IRC-Galleria

inked

inked

cry for the fever, cry for the future

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2011 22:44

Kokeile mihin juuri sinä olet riippuvainen!

tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon seinästä, koska se olisi heistä suurin rangaistus
= yhteensä 6

elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[haluaisin 8(] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[/] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
= yhteensä 1½

televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
= yhteensä 1

urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x koiran kanssa pakko] Lenkkeilen tai uin
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[muuten kyllä mutta urheillessa ei? x] Minua ei haittaa hikoilla
= yhteensä 2½

ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[/] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[/] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[x] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
= yhteensä 5½

sosiaalinen elämä
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
= yhteensä 1½

shoppailu/vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
= yhteensä 3½

huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[/] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/ töistä 2päivää putkeen
= yhteensä 1½

pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemää pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalta sinne 20 senttiä.
[] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
= yhteensä ½

musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[ ] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] Kuuntelen joka päivä musiikkia
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[puhelimessa x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
[olettaisin x] Minulla on kännykässäni ainakin yli 200 biisiä
= yhteensä 7

eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[/] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut eläinläheistä asiaa kerhossa/ ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
= yhteensä 8½

[Ei aihetta]Tiistai 08.11.2011 23:40

YOU:
• Nimesi ? Jomi
• Vapaa vai varattu ? - Sinkku.
• Missä asut ? - Tampereella.
• Oletko koskaan muuttanut ? - Jep.
• Haluaisitko olla jossain muualla ? - Haluaisin.

YSTÄVÄT & LÄHEISET :
x Omistatko parasta ystävää ? - Jep.
x Jos on, niin kuka? - Irina.
x Vai useampia hyviä ? - No, kai.
x Oletko koskaan valehdellut ystävällesi ? - Olen.
x Onko joku ystävistäsi pettänyt luottamuksesi ? - On.
x Kenet haluaisit nähdä juuri nyt ? - Irinan, ehkäpä? Ei olla nähty hetkeen.
x Oletko tehnyt ystäviesi kanssa jotain, mitä kaduit jälkeenpäin ? - Joo...
x Onko perhe sinulle tärkeä ? - On se ihan.
x Entä suku ? - Ei.
x Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi ? - Suht...?
x Onko sinulla sisaruksia ? - On.

RAKKAUS :
♥ Oletko ihastunut ? - En.
♥ Oletko rakastunut ? - ^
♥ Oletko koskaan itkenyt hänen takiaan ? - Onhan sitä tullu itkettyy mut ei nyt kenenkää takia.
♥ Ikävöitkö ketään ? - Joo. :c
♥ Seurusteletko ? - En.
♥ Jos et, haluaisitko ? - Ehkä.
♥ Oletko koskaan seurustellut ? - Olen.
♥ Oletko koskaan särkenyt sydäntä ? - Oon.
♥ Onko sinun sydämesi särjetty ? - On.
♥ Onko sinua koskaan jätetty tekstiviestillä ? - Ei.
♥ Uskotko rakkauteen ? - Juu.

HENKINEN TUSKA :
~ Oletko koskaan kärsinyt kuukausia jonkun vuoksi ? - Juups.
~ Oletko itkenyt itsesi uneen ? - Olen olen.
~ Oletko kärsinyt niin paljon, että olisit halunnut melkein kuolla ? - Olen.
~ Oletko koskaan viillellyt itseäsi ? - Olen.
~ Oletko syönyt lääkkeitä ? - ---Masennuslääkkeitä kyllä.

ITSEMURHA & KUOLEMA :
○ Pelkäätkö kuolemaa ? - En sillee mut vähän.
○ Oletko nähnyt jonkun kuolevan ? - En onneksi.
○ Pelkäätkö menettämistä ? - Kyllä.
○ Oletko harkinnut itsemurhaa ? - Olen joskus.
○ Onko joku rakkaistasi yrittänyt itsemurhaa ? - On kai...
○ Onko joku rakkaistasi tehnyt itsemurhan ? - En mä taida tunte ketään sellasta.
○ Oletko suunnitellut itsemurhasi ? - En.

