IRC-Galleria

hehez........ja KAIKKI kertooo:::::)Maanantai 11.02.2008 19:35

Kerro joku hetki, mistä muistat minut ( hetki voi olla minkälainen vain, vaikka kävellyt vastaan )
kuvaile tämä niin tarkasti kuin muistat.
tämän jälkeen kopioi tämä omaan päiväkirjaasi ja katso mitä muut muistavat sinusta!

oon koulusMaanantai 04.02.2008 12:01

salaaaa!½
Cyndie French istuu olohuoneensa sohvalle ja väläyttää urheimman hymynsä kurottautuessaan hyväilemään Derekiä .

Poika käpertyy äidin kainaloon. Derek oli vain hetki sitten Bridgeway Islandin koulun polttopallojoukkueen ylpeys ja luokan haka kertotauluissa.Derek tietää olevansa sairas. Derek tietää, että hänen sairautensa on syy siihen, ettei hän ei enää voi käydä koulua, syy siihen, että hänen pikkusisarensa oli muutettava pois kotoa, syy siihen, että voimayhtiö muutama päivä sitten sulki perheen talouskaasun.

Derek on myös vihainen.

- Anna mun olla! hän tiuskaisee ja tempaisee itsensä kauemmaksi äidin kyljestä.

Cyndie French on viiden lapsen yksinhuoltaja, pieni ja hoikka, platinanvaalea nainen. Hän huokaa syvään ja alkaa hieroa Derekin kaljuna kiiltävää päänahkaa. Pojan silmäluomet painuvat umpeen.
Joskus meidän on tarkoitus kärsiä, Cyndie sanoo viitaten raamatun kertomukseen Jobista.Cyndie French tuntee kärsimyksen. Häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi lapsena, hänet adoptoitiin kahdeksanvuotiaana, ja omillaan hän on ollut 17-vuotiaasta lähtien. Cyndie on kasvattanut lapsensa enimmäkseen yksin ja on jatkuvasti rahavaikeuksissa.

Nyt, tässä kotisohvalla, hän tietää, että sanalla kärsimys on kuitenkin aivan uusi merkitys. Mihin se tällä kertaa minut johtaa?

Kesäkuu 2005 Cyndie pitää pientä kauneudenhoitokauppaa Sacramentossa, Kalifornian osavaltion pääkaupungissa, joka on hieman Helsinkiä pienempi. Hän on pukeutunut työnsä mukaisesti tiukkoihin farkkuihin ja Hard Rock Cafe -toppiin, kynnet kiiltelevät punaista ja kultaa. Cyndie on paria kuukautta vaille 40, mutta kääntää yhä miesten päät ja pitää siitä.
Toisessa kädessä hänellä on kupillinen suklaakahvia, toisen hän on kietonut Derekin ympärille. He ovat sairaalassa, UC Davis Medical Centerissä, ja Cyndie flirttailee käytävällä hymyillen joka toisen vastaantulijan kanssa.Vau, ovatko kaikki täällä noin komeita? hän puuskahtaa iskettyään silmänsä valkotakkiseen mieheen.

Käytävän päästä avautuu toinen maailma, leikkausveitsien, lääkeruiskujen, säteilyn ja lääkkeiden maailma, joka heijastelee kurjuutta, mutta nostattaa myös toivoa.Täällä lääkärit käyvät sotaansa Derekin neuroblastoomaa vastaan. Tauti on harvinainen, pahanlaatuinen varhaishermosolukasvain, joka saa alkunsa hermosoluissa. Derekillä se on levinnyt jo luihin ja sisäelimiin.

Derek on kymmenvuotias, hontelo poika, joka pitää lököttävistä housuista ja kulkee avonaisissa koristossuissa. Hän on hulluna Tähtien sotaan ja videopeleihin, toisin kuin solunsalpaajahoitoon ja säteilyhoitoon ja kerroskuvaukseen ja muihin hoitotoimiin, jotka ovat muodostaneet hänen elämänsä sisällön viime kiitospäivästä lähtien, jolloin hänen sairautensa laatu selvisi.

- Syöpä on muuttanut Derekiä, äiti sanoo.

Kun Derek voi hyvin, hän puhuu iloisesti ja jakaa auliisti saamansa karkit veljiensä kanssa, leikkii hellästi pikkusiskonsa ja äitinsä kanssa. Viime aikoina kivut ja pelko ovat aivan liian usein saaneet hänestä yliotteen, ja hän purskahtaa hillittömiin raivonpuskiin.Cyndie pidättelee kyyneliään, kunnes Derek ja muuta lapset ovat nukahtaneet.

- En voi edes kuvitella, miltä Derekistä todella tuntuu. Kukaan ei voi, mutta en itke hänen nähtensä. Minun on oltava vahva hänen vuokseen.

Tänään on yksi heidän elämänsä tärkeimmistä päivistä.

Lääkärit aikovat ottaa Derekin lantiosta luuydinnäytteen, josta selviää, voidaanko hänelle tehdä kantasolusiirre. Se olisi hänen paras mahdollisuutensa neuroblastooman voittamiseksi.Toimenpide on inhottava, eikä Cyndie halua kertoa Derekille sen yksityiskohtia.Sinut nukutetaan ja kun heräät, kaikki on ohi ja voit myöhemmin paremmin, hän vakuuttaa.

- Onko siinä kaikki? Derek kysyy.

