IRC-Galleria

juulijja

juulijja

mimiiiiiiiiiiauuu iha mieto khäädiii

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.10.2010 15:18

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona
MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Allerginen yli kuudelle asialle.
OMISTAN:
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin
MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

(=Maanantai 11.10.2010 01:11

21 kysymystä (rakkaudesta).
Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).
1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- juulia yms=D
2) Neljä asiaa ylläsi?
- farkkulegat sukat huppari paita esim=D
3) Seurusteletko?
- ee>:
4) Oletko ikinä saanut ruusuja?
- ööö enmusita enkai=D paitsi kutosel<33
5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- enmuista varmaa=D
6) Oletko ollut rakastunut?
- hm
7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- noee
8) Ongelmasi juuri nyt?
- nokuulevittuvaikkamikä=)
9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- noeisillee
10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- ;););););))
12) Kuinka monta lasta haluat?
- pari=D?
13) Lempivärisi?
- ööööä ruskeaehkä(=
14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran
- HMHM
15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- no riippuu
16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- jos löytys joku
17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- =D
18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- joku perus
19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- hmm
20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- hmmhmmmm
21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
-t kyllä!

nojeesTiistai 05.10.2010 20:02

? Miten pyyhkii ? » no eenpästiiä
? Oletko vapaa vai varattu ? » vapaa ihann
? Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita yms ? » ponnareit
? Minkä väriset hiukset sinulla on ? » tämmöset ruskeet
? Entä silmiesi väri ? » vihreet
SITÄ & TÄTÄ
? Oletko ajanut ilman korttia ? » kyl eileviimeks=d
? Oletko koskaan ollut kolarissa ? » öö joskus ojas
? Onko sinulla tatuointia? » eii
? Entä lävistyksiä? Jos on, missä? » korvikset
? Minkä värinen on hammasharjasi ? » oisko pinkki
? Kenen kanssa tanssit viimeksi ? » omat bileett oisko
? Kenen kanssa puhut eniten mesessä ? » ööö sannin varmaa=D
RAKKAUS
? Seurusteletko ? » enn
? Onko joku ihastunut sinuun ? » hmm(;
? Mitä ovat tämän illan suunnitelmat ? » iskälle ja dataan<<3
? Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt ? » miehen
MUUTA
? Tuleeko viikonlopusta hyvä ? » eitietoo varmaa aika perus
? Missä olet kahden tunnin päästä ? » varmaa iskäl jos se tulis ny
? Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt ? » entieädä
? Mitä aiot tehdä huomenna ? » olla koulus ja jotai shaibaaa
? Oletko saanut tekstiviestin vastakkaiselta sukupuolelta ? » =Ddioug noen???
? Käytätkö aina turvavyötä ? » yleensäää
? Mitä laitat kahviisi ? » maitoo+yleensäsokeri
? Millainen olet aamuisin ? » kaunis<43333333not
? Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa ? » öö:d?
? Miten hiuksesi ovat nyt ? » kiinniiii

;)))Lauantai 18.09.2010 17:56

tänää ois sit jukka poika @ kulttuuriareena 44 ;)!!

jjouTiistai 14.09.2010 23:46

Testi luokastasi.

Kuka istuu edessäsi, oikealla ja vasemmalla puolella sinua ja takana?
Hissan luokassa?
oikealla puolella: ei kai kukaa?
vasemmalla puolella: idaaa<3
takana: sanni kai tai enmusitaD;
edessä: ööäää meri kai?
Maantiedon/biologian luokassa?
oikealla puolella: juulia ruuuskane
vasemmalla puolella: idaaaa<3
takana: sseiiinä >:
edessä: juuliauumerimartta tai emppu:d
Fyken/Kemian luokassa?
oikealla puollella: martta<3
vasemmalla puolella?: sanniii<3
takana: emppu tai meriii tai juulia uuu tai joku;d
edessä: eikukaa
Kuka on luokan huonoin matikassa?: noora;d
Kuka on luokan paras piirtämään?: ooisko martta tai on joonakihyvä
Kuka on luokan huonoin piirtämään?:jjoku:d
Kuka on luokan hevarein?: touko<4<63 noei ent;d
Kuka on luokan villein?: nuutti+me<33
Kuka on luokan hiljaisin?: jenny jos se ees on mei luokal enää:d
Kuka on luokan pissis?: metoki<e<333<3
Kuka on tytöistä kivoin?: melkeei kaikki(;
Entä pojista?: kaikki iha pellei:d
Luokan villein tyttö?: öö
Paras keskiarvo oli?: ruuskane varmaa taisit joku teemu:d
Huonoin?: oisko nooral:d
Luokan nuorin: joonakai
Onko luokkanne kiva? : mm aika
Haluaisitko vaihtaa luokkaa? : öööö eenehkä:d

hhooo;;)Maanantai 13.09.2010 22:53

oiskoha vaikka

huomenna skobaaa
1.9. kouvolaaaa
18.10. syysloma BARCELONAAA med iiri
talvella sweden jokkmokk tai jotai sinnepäi med idaa
joskus tallinna ehkä :dd
ja ehkäehkä thaimaa hiihtolomal:dd
ja ehkä vielä ruka pääsiäisen

että nääitä odotellen(;;!

