IRC-Galleria

aiheTiistai 17.01.2012 19:13

Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x >:] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[/] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht: 7½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[/] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht: 3½

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht: 2

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[/] Minua ei haittaa hikoilla
yht: 1

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[x] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista tms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[x] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht: 4

Sosiaalinen elämä
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
yht: 2½

Tupakka
[x] Poltan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[x] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvää
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht: 5

Alkoholi
[x] Olen juonut itseni sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen sammunut joskus
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[x] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[x ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht: 4

HUonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Teen kavereitteni kanssa tyhmiä juttuja toisinaan..
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[x] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä
[ ] Olen karannut kotoa
yht: 5

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht: 2

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[x] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radiosta unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan iPodin ja se on aina mukanani
yht: 8½

aiheTiistai 17.01.2012 01:29

• Näkeekö sinua koskaan kaljapullo kädessä?
- juuu
• Mitä teet, jos lehtimyyjä soittaa sinulle?
- en vastaa tai luuri korvaa
• Millaisissa kengissä sinut nähtiin viimeksi ulkona?
- maiharit
• Millaista musiikkia kuuntelet, jos lähdet lenkille?
- empä paljoo lenkkeile :D mut menevää kasarii
• Miltä viimeisin todistuksesi näytti?
- ihannn ok :--) ka 8,2
• Tupakoitko humalassa?
- mm m
• Mikä on parasta kouluruokaa?
- sese pasta ja kinggukastike :--)
• Miltä tulevaisuutesi näyttää?
- aika loistavalta !
• Mitä olet syönyt tänään?
- pastajuttuu, ompu, mandariini ja lihapiirakka
• Milloin heräsit ja mitä kello on nyt?
- 8.15 ja 23.23
• Millainen olo sinulla on juuri nyt?
- väsy, mut jees
• Mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi?
- ee jaksa kattoo :d
• Kenen vieressä viimeksi nukuit?
- helmi :3
• Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia?
- juu
• Saako sinut helposti nauramaan?
- JOOo
• Milloin olet viimeksi saanut halauksen?
- todayy
• Vihaatko ketään juuri nyt?
- joo
• Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- ike c:
• Kuka sinua ärsyttää?
- moniaa
• Kuka halusi viimeksi nähdä sinut?
- uspi :3
• Kuka viimeksi sai sinut iloiseksi?
- öäm äiti
• Mihin vaatteisiin pukeudut mieluiten?
- mustat pillit, toppi ja huppari ?
• Viime matikan kokeen numerosi?
- 9½
• Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- sohvallapas !
• Otatko elämäsi liian vakavasti?
- enn
• Millainen riitelijä olet?
- aika vittumaine jos tosissani riitelen.
• Oletko koskaan ollut autokolarissa?
- ee
• Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä?
- tyttöje kai
• Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin?
- juu
• Oletko koskaan itkenyt onnesta?
- jooow
• Oletko koskaan itkenyt pojan vuoksi?
- joo
• Aiotko hankkia lapsia koskaan?
- joo
• Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- no jotta kivaa mikä saa hymyilee :--D
• Oletko tyytyväinen elämääsi?
- juuu
• Mikä biisi soimassa?
- nuttin
• Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- jooo o !
• Näkeekö vaatteistasi millaista musiikkia kuuntelet?
- sumtimez
• Onko vanhempasi vielä elossa?
- ju
• Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- eeen oikee
• Pitäisikö sinulle olla oma liputuspäivä?
- daa joohhjhjh ?
• Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen?
- ike tai henxpa
• Tykkäätkö saada isoja haleja?
- ojoojoojooow <3
• Kannatko aina mukanasi purkkaa tai pastilleja?
- ee
• Myönnätkö ääneen, jos et tiedä mitä joku sana tarkoittaa?
- joo
• Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkevän?
- äiti
• Mikä päivä tänään on?
- maanantai...........
• Kuinka paljon käteistä rahaa sinulla on tällä hetkellä?
- femma ? c:
• Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa?
- liikaa
• Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- joo
• Missä kävit viimeksi syömässä?
- olkkarissa ?
• Elokuva, joka itketti?
- öäö en muista
• Onko sinulla ihmistä, jota ilman olisi vaikea elää?
- ononon !!!
• Avonaiset messenger keskustelusi?
- ike mannine ja naima
• Oisiko ihanaa asua yksin?
- ei iha yksi >:
• Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- koulu ja kebaba
• Oletko valvonut koko yötä?
- juuuuuu

aiheMaanantai 16.01.2012 17:36

TEE TÄMÄ JOSTAIN TÄRKEESTÄ IHMISESTÄ
TAI MENETÄT HÄNET !