- On.
Derekille sairaala edustaa pelkkää kurjuutta, ja Cyndie joutuu maanittelemaan saadakseen hänet sinne. He ovat jo myöhässä.Kauanko se kestää, äiti? Kauanko minun pitää odottaa? Vihaan odottamista! Vihaan enemmän kuin mitään!Cyndie huomaa tyhjän pyörätuolin ennen kuin Derekin raivo yltää hillittömäksi kiroiluksi.Hyppää tähän! hän huudahtaa ja alkaa työntää Derekiä vauhdilla läpi pitkien käytävien.Anna mennä, äiti, jess! Derek innostuu ja nostaa kätensä hurjastelusta innostuneena.Derek makaa nukutuksessa. Äiti istuu hänen vierellään, kun syöpälääkäri Jonathan Ducore valmistautuu ottamaan luuydinnäytteen.

Siitä selviää, ovatko raju lääkitys ja sädehoito tehneet muuta kuin vieneet Derekin tukan, kulmakarvat ja silmäripset ja ruokahalun. Jos ne ovat tuhonneet luuytimen syöpäsolut, hänelle voitaisiin tehdä kantasolusiirto, joka voisi hävittää syövän lopullisesti. Jos ei, Derekin mahdollisuuden jäädä henkiin olisivat alle 30 prosenttia.

You are my sunshine, my only sunshine, äiti hyräilee pojalleen vauvasta asti yhdessä laulettua laulua.

20 minuutin päästä Ducore on saanut tarvitsemansa kaksi putkiloa täyteen.Cyndie on helpottunut, mutta päivän pahin hetki on edessä, kun Derek herää, ja tuskat alkavat.

- Painukaa helvettiin! Derek kirkuu sinipukuiselle henkilökunnalle, vaikka äiti vakuuttaa, että kaikki on hyvin ja hän on ihan kunnossa.

- En ole kunnossa, miten saatoit antaa heidän tehdä tämän minulle? Valehtelit! Vihaan sinua!
Poika huutaa ja riehuu, kun Cyndie kantaa häntä ulos sairaalasta. Kadulla raivo vaihtuu itkuun. Molemmat kyyristyvät katukäytävälle. Cyndien on yhä vaikeampi katsoa lapsensa kärsimystä. Lohdutuksen sanoja ei tahdo löytyä.Tiedän, että olet sairas etkä halua käydä tätä läpi, mutta joskus vielä muistelet tätä ja olet iloinen, että teimme tämän kaiken yhdessä.

Eräänä heinäkuun päivänä musta limusiini kurvaa Cyndien talon eteen Jamaica Streetillä. - Upeeta! huutaa Derek nähdessään auton ikkunasta.- Voi Jeesus, innostuu Cyndiekin ja nostaa kädet kasvoilleen.

Edessä on lomaviikonloppu Tahoe-järven upeissa maisemissa. Entinen sacramentolainen NBA-koripallotähti Chris Webber vastaa kaikista kustannuksista.

Cyndie on ryhtynyt markkinoimaan poikaansa kaikille mahdollisille hyväntekijöille. Hän on soittanut Webberin managerille, Oprah Winfreylle, Lance Armstrongille, Arnold Schwarzeneggerille, ammattilaispainiorganisaatiolle... Nyt kaikki tuntevat Derekin tarinan ja jotkut ovat tarjonneet apuaan.

Virkistysmatkalle ovat lähdössä myös Derekin isoveli Micah sekä hänen paras ystävänsä R.J. Dolan.

Ohjelmassa on hengailua isossa golfturnauksessa, ja mikä parasta, Derek pääsee ensimmäistä kertaa yöpymään hotellissa.

Tätä lahjaa kolme kertaa eronnut Cyndie ei ikinä lapsilleen olisi pystynyt kustantamaan. Hän on elättänyt perheensä ilman poikiensa isien apua. Kuukaudet ovat kuluneet melkein yksinomaan Derekin sairauden ympärillä ja laskut ovat alkaneet kasautua. Cyndien liikkeen maksut ovat jäljessä, samoin talouslaskut ja vuokraisäntä odottaa kärsivällisesti kuukauden 1 650 dollarin vuokrasekkiä.

Sairausvakuutus maksaa suurimman osan Derekin hoidosta, mutta Cyndiellekin on mahdollisesti tulossa vielä kymmenientuhansien dollarin laskut.

- En voi ajatella sitä juuri nyt. Teen mitä tahansa, jotta hän olisi onnellinen, jotta näkisin hänen hymyilevän, Cyndie sanoo.

Nyt kaikki pyörii vain Derekin ympärillä.
Cyndie on kerännyt hyllylle muistoja Derekin kesästä: Webberin 16 numeron koripallokengät, jalkapallojoukkuen nimikirjoituksilla varustettu pallo, kuva Derekistä yhdessä Sacramento Kingsin pelaajan Mike Bibbyn kanssa.

Cyndie on kerännyt muistoja Derekille hoitopäivien välissä, päivinä jolloin hänen olisi ehkä pitänyt olla liikkeessään.

- Ei, minä olen nyt poikani kanssa, Cyndie sanoo.

Seinälle Cyndie on ripustanut Derekin kuvia: vauvakuvia, syntymäpäiviä, Derek makaamassa sairaalavuoteessa tuskaisena hymyillen, Cyndien miesystävän Jeff Herzogin kainalossa, pitkäaikaisen perheystävän, papaksi kutsutun Patrick Degnanin sylissä, perhekuvassa äidin, pikkusisko Brieannan ja veljien Anthonyn, Vincentin ja Micahin kanssa.

Bridgeway Islandin koulussa on välitunti.

Lapset leikkivät pihalla, potkivat palloa ja hälisevät.

