IRC-Galleria

hui:oTiistai 19.01.2010 00:56

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"
Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.
Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

?!?!Sunnuntai 10.01.2010 05:49

meitsil on synttärit alle kahen viikon päääst mitä teeen?! :o

!!!Torstai 07.01.2010 23:59

1. Onko miehillä "öljynvaihtoviikot" - ei
2. Pitääkö miehien meikata, laittaa hiuksia ja miettiä mitä pukis päälle - ei
3. Ja, jos naisil on ollu monta suhdetta (sängyssä ja sen ulkopuolella) niin se on player/huora/jakis yms. Entä mies? se on kingi. mitä enemmän sitä parempi.
4. Onko Miehillä suuriakin huolia siitä, miltä näyttää alastomana - ei
5. SYNNYTTÄÄKÖ MIEHET - EI
6. Onko miehillä vauvoja mahassa 9kk - ei
7. Onko miehillä huolia karvanpoistosta - ei
8. Tunteeks Miehet mitään fyysistä kipua ulkonäön ylläpitämisessä - ei
9. Sairastaako miehet usein anoreksiaa - ei
10. Ja kun naiset kumminkin sairastaa, niin miksi ? koska miehet sanoo niitä lihaviks.
11. Ja jos ne ei oo lihavii, ni niil on kuitenki pienet tissit ja ne on rumii yms.
12. Ja kaikille miehille vaan tiedoks et se on suhtkoht mahotonta olla D-kuppi ja samal laiha.
13. Kun mies seurustelee naisen kanssa niin se sanoo sitä kauniiks ja ihanaks yms. ja jos ne eroo ni se on läski/ruma yms.
14. Mitä naiset tekee sillä välin - itkee.

niiLauantai 02.01.2010 01:39

tytöt tykkää, kun pojat
- kertoo tunteistaan
- tekstaa illalla
- soittelee, vaikkei olisi asiaa
- halaa takaapäin
- ei esitä
- kehuu rehellisesti
lisää tämä pvkirjaasi tai sinulla tulee olemaan huono rakkauselämä !

HEI KAIKKI!Torstai 31.12.2009 15:18

minne kaikki nyt tänää on menos?!

kaikki kertoo!Torstai 31.12.2009 01:51

Viimeisiä viedään vuodelta 2009, se on fakta. Joten olisi mukavaa, jos sinä kertoisit parhaan muiston / hetken minun seurassani vuodelta 2009!

HEI KAIKKKI!Tiistai 29.12.2009 03:17

kaikki antaa numeronsa, uus phone!

;)Torstai 24.12.2009 03:22

Voisitko antaa minulle pusun joululahjaksi ?
Jos voisit niin kommentoi tähän:<pusu>
jos et,älä sano mitäänn.
Sitten kopio tämä ja katso kuinka moni olisi valmis antamaan
sinulle pusun joululahjaksi.

:)Torstai 24.12.2009 02:08

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE ! <3

jes:DPerjantai 11.12.2009 16:48

oon 18-24 pv prismas töis:) mut saan ainaki rahaa ni päsee sit vähä tuhlaileee ;)
saa tulla moikkalee sit ;)))))