IRC-Galleria

Chris :(Keskiviikko 08.07.2009 23:24

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Koska en OSAA PILKUTTAA!!!!!!!!13131,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut huono,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin lukea runojani.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla hyvä,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden pilkutusläksyn tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun (vi)_______kani,
Että hän kärsii, ärsytyksestä töissä kun kaikki sanoo, että, sen, poika ei osaa, pilkku sääntöjä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle jokaisen virheeni,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
ja katso läpi sormien pilkkujen liian suurta lukumäärää

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
Mieluiten kaikki pilkkuvirheet korjattuna!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti arvostat oikeinkirjoitusta ja pidät hyvää tyyliä yhtenä retorisista keinoista. Uskot, että tekstin voi helposti pilata karmealla ulkoasulla ja että vakavakaan ongelma ei enää tunnu varteenotettavalta, kun kirjoittajan virheet vievät lukijan huomion pois asiasta.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
(kun ilmeisesti runoa ei osata jakaa säkeisiin ilman pilkkuja.)

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.
ja ainakin neljä miljoonaa suomalaista kärsii välimerkkivaikeuksista ja loput välimerkkien väärinkäytöstä.



vrt. esim. http://irc-galleria.net/blog.php?beid=34246557&action=showcomments&nick=IhQess%D6%60#blogcomments

bonus rageusTiistai 07.07.2009 01:26

tuli kauhee rage fiilis ku OTTAA KOTELOON kaikki fanatismi:
SREG JEOJG- REJGA GADFG
A:SDF:ADÖFAKDFJAKDFHAÖK SDHAJFGBKJDNV.DFNVS FARGAHSÖDFGY8ERERLG-SGA:SDF,AS,D.F,.ASD:F.AFA:SD.,F.ASD.F.AD:F..S_RJ:RU.-K:U:K:YF:_:H:N.D:GN:SF:_BS.-FB.-AF:_BS-.S_G:N_D:HM_S:RG;S_:ERTY,TÖLJÖjUJOU3ORsjtRIYJwoä5ybsnpiueASDF;a.sdfALdgäfgiaje WEJ AFGADFG'ADFG
A G-FGadgkhrgrr
45yyhtrsjhi jgjkgksögksögsd.-g.-:_.-;::._;:_.are:_g:_Wrt:_:&_:_t:;_t-it.-tyHJrs:sg
mummu: MUISTA SITTE HERÄTÄ AIKASIN AAMULLA ETTET MYÖHÄSTY?!?1!!!!!!

pitänee kirjoittaa muisti lappu.


joo o sitte löllöilen elikkä seuraa muse kesyly

Listaa 10 artistia/yhtyettä josta pidät (Tee tämä ennen kysymysten lukemista):


1. Coldplay
2. The Notwist
3. Dream Theater
4. The Almost
5. Man's Castle
6. Stam1na (no en kauheesti pidä mut on kuitenki iso osa mun kavereiden elämää eli näin se on mun listalla)
7. Scandinavian Music Group meinasin sitte unohtaa 8----D
8. Matthew West
9. Norah Jones
10. Newsboys


Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
- Joutsen tai Lokki

Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
- jaa no yhtä oon kuunnellu: History (hieno kansi)

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
- Jeesus dididii öö no kerron myöhemmin jos muistan jotain muuta

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
- näin live keikan telkkarista ok?

Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
- oooohhhaaaaaaahhhhhh paha! sanotaan Säälittävä syksy

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 10?
- no ku ne oli mn:ssä ja veti I'm Free ja oli hyvä

Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- ei mut on hyvä: Solitary Shell

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
- When it comes to say goodbye to all your cousins ja en muista enempää mut tykkään tosta lyriikasta

Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
- WRYYYYYYY asdf öö My dear country

Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
- Jesse eli valo erkki lähetti biisin ja sano et kuuntele pianokohta ja oli biisi nimeltä Dance of Eternity

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
- The Scientist mä veikkaan

Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
- ehkä jopa se Little Drummer Boy. (eli se joululaulu parapapampam) kun ne vetää sen niin hyvin että siitä biisistä tulee hyvä. no + englannin kieli

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
- en oo yhtään :(

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 2?
- vaikka Pariisi

Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- ei kyllä matti länsi on possari musee

Mikä on lempialbumisi numerolta 5?
- jaha niil on se yks mut en ees muista sen nimee EDIT joo se oli Man's Castle se albumi

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 3 on laulanut?
- oon kuunnellu kans näiden biisin lyriikat: solitary shell et paha sanoo mitää mut sanotaan että when will he be let out of his solitary shell ja sitte rudess soolo

Mikä on lempikappaleesi numerolta 6?
- en tiiä varmaan se mis lauletaan vihaan sinua ihminen ku osaan jo melkein kertosäkeen :
) onko sen nimi kadonneet kolme sanaa vai mikä

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 23:03

heiteltiin juuson kaa toisiamme tavaroilla niin se heitti penaalilla omaa kuvaansa eli hauskaa on nyt mulla
jätän sit vastaamatta jos ottaa liikaa koteloon

Pidätkö kahvista?
hyvä kahvi hyvää paha kahvi pahaa eli juu

Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
ei täällä voi 20 euroa käyttää mihinkään. ostaisin jonkun vaate kappaleen

Milloin viimeksi olet puhallellut saippuakuplia?
en muista ...........................

Löytyykö kaapistasi mitään maastokuviollista vaatetta?
jääkaapista ei varsinkaan

Päädytkö ryyppyreissun jälkeen yleensä omaan sänkyyn vai jonnekin muualle?


Mikä Nipsu on?
no nipsu!

Lähinnä oleva sininen tavara/esine?
Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja.

Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
ehkäää pauliinalle

Mitä olet syönyt viimeksi?
makkaraa. oli muute törkeen pahaa = kuumaa ja vetistä! hyi

Oletko absolutisti?
semi luutti

Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä, että kadut sitä monia kuukausia?


Käytätkö talvella hametta?
en joka päivä aina

Huulipuna vai huulikiilto?


Miten usein juot alkoholia?
10000000000000000000000000000000000000000000

Puhutko koskaan tuhmia kavereillesi?


Mikä olisi todellisin syy siihen että olet jäänyt auton alle?
8
D todellisuus

McDonalds vai Hesburger?
hes burger

Ruotsi vai Venäjä maana? Entäs kielenä?
ruotsi tai venäjä. no venäjä. ja ruotsi.

Onko mielestäsi oikeasti ammattitaidottomia opettajia vai onko se vain oppilaiden kiukuttelua?


Milloin olit viimeksi hiekkalaatikolla?
ääg no ehkä viime kesänä.

Koska viimeksi leikkasit hiuksiasi?
tänä vuona

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
neljää

Missä säilytät kolikoitasi?
kukka ruukussa

Oletko yrittänyt itsemurhaa?
no en ole

Itketkö helpommin fyysisestä vai henkisestä tuskasta?
molemmista ihan 10

Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
siniset silmät ainaski ja hiukset oli hiusten väriset

Onko sinulla/teillä kylpyammetta?
no ei mut oli pariisis hotellissa.........

Pidätkö pillifarkkuja?
en kai

Mikä on toinen nimesi?
liisa (kuulostaa vähän maalaiselta ton ronjan ramonan jälkeen)

Millaisen huulirasvan omistat?
elivon semmone 5 €

Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen..."?
mm en

Käytätkö käsivoidetta?
joo mul on body shop hampu rasva ollu varmaan 4 vuotta tai 3

Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksiasi?
toukokuussa värjäyttänyt lähinnä

Kengänkokosi?
36

Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
oli ehkä huonoin johdanto ku ei oo kauhheen rinnastettava tohon tulevaisuus settiin. enkö voi olla siellä minne kuulun nyt kaikki on aina huonosti yhyy no ok menisin mun riparille eli menneiysyyy

Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
kaikki asuu täälä

Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
1 kpl

Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
oon mut nukahdin mut en kyl jokasessa

Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
joskus yläasteella semmosissa ihmishautajaisissa. horna ehkä toukokuu

Kutiatko helposti?
riippuu mistä kutitttttaa ;) tykkään ite mieluummin kutittaa

Oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää?
no juu

Onko sinulla lemmikkiä?
3

Milloin olet viimeksi mennyt liukuportaat väärään suuntaan?
en varmaan ikinä kokonaan

Kuinka usein katsot itseäsi peilistä?