Derek ja hänen äitinsä lähestyvät varovasti. Derek ei näet enää ole tervetullut käymään entisessä koulussaan ilman erityislupaa. Hänen läsnäolonsa olisi muita lapsia häiritsevää ja ahdistavaa, koulun virkailija oli sanonut Cyndielle.

Derek saa opetusta vieraalta opettajalta kotonaan keittiönpöydän ääressä. Se ei riitä Cyndielle. Derekin on saatava tavata vanhoja kavereitaan, saatava edes hetken tuntea itsensä tavalliseksi lapseksi muiden joukossa, ja juuri nyt, tänään.

Tämä on Derekin koulu, nämä ovat hänen ystäviään ja häntä kohdellaan kuin hylkiötä.

- Se ei voi olla oikein, Cyndie puuskahtaa.
He astuvat Derekin entisen luokan ovesta. Derek väläyttää epävarman hymyn ja ennättää paiskata yläviitoset muutaman kaverinsa kanssa ennen kuin opettaja vie koko luokan yhteistilaisuuteen, jossa kaikille jaetaan erityistodistukset juuri tänään kaikille muille paitsi Derekille.

Cyndie pudistaa päätään. Olisiko elämä koskaan enää samanlaista kuin se oli ennen Derekin sairastumista? Kestäisikö Derek vielä rankan syöpähoitokuurin ja kuukausien eristyksen? Onko se kaikki sen arvoista?

Marraskuu 2005 Retkipöydällä on Cyndien leipoma suklaakakku, jossa karkkimadot ryömivät mutavellissä. Lapset repivät auki namupusseja ja mättävät lautasilleen perunasalaattia ja pizzaa. Kaiken keskellä on Derek, joka on sinnitellyt 11 vuoden ikään. Hän tökkää sormensa kakkuun ja nuolaisee. Hän katsoo äitiään ja virnistää.- Voitto! Cyndie ajattelee.

Cyndie kutsuu näitä syntymäpäiviä Derekin elämänjuhliksi.

Derekin vuoden kestänyt kamppailu syöpää vastaan on maksanut Cyndielle paljon.

Rahat ovat loppu ja hän on laiminlyönyt pahoin muut lapsensa, liikkeensä ja rakkauselämänsä. Kuusivuotias kuopus Brieanna on muuttanut isänsä luokse, jotta Cyndiellä olisi enemmän aikaa Derekille.

15-vuotias Vincent nurisee, että äiti tuo Derekille pihvejä, mutta entäs me muut.16-vuotias Micah on alkanut viettää yhä enemmän aikaa poissa kotoa. 18-vuotias Anthony alkaa olla raivoissaan äidilleen, kun tämä ei tunnu piittaavan perheen katastrofaalisesta rahatilanteesta.

Joulukuisena päivänä Cyndie miettii temppua, jolla saada Derek houkutelluksi sairaalaan säteilyhoitoon. Yhtään hoitokertaa ei enää saa jäädä väliin, Cyndie lupaa.Lääkärit ovat hermostumassa Derekiin, joka tekee mitä tahansa sabotoidakseen hoitojaan. Hän on jo jättänyt useita hoitokertoja väliin. Kerran hän söi tahallaan rinkelin, kun piti ottaa kokeita, jotka vaativat tyhjän vatsan.

Cyndie puolestaan sekoili välillä päivämääristä, kun lääkäritapaamisia oli kolmekin yhtenä päivänä.

Tänään ei mikään saa estää meitä. Ehkä lahjukseksi kävisi lounas Derekin suosikkiravintolassa, jos siihen on varaa, Cyndie tuumii vain puoliksi leikillään.

Muutakin kiirettä on. Cyndien pitää soittaa liikemiehelle, jolle on tehnyt pr-töitä, Amerikan syöpäyhdistykseen ja River City High Schooliin, jossa hänen kolme poikaansa ovat lintsanneet ja jääneet opinnoissaan jälkeen.
Pitäisi myös leipoa pipareita viemisiksi Derekin lääkäreille, hoitajille ja potilastovereille.

Miten tämän kaiken ehtii ja laiminlyökö hän todella muuta perhettään? Ja pitäisiköhän miesystävä kutsua illalliselle, kun joululomalle ei kuitenkaan ehdittäisi olla yhdessä niin kuin oli suunniteltu?

Derek näyttää tavallistakin pienemmältä ja haavoittuvammalta maatessaan tutkimuspöydällä yllään laite joka näyttää pesukoneen sisuskaluilta.Cyndie katsoo poikansa kuvaa monitorista, kun lääkärit määrittävät suuntaa ja voimaa, jolla Derekin munuaisten yläpuolella olevaa kasvainta pommitetaan säteillä.

Kasvain suurenee jatkuvasti, ja sitä yritetään pienentää ennen kuin Derek saa kriittisen kantasolusiirron.

- Jaksa, lapsi, pysy paikallasi, sinä pystyt siihen, Cyndie kannustaa hiljaa.Tällä kertaa Derek pystyy siihen, vaikka hän sanoo aina, että on mahdotonta pysyä liikkumatta hoidon aikana.

Kotimatkalla Derek alkaa hiljaa itkeä.

Miksi minun piti saada tämä tauti, äiti? Miksi juuri minulla pitää olla syöpä? Miksi juuri minä olen aina kipeä?Cyndie pysäyttää auton. Vastausta hän hakee lopulta Jobin kärsimyksistä.- Jumala antaa lahjoja ja Jumala antaa koettelemuksia. Uskon, että Jumala on suunnitellut jotain aivan erityistä sinun varallesi.