1) Kuka hän on? - @chubbybunny
2) Mistä tunnet hänet? - koulu
3) Kuinka läheisiä olette? - aikakovinhyvinläheisiä :)
4) Missä hän asuu? - talossa
5) Mitä hän harrastaa? - puntti !!!
6) Tunnetko hänen perhettään? - ju
7) Oletko vieraillu hänen luonaan? - JOOO
8) Onko hänellä lemmikkejä? - skviik marsui
9) Oletko halannut häntä? - joo c:
10) Oletko viettänyt hänen kanssa öitä? - juu, trooppisia ja kosteita :D
11) Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - juu ♥
12) Anna arvosana hänen ulkonäölleen asteikolla 4-10? - 10 ♥
13) Miksi pidät hänestä? - se on vaaaa nii ihana ja paras ja luotettava ja nii !
14) Milloin näit hänet viimeksi? - tänää
15) Onko hän saanut sinut itkemään? - ON >:
16) Mikä hänessä on parasta? - kaikki :)
17) Oletteko sukua? - nope :o
18) Kauan olette tunteneet? - kaua
19) Mitä haluat sanoa hänelle? - noku nii paljo sanottavaa ja mut oot ihana ja söpö ja luotettava ja ihana ja niiiiiii ♥

Onko hän:
LYHYT vai PITKÄ? - piitkä
KILTTI vai TUHMA? - kiltti :o
VIISAS vai TYHMÄ - tyhmä (::
HAUSKA vai TYLSÄ? - hauskaAa
KAUNIS/KOMEA VAI RUMA - komein ikinä ;)
NORMAALI vai ERILAINEN ? - no empä sitä normaaliksikaa sanois
RAKAS vai TÄRKEÄ? - molemmat ♥
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI? - sekopääÄÄÄ :D

Kumpi teistä on:
viisaampi: minää
urheilullisempi: igge
parempi koulussa: riippuu
kielissä: riippuu
pidempi : MINÄ
parempi meikkaamaan: ikee
kauniimpi: ikeeee
datis: ikee
kotiäitityyppiä: ikee
helpompi taivutella: ikeee

Olet nähnyt kun hän:
[x] syö
[x] juo
[x] nukkuu
[x] dataa
[X] on kännissä
[x] halaa jotakuta muuta kuin sinua
[x] maksaa kaupassa jotakin
[xx] tanssii
[x] kirjoittaa
[xx] tekstaa
[x] puhuu puhelimessa
[x] laittaa ruokaa
[xxxx] laulaa
[x] soittaa jotakin
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[x] nauraa
[x] nauraa omalle jutulleen
[x] ostaa jotain
[x] hyppii
[xxx ja vilauttaa :D:D] vaihtaa vaatteita
[x] kaatuu
[x] laittaa hiuksia
[x] syö tikkaria
[x] kertoo sinulle salaisuuden
[x] yskii
[x] halaa sinua
[x] käy irc-galleriassa
[x] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[x] huutaa
[x] kiljuu
[x] pelaa jotakin
[x] ajaa jollakin
[x] tippuu sängyltä
[x] peilailee
[x] pesee meikit
[x] istuu bussissa
[x] istuu penkillä
[x] pelaa korttia
[x] piirtää
[x] raapii itseään
[xxx] riehuu
[x] katsoo televisiota
[x] rikkoo jotain
[x] syö jätskiä
[x] vittuilee sinulle
[x] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[x] suuttuu
[x] leikkaa jotain
[xxxxx] röyhtäisee
[x] aivastaa
[x] loukkaantuu
[x] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[x] kiukuttelee vanhemmilleen
[x] on paniikissa
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[x] polttaa tupakkaa
[x] suuttuu sinulle
[x] shoppailee
[x] puhuu vierasta kieltä
[x] vittuuntuu
[x] heiluu alusvaatteisillaan
[x] tunnustaa jotain
[x] hikoilee / on hengästynyt
[x] on oppitunnilla
[x] ottaa kuvia itsestään
[x] pesee hampaansa
[x] haaveilee
[x] on sairas