JJEE<3Torstai 02.09.2010 00:47

47 PÄIVÄÄÄ EHKÄ BARCELONAAA MED IIRI <<3 !!!1

siis ehkä 47pvää en tiiää mikä pvä lähetää:ddd

HHIOHOISunnuntai 22.08.2010 17:51

K E S Ä 2 0 1 0
Kenen kanssa vietit eniten aikaa ? » ehkää öö juulia u?
Tapasitko uusia ihmisiä ? » kyllä:dd
Petyitkö ihmisiin ? » ööö en musita:D
Rakastuitko / ihastuitko ? » een:<
Kävitkö usein uimassa ? » aaaaaaaaaika
Olitko usein humalassa ? » sitä ei moni tiedä ;);)
T Ä N Ä Ä N
Mistä heräsit ? » ihan omasta sängystä<<33
Millainen olo on ollut ? » öööökhöäää
Millainen sää on ollut ? » sataa
Oletko käyttänyt rahaa johonkin ? » een
Oletko ollut tänään autossa ? » een
Keitä ihmisiä olet tänään nähnyt ? » sanni ja semmosia perheihmisiä
Kenelle olet tekstannut ? » en ekjklenkä
Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa ? » enekeknenkä
M E N N Y T V I I K K O
Mikä on ollut parasta ? » ööööööäääääööö
Mikä on ollut ikävintä ? » koulualkooi
Oletko käyttänyt paljon rahaa ? » enkai:D
Mihin olet käyttänyt rahaa ? » enmusiata
Kenen kanssa olet viettänyt eniten aikaa ? » hmmmmmmmm
T Ä L L Ä H E T K E L L Ä
Mikä biisi soi ? » eio mikän
Ketä ikävöit ? » EINOLA:l(
Onko nälkä ? » vähää ei kyllä
Mitä haluaisit nyt ? » ajaa skobal
Kuka ihminen on lähimpänä sinua ? » SANNI AIVAN VIERESÄ<Ä<33
Mitä sinulla on päälläsi ? » lökäät huppari toppi ja semmoitsta
Onko meikkiä ? » puuteri
Miten hiuksesi ovat ? » rumasti
M I L L O I N V I I M E K S I
Joit alkoholia ? » synttärirt
Tupakoit ? » rockcock
Ärsyynnyit jostakin ? » ööääö
Olit kateellinen jollekin ? » enmustiaD:D:
Söit ruokaa ? » aamula
Joit jotakin ? » aamula
I H M I S E T
Kenen vieressä nukuit viimeksi ? » sannin<3<3
Kuka viimeksi on saanut sinulta jotain ? » :d
Kenelle viimeksi kerroit salaisuuden ? » jollekki ketäs siitnä olikaan
Kenelle sanoit viimeksi kiitos ? » sitä entiedä
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua ? » minun<333333
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt ? » sanniiin<3333333333
Kuka viimeksi kehui sinua ? » en päs tiedä
K U M P I
Jäätelö vai mehujää ? » tttäjätelö
Suklaa vai salmiakki ? » salmiaki
Päärynä vai banaani ? » moelmat
Jogurtti vai rahka ? » rahka<3333
Kissa vai koira ? » maiu
Musta vai valkoinen ? » musta
Kinkku vai kalkkuna ? » kalkkuna.Dd
Tekstiviesti vai puhelinsoitto ? » soito
Taru Sormusten Herrasta vai Harry Potter ? » hiop

HEI KAIKKI KATTOOTorstai 19.08.2010 20:58

KUKA HELVETTI LÄHTEE MUN KANSSA BARCELONAA SYYSLOMALLA ??? EN OO YKSI LÄHÖS !

