IRC-Galleria

kadss

kadss

fuck you, fuck all

Santralla<3Sunnuntai 25.01.2009 15:33

Eilen mentiin Santran luo, minä, Niina ja Heidi.
Ensiksi saunottiin ja tehtiin mutanaamioita. (Toivottavasti teidän sauna ei ole ihan musta nyt Santra !!)
Heidi ja Santra meni avantoon, minä ja Niina ei uskallettu.
Paitsi että kävin siellä kyllä nilkkoja myöten !
Sitten katottiin Date movieta ja syötiin.
Pelattiin rappakaljaa ja syötiin.
Syötiin.
Juteltiin ja syötiin.
Pelattiin Wiitä.
Katottiin Brokeback mountainia ja syötiin.
Katottiin Kauna ja syötiin.
KAUNA OLI SIKAPELOTTAVA !
Katottiin vielä 2:37 ja Niina nukkui jo silloin.
Sitten kaikki muut alkoi olla jo väsyneitä, vaikka kello oli vasta noin neljä.
Olen vähän pettynyt.
Aamulla herättiin vähän ennen kymmentä. (Paitsi Niina)
Sitten syötiin.
Ja pelattiin Wiitä.
Ja lähettiin.

Oli ihanaa, kiitti.<3333

Psssst. Keksittiin uusi hyvä peli.
Kullinki.

[Ei aihetta]Perjantai 23.01.2009 13:41

Koulun koneet kyllä toimii aina ihan moitteettomasti.

PerjantaifiilisPerjantai 16.01.2009 22:11

Ande viiltelee vieressä jollain unikolla.
A. Aii, täähän sattuu oikeesti !

Kuunnellaan ikiklassikkoa, McManen Viinat ja naiset, joka vaihtui juuri Kakkaan lumella.

"Tunnistamme jätökset polleet
tiedämme missä on kaverit olleet!"
^Näinhän se menee.

kads on häiritsevä lihakasaPerjantai 16.01.2009 10:58

nii. ;<

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 21:12

PERUSJUTUT
Nimi > Kata.
Pituus > 176.
Kengännumero > 42.
Hiustenväri > Kullanvaaleahkon vaaleanrusehtava.
Sisarukset > elvenkind.

VIIMEISIN
Elokuva, jonka ostit? > Oiskohan ollu Audreyn boksi.
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi? > Nyt kuuntelen Apulanta - Ravistettava ennen käyttöä.
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > Nyt en muista.
CD, jonka ostit > En muista minkä ostin, mutta Eetulta sain jouluna uuden FOBin.
Henkilö, jolle soitit? > Äiti ? :D
Henkilö, joka soitti sinulle? > Heidi ??
TVohjelma, jonka katsoit? > Joku suomalainen sarja.
Henkilö, jota ajattelit ? > Ei kukaan !

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet > Puolesta.
Itsemurha > Vastaan.
Ihmisten tappaminen > Vastaan.
Teinitupakointi > Samapa tuo.
Rattijuopumus > Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet > Puolesta.
Saippuasarjat > Puolesta.

MITÄ
Shampoota käytät > Ihan sama.
Kenkiä käytät > Tennareita.
Pelkäät > Vähän kaikkea.

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? > Monesti. Ainakin ihastunut.
Kertaa sydämmesi on särkynyt? > No en tiedä.
Sydäntä olet särkenyt? > MONTA. (Okei emt)
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi > Usko elämäni ? Kuulostaa pahalta ...
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > Monta !
Arpea on kehossasi? > Aika monta.

SUOSIKKI
Juoma? > No esim. limpparit.
Karkki? > Melkein mikä vain.
Sarjakuva/Piirroselokuva? > Aku Ankka, Leijonakuningas ja Basil hiiri esim. :)
Purukumi? > Airwaves, melkein osaan sen kirjottaa.
Väri? > Musta.
Kynsilakan väri? > Riippuu tilanteesta.
Viikonpäivä? > Joku hyvä.
Inhokkipäivä? > Emt.
Kukka? > Kallla.
Koru? > No monia !
Kesä/Talvi? > Kesä.
Norja/Ruotsi? > Ruotsi.
Trampoliini vai Uima-allas? > Uima-allas.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > Minä.
Kuuli sinun itkevän? > Ani näki mutta "itkin" ilman ääntä, koska otettiin skaba, että kumpi pystyy tuosta vain itkemään. Molemmat pysty. :D
Sai sinut itkemään? > SKINS !
Oli kanssasi elokuvissa? > En muista millon kävin edes leffassa viimeks !
Lähetti sinulle sähköpostia?> Joku heppu.