Kokemuksia:
[x] olemme halanneet
[x] käyneet elokuvissa
[x] käyneet ravintolassa
[x] olleet samassa valokuvassa
[x] matkustaneet Suomessa
[x] ulkomailla
[x] käyneet kävelemässä/ lenkillä
[ ] asuneet saman katon alla
[x] katsoneet televisiota
[x] nukkuneet vierekkäin
[x] syöneet mäkkärissä/hesellä
[x] kuunnelleet musiikkia yhdessä
[x] nauraneet yhdessä
[x] uineet yhdessä
[mm en tie] olleet toistenne seurassa yli kolme päivää 24/7
[x] tanssineet yhdessä
[x] katsoneet Salkkareita yhdessä
[x] tunteneet yli 2 vuotta
[?] katselleet ilotulituksia yhdessä
[x] pelanneet yhdessä jotain
[x?] olleet yhdessä alusvaateostoksilla
[x] ostaneet samanlaisia vaatteita
[x] antaneet joillekin tyypeille koodinimiä, jotta he eivät tajua teidän puhuvan heistä
[x] laulaneet karaokea yhdessä
[ ] viettäneet juhannuksen yhdessä
[x] olleet/olette samassa koulussa
[x] olleet kusessa samaan jätkään
[x] olleet elokuvissa yhdessä
[x] nukkuneet samassa sängyssä
[x] ottaneet yhteiskuvia
[x] olen nähnyt hänen vanhempansa
[x] hän on nähnyt minun vanhempani
[x] olen ollut kylvyssä/saunassa/suihkussa hänen kanssaan
[x] hän on kuullut kun laulan
[x] olen kuullut kun hän laulaa
[x] hän on nähnyt kun itken
[x] olet nähnyt kun hän itkee
[x] olen nähnyt kun hän kirjoittaa
[x] hän on nähnyt kun kirjoitan
[x] olet sanonut rakastavasi häntä
[x] olet lukenut hänen kirjoittaman kouluaineen
[x] näette lähes joka päivä
[x] soittelette, vaikka ei olisi mitään erityistä syytä
[x] pidätte leffailtoja
[x] valitatte yhdessä usein
[x] teillä on samoja vihamiehiä
[x] harrastatte samoja asioita
[x] tiedät, millaisesta musiikista hän pitää
[x] kerrotte heti ihastuksen kohteistanne toisillenne
[x] hän on kertonut sinulle seuraavilla sanoilla alkavan jutun: "Lupaa, ettet kerro tätä kenellekään..."
[x] puhutte usein syvällisiä
[x] suunnittelette yhdessä tulevaisuutta
[x] juoruilette (siis ihan vaan raportoitte...)
[x] asutte lähellä toisianne
[x] kävitte/tulette käymään saman riparin
[x ?] tekstailette usein
[x] käytte iltakävelyillä
[x] olette kuin paita ja peppu
[x AINA :D:D] puolustatte aina toisianne
[x] riitelette pienistä asioista, mutta sovitte ne nopeasti
[x] olet värjännyt hänen hiuksiaan/hän on värjännyt sinun
[xxx] teillä voi olla toisten mielestä vähän oudot insidejutut
[x] ajattelet häntä päivittäin
[x ala-asteel varmaa ?] olet valehdellut hänelle
[x] kiusottelette toisianne
[xxNEVERRR ♥] välillä kyllästyt häneen
[x] hän on auttanut sinua pääsemään yli vaikeiden asioiden
[x] sinua LOPUKSI nolottaisi, jos unohtaisit hänen synttärinsä
[x] voitte olla hiljaa pidemmänkin aikaa toistenne seurassa vaivaantumatta
[x] olet tarjonnut hänelle aterian/juoman ravintolassa/kahvilassa
[ ] olet lukenut hänelle jonkin kohdan päiväkirjastasi
[x] on rikkonut jotain omaisuuttasi

LOPUKSI tekisikö hän saman sinusta? - jaa a :oo
★ täs mä ja iksu
★ no pestii hampai ? ::D
★ VANHA love u
★jeje

aiheMaanantai 16.01.2012 02:20

TEE TÄMÄ JOSTAIN TÄRKEESTÄ IHMISESTÄ
TAI MENETÄT HÄNET !

1) Kuka hän on? - @henxpa
2) Mistä tunnet hänet? - koulusta
3) Kuinka läheisiä olette? - überlähesii ♥
4) Missä hän asuu? - talossa
5) Mitä hän harrastaa? - ponit ja koirat ja minä :))
6) Tunnetko hänen perhettään? - juu
7) Oletko vieraillu hänen luonaan? - olenn
8) Onko hänellä lemmikkejä? - oon miljjoona ponii ja koirii ja kissoi ja lisko, eiku onkse elos, kanoi kans !!
9) Oletko halannut häntä? - oleeeeeeen ♥
10) Oletko viettänyt hänen kanssa öitä? - olenn ;--)
11) Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - juuuuuu
12) Anna arvosana hänen ulkonäölleen asteikolla 4-10? - 10 ♥
13) Miksi pidät hänestä? - koska se on vaa paras <3333 luvvluvvluvv
14) Milloin näit hänet viimeksi? - eilenn :3
15) Onko hän saanut sinut itkemään? - jooo
16) Mikä hänessä on parasta? - KAIKKI
17) Oletteko sukua? - isoisä se o mul ♥
18) Kauan olette tunteneet? - kauaa
19) Mitä haluat sanoa hänelle? - OOT PARAS JA TÄRKEIN IKIN ♥ RAKASTAN SUA YLIKAIKE KULTA PUSNUSSS ♥♥♥♥

Onko hän:
LYHYT vai PITKÄ? - LYHYT XDDDDDD
KILTTI vai TUHMA? - tuhma ;)
VIISAS vai TYHMÄ - nooooo, riippu mite aattelee :)
HAUSKA vai TYLSÄ? - hauska ♥
KAUNIS/KOMEA VAI RUMA - KAUNEIN ♥
NORMAALI vai ERILAINEN ? - ernu..... :DDDDDdd ♥
RAKAS vai TÄRKEÄ? - molemmat ♥♥
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI? - segopää :)

