄ AINA KORKOKENKIÄ, MYÖS KOTONA. JALKASI EIVÄT TULE IKINÄ KIPEIKSI TAI TURPOA!

[Ei aihetta]Maanantai 10.08.2009 19:03

Koska olet viimeksi tanssinut ja missä?
- Viime perjantaina, Onnelas :D

Mikä oli viimeinen asia joka sai sinut todella iloiseksi?
- Jassun tulo esim:)

Milloin itkit viimeksi?
- ei oo montaa päivää..

Kerro vähän tyylistäsi?
- hmm....tämmönen:D

Mikä on mielestäsi paras urheilulaji?
- tanssi;)

Millaista lemmikkiä voisit harkita?
- Koiraa:)

Mikä on koulussa/töissä parasta? Entä huonointa?
- Tavallaa uus duuni alkaa nii ei tiiä mikä on parasta ja mikä huonointa:)

Mikä on paras lahja jonka sait viime syntymäpäivilläsi?
- en muista...

Jos sinua pyydettäisiin mukaan Tanssii tähtien kanssa - ohjelmaan, lähtisitkö mukaan?
- todellaki:D

Pidätkö sormuksia? Millaisia?
- kyllä, enää vaan yhtä koska se on mun siskolta saatu timanttisormus:)

Oletko hiljainen nörtti vai kaikkien rakastama hymytyttö? Valitse toinen
- se hymytyttö:D

Mikä oli pienenä unelma-ammattisi?
- Poliisi ja näyttelijä

Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi?
- erääsee asiaan järkevä päätös..

Paras jätski?
- suklaa

Jos Robert Pattinson tulisi ovellesi, miten reagoisit?
- kuka se on?:D

Ota lähin kirja/lehti käteesi ja ota sivu 10, lause 5. Mitä siinä lukee?
- ei oo sellasta lähel...

Tykkäätkö leipoa?
- joskus

Mitä olet viimeksi leiponut?
- kakkua

Jos Jone Nikula kuulisi sinun laulavan ja pyytäisi osallistumaan seuraavaan idolsiin, menisitkö?
- Joo:D mut taitaa jäädä toteutumatta;D

Mihin matkustit viimeksi?
- kauppaan;D

Millä matkustit viimeksi?
- kävellen:)

Mitä sinä fanitat?
- en mä fanita

Oletko koskaan syönyt mustaa makkaraa?
- ennnn yöök

Mikä oli viimeisin biisisi jonka kuulit? Mitä pidit?
- enpä muuten muista....

Tykkäätkö avaimenperistä?
- jaa'a:D ne on iha sama

Mikä on lempilaukkusi? Millainen se on?
- vaihtelee:)

Millainen on yöpukusi?
- no mikä niistä? mul on monta yömekkoa:D

Lempivärisi?
- pinkki

Mansikat, vadelmat vai mustikat?
- mansikaat

Kerro 3 parasta fiilistely leffaa.
- öö..Pearl Harbor;) :D en osaa sanoo muit...

Kun aurinko porottaa täydeltä terältä ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta, mitä teet?
- yritän ruskettua jossainpäin maailmaa....;) :D

Miten rusketut?
- tasasesti, kuulemma sanottu et oon ihanan choklad brown :D:D

Miten kuljet mieluiten lyhyet matkat?
- riippuu mielentilasta:D

Millainen on kundimakusi?
- ei oo tiettyy, mut rehellinen, luotettava, tykkää lapsista, kiltti, löytyy huumorintajua..hmm..söpö;)

Mikä on intohimosi?
- vaatteet ja suklaa;D

Oleko kokenut jalat alta vievää rakkautta?
- en

Missä olet 10 vuoden päästä?
- jaa'a

Osaatko tehdä ilman ohjeita esim. keksejä?
- jotenki:D

Kiharat vai suorat hiukset?
- riippuu:)

Kumpi on kauniinpi, Mischa Barton vai Hilary Duff?
- hmm..Mischa

Kotipaikkasi?
- Vantaa

Kaverisi kuvailisivat sinua...
- ...en uskalla veikata:D

Paras shoppailupaikka?
- Jumbo, sello

Millaiset olisivat unelmatreffisi?
- jaa, jotain romanttista....:) yllätyksellisyyttä:D

Arvosanasi elämälle? 1-10?
- 8

Gossip girl, O.C vai L-koodi?
- O.C :)

[Ei aihetta]Perjantai 24.07.2009 15:29

Mun elämään mahtuu näköjään Draamaa.

JASMIN 2 - VUOTTA <3Lauantai 18.07.2009 13:06

JEEJEE !!!Torstai 09.07.2009 17:58

Sain töitä!!

Pääseen jatkamaan samoja duuneja kun ennenki:)

kamalaa...:(Torstai 09.07.2009 02:50

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Kummipoika Jimi 4 v.Perjantai 19.06.2009 12:52

Tuli ulkoolta leikkimästä

Jimi: mä oon rakastanu!!
- kehen?
Jimi: Oonaan!
- mitä rakastuminen tarkottaa?
Jimi: sitä että tykkää toisesta, haluu tehdä ruokaa ja olla naimisissa loppuun asti

:DD ruoka on tärkeetä

Tänä aamuna kysyttii että mitä aikoo laittaa päälle kun on menossa naimisiin
Jimi: rintaliivit missä on timantteja :D:D:D:D

okei..Perjantai 05.06.2009 00:59

..mä myönnän, ei tälläset karkkilakot oikee toimi...ainakaa mun kohal:D

ÄÄÄÄÄääääÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

alotan karkki lakon....Tiistai 02.06.2009 17:43

.....NYT!

- Vanhemmat »