tyläsäölälMaanantai 16.08.2010 17:13

OLETKO
? Puhaltanut purkkapallon? - kylllää
? Soittanut yli puolentunnin puhelun? - joo:D
? Katsonut kokonaisen jääkiekko pelin? - jjou
? Soittanut bassoa? - kkyl
? Nukkunut oman ikäisesi vastakkaisen sukupuolen edustajan vieressä? -en tasa samaikäse :d
? Pelannut ringetteä? - joo
? Istunut kamelin selässä? - een
? Tehnyt graffitin alikulkutunneliin tai seinään? - ee
? Hajottanut kukkamaljakon? - enmhuista>D:
? Kuunnellut jonkun huolia? - kyll
? Ollut konsertissa? - jjepa
? Käyttänyt nuuskaa? - ee
? Kannustanut jotakin jalkapallo joukkuetta? - ööö ent :D?
? Kokeillut joogaa? - koulus.d
? Suudellut jotakuta joka seurustelee jonkun muun kanssa? -ööö een?
? Ollut krapulassa? - mm
? Käyttänyt ripsiväriä? - noeen??
VOISITKO
? Suudella varattua? - ehkää
? Hypätä katolta tuhannesta eurosta? - jos ei sattuis.):):)
? Elää sinkkuna koko elämäsi? -eenD.
? Himoita parhaan kaverisi tyttöystävää? - eikiitoasD:
? Pettää poika/tyttöystävääsi? - ee
TÄLLÄ HETKELLÄ
? Seurusteletko? - een
? Voisitko suudella jotakuta? -kyllä
? Oletko rakastunut/ihastunut? -nnoeen
? Istutko omassa huoneessa? - kyllä
? Onko sinulla suruja? - kyll
? Entä iloja? - jjepa
? Onko sinulla tylsää? - KYLLÄ
KÄNNYKKÄ
? Keneltä on saapunut viimeisin viesti? - iskä:):):)
? Entä puhelu? - marttaa
? Mikä on taustakuvanasi juuri nyt? -david villa mut oon just ettimäs eminemiiii(:(:(:<3<3<3
? Onko sinulla kännykkäkorua? - eei
? Heitteletkö kännykkääsi? - kyllä :D:D:
OMAISUUS
Onko sinulla oma(t)...
? Televisio? - juu mut ei digiboxii:d
? Kännykkä? - jju
? Web-kamera? - juu
? Tietokone? - jepa
? Viikko-/kuukausi-/vuosiraha? - kyll
? Jokin soitin/instrumentti? - juu
? Kamera? - joop
? Järjestelmäkamera? - eei
? Iso huone? - nno maalla
? PS3 tai Wii? -ju
? Radio? - ju
? Ilmastointi? - ent D:D?
? Ikkuna? - kyllä aivan ikioma<3<3
? Kuulokkeet? - kylläD:
? Jokin merkki laukku/kengät tai vastaava? - ju
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - hmm
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - jotain äitinn paskaa:)
- Biisi jonka kuulit viimeksi? - eminem - i'm shady soi juuuri <3
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - tylsä ja semmone
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - hm
- Nauratko enemmän kuin itket? -jjo
- Oletko hiljainen? - aluks
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? -hmm
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - timanttikorvikset ja hopeea sormus
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - öö
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - en minä tiiä ketä aatelin :ddd
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - nnojuuu
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - kyll
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - öö eii :<
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - juulian vissii:)<3
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - ööö martta kai?
Kanssa viimeksi nauroit? - varmaa juuliaaD:
RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? -kyllä
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - kaikkipaska
Rakastaako sinua kukaan? - eentiedä
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - kyllä
SINÄ
? oletko varattu vai vapaa? - vapaa
? miksi? - sitä sopii miettiä
? oletko onnellinen tällä hetkellä? - hmm
? haluaisitko itkeä vai nauraa? - nauraa jonku kans
? minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - musta
? entäpä housut? - pinkit hellokitty:)<3
YSTÄVÄT
? luotatko ystäviisi? - joihinki
? ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - ei
? omistatko yhtään hiljaista kaveria? - nnojuu
? annatko ystävillesi lempinimiä? - joskus
? mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - no sillo joskus oli yksi ihana ihminen joka puhui aina paskaa <3
NAISPUOLINEN HENKILÖ KUKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen? - oon meses senkasn:D
:: Tunnetko hänet? -nokyllä
:: Onko hän tärkeäkin sinulle? -jju<3
:: Oletko kokenut hänen kanssaan paljon? - aika
:: Oletko viettänyt öitä hänen kanssaan? -kyllää
:: Oletko nähnyt hänet viimisen viikon aikana? - öööö eenkai taisiis viikkosit
:: Oletko sanonut hänelle ikinä suoraan että rakastat häntä? - enkai
:: Uskallatko itkeä hänen seurassaan? - juui
:: Oletko ylipäätään itkenyt hänet seurassaan? - enmusita
:: Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - en
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - no eeipä erityisemmi
:: Mietitkö häntä usein? - D;.
MIESPUOLINEN HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Rakastatko häntä? - kyylä:)
:: Oletko riidellyt hänen kanssaan ikinä? - joo
:: No oletkos kenties pussannut häntä? - een
:: Entä halannut? - jjepa:)
:: Onko hän osa sydäntäsi? - ehkä
:: Oletko käynyt hänen luonaan? - kylläD:D
:: Miten hyvin tunnet henkilön? - aikashyvin
:: Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - aina
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - nosilllee