IRC-Galleria

semmosta oon saanut aikaanLauantai 05.06.2010 16:27

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"

Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN (2010) AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.

Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.

Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää, edes kaverina.
Viime kesää. !
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.

Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin. !
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päiväpäivältä enemmän. OLI
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.
MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.

Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.

Tehnyt runoja.
Voittanut juoksukilpailun.

Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.

Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.

Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.

Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.

Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.

Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.

Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.

Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.

Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.

Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle
MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.

Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.

Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Valehdellut tässä gallupissa.

ölmböoPerjantai 04.06.2010 18:54

Kuolet tylsyyteen josset tee tätä, luuseri
» BOYS
- Onko joku poika ihastunut sinuun tällä hetkellä? - on
- Haluaisitko? - kylläkyllä
- Onko pojat ihania? -jotkut on jotkut ei
- Kaipaatko häntä? - kyllä.
- Edes vähän? - juju
- Voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? -tietty, eri asia rupeeko sitä sit pokaamaan.
- Viimeisin tärkeä tapahtuma pojan kanssa? - yksi päivä tässä
» LOVE
- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? -voisinhanmie
- Milloin itkit viimeksi? - en kyl muista millon
- Minkä takia itikit silloin? - -
- Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan ? - nytten, kaisan(:
- Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - rakastan sinuu(:
- Rakastaako sinua kukaan? -kyllä vain
- Ikävöitkö ketään juuri nyt? -moniakin
» WHOSE, WHO
- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - -
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äitin.
- Kenen kanssa viimeksi nauroit kunnolla? - tän''n monien enmuists
- Ketä halasit viimeksi? - en mie tiijä
- Kuka sanoi viimeksi sinulle jotain todella kaunista? -jokujokujoku(:
- Kuka ystävistäsi asuu sinua lähimpänä? - hmhm kaikki
» ARE YOU
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - joo
- Laulanut suihkussa? - joo
- Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - sitäkin,kyllä
- Ollut todella iloinen? - joo
- Ollut iloinen nähdessäsi jonkun? - joo
- Haluaisitko nähdä hänet uudestaan? - joo

summer:PKeskiviikko 02.06.2010 17:15

KESÄ 2010

20 KYSYMYSTÄ KESÄSTÄ, TEE ENNEN KESÄLOMAA NIIN KESÄSTÄSI TULEE PARAS !
1. Parasta kesässä : lämpö, aurinko, vapaa-aika
2. Tyhmintä kesässä : ötökät ja on tyhmää kun se loppuu.
3. Paras paikka kesällä : ranta, kaupunki, mökki.
4. Kivoin sää kesällä : lämmintä, muttei liian kuuma(ei hellettä), kirkas taivas, semmonen perfect!
5. Lempi jäätelömakuni : sitruuna-mansikka mikä lie ja suklaa
6. Minua on purrut/pistänyt : paarmat ja itikat
7. Paras huvipuisto : varmaankin särkänniemi tai lintsi
8. Paras juoma kesällä : kaikki kylmä!
9. Paras ruoka kesällä : vartaat ja kaikki grilliruuat:P
10. Ensi kesänä aion : tehhä töitä ja have fun!
11. Juhannuksena minä : olen luultavasti mökillä, tai jonkun vieraan mökillä.
12. Minulla on oma trampoliini/uima-allas : ei ole
13. Aion ruskettua : en hiveesti rusketu:s
14. Aion uida : tietty
15. Lähden matkalle : ei oo suunnitteilla, paitsi ruotsin reissu, mikä tuskin onnistuu ku oon nii paljo töissä):
16. Kesällä olen paljon : ulkona.
17. Lempi vaatteeni kesällä :ihan bikinit:)
18. TV:stä katson kesäisin : serranon perhettä<3
19. Kesätyöpaikkani kesällä : tuonne kauppaanmeen(:
20. Kesästä 2010 tulee : GREAT!

asrdfhTiistai 01.06.2010 12:31

SEURAELÄMÄ
1 Mitä mies-elämääsi kuuluu? » sitä en tiijö just nyt itekkään...:s
2 Voisitko seurustella jonkun kanssa? » nojuu
3 Ajattelet jotakuta, eikö niin? » kylläkyllä:)
4 Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? » ehdottomasti
5 Onko joku ihastunut sinuun? » kyllä:D
6 Suutelisitko henkilöä jolle puhuit viimeksi? » meriä?:D no tottahan toki:D
YSTÄVÄSUHTEET
1 Luotatko helposti ihmisiin? » enjuurikaan. luottamus pitää ansaita.
2 Omistatko parastakaveria? » muutaman
3 Voitko sanoa 110% varmuudella ettei hän kerro asioitasi eteenpäin? » - kyllä.
LÄHIAIKA
1 Mitä teet parin tunnin päästä? » olen koulussa, liikuntatunnilla ja sitten syömässä:P
2 Mitä teet vielä tänään? » syön,nukun, shillä lailla;)
3 Tämä loppui tähän. » jes
YLEISET
1 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? » riippuu miten pahasti luottamus on menny.
2 Uskotko ihmisiä kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? » ainakin kerran uskoin:>
3 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt ? » en juurikaan, joskus jotai pientä ehkä.
1 Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? » sille kävis huonosti.
2 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi ? » khyl
3 Teko jota et uskaltanut/uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? » katotaan sitten ku paljastan:D
4 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? » no en nyt ihan naimisiin menosta tiijä, mut muuten kelpais:D
SOSIAALISUUS
1 Onko sinulla monia kavereita? » on
2 Onko sinulla seurustelukumppania? » nöyp
3 Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? » toki
4 Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? » varmaankin kyllä
5 Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? » hetero
6 Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? » joo:D
NYT
1 Mikä biisi soi? » dr. dre- still dre
2 Mitä sinulla on päälläsi? » legginssit, shortsit, sukat, toppi+toppi, vyö, arskat
3 Miten hiuksesi ovat? » auki
4 Millainen olotila? » jeppis
5 Mitä ajattelet? » miks
MILLOIN
1 Joit alkoholia? » vkl
2 Söit pitsaa? - » sillon ku käytiin filitsistä pitsa ja se tippu ojaan:Dd:DD:D:D
3 Oksensit? » keväällä:x
4 Suutuit ihan tosissasi? » hmhmhmhmhm en suutu tosissani? paitsi harvoinharvoin
jatkuu:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 15:38