OLETKO KOSKAAN
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > Kyllä, tänään viimeksi.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > No olenhan toki !
Pitänyt jonkun salaisuuden? > Olen !
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > En. Päivän olen. :D
Itkenyt elokuvan aikana? > No joooooo !
Ollut esiintymislavalla? > Kyllä, monesti.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Joskus, päivän olis kiva olla mies. :D
Paljonko kello on? > 19:08.
Omenat vai banaanit? > Omemat. Omenat.
Sininen vai punainen? > Punainen.
Kevät vai syksy? > KEVÄT.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Läksyjä. :<
Minkä aterian söit viimeksi? > Läkeroleja. Että sellaisen aterian.
Oletko tylsistynyt? > OLEN !
Minkä äänen kuulit viimeksi? > Toni Wirtanen laulaa mun korvaan. Onko se Wirtanen ?


YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Toki.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Joo kai... Ehkä 3.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > Rehellisyys, luottamus...
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > Omaa hajuvettäni nuuskin 24/7.

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat? > Suomi, englanti, ruotsi, vähän ranskaa ja espanjaa.
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > Sänky, kone, taulut.
Ketä rakastat? > Kaikkia ihania.<3 Puss.
Ketä kaipaat? > Kaikkia ihania.
Lempinimet? > Kads.
Nimesi alkukirjaimet? > KIMT.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > Ikivanhan.
Onko sinulla lemmikkejä? > No on mulla isoveli...
Mikä saa minut onnelliseksi? > Ponskit, kivat ihmiset...
Mikä huolestuttaa sinua? > Koulu, tulevaisuus, kaikki.

OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet? > Juu.
Halunnut karata? > Juu.
Kokeillut huumeita? > Liimaa olen haistellut.

<3Torstai 15.01.2009 20:50

K. Mitä yhteistä meillä sit on ?
A. ...
A. Miks mun pitää aina keksiä ?
K. Koska mä en keksi. :D
A. ...
K. ...
A. Tää on kohtalo !
K. Niin sen täytyy olla !

Tack. :)Torstai 15.01.2009 10:51

Eilen oli kivaa ratsastamassa.
Freydiksessä oli ihan hyvin vauhtia . . .
Oli aika parasta seuraa. :)
Mun pitäis kuulemma ottaa teoriatunteja ja mennä jonnekin käytöskouluun !
MUN ?! :(

Ps. Mulla ja Sallalla on suunnitelma. :)
Pps. Sori kun kiljuin. :(

Sóknilla jääti.

heidi on pikkuhermonenTiistai 13.01.2009 13:22

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.01.2009 20:11

Saat matikankokeesta 4.
[x] Ei oo uutta
[ ] HÄH??!?!?! Voi ei
[ ] Vahinkoja sattuu..
[ ] Voiks tän väärentää jotenki?


Ovellesi tulee luokkasi inhottavin, haisevin ja ärsyttävin tyyppi.
[ ] Moi
[x] Asiaa??!
[ ] Hei, tuukko sisää? :)) Meillä on mehua ja keksejä.
[ ] Painu v*ttuun!!


Joku heittää kiven ikkunaasi ku nukut.
[ ] Äitii...?
[x] *Avaa ikkunan* EIKS TÄÄLÄ SAA NUKKUA RAUHASSA &#¤%/¤/)I&%()&)??!!!
[x] *Ei herää*
[ ] *Avaa ikkunan* Moi?


Rakas eläimesi kuolee
[ ] Whatever?
[ ] Jee!! Saan uuden!
[ ]NOUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!!!!!!!!
[x] Voi ei :(


Koneesi ei käynnisty.
[ ] Iskäää?? Missä sää oot!? Mun kone ei mee päälle!
[x] VOI VITTU,MITEN MÄ NYT DATAAN?!?
[x] *Sensuroitu*
[ ] Noh, mitäs tuosta. Aina voi mennä lukemaan kirjaa.