Hän ottaa Derekin syliinsä. Derek ei vastustele.

Heti joulun jälkeen ollaan taas sairaalassa.

Kohta olisi aika ruiskuttaa aiemmin Derekin luuytimestä saadut terveet kantasolut häneen takaisin. Sitä ennen pitäisi vielä ottaa yksi kierros syöpälääkitystä ja sädehoitoja. Sen jälkeen olisi ainakin teoreettisesti mahdollista, että kantasolut auttaisivat kasvattamaan tervettä luuydintä ja pelastamaan Derekin hengen.

Syöpäspesialisti Doug Taylor haluaisi käydä kaiken läpi yksityiskohtaisesti, mutta nyt Derek on taas saanut tarpeekseen. Hän ei luota yhteenkään valkotakkiseen ja pitää hoitojaan pelkkänä kidutuksena.
Derek syyttää äitiään kaikesta, tuskasta, pahoinvoinnista, siitä, ettei enää voi käydä koulua eikä juosta ystäviensä kanssa, siitä, että kaikki on erilaista. Hän haluaa olla niin kuin muut, normaali.

- Miksi annat niiden tehdä minulle tällaista, äiti? Sinun syysi! Vihaan sitä!

Derek uhkaa soittaa poliisille, hätänumeroon ja lastensuojeluun, että äiti käyttää häntä hyväksi.

Tohtori Taylor selittää, mitä on edessä: lääke- ja sädehoitoa ja sen mukana hirvittävän huonoa oloa. Kun terveet kantasolut olisi siirretty, Derek olisi viikkoja eristyksissä sairaalassa ja sitten kotona vahingoittuneen immuunijärjestelmän suojelemiseksi tappavilta tartunnoilta.

Hänen pitäisi pitää hengityssuojaa koko ajan ja pestä hampaansa useita kertoja päivässä.

- Ei! En rupea siihen! Derek huutaa.

- Vaikka se pelastaisi henkesi? äiti kysyy lempeästi.

- Ei, olen väsynyt tähän! Teillä ei ole aavistustakaan, miltä tämä tuntuu! Derek huutaa ja syöksyy ulos huoneesta.

Taylor katsoo Cyndieä silmiin.

- Minun on pakko olla rehellinen. Vaikka kaikki onnistuisi hyvin, hänellä olisi vain hieman parempi mahdollisuus jäädä henkiin. Derekin asenne on kuitenkin ongelma. Jos hän kieltäytyy pitämästä hengityssuojaa tai on huolimaton hampaidenpesussa, mahdollisuudet romahtavat. Jos hän ei tee yhteistyötä nyt, mitä sitten, kun hänellä on todella hirveä olo?

- Ei, ei varmastikaan onnistu, Cyndie myöntää.

- Siirrosta olisi nyt enemmän haittaa kuin hyötyä, Puhu hänelle vaikka viikon päästä. Meillä on nuo terveet kantasolut. Ehkä hänen asenteensa muuttuu, ja voimme tehdä siirron myöhemmin. Siihen saakka pidämme hänet kunnossa niin hyvin kuin pystymme.

Cyndie on järkyttynyt.

Täysin tyhjä.

Koko vuoden kurjuus vilisee filminä hänen päässään. Kaikki tunnit odotushuoneissa, ja vain huonoja uutisia. Kaikki anelu saada Derek alistumaan sädehoitoihin. Sairaalassa vietetyt lomat. Pitkät yöt, joina Derek vain oksensi ja oksensi.
Kaiken taustalla välkkynyt toive pelastavasta kantasolunsiirrosta. Sitä ei nyt ehkä tehtäisikään.

Ensimmäisen kerran Cyndie päästää ajatuksiinsa tiedon siitä, että Derek saattaa kuolla.Sinä yönä mennessään nukkumaan Cyndie käy Jumalan kanssa kauppaa. Sängyn vieressä on kuva koko perheestä. Derek nukkuu huoneessaan pehmolelujensa keskellä.Rakas Jumala, teen mitä vain.

Cyndien on nyyhkytykseltään vaikea edes hengittää.

- Rakas Jumala, älä vie minulta pois minun pikkumiestäni.

Helmikuu 2006 Kipulääkkeet eivät enää tunnu vaikuttavan Derekiin. Välillä hän kipristyy tuskaiseksi palloksi ja pitelee kaksin käsin vatsaansa.

Derek on niin heikko, että Cyndien on vaikea saada häntä siirretyksi autoon ja sieltä pyörätuoliin. pojan ruokahalu on mennyt. Hän painaa 29 kiloa, kaksi kiloa vähemmän kuin viime viikolla.

Tämän päivän sädehoito saa hänen olonsa varmaan paremmaksi, mutta vain hetkeksi. Cyndie ei ole koskaan tuntenut itseään näin avuttomaksi.

On kuin joku repisi auki kipeää haavaa. Minulla ei ole enää voimia jäljellä.Useina öinä Cyndie käpertyy Derekin viereen hänen sänkyynsä tai olohuoneen takan ääreen, ja he juttelevat tuntikausia.

Derek kertoo äidille olevansa pahoillaan, että käyttäytyy joskus huonosti. Hän haaveilee paluusta kouluun ja päivästä, jolloin saa ajokortin.

Hän kertoo olevansa huolissaan, että on taivaassa ihan yksin, jos hän kuolee. He liittävät kätensä yhteen ja vannovat, että rakastavat toisiaan ikuisesti, ja heistä tulee toistensa suojelusenkeleitä.

