IRC-Galleria

HelsinkiLauantai 23.01.2010 02:01

Ooon helsinkis jos joku haluu nähä....

TällastaLauantai 16.01.2010 11:56

Huomasin törmäileväni kaupassa vastaantulioihin. Vasen silmäni tuntui kuivalta, ihan kuin joku olisi puhaltanut siihen hiustenkuivaimella noin 8,48 sekunttia. Olisin halunut syödä tähtiä päivälliseksi, mutta kauppakorini täyttyi vain kahdella raa'alla kirsikkatomaatilla ja 2 päivää vanhalla, 400 gramman jauhelihapaketilla. Korkokenkäni oli 2 numeroa liian isot ja vaikeutti kotin kävelyä huomattavasti ja sanoja lensi pääni läpi luodin lailla, sanoja jonka merkityksen jouduin myöhemmin tarkastamaan sivistyssanakirjasta. Kotiin päästyäni riisuin vaatteni ja menin sikiöasennossa makaamaan kylpyammeen pohjalle ostamani jauhelia kainalossa. Se tuntui kylmemmältä ja elottomammalta kuin lemmikkihamsterini jonka mikrotin 58 tuntia aikaisemmin. Olisin halunut olla muualla, olisin halunut olla syvällä viidakossa tanssimassa alkuperäisheimon psykedeelisen rummutkusen tahtiin ja maistella poppamiehen keittelemää "teetä", samalla kuin villieläimet kiimaisina väijyisivät ja odottaisivat meidän kaikkien uupuvan ja antavan tajunnan unien surrealistiseen maailmaan. Aamulla leikkisästi arvailisimme mikä eläin on meitä käynyt naimassa rektumiin..miksi sienet?

Olen trubaduuriTiistai 05.01.2010 20:21

Soitin kadulla kitaraa feat. Rautakeesi ja HC-Juunas
Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla. siis vaan yhdellä, ja sen jälkeen laita tämä omaan blogiisi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

/coolfaceTorstai 24.12.2009 03:01

poika ja tyttö kiipesivät puuhun tyttö kysyi olenko kaunis poika sanoi et tyttö oli vitun surullinen ja hyppäsi niskalleen puusta maahan!!! poika jatkoi lausettaan: olet aivavna upea ja ihana ooh<222333 ja hän huomasi tytön pudonneen puusta ja heiti tytölle kypärän 180km/h seuraavana päivänä poika oli lehdessä ja siinä luki "rakastin sitä ämmää" ooh sitten tytön äiti viilsi pojan kurkun auki LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI JOS SINULLA ON NORSU

SonisphereTorstai 17.12.2009 01:01

Kuka lähtee kattoo Maidenii mun kaa sonisphereen 8.8.2010?

WasteLAN @ KauppisSunnuntai 29.11.2009 15:23

Kiitos kaikille erittäin mukavasta lanitunnelmasta, sekä enemmän tai vähemmän onnistuneista laneista. (Matolaatikoita, Portteja). Sekä oikein suuret kiitokset Valtulle, joka hyväksyi einespizzat valuuttana.

voieiSunnuntai 29.11.2009 15:18

kopioi tämä
20 sekunnissa
päiväkirjaasi niin saat
huomenna jonkun ihanan
viestin joka muuttaa elämäs

MasentaaMaanantai 19.10.2009 01:27

Masentaa

HiuksetPerjantai 02.10.2009 00:55

Menin sit leikkaamaan hiukset :D (Kuva liittyy)