IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Edorf - Hetki Vain AikaaPerjantai 13.03.2009 16:54

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman tuomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

kertosäe:
Hetki vain aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

kertosäe

Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi"
Niin poika jo riistää henkensä
"... ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vain aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni.

[Ei aihetta]Torstai 05.03.2009 21:08

1. pohjoisen keski-suomen oppimiskeskus, autoalan perustutkinto
2. äänekosken lukio

kertokaahan miks laitoin ton lukion tohon??! :D

kiitos minttu :)Maanantai 02.03.2009 21:28

Listaa tähän kuusi henkilöä
Haasta heidät sen jälkeen tekemään tämä.
01. ^zero^
02. mirkaaa`
03. jaads
04. jaad-
05. änksy
06. pirita


1 :
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - kultarakas<3
-Mitä hän merkitsee sinulle? - kaikkea mahdollista<3
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - kaikki!
-Kuolisitko hänen vuokseen? - Kyllä vain
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - ennooo.. tai no ruokaa :D
-Tunnetko hyvin hänen perhettään? - eeenn..?
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - en mitii :))
-Miksi hänellä on kuvia galleriassa? - sitä pitää kysyä siltä :)
-Seurusteleeko hän? - taitaapi tuo jonkun kans seurustella ;)
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - kyllä vain<3 ;)

2 :
-Milloin tutustuit häneen? Ja missä? - oisko ollu 1lk ja meille se tuli :)
-Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - mögillä on ollu kivaa
-Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - no se varmaa anto
-Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - ei ny hirveen pahasti ainakaan :D
-Miksi tunnette toisenne? - koska se on mun siskoooo<3
-Sano yksi negatiivinen puoli hänessä? - lutkamaisuus :DD
-Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - tottakai!
-Minkä ikäinen hän on? - 17
-Milloin näet hänet seuraavan kerran? - varmaa joskus kuukauden päästä :(

3:
-Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - aivan liian paljon :D
-Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - kaukainen :(
-Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - no menetin ku muutti niin kauas :((
-Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - en kyllä oikee muista mutta taisin haluta nähä :)
-Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - luultavasti
-Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - öö.. kaippa tuo on
-Soitteletteko usein? - ei :/
-Mikä muistuttaa sinua hänestä? - kaverikuva mun huoneessa ja kissapiirrustus seinällä ;)
-Koska viimeksi näitte? - pari kuukautta sitten?

4:
-Milloin tapasitte ensi kerran? - viime heinäkuussa juteltiin ekan kerran :)
-Millaista silloin oli? - lämmintä ja vitun hauskaa<3
-Onko hänellä mese? - juuh
-Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - toki
-Millainen musiikkimaku hänellä on? - en iteasiassa tiiä.. hmm...
-Missä hän asuu? - äänekoskella markkamäessä
-Oletko käynyt hänen luonaan? - en oo :(

5:
-Milloin tapasitte ensi kerran? - tuossa meiän tiellä, tietyistä syistä ;)
-Onko hän sinulle hyvinkin tärkeä? - on! mun oma mussu<3 :)
-Riitelettekö usein? - eij
-Onko hänellä kuvia jossain? - galleriassa
-Mitä luulet pitääkö hän sinusta? - varmaa vähän ainakin :)
-Oletteko saman ikäisiä? - ei aivan
-Onko hän paras ystäväsi? - yks parhaimmista ku niitä on nii monia<3
-Koska olette tavanneet viimeksi? - muutama viikko sitten?

6:
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - ihuna<3
-Mitä hän merkitsee sinulle? - aika paljon :)
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - ku se on nii söpö<3 :))
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - ennoo
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - ei kai siitä mitään vois muuttaa =)
-Onko hänellä kuvia ii2? - ?
-Oletteko kommentoineet toisillenne? - jjeps
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - en ihan vieressä mutta melkeimpä :)

:)Tiistai 24.02.2009 21:18

KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta? - varmaa sille joka tulee ekana vastaan tai sit en kellekään
KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä? - risselle ehkäpä
KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi? - en muista
KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin? - kullalle<3

KUMMASSA peseydyt mieluiten; suihkussa vai ammeessa? - suihkussa
KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; henkilöautossa vai linja-autossa? - henkilö
KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa? - öö.. luistelussa varmaan :)
KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä? - oikeassa :D
KUMMASSA nukut mieluiten ollessasi festareilla; teltassa vai hotellissa? - teltassa

KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti? - käteinen
KUMPI näyttää paremmalta; Saparot vai letit? - nyt ei tiiä
KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä? - myyjä
KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"? - liian hapokasta

MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi? - äänemäen kioski lol :D
MIKÄ on mahtavin fiilis rakkauden/rakastumisen jälkeen? - iloisuus :)
MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua? - hmm.. en kyllä osaa sanoa
MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa? - oisko joku mustikka

MILLOIN ei enää kannata laihduttaa? - sillon ku mahtuu jo ovesta sisälle :D
MILLOIN vanha on vanhus? - ei voi tietää
MILLOIN uusista jäsenistä tulee Jäseniä? - jonkun ajan päästä
MILLOIN uudestaan? - ?