Mikä kehon osa on vaikein piirtää?
ruumis

Käytätkö nukkuessasi sukkia?
en. jos käytän niin otan ne aamuun mennesssä pois

Minkä värinen päiväpeittosi on?
vaalee ruskee siis kaks värii huom vaalee on väri sitte

Kulta vai hopea?
"kuvottavaa haaskausta"

Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
oon

Milloin oksensit viimeksi?
en muista en piä päivä kirijaa

Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
joku hirvee :D en oo vaihtanu ku oon aatellu viedä mun oikeen puhelimen korjauzzeen

Ketä mietit juuri nyt?
stam yks naa ku tuli sen biisi ja sen myötä jessee. aattelen varmaan aina jessee ku kysytään. nyt aattelin ronjaa. nyt jussii. ääk mikä kierre

Kaipaatko jotakuta?
vähän juusoo

Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
en muista voi äly ei kiinnosta

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
PERJANTAI KLO 16

Oletko ihastunut johonkin?


Onko sinulla kännykkää?
ei

Millaisen tatuoinnin haluaisit?
homoille

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
HYI

Mainitse yksi huono puolesi?
jalat ei rusketu

Mitä asiaa et koskaan unohda?
varmaan et minkä värinen on vihree

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
:SDF;AD:._DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD sängyssä naisen kanssa elikkä(sexi)

Kuka saa sinut kuumaksi?
aurinko ja hiki

Mitä ja kenelle haluaisit sanoa nyt tässä?
pomolle että en tuu töihin saanko silti palkkaa

Mitä mieltä olet ukkosesta?
se on vähän 2 piippunen juttu mut hyväksyn

Oletko ruskettunut tänä kesänä vielä yhtään?
juu

Onko sulla tunnus Facebookissa? Mitä mieltä ylipäänsä koko paikasta?
on ja tyhmä juttu

Mitä mieltä olet siitä, että Salkkareiden Ismo Laitelaan solvataan? Onko hauskaa tuottaa toiselle pahaa mieltä?
ismo laitela on fiktioo

Mitä liikuntamuotoa olet viimeksi harrastanut?
uintii 8
D

Miksi olet nyt siellä missä olet?
asun täälä

Käytkö koulua vai oletko töissä? Miten sillä rintamalla menee?
olen töissä. länsi rintamalta ei mitään uutta mutta: itä rintamalla mies tapioita......

Lataatko tällä hetkellä jotain koneellasi?
lataan akkuu

Mikä on uusin kappale koneellasi?
nyt kkuuntelen porcupine tree trains hyvä biiis

Mitä kuuluu?
ok

Minkä komediaelokuvan olet katsonut viimeksi? Kenen kanssa ja mitä pidit siitä?
hmmm ehkä yesman juuson kaa se oli kiva

Missä olit viime viikonloppuna?
en tiiä pystynkö muistaan. kesäilin jotain

Kuka luokkasi tytöistä oli suosituin ala-asteella?
89 anssofi

Koska viimeksi olet kuunnellut lempibändisi musiikkia? Mikä bändi on kyseessä ja minkä kappaleen?


