IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 13:04

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 12:34

ei vittu... joillai ei tosiaa mee hyvin !

ensi sanni estää mut gallerias ja sit se estää mut meses :DDD

mikäs siin jos tykkää.... ei vittu sill on fiksut jutut ;D

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 00:28

ei vittu kyll....

toni saa kiittää meitä ! tonil tänää kivasti kommenttei luettavan tos mein yhteisös
TONI: "seuraamissasi yhteisöissä on 567 uutta kommenttia!" ;DDDDD'
--|ToNi|--
siitäs sai ku ei ollu meijän kans dataamas tääl :D

saat kiittää

-duu-duu^^ - Säde
-Mörkö-- - Tea
Piilopullo - Teme
Jonnsku`` - Minää ;DDDDD

ollaa ihan parhait :DDD
mutjoo ku säde teme ja minä oltii tuol kolmistee ni teal oli päälle 300 kommaa luettavan et repikää siitä sit ;DDDD

> Nukarin porukka kuuminta hottii<3

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 18:01

Katseesi sai minut
ihastumaan, Sanasi
rakastumaan, Tekosi
itkemään, Mutta mikään ei
saanut minua unohtamaan
sinua.

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 22:46

tänää ruotsin tunnil....

Julle: mikä se ruikku oli ? :D

Mä: mitä sä selität ?! :D

Julle: no se eiline ruikku.. :D

HAJOS*

Mä: mikä helvetin ruikku... nyt meni kyl ohi... !? :D

Julle: no se ku huusit jotai antti ja ruikku ! :D

REPESPERSEREPES**

Mä: ei vittu sun kans... ei se mikää ruikku oo ! vaan antti ja ruuska ;DDD

ja sit kaikki hajos ;DD

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 21:23

jätit mun sydämeen liian suuren aukon
nyt sun kuvaa yksin katson ja henkee haukon
käskit unohtaa ittes ja jatkaa elämää
mut miten pystyn ku olit suurin osa mun elämää
haluut katsoo asioit vähä etäämpää
mut musta tuntuu et ilman sua en mitää nää
sun lämmintä kättäs en saa tuntee sitäkää
tai yhteisii sunnuntai-iltoja, ei niitäkää
tää on epätoivost, mutten pysty elää ilman sua
ihan sama vaik annan itteni pilaantua
kun ei oo enää mihin vois panostaa
kaiken hyvän osaan elämästä kadottaa
en unohda sua koskaa, rakas
mut voitsä antaa sen mun sydämen ees takas?

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 21:20

mut sano oliks sun tunteet pelkkää valhetta?
päätä ite, haluun sut, muista viis
täl hetkel kaikki on vaa susta kii.

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 19:20

hmmm.... kiva ku jotku tyypit aina yhtäkkii lisää mun meses ja en ees tunne niit :o joku lontoolainen oli lisänny mun mesen ja sit jotai 96.... jaja tänää joku oululainen 20 w tyyppi :DDDD luuli mua 16 w :DDDD

kivaa ku joku sanoo et näytän ja vaikutan 16 vuotiaalt xDDDDD

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:44

Koukero<3 sanoo:
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ON IHANASÖPÖHÖPÖTÖPÖNAMUAWWWWWWWWWWWWWW<33333333333333333


Hahha... ! mut ette arvaa kuka ;oo <33 ;))

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:40

mull ja sannil maan parhaat FANTASIAT !!!!!!!!<333 ;DDDDDD

;)))))

joo.. mut kaikki EI välttämät tajuis ;DDDDD