Kumpi teistä on:
viisaampi: MEIKÄ !!
urheilullisempi: helmi
parempi koulussa: emt :o riippuu aineest
kielissä: riippuu :o
pidempi : MINÄ
parempi meikkaamaan: no helmi ei meikkaa kauheest :o
kauniimpi: henxxxpa ♥
datis: molemma
kotiäitityyppiä: EI KUMPIKAAA :O
helpompi taivutella: helmi :o

Olet nähnyt kun hän:
[x] syö
[x] juo
[x] nukkuu
[x] dataa
[XX huoh] on kännissä
[x] halaa jotakuta muuta kuin sinua
[x] maksaa kaupassa jotakin
[x] tanssii
[x] kirjoittaa
[x] tekstaa
[x] puhuu puhelimessa
[x] laittaa ruokaa
[x] laulaa
[x] soittaa jotakin
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[xxxx] nauraa
[xx] nauraa omalle jutulleen
[x] ostaa jotain
[x] hyppii
[x] vaihtaa vaatteita
[x] kaatuu
[xxxxxx..] laittaa hiuksia
[x] syö tikkaria
[x] kertoo sinulle salaisuuden
[x] yskii
[x] halaa sinua
[x] käy irc-galleriassa
[x] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[xx] huutaa
[xx] kiljuu
[x] pelaa jotakin
[x] ajaa jollakin
[x] tippuu sängyltä
[xxxx] peilailee
[x] pesee meikit
[x] istuu bussissa
[x] istuu penkillä
[x] pelaa korttia
[x] piirtää
[x] raapii itseään
[x] riehuu
[x] katsoo televisiota
[x] rikkoo jotain
[x] syö jätskiä
[x] vittuilee sinulle
[x] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[x] suuttuu
[x] leikkaa jotain
[x] röyhtäisee
[x] aivastaa
[x] loukkaantuu
[x] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[x] kiukuttelee vanhemmilleen
[x] on paniikissa
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[x] polttaa tupakkaa
[x] suuttuu sinulle
[x] shoppailee
[x] puhuu vierasta kieltä
[x] vittuuntuu
[x] heiluu alusvaatteisillaan
[x] tunnustaa jotain
[x] hikoilee / on hengästynyt
[x] on oppitunnilla
[x] ottaa kuvia itsestään
[x] pesee hampaansa
[x] haaveilee
[x] on sairas

Kokemuksia:
[x] olemme halanneet
[x] käyneet elokuvissa
[x] käyneet ravintolassa
[x] olleet samassa valokuvassa
[x] matkustaneet Suomessa
[ ] ulkomailla
[x] käyneet kävelemässä/ lenkillä
[x viiko joo :--)] asuneet saman katon alla
[x] katsoneet televisiota
[x] nukkuneet vierekkäin
[x] syöneet mäkkärissä/hesellä
[x] kuunnelleet musiikkia yhdessä
[x] nauraneet yhdessä
[x] uineet yhdessä
[x] olleet toistenne seurassa yli kolme päivää 24/7
[x] tanssineet yhdessä
[x] katsoneet Salkkareita yhdessä
[x] tunteneet yli 2 vuotta
[x] katselleet ilotulituksia yhdessä
[x] pelanneet yhdessä jotain
[x?] olleet yhdessä alusvaateostoksilla
[x] ostaneet samanlaisia vaatteita
[x] antaneet joillekin tyypeille koodinimiä, jotta he eivät tajua teidän puhuvan heistä
[x] laulaneet karaokea yhdessä
[ ] viettäneet juhannuksen yhdessä
[x] olleet/olette samassa koulussa
[x] olleet kusessa samaan jätkään
[x] olleet elokuvissa yhdessä
[x] nukkuneet samassa sängyssä
[x] ottaneet yhteiskuvia
[x] olen nähnyt hänen vanhempansa
[x] hän on nähnyt minun vanhempani
[x] olen ollut kylvyssä/saunassa/suihkussa hänen kanssaan
[x] hän on kuullut kun laulan
[x] olen kuullut kun hän laulaa
[x] hän on nähnyt kun itken
[x] olet nähnyt kun hän itkee
[x] olen nähnyt kun hän kirjoittaa
[x] hän on nähnyt kun kirjoitan
[x] olet sanonut rakastavasi häntä
[x] olet lukenut hänen kirjoittaman kouluaineen
[x] näette lähes joka päivä
[x esim ny :D] soittelette, vaikka ei olisi mitään erityistä syytä
[x] pidätte leffailtoja
[x] valitatte yhdessä usein
[x] teillä on samoja vihamiehiä
[x] harrastatte samoja asioita
[x] tiedät, millaisesta musiikista hän pitää
[x] kerrotte heti ihastuksen kohteistanne toisillenne
[x] hän on kertonut sinulle seuraavilla sanoilla alkavan jutun: "Lupaa, ettet kerro tätä kenellekään..."
[x] puhutte usein syvällisiä
[x] suunnittelette yhdessä tulevaisuutta
[x] juoruilette (siis ihan vaan raportoitte...)
[x] asutte lähellä toisianne
[x] kävitte/tulette käymään saman riparin
[x ?] tekstailette usein
[x] käytte iltakävelyillä
[x soot peppu rakkaani ♥] olette kuin paita ja peppu
[x] puolustatte aina toisianne
[x] riitelette pienistä asioista, mutta sovitte ne nopeasti
[x] olet värjännyt hänen hiuksiaan/hän on värjännyt sinun
[xxxxxxxxxx] teillä voi olla toisten mielestä vähän oudot insidejutut
[x] ajattelet häntä päivittäin
[x ? ala-asteel varmaa ?] olet valehdellut hänelle
[x] kiusottelette toisianne
[NEVERRR ♥] välillä kyllästyt häneen
[x] hän on auttanut sinua pääsemään yli vaikeiden asioiden
[x] sinua LOPUKSI nolottaisi, jos unohtaisit hänen synttärinsä
[x] voitte olla hiljaa pidemmänkin aikaa toistenne seurassa vaivaantumatta
[x] olet tarjonnut hänelle aterian/juoman ravintolassa/kahvilassa
[ ] olet lukenut hänelle jonkin kohdan päiväkirjastasi
[x] on rikkonut jotain omaisuuttasi

