IRC-Galleria

iiitumoi

iiitumoi

Jos haluut jutella niin tuu kikkaaa! :>>

Uusimmat blogimerkinnät

hahahahTiistai 15.12.2009 20:54

UUSISILAKKA ft. salla ja marjukka : D<3

[Ei aihetta]Tiistai 15.12.2009 19:53

Pojista tietoa:
- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.
Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
-Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
-Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
-Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
-Pojista, jotka kuuntelevat.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

[Ei aihetta]Tiistai 15.12.2009 18:17

[Ei aihetta]Tiistai 15.12.2009 18:03

POJAT
- kertoo tunteistaan
- tekstaa illalla
- soittelee, vaikkei olisi asiaa
- kommentoi uusiin kuviin (tai vanhoihi)
- halaa takaapäin
- ei esitä
- kehuu rehellisesti
lisää tämä blogiisi TAI sinulla tulee olemaan huono rakkauselämä !

[Ei aihetta]Tiistai 15.12.2009 01:28

Mieti gallupia varten 5 tuntemaasi poikaa Päätä kuka on ykkönen, kakkonen yms. ja vastaa kysymyksiin heistä. Älä vaihda poikien numeroita kesken gallupin, vaan päätä ne mieluiten ennen kuin olet lukenut kysymykset. Älä paljasta poikien nimiä.

POIKA 1:
Mitä mieltä olet kyseisestä pojasta? - PARAS <3
Oletteko kavereita? - ollaan hyviäkin
Oletko koskaan käynyt heillä kylässä? - en:D
Oletteko suudelleet? - en :s
Oletko joskus ollut ihastunut häneen? - jjuu kaii
Onko hän ollut joskus/on kenties ihastunu sinuun? - emmttt
Onko hän sinua lyhyempi? - juupp xD

POIKA 2:
Oletteko seurustelleet/seurusteletteko tällä hetkellä? - eii
Onko hän saman ikäinen kuin sinä (jos ei niin paljonko hän on vanhempi/nuorempi) - vanhempi vuoden :)
Pidätkö hänen luonteestaan? - en
Onko sinulla hänen meseosoitteensa ja jos on niin jutteletteko usein?- on ja eipä me pahemmin jutella ku herra ei jaksa : DD
Oletteko halanneet? -ei
Oletko ihastunut häneen? - Olin
Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? - jotaki

POIKA 3:
Onko hän hyvännäköinen? - ON se ihan (:
Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - on<3
Millaisia tunteita luulet hänellä olevan sinua kohtaan? - Kaveri
Onko hän tekstaillut sinulle? - nouupp
Flirttaileeko hän sinulle ? - eippp
Onko hän mukava? - on hän :)
Kauanko olet tuntenut hänet? - vähän aikaa

POIKA 4:
Mitä pidät hänestä? - hauskaa <3
Entä hän sinusta? - rakastaa mua <3
Onko teillä ollut joskus jotain säätöä? - jjuuu ;)
Tiedätkö missä hän asuu? - joo mut en muista : D
Minkä väriset silmät hänellä on? - enmuisttt
Liikutteko samoissa kaveripiireissä? - eiipp

POIKA 5:
Oletko ihastunut häneen? - ennn enää
Onko hän ystävällinen sinulle? - onhan hän <3
Vietätteko paljon aikaa yhdessä? - no eipp paljoo
Minkä väriset hiukset hänellä on? - blöndi
Tiedätkö jonkun kaverisi olevan ihastunut häneen? - enn :s

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.12.2009 23:41

Entä me?
Entä kaikki mitä olemme kokeneet?
Entä luottamus?
En halunnut sua satuttaa!
Entä minä?
Mitä voisin tehdä toisin?
Lähden pois mutta
sua kaipaan!
Joten
nyt eteenpäin lähden
itseäni etsimään!
Etkö voisi jäädä?
En vain kuulu tänne
Kai sen voit ymmärtää?
Yritän ymmärtää
Ehkä joskus löydämme
toisemme uudelleen
Mutta toistaiseksi
Minun tieni erkanee

: oSunnuntai 13.12.2009 20:44

Mikä oletuskuvaksss?

en mitenkää revennny : DDDPerjantai 11.12.2009 20:06

Otat sen suuhusi kovana.
Imet,puret ja
lutkutat sitä, kunnes se
on antanut
mehunsa. Otat sen pois
velttona ja
kurttuisena. Kyllä purkka
on hyvää!!

Tämä hyödyllinen kapistus on noin 20 cm pitkä.
Sen toisessa päässä on karvoja.
Sen käytöstä nauttii molemmat sukupuolet.
Yleensä se retkottaa vapaana valmiina toimintaan hetkenä minä hyvänsä.
Käytettäessä se saadaan nopeasti sisälle, useimmiten vapaasta tahdosta, joskus hitaasti, joskus nopeasti.
Se työnnetään märkään ja lihaisaan aukkoon, ja sitä liikutellaan edestakaisin.
Liikettä säestää koko ruumiin liike.
Kun se lopulta otetaan ulos,
jälkeen jää kosteata, valkeata ainetta, joka pitää huuhtoa pois.
Kun homma on ohi, se retkottaa jälleen vapaasti
valmiina toimintaan - jopa kaksi kolme kertaa päivässä.

- Ah, kyllä hammasharja on kätevä.

[Ei aihetta]Torstai 10.12.2009 22:59

Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä !
Kunhan kopioit tämän päiväkirjaasi 00.00 mennessä
tänä iltana.

[Ei aihetta]Torstai 10.12.2009 19:15

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.