ELÄMÄ :
► Miten menee ? - Nah, jotenkuten.
► Mitä muuttaisit elämässäsi ? - Itseäni.
► Mielialasi tällä hetkellä ? - Silmiä väsyttää. Tylsistyttää. Tekee mieli syödä.

IHMISET :
↓ Kenet näet todennäköisesti seuraavaksi (perheenjäseniä ei lasketa) ? - Jonkun mun luokalta.
↓ Oletko menettänyt jonkun rakkaistasi ? - Öää. Kai henkisesti.
↓ Kuka on sinulle ehdottomasti tärkein ? - En tiedä. Irina ?

TURHAA :
↑ Oletko koskaan toivonut kenenkään kuolemaa ? - Olen...
↑ Tappaisitko jonkun, jos vanhempasi käskisivät ? - En.
↑ Tai jos sinulle maksettaisiin siitä ? - Ehkä.
↑ Lempivärisi ? - Musta, valkonen, harmaat, metalli.
↑ Oletko hyvä koulussa ? - En järin.
↑ Olitko tyytyväinen edelliseen todistukseesi ? - En.
↑ Kuunteletko mitään kappaletta ? - Joo.
↑ Mitä ? - Blue Stahli - Kill Me Every Time

KUKA/KETÄ/KENEN/KENELTÄ JNE. VIIMEKSI ... :
→ Halasit ? - Irina.
→ Vieressä nukuit ? - Öäslösdjdsd... Laura?
→ Huusit ? - En muista.
→ Nauroit ? - Koiralle.
→ Uit ? - En muista...
→ Puhuit mesessä ? - Laura, Aleksi.
→ Tekstailit ? - Irina.
→ Puhuit kasvotusten ? - Laulunopettajan.
→ Pyysit anteeksi ? - Eeeen muista.

[Ei aihetta]Perjantai 14.10.2011 21:02

huomenna kutsuukin varsova ja sen lentokenttä, sekä penikka.

[Ei aihetta]Torstai 13.10.2011 01:52

Jos sinulla olisi mahdollisuus saada vuoden ajaksi ilmaiseksi loistava: kokki, hieroja, autonkuljettaja, taloudenhoitaja tai sihteeri. Minkä näistä valitsisit?
- aaaaaaaa KOKKI. joka päivä terveellistä ja hyvää ruokaa, voi pojat... *o*

Asuntosi syttyy palamaan kaikkine rakkaine esineinesi. Pelastaisit perheesi ja lemmikkisi, jonka jälkeen sinulla olisi aikaa pelastaa vielä yksi tärkeä esine, mikä se olisi?
- aaapua. ehkä valokuvat...

Haluaisitko tietää täsmällisen kuolinhetkesi?
- en.

Jos saisit nyt heti tästä päivästä alkaen 8 300 euroa vuodessa rahaa, sillä ehdolla ettet enää koskaan saisi tehdä työtä. Suostuisitko?
- en.

Jos huomenna voisit herätä jotain kykyä tai ominaisuutta rikkaampana, mikä se olisi?
- enemmän luovuutta.

Jos löytäisit kadulta lompakon jossa olisi 600 euroa rahaa veisitkö lompakon poliisiasemalle jos siinä ei olisi nimeä?
- eeh, luultavasti en!

Kohottaisitko äo:täsi 40 pisteellä jos sen jälkeen joutuisit kärsimään koko poskesi yli ulottuvasta arvesta?
- en vaikka siinä on jo yksi arpi. :D

Kenet näistä henkilöistä ottaisit mukaasi autiolle saarelle: Madonnan, Michael Jacksonin, Juice Leskisen, Elisabeth Rehnin vai Pamela Anderssonin?
- jackson, ehkä?