LOPUKSI tekisikö hän saman sinusta? - PAREVE OLIS ♥

★ luff u
★ no iha perus
★ HEMMO


love you :--) ♥

aiheMaanantai 09.01.2012 20:59

Jokaisessa asiassa vituttaa joku.
Edes jokin pieni asia.
Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota!
Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

Mikä sinua vituttaa:

1. Talvessa - ei mikäää :--) paitte no välil o ehk hiema liia kylmä
2. Kesässä - ruskettuuu, öpökät >:
3. Paikkakunnassasi - liikaa tyhmiii ihmisii
4. Naamakirjassa - tyhmä mut pakottaa ain käymää siel ja addiktoitumineneenen
5. Kännykässäsi - laginenn ja huono
6. Koulussa/Töissä - aikane herätys D: ulkon oleminenn
7. Huoneessasi - sekane :)))))
8. Kavereissasi - öäö ei oikee mikää
9. Radiossa - ei ain kuulu ja säriseeee ja kaik kappalee miljoona kertaa
10. Televisiossa - mainokse ja tyhmät ohjelmat
11. Syntymäpäivässäsi - ei mikkää
12. Vastakkaisessa sukupuolessa - jotku o vitu tyhmi
13. Musiikkikappaleissa - kuunneltu liikaa
14. Korttipeleissä - en osaa :D
15. Kirjoissa - jotku o tylsiiii ja jossai liia paljo tekstii
16. Vaatekaupoissa - liikaa massakauppoi
17. Naapurissasi - idiootteja ja vammasia
18. Yössä - pimeetä nii mörköi
19. Farkuissasi - ei mee pääl mitkää hienot enää :DD:D.D:
20. Juorulehdissä - turhaa
21. Sudokuissa ja sanaristikoissa - ristikot o tyhmii mut sudokut <3
22. Conan O'Brienissä - emmätie
23. Aamussa - joutuu herää nii aikasii
24. Eläimissä - ei tottele >:
25. Kirkossa - esim kaikki
26. Elokuvissa - noku tyhmät juonet ja huonot näyttelijät ja kaik
27. Autoissa - liia pieniii mul ja mun tavaroil >:
28. Vanhemmissasi - joskus ttyhmi
29. Kengissä - converse maksaa nii paljo >:
30. Ulkonäössäsi - no äöä kulmakarvat ja masuli
31. Ruotsissa - KAIKKI
32. Joulussa - ei mikää ;_; paitsi jollei ol llunta
33. Horoskooppimerkeissä - ei mitää järkee
34. Uimahalleissa - yök kaik lilluu samas vedes
35. Kameroissa - pläö vaikeit
36. Räppäreissä - joujou blingbling ja housut roigguu
37. Euroviisuissa - no huonoi esiintyjii ja paskat voittaa
38. Vanhuksissa - tuijottaa ilkeesti >:
39. Lapsissa - kauheit ja yök
40. Sinussa itsessäsi - laiska enkä saa koskaa mittää aikaa :D

aiheMaanantai 09.01.2012 20:39

? VAIN POJAT
! kenen pojan kanssa puhuit viimeksi livenä? :: iskä
! entäs facebook? :: mannine
! kenen kanssa tekstaat useimmin ? :: uspi
! kuinka monta hyvää kaveripoikaa sinulla on? :: joku öäö kymmene ehkä
! oletko koskaan ollut ihastunut poikaan? :: joo
! oletko kenties tälläkin hetkellä? :: juu
! kuinka montaa poikaa olet pussannut viime viikon aikana? :: yyksi
! tunnetko ylipäänsä monia poikia? :: joo
! onko sinulla nyt ikävä jotakin poikaa? :: ON
! oletko muuten itse poika? :: n00t
! oletko seurustellut pojan kanssa? :: joo
! kenet pojan haluaisit nyt nähdä, jos voisit? :: no uspin ;_;

