IRC-Galleria

isäkin sanoopi

If you can't fix it, you gotta stand it!

Mutta kannatti siitä huolimatta.






***** että kuulostaa muuten omahyväiseltä, kun exä itkee bussissa samaan aikaan... Oon mieki kyl yhen sortin kusipää. :/

Mulla on aina ollu jotenki sellanen perskutka että Egotrippi-yhteyeen keittiöfilosofia on yhtä syvällistä kuin fysiikka amiksen parturi-kampaajalinjalla. Esimerkiksi uuden "Iloinen aina"-biisin viisaus:

"Kai hän tietää ettei ihminen ole ehjä jos ei voi nauraa
kai hän tietää ettei ihminen olis ihminen, jos ei voisi olla
iloinen aina iloinen aina iloinen aina silloin kuin haluaa..."

Ärrrh! Vittuilua päin naamaa.

Siinä arvon sanoittajaguru taisi kuitenkin osua oikeaan, että "on olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä".

En tiedä oletko kuulolla, mutta vuosi sitten lähettämäsi toivebiisi soi kohta YleX:llä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. =)
- Toni Laaksonen / YleX Toiveet
Viesti Fonecta Finderista

Ihkua! Se kyllä soi kerran jo viime syksynä, mutta toimittaja on tainnut unohtaa muistaneensa sen ja luulee muistavansa unohtaneensa.

Ja biisihän oli Absoluuttisen Nollapisteen "Sivulla jatkuu":

Alla teltan nurmikko keltainen
lakoontunut vieläkin vaikka teltta purettiin jo eilen
...
En enää mene grilleihin kuulemaan mitä mies
vaan amerikkalaisen viihteen huippupaikkoihin
missä laulaa Etta James
hampurilaiskasojen päällä.

Sitä tuntee elävänsä täyttä elämää kun voi luennolla painaa pausea, hakea jäätelöä ja palata sitten takaisin peiton alle kuuntelemaan. =)

Tai sitten muuten vain ei tahdo onnistua sängystä ylöstäytyminen. :|

Mie möttiäinen menin tunturiin ja poljin jalkani rakoille. Oli aika siistiä näin jälkikäteen ajatellen. :) Eilen näin lunta ja höntentöntin. <3 Nyt on vajaan neljän tunnin yöuni takana ja seitsemän tuntia töitä edessä. :P

Olin tänä iltana juoksemassa pitkän kaavan mukaan. Kävin Töyräsjärvellä asti; paikassa, jossa kolme vuotta sitten olin alikkina morttien taisteluharjotuksessa. Oli tosi kummallista katella niitä mättäitä ja monttuja nyt, yksin keskellä hiljaista metsää. Muistelin siinä 20-vuotiasta Hermannia haikeasti, armollisesti ja hiukan ylpeästikin... Vähän niinkuin pikkuveljeä. Mie en siihen aikaan oikeen tienny miten itteeni suhtautuisin, saati muihin. Siellä leirilläkin söhelsin aika lahjakkaasti. =) Mutta ei mua ahdistanut mennä sinne takas, päinvastoin, oisin voinu käppäillä ja istuskella vaikka kuinka pitkään.

Tuli sieltä lähtiessä kumminkin sellainen olo, että ois jo aika jättää tää paikka ja inttimuistot taakse. Mikä on varmaan ihan hyvä juttu, koska sen takia mä tänne tulin että jotenki jäi hommat kesken kolme vuotta sitten. Saas nähä mistä vuodenvaihteessa itteni löydän, kun työsuhde loppuu.