Kuvastaako kappale sinun elämääsi tällä hetkellä?
joo

Mitä sokeripitoista olet syönyt ja juonut viimeksi?
pullaa

Mille jutulle nauroit viimeksi?
ronjan vastauksille: Käytkö koulua vai oletko töissä? Miten sillä rintamalla menee?
x rintamalla vähän hiljaista mutta ku tulee kymmenen miljoonaa ryssää rajan yli niin saatana elää ja voi hyvin mutta minusta tulikin rivologi sillä eräs ystäväni kyllä keitti kissoja

Onko sulla edes huumorintajua?
ei

Mitä kappaletta kuuntelet nyt? Onko se hyvä?
on trains

Laulattaako?
ei

No miksi et sitten laula?
a _ _ f

Mikä voisi olla syynä siihen, että olet erkaantunut monista vanhoista kavereistasi?
ne kuolivat ja joi viiiinaa

Koska viimeksi olet juonut kahvia?
tänään "eilen" kahvitauolla neljältä

Koska viimeksi olet juonut alkoholia?


Miten on päivä mennyt?
ok mut tyhmää oli keskiviikko eikä torstai niinku toivoin

Monelta menit nukkumaan eilen?
en muista jotain puoli yks :(

Entä monelta heräsit?
ennen 7 !!!!!!!!!!

Mikä soi nyt?
porcupine tree - trains

Osaatko puhua englantia sujuvasti?
ok 5

Entä ruotsia?
ok 4

Omistatko MP3:sta?
joo niitä mpeg aac

Hmm, haluaisitko malliksi?
hmm

Käytätkö talvella pitkiäkalsareita tai sukkahousuja?
joo ja muitakin vaatteita

Onko huoneessasi pehmoleluja?
on 1 kpl nalle

Haluisitko olla emo?
lintu emon siiven alla

Oletko hevari?
olen mutta haluaisin olla emo

Haluatko lapsia joskus?
lapset hyvii

Jos sinulle tulisi kaksi poikaa, mitkä olisivat nimet?
ehkä taavi ja ilmari no en tiiä

Skeittaatko?
en mut on pakko kertoo et repesin ronjan vastaukselle "x joo synnyin skeittilauta jalkapohjiin liimattuna" niin että tuli sylkee suusta syliin tärkeä info

Ovatko sellaiset 3-6 vuotiaat lapset mielestäsi ihania?


Pidätkö sateesta?
ok

Onko teillä kotipuhelinta?
ei

Onko huoneesi seinällä kelloa?
ei

Vihaatko paikkakuntaa missä asut?
vihaan jotain ihan muuta

Miksi?
OTTAA KOTELOO

Tahdotko mennä armeijaan?
en

Millaista musiikkia kuuntelet?
disneyy voi kotilon pesä nyt vaihtuu jeah bowser disco

Onko sinulla hyvät välit vanhempiesi kanssa?
joo

Juotko usein appelsiinimehua?
en joskus tulee kieli epä mukavaks

Tykkäätkö pähkinöistä?
joo mut en wasabi

Kuunteletko j-rokkia?
zen café

Pidätkö naislaulajista?


Pelkäätkö kuolemaa?
EN

Miten haluaisit kuolla?
ihan sama no joku mukavaa

Millaisista elokuvista pidät?
hyvistä ja huonoista ja ok

Tahtoisitko olla joku supersankari?
musta tuli fingerpori testissä mustanaamio

Miksi halasit viimeksi jotain vastakkaisen sukupuolen edustajaa?
SE ON MUN POIKA YSTÄVÄ PITÄÄKÖ LUPA KYSYÄ

Pidätkö koulusta?
en haluis sinne enää tai ainakaa aamulla ja tehä läksyjä mut zen cafe on hyvää

Onko sinulla traumoja jostain?
semi

Missä olet?
NO LÄHIN JOEN SUUHUN

Luetko Aku Ankkaa?
en

Piirteletkö käsiisi jos et löydä paperia?
en piirtele vihaan taideta

Tykkäätkö lukea kirjoja?
juu

Mikä päivä sinulla alkaa kesäloma?
elokuun 8. :---(

Tykkäätkö talvesta?
joo mut en loskasta ja märästä

Onko sinulla parasta ystävää?
juu

Oletko käynyt Turussa?
ihana

Entä Tampereella?
ihana

Lempi kuukautesi?
mukava

Pidätkö Coca Colasta?
ok ja sokerii

Mitä meinaat tehdä juhannuksena?
emt oon konfasa mufasa

Oletko koko kesän sillä paikkakunnalla, jossa asut?
en

Onko sinulla salaisuus jota kukaan muu ei tiedä?
oon kertonu kaiken täällä päivä kirjas