Sairaalassa Derek alkaa taas vastustella sädehoitoon menoa.

- En halua mennä. Se on ihan turhaa! Haluan kotiin!

Tästä on ennen selvitty Cyndien lupaamilla pikku lahjuksilla, mutta tänään se ei onnistu. Cyndie lähtee sairaalahuoneesta.- En taida kestää tätä enää. Milloin voi sanoa, että nyt riittää? hän vaikertaa tyhjälle seinälle.

Kaksi lääkäriä yrittää turhaan puhua Derekille järkeä.

Yritämme vain saada sinulle paremman olon. Ei satu yhtään ja vie vain muutaman minuutin...

- Ei, ei, ei!Derek, et ehkä selviä hengissä, jos et suostu hoitoon, Cyndie saa sanotuksi takertuen tuolinsa kyynärnojiin.- En välitä! En istu hiljaa siellä! Ei se minua auta! Haluan kotiin! Derek kirkuu.

- Vie minut kotiin, äiti, En jaksa enää! Piste! En jaksa enää!

Perjantaina Cyndie on ulkona odottamassa, kun oppilaat purkautuvat ulos hänen poikiensa koulusta.

Hän on pysyttänyt esitepöydän ja yrittää saada uusia jäseniä syöpäyhdistykseen. Pöydällä on karkkia, ja perheen nuorimmainen, Brieanna, on äitinsä apulaisena.

Nuoret ovat enemmän kiinnostuneita karkista kuin esitteistä.

- Tunnetteko jonkun, jolla on syöpä? Cyndie kysyy.

Jos vastaus on ei, hän näyttää Derekin kuvaa.

-Nyt tunnette. Tämä on poikani Derek, jonka veljet käyvät tätä koulua.

Cyndiellä on kaulassaan kamera, jolla hän on kuvannut ahkerasti Derekin elämää.

- Suurin pelkoni on, että en muistaisi hänestä kaikkea, Cyndie tunnustaa.

Derek on illalla kaverinsa kanssa koulun juhlasalissa, jossa on ystävänpäivän tanssiaiset. Derek ja R.J. istuskelevat sivummalla katsellen kun isommat pojat flirttailevat tyttöjen kanssa. Kaiuttimista soi Avril Lavingen laulu skeittaripojista.

Kun ilmaan lennätetään ilmapalloja, pojat innostuvat pomputtelemaan niitä ja sisään tullut Cyndie liittyy hauskanpitoon.

Lopulta Derek on niin väsynyt, että Cyndien on kannettava hänet autoon. Onnellisesti väsynyt, ja äidilläkin on 21 uutta jäsentä syöpäyhdistykseen. Cyndie haluaisi juhlia, mutta siihen ei ole nyt varaa. Hän on joutunut myymään osuutensa kauneusalan liikkeestään ja työskentelee satunnaisesti sekalaisissa töissä.

Laskut kasaantuvat avaamattomina eikä Derekin sosiaalitukimaksujakaan ole vielä kuulunut.

- Minä olen hukkumassa, Cyndie toteaa, mutta ei anna periksi.

Muutaman viikon päästä maaliskuussa Cyndie on Jefferson Boulevardin ja 14th Streetin kulmauksessa heiluttelemassa vaaleanpunaisia huiskia. Takana on kyltti jossa on Derekin kuva: DEREKIN TOIVE. AUTOPESU.
Kylmästä ilmasta huolimatta autoja alkaa olla pesupaikalla jonoksi asti. Pojat Vincent ja Micah toimivat pesupartiona ja Cyndie houkuttelee asiakkaita.

- Tänne vain! hän huutaa liikenteen sekaan.Cyndie värisee jumpperissaan ja sandaaleissaan, ja hänen kätensä ovat tulipunaiset, mutta sillä ei ole merkitystä.

- Herra, toteutit toiveeni, että tänään ei sada, mutta pari astetta lämpimämpää voisit järjestää, hän heläyttää taivaan suuntaan.

Pöydällä olevaan raha-astiaan alkaa kerääntyä kolikoita, seteleitä, ja isompia seteleitä. Cyndie kyselee ihmisten kuulumiset ja kertoo heille Derekistä. Pikku-Brieannakin on taas tullut äidin avuksi.

- Luuletko, että Derek kuolee? hän kysyy äkkiä ventovieraalta autonpesuasiakkaalta.

Derek on niin sairas, ettei huoli edes lempiruokiaan, tomaattikeittoa ja pihviä. Hän haluaa vain Red Bull -energiajuomansa, jossa uskoo olevan hänet parantavaa voimaa.

Päivän kassa on komea: yli 481 dollaria.

- Ehkä nyt voidaan ostaa Playstation 2, Cyndie iloitsee.

Entä jos vaan maksettaisiin sillä vuokra, Derek tokaisee.

Cyndie katselee videota, jossa Derek vilkuilee hotellin ikkunasta Houstonissa. Derek, Micah ja R.J. hampurilaisella ja Derek ujona paiskaamassa kättä ammattilaispainitähti John Cenan kanssa.

Viisi päivää ennen tuota NBA-pelaaja Chris Webberin järjestämää unelmamatkaa Cyndie sai kuulla, että Derekin kasvain oli alkanut levitä hänen sisäelimiensä ympärille, myös sydämen.

Tieto helpotti Cyndien päätöstä viedä Derek matkalle tapaamaan ihailemaansa John Cenaa, vaikka se merkitsikin jonkin hoitokerran jättämistä väliin.