? VAIN TYTÖT
! kuka on läheisin tyttö sinulle? :: henxpa ike mirka vilma
! kenen tytön kanssa tekstaat eniten? :: helmii
! kuinka monta hyvää kaverityttöä sinulla on? :: paaljo
! entä kuinka monta hyvää ystävätyttöä sinulla on? :: muuutama
! kuinka montaa tyttöä olet pussannut viikon aikana? : enn
! entäs tämän vuoden? : joo
! tunnetko ylipäänsä monia tyttöjä? :: joo
! mitä mieltä olet tytöistä yleisesti? :: suurinosa vittumaisii :--)
! onko sinulla nyt ikävä jotakin tyttöä? :: vähänn
! kenet (tytön) näet luultavasti seuraavaksi? :: äiti tai susa
! oletko koskaan haaveillut tyttöystävästä? :: jooww
! kenet tytön haluaisit nyt nähdä, jos voisit?:: enn tie, helmi ehkää

aihePerjantai 06.01.2012 23:36

Oikea horoskooppisi: oinas
Tämän testin mukaan olet: oinaz

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[x] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[ ] Olen itsenäinen
= 8

HÄRKÄ
[/] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[/] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[x] Olen hidas
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
= 4

KAKSONEN
[ ] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[/] Olen sosiaalinen
[/] Keksin aina jotain negatiivista sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[x] Olen älykäs
[/] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
= 3½

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[ ] Mielialani ailahtelee usein
[/] Loukkaannun helposti
[/] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
= 3

LEIJONA
[ ] Katselen muita ilkeällä ilmeellä
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[ ] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
[x] Saan helposti uusia kavereita
= 2

NEITSYT
[ ] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[ ] Pidän siisteydestä
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
= 1

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[ ] Olen sovittelija
[ ] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat asiani
[ ] En ole oma-aloitteinen
[/] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös vittumainen
= 3½

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[ ] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon
= 5

JOUSIMIES
[ ] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[ ] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus liikaa
[x] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan itseeni
[x] Olen spontaani
= 7

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[/] Olen vastuuntuntoinen
[/] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
= 1

VESIMIES
[? jaa a en tie] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[ ] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[x!] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[ ] Kaipaan turvaa ja kannustusta
= 3

KALAT
[x] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[ ] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[/] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
= 1½

aiheTiistai 03.01.2012 18:23

Näit sen, joten sinun on pakko kertoa nämä 100 totuutta itsestäsi.

Nimi: karo
Syntymäpäivä: 26.3

Viimeisin...
1. Viimeisin juoma? - kokis
2. Viimeisin puhelu? - ääiskä
3. Viimeisin viesti? - uspi
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit? - ömm en muistaa
5. Milloin viimeksi itkit? - en muista o:

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? - joo
7. Ollut petettynä? - joo
8. Suudellut jotakuta ja katunut - joo
9. Menettänyt jotain tärkeää? - joo
10. Ollut masentunut? - emt ehkä
11. Ollut kännissä ja oksentanut? - ..joo

Listaa kolme lempi väriä:
12. musta
13. pinkki
14. punanenn

Viime- ja tänävuonna, Oletko...
15. Saanut uutta kaveria? - joo
16. Menettänyt vanhan kaverin? - joo
17. Nauranut kyynel silmässä? - joo
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - ömm joo
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi? - juu
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta? - juu
21. Suudellut ketään kaverilistaltasi? - joo

Yleistä:
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? - öm emt
24. Onko sinulla lemmikkejä? - onon :3
25. Haluaisitko eri nimen? - jooo caro ois kiva
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? - laivaaalla party
27. Monelta heräsit aamulla? - joskus yhelt
28. Mitä teit keskiyöllä? - leffa
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? - synttärit !
30. Viime kerta kun näit äitisi? - eilen
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - naahbjdfskm
32. Mitä kuulet juuri nyt? - rotta ja hamsu ja koneen ja plesan hurina
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi - joo
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? - nälkä >:
35. Eniten käyty nettisivu? - fb galleria
37. Lempinimiä? - karpo(naatti)
38. Lempiharrastus? - kitara jaja agility
39. Horoskooppimerkki? - oinas
40. Poika vai tyttö? - tyttö
41. Ala-aste? -
42. Lukio? - pianpian
43. Yliopisto? - nah
44. Hiusten väri? - aika sekalaiset :D
45. Pitkä vai lyhyt? - sopiva
46. Pituus? - 166 cm
47. Oletko ihastunut? - joo ja enemmän
48. Mistä pidät itsessäsi? - no ku emmä jaksa luetella :D ko en nyt erityisesti vihaa muuta ko reisiä ja mahaa
49. Läväreitä? - venytykset x 3, smiley jaaa snaket
50. Tatuointeja? - n00t yet
51. Vasen- vai oikeakätinen? - oikee

