IRC-Galleria

Laksut vaihdettu. Mitä seuraavaksi?Maanantai 26.03.2007 19:08

Tänään on täydellinen päivä. Aurinko paistaa, on vapaapäivä ja tekis mieli mennä taas fillarin kanssa pyörimään kaupungille. Muttei yksin. Mitä siellä yksin tekis? Aamulla, tai kahdentoista jälkeen (nukuin myöhälle sen kellojensiirron takia vielä tänäänki) käytiin sauvakävelemässä. Teki hyvää ja tuli hyvä fiilis. Sen päälle syötiin vielä kakkujen jämiä kaapista. Niitä on kyllä vieläki. Äsken neuvoin Annaa mesen kautta käyttämään itunesia ja vaihdoin samalla lakanoita. Koti pitäs imuroida ja ikkunatki pestä, mutta niihin ei meinaa löytyä motivaatiota. Siinä tosin sais lisää raitista ulkoilmaa. Siltä kantilta se ois kivaa. Ja partsi pitäs siivota, mutta ku joulukuusi on vieläki siellä kumollaan. Muistaisinko joskus ottaa porukoilta oksasakset mukaan ja saksia kuusen biojätteeseen?

Kohta voi avata telkkarin. Pitää muistaa pistää Käenpesä nauhalle. Ja kuoroon vois lähteä fillarilla.

Mahdolliset kirjotusvirheet johtuu silmästä. Se häirittee sormien hienomotoriikkaa ja koordinaatiokykyä.
Puolisokeus alkaa ärsyttää. Ärsyttikö se jo aiemminki? :) Eilen Alrik olis antanu kovasti suukkoja, mutta mä en nähny sitä enää selvästi niin läheltä! Aargh.

Nyt mä vietän täydellistä sunnuntai-iltaa. Tai sunnuntai-illan telkkariputkea. Draamasarjojen perään tanssitaan tällä hetkellä tähtien kanssa ja kohta kattellaan romanttista hömppäkomediaa. Voisko parempaa vapaailtaa olla? Eilisestä jäi vielä niin paljon brownies-piirakkaa + mansikoita ja kinkkukasvispiirakkaa, ettei tarvii nälässäkää olla. Täydellistä! :)

Illalla vielä uusiksiKeskiviikko 21.03.2007 23:24

Siinä lukee edelleen 25,00. Odotan jännityksellä, mitä siinä lukee huomenna ja ylihuomenna :)

Gallerian laskuri edistääKeskiviikko 21.03.2007 16:10

Tänä aamuna gallerian laskuri kerto, että mä oon 24,99-vuotias. Siitä syystä mulla meni päivät sekasin ja luulin, että synttärit on jo huomenna. Mutta ei. Ne onki vasta ylihuomenna. Mutta mitä?!? Nyt iltapäivällä se laskuri väittää, että olen jo 25-vuotias! Johtuuko se siitä, että sain jo 2 synttärilahjaa ja yhden kortinki postissa? Ei tänään oo vielä 23.3., ei, tänään on 21.3., kevätpäiväntasaus.
Ostin tänään suklaalevyn, vaikka piti ostaa vaan joku suklaapötkylä. Mutta minkä sille voi, jos vastaan tulee Fazerin namppanamppa marjasuklaata? Yritin tarjota sitä Uotilassa kerhonohjaajille, muttei nekään sitä suuremmin syöny. Nyt mä istun työpaikalla (eri paikassa kun viime lauantaina), kulutan taas aikaa ja syön suklaata. Ei oo välttis hyvä vaihtoehto :) Taustalla soi Juha Tapio, ja mieli ja sielu rauhottuu pitkän ja kiireisen työpäivän keskellä. "..siis turvaa vain Vapahtajaan.." Voisin vaikka ottaa pienet tirsat tossa sohvalla ja lähteä sitte tunnin päästä uusin voimin rippikouluun. "..ei mitään oo sen parempaa, kuin olla Hänen lapsenaan.."

Missä on kesä??Sunnuntai 18.03.2007 14:13

Jos joku on joskus ollut kesäihminen, niin mä nyt. Miksi maa on taas valkoisena? Ehkä, tai siis totta kai, siihen on jokin merkitys. Ei se lumi itsestään tuu tuolta taivaasta alas. Mutta mä niin jo tykkäisin kesästä :) Perjantainaki oltiin fillareilla kaupungilla. Oli ne tennarit jalassa (vaikka mulle väitettiinki lasketteluriparilla ettei mun tennarit oo tennarit, mut mä en usko) ja farkut ja monta villapaitaa muttei takkia. Aurinko paisto ja tukka meni tuulessa sekasin. Voi, se oli kivaa. Taas soi päässä kaikki kesäpiisit :)

Tänään on vaalisunnuntai, mutta mä oon jo äänestäny. Vaalisunnuntain takia Tanssii tähtien kanssa tulee jo puoli kuus, ja mä en tiedä mitä mä tekisin ku se tulee päällekkäin Gilmoren tyttöjen kanssa. Laitanko toisen nauhalle? Vai mitä ihmettä mä teen?? Gilmoreja ei pysty kattomaan vaan mainostauoilla. Eikä Gilmoreissa oo mainoskatkoja, koska tanssiohjelmaa ehkä pystyis justjust kattomaan vaan katkoilla. Mut sitä ei tartte nyt miettiä. Voisin ehkä jopa harkita leffan vuokraamista sunnuntai-illan ratoksi. Vaikka mua oikeesti kiinnostaa vaalien tulos, nii mä en välttis jaksa jännätä koko iltaa ääntenlaskua.

