IRC-Galleria

disL

disL

Hyi, hyi ja hyi vielä kerran.

Uskon karmaan.Lauantai 31.10.2009 21:04

Eilen kissani räiski ruokansa pitkin keittiön lattioita. Toruin sitä ja läppäsin kevyesti sitä poskelle. Klo 11 illalla huomasin, ettei ruokaa ollut jäljellä ollenkaan mulle, joten lähdin huoltoasemalta sitä hakemaan. Onnekseni huomasinkin että isäni ruokarahat eivät olleetkaan vielä tänään saapuneet tililleni (hän on thaimaassa). Onnekseni huomaan vasta takapihan ovella, että avaimeni puuttuvat. Samoin puhelin. Lähdin takaisin isoveljelle. Lämpöä ulkona oli useampia miinusasteita, ja seuraava bussi olisi tullut 15 minuutin kuluttua.

Tänään, kotiin tullessa ehdin bussiin juuri nipinnapin. Tehtävänä oli pyytää talonmieheltä avainta (eilen ei voinut, sillä kello oli jo 23). Bussista lähdössä huomasinkin talonmiehen olevan samassa bussissa! Pyysin rouvalta avaimen lainaan jotta pääsisin omaan kotiini, ja pääsinkin. Luojan kiitos. Kissa oli nälkäinen aamusta kun ei saanut ruokaa.

Tänään mennytkin poikkeuksellisen hyvin tää päivä. Uskoisin johtuneen siitä, että autoin isoveljeäni siivoamisessa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.