Ensimmäinen:
52. Leikkaus? -
53. Lävistys? - no jollei korviksii lasket nii smiley
54. Eka bestis? - emt o: helmi ?
55. Eka harrastus jota harrastit? - naah ei muista
56. Eka lomamatka? - ..? jaa a
57. Ensimmäinen ihastus? - janne varmaanki :D
58. Ekat kengät? - no varmaan muistan ._:

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? - ee
60. Juotko? - ee
61. Olen aikeissa: mennä veshaan
62. Kappale? - nuttin
63. Odotan - ilta

Tulevaisuus:
64. Lapsia? - joo
65. Naimisiin? - joo <3
66. Työ? - eläinläääkäri :3

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? - no missä mielessä
68. Haleja vai pusuja? - molemma :3
69. Pidempi vai lyhyempi? - pidempi
70. Nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
71. Romanttinen vai Spontaani? - ..? spontaani mikä se o ._.
72. Kiva vatsa vai kivat kädet? - molemma :3
73. Herkkä vai äänekäs? - molemmat
74. Irtosuhde vai parisuhde? - parisuhde
75. Ongelma ihminen vai epäröijä? - sopivasti molempii

Oletko ikinä...
76. Suudellut muukalaista? - enn taino puoliks
77. Juonut kirkasta? - joo
80. Rikkonut jonkun sydämmen? - joo
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? - juu
83. Antanut pakkeja - joo
84. Itkenyt kun joku kuoli - juu
85. Rakastunut ystävään? - juu

Uskotko:
86. Itseesi? - joo
87. Ihmeisiin? - joihinki
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? - n00t
89. Taivaaseen? - ee
90. Joulupukkiin? - JOOO <3
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? - juuu
92. Enkeleihin? - een

Vastaa totuuden mukaisesti:
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? - ei
94. Lauloitko tänään? - juu
95. Oletko ikinä pettänyt ketään? - joo
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? - en ollenkaa
97. Jos voisit päättää yhden päivän viime vuodesta ja peruuttaa sen, mikä se olisi? - ei mikää
99. Onko tässä sinun SATA totuutta? - kohta on
100. Rakastatko itseäsi? - sillee sopivasti :--)

aiheMaanantai 02.01.2012 16:35

TEE TÄÄ TAI VITTU SÄ DELAAT

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? • noot
Pidätkö juomisesta? • pidänpidänpidänn
Montako tuntia yleensä nukut yössä? • sopivast

HENKILÖISTÄ
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? • äiti ?
Kenelle lähetit viimeksi viestin? • uspille
Kenet näit viimeksi? • uspi
Ketä halasit viimeiseksi? • uspi
Kenellä olit viimeksi yötä? • uspilla :--D
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? • ömm uspi ike henxpa mirka manuli nyt esim
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? • mm en muista
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • uspi

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? • kavereit
Kenet olet tuntenut pisimpään? • mirkan varmaa :o jostai kerhost :D
Entä kenet lyhimmän aikaa? • emt
Onko sinun helppo tutustua uusiin ihmisiin? • ihan

NYKYHETKI
Oletko onnellinen? • jooo
Masentunut? • ee
Tylsistynyt? • vähä
Missä kännykkäsi on? • vieres
Mikä tavara on vasemmalla puolellasi lähimpänä? • kuulokkeet
Katso taaksesi, mitä näet? • lizzko
Onko viikko sujunut tähän mennessä hyvin? • jooo
Mitä olet ostanut viikon sisällä? • emmt
Soittanut jollekkin? • joo

MUUTEN VAA
Mikä on tietokoneesi taustakuva? • rane c:
Millainen puhelin sinulla on? • misä millonki
Mitä aiot tänään? • dataa ja pelaa >)
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • ömm joskus aikoi sit ? :-o
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • perjantai ?
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? • heetki sit
Milloin viimeksi oksensit? • edellisviiko sunnuntain..?
Milloin viimeksi lauloit? • tänää
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? • emt
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin ? • öäö ei tuu mielee
Oletko hiljainen vai äänekäs? • riippuu
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? • öäö muutama viikko sit
Mitä seuraavaksi? • spyroo <3
Paljonko kello nyt on? • 14.34

ONNELLISUUS
Mikä tekee sinut onnelliseksi? • noku niiit o nii paljo >: kaverit, ystävät, perhe, elukat, musiikki, soittamine, hexnpa ike uspi esimm
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa? • sitä täs kokoaja :D

aiheKeskiviikko 21.12.2011 19:43

1. SEURUSTELU
[ ] En ole ikinä seurustellut
[ ] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[x] Seurustelen

2. MEIKKAUS
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. LÄVISTYKSET
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[ ] Huuli/madonna
[x] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[ ] Korvalehti
[ ] Rusto
[x kolmekinn] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. HIUKSESI TÄLLÄ HETKELLÄ
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[/] Mustat
[/ ?] Shokkiväri

5. YSTÄVÄT
[ ] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on useita ystäviä ja useita kavereita
[ ] Olen yksinäinen