Vuonna 2010 tähän mennessä olen:
[ ] matkustanut lentokoneella
[ ] ollut laivalla
[ ] ollut ulkomailla
[x] oksentanut
[ ] polttanut röökiä
[ ] seurustellut
[x] suudellut
[/] harrastanut jotain
[xxx] ollut vittuuntunut lumen määrään
[x] haaveillut kesästä
[x] luistellut
[x] laskenut pulkalla
[x] viettänyt omia synttäreitäni
[x] kävellyt vesisateessa
[x] ollut ihastunut
[x] puhunut englantia jollekkin ulkomaalaiselle
[ ] ratsastanut
[x] uinut
[x] saanut kokeesta yli 9
[ ] saanut kokeesta 4
[x] ollut jälki-istunnossa
[ ] muuttanut
[x] ostanut uudet bikinit kesäksi
Vuonna 2010 aion:
[x] ottaa aurinkoa
[ ] mennä viroon päiväristeilylle
[x] mennä uuteen kouluun
[x] panostaa kouluun
[x] viettää villin juhannuksen
[x] toivoa joululahjoja
[ ] viettää kesää ulkomailla
[x] olla ajattelematta koulua
[-.-] saada hyvän todistuksen
[ ] ratsastaa
[ ] aloittaa uuden harrastuksen
[ ] matkustaa euroopan ulkopuolelle
[x] saada uusia ystäviä.

asdfghjkLauantai 22.05.2010 20:40

Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa, jota suutelit viimeksi?
-mielummin en:D
Olisitko surullinen, jos veljesi tekisi itsemurhan?
-ei oo veljee
Lähtisitkö kahville, jos joku poika kysyisi?
- lähtisin, vaikken juo kahvia.
Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota halasit viimeksi?
- en.
Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä?
- vaikkapa
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- on
Oletko rauhallinen ihminen?
- harvoin
Komedia vai kauhu?
- komedia
Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- tosiaan:d
Ketä/mitä sinulla on ikävä?
- semmoddii juttuja
taskuissasi? - puhelin
hiuksissasi? - aurinkolasit
Huoneessasi? - siistiä kerranki!
Oletko :
ihastunut? - jep
tai jopa rakastunut? - ennh
seurustelusuhteessa? - enh
kipeä nyt? - enh
lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - mm. tänään useesti:D!
särkenyt jonkun sydämen? - joo
katunut jotain tekoa viikkoja? - kyllä
Onko :
joku ihastunut sinuun? - joo
joku särkenyt sydämesi? - ei ole(:
joku ystäväsi pettänyt sut? mm.
joku kehunut ulkonäköäsi - tännää:D
ollut mukava päivä? - khyl!(:
sulla paljon kavereita? - juu
joku lyönyt sinua? - onon
kivaa? - jöö
joku kourinut sinua vastoin tahtoasi? - sitäkin:D

:DMaanantai 10.05.2010 00:57

vittu kakskyt vuotta sitte joku muija kuoli ku se hakattii vittu kyrvällä ja ku se kuoli nii se sano et "jättiläiskyrpä elää" ja nyt se muija saatana vaeltelee rauhattomana ympäri kyliä ja leikkii kyrpää ja jos et jumalauta kopioi tätä 0,0000000000000000001 sekunttii mennessä nii hukut huomenna kello 5:39 ku joku naapurin mummo ampuu sut mut jos kopioit tämän 0,00000000000000000000000000000000000001 sekunttii mennessä saat kaupanpäälle rikkaimurin ja kolme kissaa ja sun ihastus vittu nussii sut hengiltä ja tää saatana sitte toimii

JOO voi huhhuh!Sunnuntai 09.05.2010 15:32

vittu taas!
- Kun poika tönäisee tai lyö sinua, uhkaa syöttäväsi hänet hamsterillesi.
- Kun näet pojan kävelevän, teippaa hänet lattiaan.
- Kun poika on peloissaan, uhkaa lyödä häntä sähkökärpäslätkällä.
- Kun poika tarttuu kiinni käteesi, huuda apua ja syytä raiskaus yrityksestä.
- Suutele häntä kaatosateella ohjaten hänet rännin alle.
- Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: jaa et taidakkaan lähteä meidän kanssa juomaan.

- Kun särjet pojan sydämen, tehtävä on suoritettu.

Keskiviikko 05.05.2010 23:42

Kauhee kipu, ihan älytön kuume, mä oon sekaisin edelleen. Kirkas valo salakavala kuume, sä käyt suoraan sydämeen. Liike jokainen ja jokainen lause, joka ikinen hiljaisuus. Jokainen katseesi suruton on mulle pieni ikuisuus ♥