Matka oli raskas ja Derekille myös tuskallinen, mutta katsellessaan videolta poikansa onnellisia ilmeitä Cyndi tuntee itsensä voittajaksi.Katso, tuo hymy on minulle miljoonan dollarin arvoinen!Derek nauraa kuten muutkin.

Jotain on kuitenkin pahasti vinossa tässä perheessä.

Kukaan ei halua puhua suoraan siitä, mitä tapahtui sinä elokuun iltana, kun Cyndien ja hänen vanhimman poikansa Anthonyn välille syttyi riita, jonka päätteeksi Anthony lähti pois kotoa.

Riita alkoi sitä, kun Cyndie ilmoitti, ettei perheellä ollut varaa hankkia internetyhteyttä.

Kukaan ei tiedä, palaako Antony enää koskaan kotiin.

Huhtikuussa 2006 Cynthia on poissa kotoa ensimmäistä kertaa päiväkausiin. Hän on syöpäjärjestön vapaaehtoisten kanssa pitämässä kokousta pizzeriassa, kun Derek syöksyy ovesta sisään pappa Patrick Degnanin saattelemana. Hän näyttää piestyltä nyrkkeilijältä, silmä on mustana, kasvot tuskan vääristämät ja hän kävelee horjuen.

- Äiti! Mitä sinä täällä teet? Sinun pitää olla kotona minun kanssani! Minullahan on syöpä! Minulla!

Cyndie ei saa hetkeen sanaa suustaan.

- Hei, kaikki, tässä on poikani Derek, hän sanoo, ja laskee kätensä pojan olkapäälle.

Musta silmä on leviävän syövän aiheuttama. Derekin on vaikea hengittää, koska kasvain on kuroutunut hänen aorttansa ympärille.

Sairaanhoitajat käyvät nyt joka päivä Derekin kotona ja yrittävät helpottaa hänen tilaansa. Cyndie haluaa, että Derekiä valvotaan 24 tuntia vuorokaudessa, ja siksi hän pyysi pappa Patrickin tuomaan pojan pizzeriaan.

Kotiin! Paranna minut! Derek huutaa, ja pizzerian vieraat seuraavat kohtausta kauhuissaan.Cynthia tyynnyttää Derekin pizzalla ja saa päättää kokouksensa rauhassa.Hänelle vapaaehtoistyö on henkiinjäämistä, tapa tuntea tekevänsä jotain hyödyllistä, kun elämässä mikään muu ei tunnu pysyvän kasassa. Tämä työ saattaa myös olla Derekin ainoa perintö maailmalle.

Anthonysta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Aluksi hän soitteli veljilleen ja kertoi asuvansa kaverinsa luona. Cyndie on turhaan yrittänyt tavoittaa häntä radioaseman ja paikallisen poliisin välityksellä.

Cyndien kännykkä soi.

Puhelimessa on Jonathan Ducore, syöpälääkäri, jolla on kerrottavana Derekin uusimmat tutkimustulokset.

Kasvain on saavuttanut Derekin aivot, alueen, joka ohjaa hengitystä. Se on hänen keuhkoissaan. Se on hänen maksassaan, minkä takia hänen vatsansa on turvoksissa.

- Hänellä on hyvin vähän aikaa jäljellä, olen kovin pahoillani, Ducore kertoo Cyndielle.

Pitkä talvi on vihdoin antautunut keväälle.

Etupihan atsaleat hehkuvat vaaleanpunaisine kukkineen.

Cyndie Frenchin kotona Jamaica Streetillä on hiljaista. Cyndie on polvistuneena Derekin vuoteen äärelle. Poika on ollut sängyssä suurimman osan viikosta. Hänen kasvonsa ovat kalpeat. Hän nukkuu riehuttuaan ja ulvottuaan tuntikausia parantumista vaatien. Tähtien sota -lakanalla lepäävät kädet ovat kuin tulitikut. Iho sinertää. Vasen silmä on auki ja lasittunut.

Cyndie hyväilee Derekin ruskeaa tukkaa, joka viime viikolla oli pidempi ja kihartumassa.

Cyndie vei hänet parturiin ja keräsi suortuvat lattialta kirjekuoreen niin kuin oli tehnyt poikavauvansa ensimmäisen tukanleikkuun jälkeen.

Mikä päivä on? Cyndie ei ole varma. Hän on elänyt vitamiineilla ja vedellä, burritoilla ja päättäväisyydellä viime ajat. Viiden päivän aikana hän on nukkunut 16 tuntia. Cyndie torkahtaa, mutta Derek alkaa hiljaa vaikertaa.

Kaikki on hyvin, pikkumieheni, ihan kohta voit taas juosta ja leikkiä ja hyppiä ja tehdä, mitä vain haluat.

Kyynelet valuvat aluksi hiljaa.

Cyndie käpertyy lattialle palloksi ja alkaa nyyhkyttää.

Pitkin päivää Cyndie kertoo kaikille tarinan tarinan jälkeen Derekistä: kuinka Derek syntyi hänen 29:ntenä syntymäpäivänään, kuinka Derek ensimmäisenä päiväkotipäivänään järsi reiän hänen puseroonsa, kuinka Derek nelivuotiaana läksytti tupakoijia.

Puhuessaan Cyndie hieroo voidetta Derekin jalkoihin ja huuliin ja antaa hänelle kipulääkettä.

Unissaankin Derek piinaa äitiään mumisemalla käskyjään,paranna minut, ja syyttämällä häntä huonoksi äidiksi. Ei hän sitä tarkoita. Sairaus puhuu, ja tuska.