Jos sinulla olisi mahdollisuus kuulla kaikki huonot puolesi ystäviltäsi rehellisesti, olisitko valmis kuulemaan ne?
- vois tuntua pahalta mutta haluaisin kuulla.

Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- kyllä tuosta summasta...

Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?
- poika, vaikka en pahemmin halua lapsia.

Näet äitisi suutelemassa vierasta miestä intohimoisesti ravintolan ulkopuolella, mitä teet?
- vois hämmentää. mut sama se sillee mulle on, kuka se on, kun se on ite onnellinen.

Kumman kanssa pelaisit mieluummin jotain peliä, itseäsi huonomman vai itseäsi paremman pelaajan kanssa?
- ei mitään väliä.

Olisitko valmis valehtelemaan ystäväsi puolesta oikeudessa vaikka tietäisit hänen olevan syyllinen?
- riippuu ihan mistä syytetään.

Pukeutuisitko kutsuille mieluummin liian hienosti vai liian huonosti?
- en mä oikein tiedä?

Mitä näistä pelkäät eniten: Raiskaajaa, ufoja, väkivaltaista poikaystävää, pahoinpitelyä vai pimeää?
- raiskaajaa tai pahoinpitelyä.

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- olen antanutkin, riippuu tapauksesta mutta enää en ehkä ole niin lepsu.

Kummasta luopuisit ennemmin, parhaasta ystävästäsi vai poika/tyttöystävästäsi?
- en tiedä. rakkaasta ystävästä ehkä en.

Missä tilanteessa olisit valmis tappamaan itsesi?
- jos pitäis paeta jotakin, esim. murhaajaa...

Olisitko valmis tekemään abortin jos saisit tietää lapsesi olevan kuolemansairas ja tietäisit että hänellä on vain 20%:n mahdollisuus selvitä kolmen vuoden ikään asti?
- kyllä.

Olisitko valmis jättämään perheesi ja ystäväsi jos rakastamasi mies/nainen vaatisi sitä?
- en.

Kumpaan sitoutuisit mieluummin, ikuiseen parisuhteeseen vai ikuiseen sinkkuuteen?
- ikuinen parisuhde - jos se on hyvä parisuhde!

Vanhenisitko vai nuorenisitko mieluummin 10 vuotta?
- nuorenisin.

Olisitko valmis lähtemään vuodeksi vaihto-oppilaaksi Afrikkaan?
- en ehkä uskaltaisi afrikkaan.

Jos sinun olisi valittava ilotytön, stripparin, mestaajan tai palkkamurhaajanuran. Minkä näistä valitsisit?
- ilotyttö/strippari.

Oletko mielestäsi rasisti?
- en.

Voisitko ryhtyä nunnaksi tai munkiksi?
- ehkä joskus vanhempana buddhalaiseksi munkiksi!

Onko sinulla vihamiehiä?
- en usko.

Valitse näistä yksi asia mitä haluaisit elämässäsi olevan lisää: ystävällisyyttä, rakkautta, rahaa, aikaa, jännitystä vai ystäviä?
- rakkautta, rahaa tai ystävällisyyttä.

[Ei aihetta]Lauantai 08.10.2011 16:17

PonadtoOFIRKA2_.png
mun vauva tulee ens viikonloppuna Suomeen. <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.09.2011 22:18

28062.jpg
Nuku rauhassa, Tomer.

ah.Tiistai 30.08.2011 02:20

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.08.2011 18:15

¤ 3 biisiä, joita olet kuunnellut viime aikoina paljon?
- Swedish House Mafia - Save the world tonight
- Blue Stahli - Kill me every time
- the GazettE - Vortex

¤ 3 biisiä, jotka saavat sinut surulliseksi
- D'espairsRay - Yami ni furu kiseki classical white version
- the GazettE - Pledge
- 30 Seconds to mars - Hurricane

¤ 3 biisiä, jotka saavat sinut iloiseksi?
- Jennifer Lopez - On the floor
- Katy Perry - Last friday
- ShinEE - Ring ding dong