Tapahtumat ilman öitä on kivojaLauantai 17.03.2007 18:09

Joskus Granissa koulussa mietittiin, että yhden yön jutut on kivoja. Sellaset tapahtumat, jotka kestää vaan yhden yön, eikä enää toista. Ainaki järjestäjän kannalta. Tai sillon tuntu siltä. Nyt järjestetään tapahtumaa, joka ei kestä ensimmäistäkään yötä. Pitkän illan vain :) Exit treenaa oven toisella puolella ihan uusia piisejä. Tai ainakaa mä en oo ikinä ennen kuullu niitä. Ihan hyvältä kuulostaa! Jammajammailen täällä työpaikalla ja odotan väkeä saapuvaksi.
Ja jos lääkäri ei soita, on soitettava lääkärille. Tänä aamuna tajusin että on jo torstai ja mun sairasloma lähes lopussa, eikä lääkärisetä Porista oo soittanu. Minäpä soitin sille. Ja heti se sano, että tuu joo tänne vaan. Meen huomenna. Kun kerta sain valita tänää tai huomenna. Alkaa ärsyttää toi toisen silmän sumeus ja päänsäryt. Musta tulee tätä menoa vaa kärttynen.

Tänään on isän nimipäivä. Muistin heti sen lääkäripuhelun jälkeen onnitellaki. Ja kertoa sille missä tän silmän kanssa mennään. Äiti lähtee huomenna kuskiksi. 80:n vauhdissa ei oo välttis turvallista ajaa, jos näkee kunnolla vaan toisella silmällä.

Olin eilen kaverin ja kahden koiran kanssa lenkillä. Ei olis ihan heti uskonu, että mä lähden koirien kanssa minnekään! :) Kaveri väitti, että mä puhun niinku raumalaiset yleensäkin. Apua. Pitää ryhtyä tarkkailemaan puhetta.

Mitäs muuta tälle viikolle. Eipä paljon muuta. Kävin tiistaina kirjastossa, mut en oo ehtiny kauheesti lukea enkä oikeestaan jaksanukkaa. Mutta kirjastossa käyminen yleensä on jotenki tosi kivaa. Etenki kesäsin. Kesällä tulee jotenki luettua tosi paljon. Tai ainaki tuntuu siltä. Aurinkoa ottaessa maataan nurtsilla peitolla ja luetaan hömppäromaania. Kirjastossa on ilmastointi ja hellemekossa tulee melkeen kylmä, mutta se kuuluu asiaan. Se tuntuu aina mukavammalta ku paahtavan kuuma koti. Onneks mulle saa kunnon läpivedon, eikä kuumuus rassaa nii pahasti ku Kannelmäessä. Se oli tuskaa kesällä. Sillon lähettiin aina leffaan mielummin ku vuokrattiin kotiin. Kotona ei ollu ilmastointia ja olkkarin verhot ei pitäny auringonvaloa pihalla poissa telkkuruudulta.
Jos unirytmi on sellanen, että herää viimestään ysiltä, on hankalaa viettää vapaa- tai sairaslomapäivää kotona. Uloski vois tietysti lähteä, mutta se edellyttäis suihkussakäyntiä, pukeutumista ja hiusten kampaamista. Ja nyt en millään viittis :) Oon yrittäny lukea, mut tälleen puolisokeena ku pitää tietokonettaki pitää niin kaukana ku vaa kädet antaa myöten, tekstin tihrustaminen aiheuttaa lähinnä päänsärkyä. Siivotakki vois (siihen ei tarvita nii lähinäköä), mut sitäkää en viittis :) Pitäsköhän lähteä makuuniin ja vuokrata koko päiväksi leffoja? Ja hakea ehkä light-limua kaupasta ja syödä itte tehtyä pizzaa. Kuulostais aika lököpäivältä, mut en tiiä jaksanko kattella koko päivää leffojakaa. Tosin niitä pystyis kattoon sohvalta, ku saa olla tarpeeks kaukana eikä tarvii nähdä lähelle :)

Silmässäni on sairausSunnuntai 11.03.2007 14:45

Eilinen EuraGospel täytti odotukset moninkertasesti. Etenki ku Tera soitti myös Terapian vanhoja piisejä ja päästiin kunnon teinitunnelmiin :) Voi niitä aikoja.. Happihyppelyllä auringonpaisteessa iski otsalohkoon ihan järkyttävä päänsärky. Mä veikkasin jo, että migreeni tässä tulee, ku se särky oli nii toispuoleista. Mutta ku se hälveni etenki pimeessä hallissa, nii en sitte enempää ressannu asiaa.

Tänä aamuna kun avasin silmät, kipu iski taas aika hurjana. Kuvittele pahinta mahollista päänsärkyä, ja keskitä se yhteen kohtaa oikean kulmakarvasi yläpuolelle. Au. Silmäki punotti ja oli jotenki turvoksissa - päätin siis mennä päivystykseen. Ja jonku sairauden se lääkäri sieltä silmästä löyti. Laitto vielä varmuudeksi lähetteen Poriin silmälääkärille ja 5 päivää sairaslomaa. Heti huomisesta alkaen, ku tänään on vielä pari riparioppituntia. Nyt pitää vaa sijottaa maanantain ja tiistain vapaapäivät jonneki muualle. Minne, on vielä arvotus. Ehkä jatkan niillä kesälomaani kahella päivää :)

Seuraavaksi meen pitämään niitä oppitunteja, joita perjantai-illan ratoksi suunnittelin.