Vapaahetkinään Cyndie ripustaa jotain päiväkirjaansa. Olen tunnoton, peloissani. Odotan viimeistä hetkeä, viimeistä huutoa: Minä rakastan sinua.

Milloin se tapahtuu?

Cyndie ei halua menettää poikansa viimeistä hengenvetoa.

Minä vain istun tässä ja toivon, että Jumala lopettaa hänen kärsimyksensä.Ainakin minulla on ollut hänet 11 vuotta. Minulla on neljä muuta upeaa lasta ja katto päämme päällä. Jumalalla on syynsä tähän kaikkeen.

Eräänä iltana yhdentoista aikoihin Anthony ilmestyy ovelle.Ihan kuin Jeesus! Cyndie puuskahtaa poikansa pitkästä tukasta. Anhony on asunut kaupungin toisella laidalla ja käy töissä. Hän on musertunut pikkuveljensä tilasta. Hän haluaa nyt tehdä sovinnon kaikkien kanssa.

- Kuulostaa oudolta, mutta Derekin sairaudesta koituu jotain siunaustakin, Cyndie sanoo.

Veljet ovat alkaneet huolehtia taloustöistä pyytämättä, ja he kertovat äidille rakastavansa häntä ja arvostavansa hänen uhrauksiaan. Micah pitää Derekiä kädestä ja lupaa tavata hänet taivaassa. Brieanna piirtää käydessään Derekille kuvia ja tarjoaa lantteja säästöpossustaan.

Hiljaisena toukokuisena iltapäivänä Cyndie ottaa käteensä hoitajien jättämän lehtisen, jossa puhutaan kuolemasta.

Hänelle selviää, että Derek saattaa viimeisinä päivinään nähdä harhoja, että tämä voi saada äkillisiä energisyyskohtauksia lopun lähestyessä. Cyndie lukee, kuinka keho lakkaa toimimasta vähitellen. Ruokahalu, munuaiset, keuhkot, sydän. Hänen pienen poikansa sydän, jonka hän nyt suorastaan näkee lyövän ohueksi kuihtuneen rintakehän läpi.

Cyndie valitsee kännykästään hautaustoimiston numeron. Hän on saanut kerätyksi ystäviltä ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä vähän rahaa ja haluaa sopia Derekin hautajaisjärjestelyistä.- Haloo. Minä soitan pojastani. Hän tarvitsee kauniin leposijan.

Cyndie vetää pitkään henkeä.

- Hän on 11. Yksitoista vuotta vanha. - Oletko valmis tähän?

Saattohoitaja Sue Kirkpatrick näyttää hyväntahtoisine kasvoineen enemmän ystävältä kuin hoitajalta. Hänellä on kädessään lääkeruisku, jossa on Versed-nimistä voimakasta, rauhoittavaa lääkettä.

Derekin syöpä on edennyt viimeiseen, tuskaisaan vaiheeseen ja Cyndie etsii apua epätoivoisesti.

- Viime yönä hän kertoi minulle, että haluaa kuolla. Hän sanoi: äiti, minä rakastan sinua. Ole kiltti ja lopeta tämä kipu. Ole kiltti ja tapa minut.

- En kestä enää katsoa hänen kärsivän näin, Cyndie sanoo päätään puistaen.

Hoitaja selittää, että Versed nukuttaa Derekin syvään uneen, josta tämä ei ehkä enää herää.

Hän ei ehkä enää koskaan sano Cyndielle, että rakastaa tätä, ei koskaan enää pyydä Red Bullia eikä silitä mustaa kissanpoikaa, jolle antoi nimeksi Phoenix. Hän ei ehkä päästä enää koskaan äännähdystäkään.

Kun Cyndie päivällä katsoi Derekin yrityksiä valittaen nousta hervottomille jaloilleen, hän päätti, että halusi tämän saavan rauhoittavan lääkkeen. Mutta ettei koskaan enää kuulisi Derekin ääntä?

Olisiko se oikein? Onko liian aikaista? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Vielä yksi sädehoito? Vielä annos solunsalpaajaa?

Olisiko hän kärsinyt vähemmän? Elänyt pidempään?

Cyndie painaa päänsä käsiinsä ja alkaa itkeä.

- Olen tehnyt kaiken, mitä olen voinut hänen auttamisekseen. Yritin ja yritin parantaa hänet. En halua luovuttaa, mutta en osaa parantaa häntä, en osaa parantaa häntä, Sue. Nyt minun on varmaan pakko luovuttaa.

Derek makaa sohvalla hihattomassa koripallopaidassa, hänellä on vaippa ja siniset sukat. Hän hengittää hitaasti koristen. Jo päiviä hän on nukkunut muutaman minuutin, herännyt tuskaisena ja nukahtanut jälleen. Hänen ihonsa on harmaa eivätkä hänen silmänsä enää näe. Hän ei pysty juomaan eikä syömään, ja hän on niin laiha, että hänen luunsa törröttävät ihon lävitse.

Cyndie on ajanut pois Derekin tukan, joka on irtoillut isoina tuppoina.

- On selvää, että sinä epäilet ratkaisujasi, mutta tässä ei ole mitään väärää. Näin hän saa kuolla rauhallisesti, Kirkpatrick vakuuttaa Cyndielle ja taputtaa hänen kättään.

- No niin. Tehdään tämä nyt, Kirkpatrick sanoo muutaman minuutin päästä.