Pidätkö pesäpallosta?
keila pallo

Kenen tupaantuliaiset on luultavimmin luvassa seuraavaksi?
ei jaksais mitään bileitä ehkä omat tai jonku muun

Millaisissa kengissä sinut nähtiin viimeksi ulkona?
puutarha kengissä vihreet

Paljonko sinulla ja äidilläsi on ikäeroa?
30 a 15 d

Tietävätkö vanhempasi, mitä puuhailet heidän selkänsä takana?


Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?


Mitä ovat tämän illan suunnitelmat?
meen nukkuu

Onko kännykkäsi äänettömällä/värinähälytyksellä/äänet päällä?
on

Satuttavatko tuttujen vai tuntemattomien ihmisten pahat sanat sinua enemmän? Miksi?
maksa kirroosi

Keiden kanssa puhut mesessä nyt?
jussi matias

Onko sinun helppo myöntää olevasi väärässä?
IHANAA MMEEN NUKKUU JOO OON VÄÄRSÄSÄ mut ei oo juusolle helppoo mun myöntää yms settii moikka

jännäKeskiviikko 01.07.2009 02:27

jännäilin tääl irkis VITU EI OLE IRKKI TÄMÄ????"?#!??!?! ja löysin kaikkee siistii kani mehuu.

paras huumori:
[ ] outo
[ ] nörtti
[ ] mummojen
[ ] teini / -pissisi yms. lissu meidän koiran nimi oli
[ ] hyvä
[ ] huono
[x] interne

fasdfasfasdfasdfasdfasdfasdfasdfasdfasdfadsf meil jotai ihmisii tuola tuoli???

urheilu simTiistai 30.06.2009 02:49

voi tauti aina on nyt reidet kipeet ku oon vaan repiny salilla ja tehny hölkkälenkkejä ja potkinu jalka palloo. (rage: voi kun ei koulunsa käyneet osaa edes yhdyssanoja yhteen kirjoittaa!) ihanat pojat tuli meille siivoon ja mää määräsin ja siivosin oikeesti vähän sain siitä siivous pisteitä. sitte menin tsililaan jesen ja juuson kaa paikalliseen pikaruokalaan söin siel: herkku purilaisen. janotti mut en maksa vedestä jota saan ilmaseks juusolta nii mentiin sinne pelaan juoma vettä eli join vettä ja pojat katto pelejä katoin mäki vähä winter shell ja re volveri ne. tuliko selväks

jyrkkä okeiMaanantai 29.06.2009 04:37

[0.42.43] <Iida> silti: nyt meen nukkuun terveisin kaheksalta ja töihin kanit

[0.46.22] <Iida> ok oho oon täällä vielä

[0.54.07] <Iida> ääk nyt oikeesti! hyvää yötä lyö mua jos en mee nukkuun moikka

[0.55.36] <Matias> hei iha sama ootko nukkuus nyt vai vartin päästä

[1.18.32] <Iida> mun pitäis nyt kyllä julmasti jättää sut tänne ja mennä ite nukkumaan

[1.29.26] <Iida> oisko vartti menny

[1.35.12] <Iida> hyvää yötä matias kani

[1.37.08] <Iida> moikka :
) vihdoin!

tanssii susien kanssaSunnuntai 28.06.2009 16:37

kävin lenkillä koiran kaa (tai suden) ja oon niin lösö etten jaksanu kotiovelle asti vaan lyyhistyin pihaan pensaan alle terveisin aamupala 5 x m&m's-rae + 1 dl vettä + 1 dl mehuu

myöhäiset toivotuksetKeskiviikko 24.06.2009 21:52

t: iida mikko jesee