IRC-Galleria

kaurakahvi

kaurakahvi

( DOVAHKIIN )

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 23:33

"Dir en grey on ilmoittanut julkaisevansa jo neljännen DVD:nsä tänä vuonna. Kahden edellisen PV-kokoelman nimeämiskäytäntöä jatkava AVERAGE BLASPHEMY sisältää 12 PV:tä vuoden 2005 CLEVER SLEAZOIDista 2008 ilmestyneen UROBOROS-levyn kappaleisiin saakka. Mukana on myös kolme uutta musiikkivideota, RED SOIL, Reiketsu Nariseba sekä kokonainen, noin kymmenminuuttinen versio VINUSHKAsta. DVD ilmestyy ainakin Yhdysvalloissa 27.10. Sikäläinen versio sisältää 12 kappaletta, mutta näistä kolmen voidaan olettaa puuttuvan japanilaisesta versiosta, sillä ne on jo nähty a knot -faniklubille julkaistuilla DVD:illä.

Bändiltä odotetaan ensi viikolla (26. päivä) myös muitakin uutisia."

Vitun Diru :D Eikö yhtään enempää voisi pihdata niitä uutisia, eikö?
Sain päivässä yhden (1) kommentin.

"Thanks for writing", eli suomeksi "fikkisi on paska, mutta hienoa kun yritit!"

AI SAAKELILauantai 22.08.2009 20:37

VÄRITTÄMINEN ON VAARALLISTA

Väritin tossa just copiceilla parasta työtäni koskaan


Ja sit nousin vaihtaan paidan

Ja tulin takasin

Ja pamautin kyynärpäälläni lukulamppua, jonka valossa olin värittänyt

Ja se oli niin kuuma, että siinä olis kepeästi muuttanut vettä vesihöyryksi

Ja nyt mulla on palorakkula kyynärpäässä.

The end.

O, hi!Lauantai 22.08.2009 15:59

Oon edelleenkin allerginen kissalle.
TUNNUSTUS.

Mikä johti tähän päätelmään?

No, huomasin, että mun käsi-ihottumani yksinkertaisesti voimistuu kaksinkertaiseksi aina, kun oon heilunut Nekon kimpussa.
Menin lääkäriin, eli Googleen, ja diagnosoin itseni uudelleen.

Symptoms of Cat Allergy:
"The skin can negatively react as well, with the outbreak of a rash and in some cases, hives."
NNN-HNNNNNN.

Eli toisin sanoen, mulla on vammaihottuma okei, mutta mun kissani pahentaa sitä.
...
....
.....


-_-

"Other symptoms include inflammation of the nostrils, congestion, and plugged ears."
Korvien tukkoisuus?
Wut?
Okei, no, selvisi sitten miksi mun korvat on aina tukossa. :)


Treatments:
"To get cat allergy treatment, there are several measures to consider. First, removing the pet feline from the inside of the home is crucial if an allergy prone person lives in the home. Preferably, there should be no kittens anywhere on the premises, but having one move outdoors is a step in the right direction. Once removed, the house will need to be completely cleaned. This means vacuuming all floors thoroughly and using a special filter on the vacuum to prevent the spreading of Glycoprotein. All floors and windows must be wiped down with a damp cloth and air filters will need to be changed. In some cases, it may be necessary to remove existing carpets and window treatments to remove all traces of allergens."

Aivan liian hankalaa, jaksa edes lukea kaikkea tota talon siivoamisesta, jessus.

Alternative treatment:
"When there are medical conditions in life that bring about much frustration, it is good to lean upon the peace of God. Christians know that no matter what life throws at them, they have a Father in heaven who is concerned and caring for them. "And my God shall supply all your need according to his riches in glory by Christ Jesus." (Philippians 4:19) The cat sensitive may have to decline dinner invitations, ask new in-laws to remove beloved pets, and incur the expense of allergy treatment, but they can remember that their God loves them and is taking care of all situations."

HANKKIUTUKAA SIIS EROON KISSOISTANNE, JUMALA RAKASTAA TEITÄ JA MINÄ RAKASTAN TEITÄ - omastani en luovu.

Ps. Vituttaa kun yhteisöluokitus ei taas vaihteeksi toimi.

Japani on outo maa.Perjantai 21.08.2009 05:03

Siellä kirjaimellisesti satoi kuukauden ajan sammakoita ja rupikonnia.





WTF!??

http://en.wikipedia.org/wiki/Raining_animals

D'oh, tiesin, mutten odottanut. D:Sunnuntai 16.08.2009 05:44

Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,
SINÄ OLET ANDROGYYNI MIES

Kuvauksesi:
Sinussa on melko paljon maskuliinista miestä ja ripaus feminiinistä naista. Olet lähes androgyyni persoona eli mieheytesi ja naisellisuutesi ovat melko tasapainossa ja sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten ja naisellisten puoliesi kautta.

Olet myös mies eli sinussa on melko paljon maskuliinisuutta. Sinulla on melko paljon miehekkäitä persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Miehekkyyttäsi toteutat luontevasti. Sinussa on jonkin verran toteutumattomia sukupuolisia mahdollisuuksia.

Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä.


Naisellisuuspisteesi: 0
Miehekkyyspisteesi: 2

(http://www.transtukipiste.fi/pelit/ttp0902.php)

MUN TYÖPÖYTÄ KATOSI SAATANASunnuntai 16.08.2009 01:32

SIINÄ ON VAAN MUSTAA EIKÄ MITÄÄN MUUTA


JA KAIKEN NORMAALIN TOIMINNAN SIJASTA
MUN TIETOKONEENI AVAA _TIETOKONE_-KANSION HETI KÄYNNISTYKSESSÄ


HAISTA NYT HAKKERI PILAANTUNUT SIIRAPPIKUORRUTTEINEN VALKOSIPULI JA TYÖNNÄ PORKKANA PERSEESEES

HALUAN MUN KONEEN _TOI_MI_MAAN ESIM VITTU NYT?!???!??!?!?!?!?111111111111111