Neljä teinityttöä, Derekin veljien ystäviä, on tullut Derekin vuoteen äärelle. Vincent tulee koulusta ja tajuaa tilanteen sanomatta sanaakaan. Cyndien ystävätär Kelly Whysong tule paikalle pastori Kurt Bergerin ja tämän perheen kanssa.

Kaikki halaavat toisiaan.

Sue Kirkpatrick polvistuu Derekin vierelle kädessään väritöntä nestettä sisältävä ruiske. Hitaasti hän tyhjentää sen Derekin rintaan lääkitystä varten laitettuun katetriin. Hetkessä Derekin hengitys tuntuu helpottuvan ja hänen kätensä ja jalkansa rentoutuvat.

Kello on viisi iltapäivällä.

- Haluan pitää häntä sylissä, Cyndie sanoo.

Hän nostaa Derekin sohvalta syliinsä ja alkaa keinuttaa tätä kuin pikkuvauvaa.Cyndie pyytää Vincentiä laittamaan Andrea Bocellin cd:n soittimeen ja valitsemaan laulun numero 14. Laulu on Because We Believe, ja kuiskaavalla äänellä Cyndie alkaa laulaa mukana.

Cyndie suutelee poikansa otsaa, sitten tulevat kyynelet.

- Kaikki hyvin lapseni, hän kuiskaa kerta toisensa jälkeen.

- Rakastan sinua, pikkumies, rakastan sinua, urhea poika, rakastan sinua, rakastan sinua.

Seitsemän tunnin kuluttua Derek on poissa.

Seuraavana sunnuntaina Cyndie on tuhansien muiden joukossa viettämässä Sacramenton rintasyöpäjärjestön kymmenettä vuosipäivää.

Hän katselee ympärilleen ja näkee syövästä parantuneita sekä heidän sukulaisiaan ja ystäviään. Jotkut hymyilevät ja tervehtivät toisiaan iloisesti. 20 vuotta sitten syövästä parantunut nainen esittäytyy, ja Cyndie murtuu kyyneliin hänen käsivarsilleen.Derekin hautajaiset ovat järjestyksessä. Chris Webber ja Sacramenton palolaitos ovat tulleet taas tueksi, ja Cyndie pystyy pitämään pojalleen kauniin muistotilaisuuden ja hankimaan hautapaikan pienen kukkulan juurelta Fair Oaksin hautausmaalta.

Cyndie sanoo, että kun hän on selvinnyt tuosta kauheasta päivästä, hän ryhtyy auttamaan syöpäpotilaita ja heidän perheitään. Hän on ajattelut perustaa ryhmän, joka auttaa perheitä käytännön asioissa kuten laskujen maksuissa. Ehkä hän pystyy säästämään edes jonkin perheen itse kokemaltaan kurjuudelta.

Tällä ryhmällä on jo nimi: Derekin toive.

Ensin Cyndien on saatava elämänsä järjestykseen, löydettävä töitä ja hoidettava asiansa niin, että Brieanna voi muuttaa takaisin äitinsä luokse. Poikien koulunkäyntikin on saatava taas oikeisiin uomiin.

Joka aamu herätessään Cyndie näkee ensimmäiseksi Derekin kuvat sänkynsä kummallakin puolella. Autossa on yhä Derekin vanha vauvanpeite. Hän kuulee yhä Derekin kutsuvan äitiä ja tuntee tämän tuoksun.

- Vaikka talo on tulvillaan teini-ikäisten iloista melskettä, se tuntuu tyhjältä.Kaikki muistuttaa minua hänestä, Cyndie sanoo.

- Pikkumieheni oli aivan erityinen, ja minulla oli onnea, että minulla oli hänet, mutta Jumala varmaan tahtoi hänet takaisin.

Seuraavana päivänä, äitienpäivänä, koko perhe nousee aikaisin. Cyndie vie kaikki kirkkoon.

Pastori Berger sytyttää kynttilän Derekin muistoksi.

Kirkon jälkeen he käyvät syömässä Derekin lempiravintolassa. Sitten suunnataan vielä yhteen Derekin suosikkipaikkaan, puistoon jossa hän vietti tuntikausia ruohikossa juoksennellen ja leikkien.

Pian Cyndie ja Brieanna ajavat toisiaan takaa huutaen ja nauraen kirkkaassa auringonpaisteessa. Hippa! Kiinni jäit! Cyndie nostaa Brieannan korkealle kohti taivasta.

Myös Derek on täällä.

Muutaman askelen päässä puistonpenkillä on kehyksissä pieni kuva Cyndien nuorimmasta pojasta.Hän on seitsenvuotias, juhlapuvussa, sinisissä liiveissä ja solmiossa kasvoillaan tuo valloittava hymy.

[Ei aihetta]Torstai 31.01.2008 18:04

tänää oli maantiedon koe ja se meni kai? iha hyvi......
ja huomenna uskonnon koe ja siihe pitäs lähtee lukee=/
jotai 60 sivuu se alue jostai kaikista eri uskonnoista ja sillee
en oikee jaksais:D

olet mitä syöt.........Sunnuntai 27.01.2008 00:23

joo siis tota oltii tyttöjen kans inkallla,ja oli ruokaa.....

4 pakettii jäätelöö
2 jäätelökakkuu
kilo karkkii
6 pulloo kokista
poppareita
3 pizzaa
2 sipsipussii+dipit

MO!

53 yötä hiihtolomaan............Lauantai 05.01.2008 23:00

148Torstai 03.01.2008 18:19

yötä kesääään!

hyvää uuttavuotta!Maanantai 31.12.2007 22:04

154 yötä kesäänLauantai 29.12.2007 01:16