MILLÄ kirjaimella sukunimesi alkaa? - V
MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan? - ärsyttämällä
MILLÄ kirjoitat mieluiten; Lyijykynällä vai kuulakärkikynällä? - kuulakärki
MILLÄ sanalla aloitat puhelun soittaessasi jonnekkin viralliseen paikkaan? - terrrrve!
MINKÄ merkkinen pesukone teillä on? - en jaksa käydä kattoon :D
MINKÄ värisestä kupista juot yleensä kahvisi/teesi/kaakaosi - ruskeasta :)
MINKÄ vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi? - hupparin yleensä
MINKÄ takia kiroilit viimeeksi? - tuli itkupotkuraivari

MINNE menet yleensä, kun sinulla on paha olla? - peiton alle tai kullan viereen<3
MINNE laitat purukumin suustasi, jos lähellä ei ole roskapönttöä? - esim, koulussa pulpetin alle :D
MINNE haluaisit lähteä nyt jos saisit mennä minne vaan? - jonnekin lämpöseen luultavasti :)
MINNE muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa ? - kulmaan
MISSÄ on ykkönen? - alussa? :D
MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu? - kotona ja en muista
MISSÄ mennää ? - tässsä

MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan ? - vähän kaikkea.. riippuu
MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina? - olla kotona kai
MITÄ mieltä AXE:n BomChickaWahWah mainoksista? - lähinnä ärsyttäviä
MITÄ tilaisit Hesestä nyt jos saisit mitä vaan? - en tiiä
MITÄ käsilaukustasi löytyy tällä hetkellä? - ei mitii

OLETKO huono häviäjä? - välillä
OLETKO koskaan ostanut Tv-Shopista mitään? - en oo
OLETKO palanut tänä kesänä jo auringossa? - tänä kesänä? :D viime kesänä vähän meinasin
OLETKO koskaan saanut sähköiskua? - juuh, pieniä :D

ONKO jääkaappisi oveen kiinnitetty mitään? - lappusia ja magneetteja täynnä
ONKO paras hyvän vihollinen? - ?
ONKO kohtuus liian vähän? - on ;)
ONKO sinulla omaa kasvimaata, puutarhaa tai kukkapenkkiä? - ei omaa mutta meiän talon pihasta kyllä löytyy :)

VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua? - jjuu kait?
VOIKO vettä juoda liikaa?- voi
VOIKO aikaa koskettaa? - ei
VOIKO tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirhettä? - :D

Nonii oli pakkoTiistai 17.02.2009 23:39

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - Jeps

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: Niitä on monia<3

Minkälaisessa seurassa viihdyt?: Parhaassa ;)

Tunnetko paljon ihmisiä?: Aika paljon juu..

Mihin suurin haaveesi liittyy?: Enpä oikee tiiä.

Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: Tulis kesä!<3

Kutiatko helposti? - Juuh

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - Riippuu vähän

Onko Titanic hyvä? - Onhan se ihan

Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - Ei oole :)

Kamalin tunne? - Pelko

Paras tunne? - Rakkaus<3

Oletko ikinä ollut kännissä? - Eeen kai minä :D

Oletko ikinä ollut masentunut? - En

Jaksatko elää elämääsi?- Välillä, välillä en

Keihin luotat? - Risseen ja anksuun<3

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN: Risse<3

Tylzäää...Perjantai 13.02.2009 15:34

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: ''Kovaa menoa saukkolan essossa!''
2. Toistelin: ''Sirpa, jouni, anselmi, minä ja raimo''
3. Sanoin luokkatoverilleni: ''Vaak vaak''
4. Sitten piti tehdä: ''Hehkee joulu''
5. Joka kerta kun oon kännissä sanon: ''Jo morjens''
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: ''Patteri''
7. Oon saletisti: ''Me on the beach''
8. Kiljasin eilen kaupungilla: ''Kesä''
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: ''California, here we come''
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan : ''Otetaanko kahvit?''

[Ei aihetta]Perjantai 13.02.2009 15:07

Mieti, huomenna kaikki voi olla toisin. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua.
Koskaan ei voi tietää. Ei koskaan.

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi.

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.
- Vanhemmat »