¤ 3 biisiä, joista tulee mieleen muistoja?
- Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä
- 30 Seconds to mars - From yesterday
- Tokio Hotel - Spring Nicht

¤ 3 biisiä jotka osaat ulkoa?
- 30 Seconds to mars - From yesterday
- D'espairsRay - Yami ni furu kiseki
- Blue Stahli - Kill me every time

¤ Lempibiisisi?
- D'espairsRay - Yami ni furu kiseki

¤ Biisi joka muistuttaa sinua jostakusta?
- hide - Pink spider

¤ Biisi joka muistuttaa sinua jostakin paikasta?
- Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä

¤ Biisi joka muistuttaa sinua jostakin tapahtumasta?
- Tokio Hotel - Ready set go

¤ Biisi johon voit tanssia?
- Monia, en jaksa luetella

¤ Biisi johon meinaat nukahtaa?
- Hans Zimmerin Viimeisen samurain soundtrack

¤ Biisi lempiartistiltasi?
- D'espairsRay - Yami ni furu kiseki, the GazettE - 13 Stairs [1]

¤ Biisi joista muut eivät arvaisi sinun pitävän?
- Antti Tuiskun, Lovexin...?

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.08.2011 03:55

Luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. Muista puhua totta.

01 Nimet, joilla kaverit sinua kutsuvat? - jomi, jompsu
02 Neljä asiaa ylläsi? - bokserit, t-paita
03 Seurusteletko? - en
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - oon
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - en
06 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - kind of
07 Ongelmasi juuri nyt? - olotila
08 Onko sydämesi ollut särkynyt? - ai onko
09 Mitä mieltä olet seksisuhteista? - mikäs siin jos tykkää
10 Kuinka monta lasta haluat? - en varmaa yhtää
11 Lempivärisi? - musta, valkonen, harmaat, murretut
12 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran - en
13 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - tavallaa
14 Onko sulla nuha? - nej
15 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - totta helvetissä
16 Oletko ihastunut? - en mä tiedä

WHY
miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - en tiiä
miksi olit viimeksi surullinen? - hahaaa all the fucking time
miksi teet tätä testiä? - koska oon nolo

WHEN
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - en mä muist, illalla
milloin olit viimeksi autossa? - eilen
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - aamulla

DO U HAVE
onko sinulla mp3 tai iPod? - mp3
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - ohan noit
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa, jos on niin mikä kappale? - yllättävää, mutta ei

YOURSELF
monta kirjainta on etunimessäsi? - 295
missä kuussa olet syntynyt? - kesä
oletko allerginen jollekkin? - en
kuinka pitkä olet? - jtn 165 kai
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - paska

THE LATEST
viimeisin pitkä automatka? - eilen bussil tampere virrat
viimeisin itku? - siit on ehkä tunti
viimeisin nähty elokuva? - joku thaimaalainen
viimeisin syöty ruoka? - pizzapala
viimeisin soitettu biisi? - swedish house mafia save the world tonight

LOVE
haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - emt
mikä on ihaninta, mitä joku sanoi? - jaa-a
rakastatko ketään tällä hetkellä? - ystäviä
rakastaako sinua kukaan? - kai

WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - irina kai
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - en muista

THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on kai
oletko ikävöinyt jotain kovasti - emt
mitä olet ostanut viikon sisällä? - kengät ainaki
oksentanut? - en
soittanut jollekkin? - yeah
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - öö joo
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joo
tuntenut itsesi tyhmäksi? - always

NOW
mitä aiot tehdä myöhemmin? - nukkuu, herätä
teitkö uuden vuoden lupauksia? - en
aitko pitää niistä kiinni? - ^
kenen vieressä nukut yön? - en kenenkää
aiotko tehdä jotain merkittävää? - joo tuskin
koska teit tämän testin? - mietipä sitä

[Ei aihetta]Perjantai 26.08.2011 11:16

tumblr_lg6eayj39x1qfo1fyo1_500_large.jpg