Katsot kaverisi uutta iPodia, kaverisi käy vessassa ja onnistut rikkomaan upouuden iPodin.
[ ] Mikä iPod? Emmä semmosee oo koskenukkaa... *virn*
[x] JOOO!!! SUN IPODI MENI RIKKI!
[ ] Mä en tehny mitää.
[x] Voi v*ttu...


Olet yksin kotona, alkaa ukkostaa ja myrskytä.
[x] Äiti mis oot ku sua tarvitaa? 8<
[ ] OII IHANAA<333333
[ ] Meen koneelle.
[ ] Lähempä tästä pikku lenkille...

Tulet kotia, ja huomaat että talosi on ryöstetty.
[ ] Hehheh...
[x] MITÄ V*TTUA?!?!?
[ ] Ai ku kiva :>
[ ] ...?


Kävelet koulussa, ja huomaat että kaikki katsoo sinua ja naureskelee.
[x] ???
[ ] Mitä mulkkaat?
[ ] Kiva ku oon näi suosittu! :)
[x] Laitoinkohan mä housuja jalkaan...?


Heräät aamulla ja huomaat olevasi kalju.
[x] VOI EI!!! MUN HIUKSET!!!
[ ] Vähä SIISTIÄ!! :OO
[x] Äiti? 8<
[x] Ei tartte ainaskaa mennä skolee.


Kaverillasi on yllään uusi "ihana" paitansa, jota hän esittelee innoissaan.
[ ] Kerron nyt suoraan, ystävä rakas. Tuo paita on kamala eikä sovi sulle.
[ ] HAHAHHAHAAA!!!
[ ] Toi sopii sulle tosi hyvin! :> Aivan ihana!
[x] Krhmm... iha kivaha toi on... o__X


Lentokone törmää taloosi.
[ ] En jaksanukkaa enää tätä rotiskotaloa...
[ ] ÖMG!
[x] Moro! Meneekstää lento Espanjaa vai?
[x] Äitiiiiiiiii...


Ajaudut vahingossa sivulle jolla on alastomia ihmisiä, ja äitisi näkee.
[ ] Ai VAHINGOSSA?
[x] Tää oli vahinko! En mä tätä tehny! ;o
[ ] Äiti, tuus kattoo täälä on se mies joka oli meilläki!
[x] Hupsistakeikkaa...

Heräät yöllä ja sängylläsi istuu Alex Evans.
[ ] kuka helvetti..?!
[x] ALEEEEEEEXXXXXXXXXXXX<333
[ ] aii sä istut mun varpaiden päällä vítun homo! >8(
[ ] ÄITIIIIII ;______;

Kuljet kaupungilla ja näät miehen raiskaamassa lehmää.
[ ] mooi iskä..! 8)
[ ] HOMOJA!
[ ] WUHUU mukaan vaa 8----DDd
[x] *elinikäiset traumat*

Nallekarkkien valmistus lopetetaan koko maasta.
[ ] *ITSARI*
[x] kiinnostaaaaaaa .________.'
[ ] muhahaa mul on viä pussi jäljel >D
[ ] lloool hyvä vitsi.

Matikanopettajasi flirttailee sinulle.
[ ] BOMCHIKAWAHWAH
[x] X_____________X''
[ ] ööhh,mä oon varattu,sorii vaan^^
[x] voi vittu

Simpsonit tulee telkkarista.
[x] no jeeee!!
[ ] nii mitkä?
[ ] aha.
[ ]antaa niitten vaan tulla. :'D

Olet vahingossa ostanut meetvurstia jossa on hevosta ja syönyt sitä.
[x] En oo ostanu......
[ ] vítut mä mitää meetvurstia syö!!!
[ ] mitennii vahingos?
[ ] EIIIIIIIII *ryntää vessaan ja työntää sormet kurkkuun*

Isäsi kertoo olevansa homo.
[x] isi,ootsä seonnu??
[ ] hihi nii mieki^^
[ ] *REPS* xDD
[ ] kerropa jotain uutta vaihteeksi

Tulet kotiin ja Lauri Tähkä istuu teillä vessassa.
[ ] SAATANA NYT LÄHET KYLLÄ VETÄÄ!!
[ ] kiinnostaa vitusti
[ ] IIIIKKKKKK saaaaanxx nimmarin!!!11???+++ <2222
[x] No víttu hanki oma vessa!!