6. PERHE
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/siskopuolia.
[ ] Velipuoli/velipuolia

7. TIETOKONEET
[x] Oma kone.
[x] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp
[x] Windows 7/vista
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Käyn kavereilla koneella
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

8. ASUMINEN
[ ] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä? -

9. MUSIIKKI
[x] Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[x] Minulla on oma lempi "musiikkityyli."

10. VIIMEISIN
:: Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - manu
:: Henkilö jota halasit? - mmm koulus kai joku :_-o
:: Henkilö jolta sait tekstiviestin? – uuspi :3
:: Kappale jonka kuuntelit? – jokuuu wbtbwbn

11. TÄNÄÄN
:: Mitä teet myöhemmin? – uspille
:: Mitä olet tehnyt tänään? – koulussa ja ajeleee
:: Mitä olet syönyt tänään? - hernarii jajaa makaroniloota

12. TÄLLÄ HETKELLÄ
:: Rakastatko ketään? - jooooooooooow
:: Kaipaatko ketään? - jpoo
:: Mikä fiilis? – ihann kiva

13. KYLLÄ/EI
:: Olen halailija - nojooo
:: Olen aamuihminen - eeee
:: Olen tällä hetkellä raskaana – empä tietääkseni :D
:: Olen vasenkätinen - ee
:: Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - ehkä
:: Pidän puhelimessa juttelusta – riippuu vähä
:: Minulla on paljon opittavaa – nja
:: Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - eeei ain
:: Kaikki isovanhempani ovat elossa - joo
:: Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - emtt
:: Olen vaihtanut vaipan - ee ._:
:: Olen muuttunut viime vuosien aikana - joo
:: Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - ju

14. KAVERI/SEURUSTELUSUHTEISTASI
:: Onko sinulla parasta kaveria? - joo
:: Onko sinulla enemmän kavereita vai ystäviä? - kavereiii
:: Missä parhaat kaverisi asuvat? – kalandiiiiiiiicity !
:: Onko kavereiden iällä väliä? – eii
:: Mitä mieltä olet kaukosuhteista? – naah ei ainakaa mun juttu
:: Mitä teet yleensä kavereidesi kanssa? – kunha chillataaa

15. PERHEESTÄSI/SUVUSTASI
:: Onko sinulla sisaruksia? - on
:: Onko perheelläsi lemmikkejä? - onn<3
:: Ovatko vanhempasi yhdessä? - joo
:: Tunnetko sukusi hyvin? - juu
:: Ovatko serkkusi mukavia? – juuu
:: Pidättekö koskaan sukujuhlia? - jooooskus
:: Viihdytkö mummolassa? – joo c:

16. TYYLISTÄSI/VAATTEISTASI
:: Minkä tyylinen olet (tavis, pissis, räppäri jne.)? – enn luokittele itteeni mihinkää :D
:: Mistä ostat vaatteesi? - vähä jokapuolt, esim kirpparit, emp cybershop
:: Paljonko käytät rahaa vaatteisiin vuodessa? - emt
:: Omistatko paljon vaatteita – liikaa :D
:: Monetko kengät omistat? – vitusti liikaa :D mm. viidet converset 3 maiharit miljoonat 'feikkitennarit'
:: Kallein vaatteesi ja paljonko maksoi? - öö varmaaa laskettelutakki ?:D yli satase
:: Onko sinulla merkkivaatteita? Haluaisitko ? - no kai ny kaik vaattee o jonku merkkisii :D mut en haluis oikeestaa muit ko conversei
:: Mitä vaatteita et ikinä käyttäisi? – lacoste ? wesc ? ymss
:: Mitä mieltä olet 'räppicapeista'? - noojaaaaaaaaaa.. :D

17. KOULUNKÄYNNISTÄ
:: Viimeisin keskiarvosi? – 8.2 ?
:: Suosikkiaineesi koulussa? - noemt, matikka kässä liksa musiikki ?
:: Viihdytkö koulussa? – iha
:: Mitä teet välitunneilla? - lagin tai pelaan pinkiponki
:: Onko sinulla kavereita koulussa? - ju
:: Luetko kokeisiin? - jooo
:: Miten käyttäydyt koulussa? - ihahyvi kai
:: Koulu vai loma? - lomaaA
:: Monessako jälki-istunnossa tai puhuttelussa olet ollut? - 2 ?

18. KODISTASI
:: Missä kaupungissa asut? - kalanti !!!!1
:: Asutko keskustassa? - joo, kalanni suures keskustas :D
:: Millainen talo (omakotitalo, kerrostalo jne.)? – omakoti
:: Kotisi rakennusvuosi? – joskus 70-kuvul ?
:: Onko sinulla oma huone? – joo
:: Ketä muita kotonasi asuu? – äiti isi sisko + elukat
:: Oletko tyytyväinen kotiisi? – joooo
:: Mitä teet yleensä kotona? - koneel, soitan kitaraa
:: Onko teillä iso piha? – kjoo
:: Onko teillä autotalli? - joooo