IRC-Galleria

Suklaa <3Torstai 06.11.2008 12:08

Voi hemmetti, koko ajan tekis mieli suklaata siis ihan koko ajan. Ja aika reilusti oonki syöny. Kohta se 14 kg minkä sain pois tulee takas :P

YhteiskuntaMaanantai 03.11.2008 21:19

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskuntajutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

BuzzadorLauantai 01.11.2008 00:13

Mitä Buzzador tarkoittaa ?

Sana Buzz tarkoittaa surina-huhu. Buzz markkinoinnin - huhu markkinoinnin avulla leviää tieto tuotteesta ja palvelusta ja täten vahvistaa tavaramerkkiä jos tuote tai palvelu on hyvä.Viimeinen osa sanasta Buzzador tulee sanasta ambassador. Eli Buzzador on siis tavaramerkkilähettiläs.

Mitä Buzzador tekee?

Buzzador:
lukee kampanjainfon (joka tulee sähköpostitse)
ilmoittautuu netissä
ottaa vastaan paketin
kokeilee itse
keskustelee ystäviensä kanssa tuotteesta sekä jakaa (toisinaan) tuotenäytteitä
raportoi netissä mielipiteensä kampanjasta ja tuotteesta

Miksi Buzzadoriksi?

Buzzadoriksi tullaan jos:
haluaa kokeilla uusia tuotteita ilmaiseksi
haluaa keskustella ystäviensä kanssa
haluaa vaikuttaa uusien tuotteiden kehitykseen


Mitä Buzzadorina olo maksaa?

Buzzadorina olo ei maksa mitään.

Kuinka Buzzadoriksi tullaan?

Klikkaamalla alapuolella olevaa rekisteröintilinkkiä.

http://www.buzzador.com?refstr=jadelles&lang=fi

KoliikkiPerjantai 31.10.2008 20:31

Voi hemmetti. Onneks unohdin eilen antaa pojalle Devitol d-vitamiini tipat. Tänään en myöskään aio antaa. Tänään ei ollenkaan niin pahana vatsa.
Tarttee käydä sit vaan ostamassa niitä Jekovit tippoja,
ovat kuulemma vesipohjaisena parempia massulle.

Naise elämää?Perjantai 31.10.2008 06:56



Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.

Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti. Ku sää sano,
mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.

Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.

Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii.

Venytel tualis semmottos, et pää menee taakse ja kattelet maailmaa
ylösalasi.
Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.


Kyl o helppo ol naine!!!!

Heli Laaksosen runo naiseudesta

Imetys <3Keskiviikko 29.10.2008 00:02

Laitokselta kotiin lähtiessä oli tippunut 8 kg. Ja kahden viikon aikana kotona 5 kg.
Eli vaaka näyttää vähemmän kuin ennnen raskaaks tuloa :)

LastenneuvolaMaanantai 27.10.2008 23:05

Paino noussut 1½ viikossa huimat 770 grammaa! Eli syntymäpainoon on tullut kilo lisää.
Pituus noin 54-54,5 cm.
Pulauttelu johtuu siitä että multa tulee niin kauheella paineella maitoa että vauva saa jo muutamassa minuutissa vatsan täyteen ja näin ollen pulauttelee "ylimääräiset" pois.
Pulauttelu tarkoittaa myös sitä että näin kaasut poistuu vatsasta.
Disflatylin aloittamisen jälkeen on kyllä pojalla peppu paukkunut enemmän.
Jäntevä poika, kehuja tuli neuvolatädiltä muutenkin paljon.

*päivittää myöhemmin jos unohti jtn*

HuitsiiLauantai 25.10.2008 02:42

Ollaan vauvan kanssa ihan ekaa kertaa kotona kahdestaan kun iskä on humputtelemassa.
Ihan outoa kun ei oo ketään kenelle puhella (paitsi vaava joka nyt ei vastaa ihan toivotulla tavalla takas) niitä näitä. Tuntuu että vauvakin vaistoaa sen et ollaan kahdestaan ja ei viihdy ollenkaan yksin. Tupakalla kun käyn niin täys huuto on päällä kun tuun takas sisälle ja eipä mun tartte mennä kuin viereen niin rauhoittuu. Mietityttää miten Petri mahtoi silloin viime viikon perjantaina oikein "selviytyä" yksin. Jänskättää kun Petri menee maanantaina töihin kun isyysloma loppuu ja oonki sitte yksin. Ihan hyvin varmasti mut kaikkea tulee pienessä mielessään pohdittua :)Tämänkään kirjoittaminen ei onnistu ilman että vauva alkaa itkemään kun jäi yksin. Normaalisti vauva on jo nukkumassa tähän aikaan, mutta eipä tänään...
Jatketaan siis taas...

PulipulipulipuliTorstai 23.10.2008 21:54

Voi että mun käy vauvaa välistä niin kovin sääliksi. Se puljaa joka ruokailu kerran jälkeen niin suuria määriä et itku tulee. On se rankkaa syödä eka vatsa täyteen ja sitten puljata puolet ylös ja vaatteetkin sitte ihan märkänä. Toki kun ajattelee itte kun oksensin sen 3½ kk raskauden alussa niin osaan kuvitella millanen olo pikkasella on ;(
Ja silmä, se rähmii ihan hulluna. Onneks ens ke saa siihen tippoja neuvolalääkäriltä jos helppais.

VkonloppuMaanantai 20.10.2008 02:13

Olipa tää mami sitten perjantaina viihteellä ja joi oikein urakalla. Loppu illasta on muistikatkoksia et mitä kaikkea sitä on tehny ja sanonu mut onneks mulla on matkassa yks yhtä kännissä oleva mut selväpäisempi ystävä joka ties kertoa miten ilkeä oon ollu <3 :D
No eniveis, hauskaa oli ja kahden pvän krapulanki sain ni fiilis on sitä luokkaa ettei tartte kyllä pariin kuukauteen mitään ottaa. Olinhan mä sitä ennen melkein kymmenen kuukautta juomatta ni ei pitäis tehdä tiukkaakaan, mut tiedä sitten. Aika nopeasti se krapula kuitenkin unohtuu ja tekeekin mieli juoda. Onpa ollu varsinkin tänään ihana pitää vauvaa sylissä ja imettää <3 Ens viikonloppuna onki sitte iskän vuoro tuulettua kun on työpaikan saunailtakin tiedossa.

Kohta pitää kait koittaa mennä nukuksimaan kun vauva on nyt pari yötä heränny tunnin välein syömään. Jaksoi muuten tänään valvoa 3,5 h putkeen tossa päivällä :O
Nostaa mukavasti päätään ja jaksaa sitä pitää jopa ylhäällä sekä katsoo isoilla jäämeren sinisillä silmillään niin telkkua, kuin iskää ja äiskääkin.