Puhelin soi ja menet vastaamaan. Pian ilmenee että joku on soittanut sinulle pilasoiton:
( ) "NO NYTKÖ SOITIT NII ALETAAHAN PORISEE"
( ) ettäs kehtaatkin. mun kanssa ei leikitä!
(x) jaaha, no tämäpä kiva.
( ) piristystä päivään! :D
(x) Hehee..

Ihastuksesi laittaa sinulle textarin: "Oot HOTTISNAMUNAMUPAKKAUS":
( ) aijaa kiva tietää.
( ) voi kiitti nyt riitti
( ) oox tosissas?? painu kuuseen
(x) vittu se on varmaan kännissä. :o

Isäsi kaatuu portaissa ja joutuu teho-osastolle kriittisessä tilassa:
(x) isiisiisukkiii sattuuuxxx kuolet sääää ?? :ooo
(x) mites tossa nyt noin kävi iskä?
(x) oots ok?
( ) iskä iskä iskä saanks mä oman tietzikan sun vakuutusrahoill jos sää delaat??
( ) Opettele kävelee. -.-

Äitisi kieltää sinulta tv:n viikoksi:
(x) oot sä ihan hullu en mä mitää oo tehny :o
(x) mitäh??
(x) "vitun akka saatana et sää mua määräile!"
( ) ei se mitään haittaa
(x ) Kuish? Et muute säkää sitä sit kato. :'D

Huomaat parhaan ystäväsi suutelevan ihastuksesi kanssa:
( ) heiiiii saanx mäki tulla?? :DDDDD (saatana kusipäät!!)
( ) no just joo mistäs asti te ootte seurustellu? eikä mulle oo kyl mitään kerrottu!
( ) YÄÄÄHHHH MÄHÄ OLIN JO RAKENTANU MEIÄN TULEVAISUUDEN VALMIIXXX!!
(x) :'((
(x) turpajuhlat

Koirasi on saanut suuren punkin päähänsä:
( ) kuis sä ny tollee?
(x) yäkh ei kai se mun tehtävä oo ottaa toi poisss???
( ) sehän on kiva. onks toi sun uus ystävä vai? :)
(x) MOKOMA LÄHENTELIJÄ PUNKKI IRTI MUN DOGIST!!

Joudut siivoamaan sotkuisen huoneesi:
(x) sehän on ihan siisti
(x) NO EN VARMANA SIIVOO HULLUT!
( ) voi ku kiva löytyisköhän mun sängyn alta villakoirii?? Tui tuiii koiruliiitt? :D
( ) muuten kyl mutku mun imuri katos nyyhkis

Eräs koulusi nörteistä suorastaan "hyökkää" päällesi ja suutelee sinua:
( ) iikkk!! MÄ TARTTEN ROKOTUKSEN NYT HETI!!!
( ) oi täähä on kivaa :o
(x) mitäwh? IRTI MUSTA!
( ) öö tota? ja sun nimi on..?
(x) turpa mylly!

Huomaat olevasi raskaana:
( ) mitämitä kuka tän takana on?
(x) tää on jotain tosi sairasta pilaa.
(x) NOVOIVITTU! EI LAPSIA KIITOS!
( ) tyttö vai poika tyttövaipoikaaa tyttöpoikaaaaaaa
( )oon sitte poika

Huomaat että joku tuntematon _Hyvännäköne__POIKA_ on laittanut sinulle galleriaan viestin "Meille vai teilleee?":
( ) no meilleeee :DDD
(x) teille tietty :o
( ) kuka oot??
( ) VITTU SE ON DEAD *tähtää kiväärillä*

Veljesi lyö sinua nyrkillä naamaan ja siihen kohoaa mustelma:
( ) MOKOMA HOMO PALLERO! kato ny mitä sä teit!!
(x) hei kiitti vaan mistä hyvästä toi oli! ;o ;(
(x) :'( ja mäkun luulin että me oltiin.. niinku kamui??
(x) Lyön takas (Lujempaaaaa)

Jooniinnojoono.Sunnuntai 11.01.2009 17:44

Olen Eetun luona nyt. Yksin.
Äiti ja isi ja Eetu meni leffaaaaaaaan.
Melko jännittävää. :s

Äsken käytiin Apsilla syömässä ja jtn.
Kohta pelaan Guitar Heroa, pitkästä aikaa ! <3

Yeaps.