IRC-Galleria

kikono

kikono

Rakas taivaan Isä, Tapa kaikki. Aamen. || Yössä stalkkerina mä sua seuraan~

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Lauantai 21.03.2009 18:19

ULKONÄKÖ
[/] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Minulla on useita korvalävistyksiä
[/] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[x] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[/] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[ ] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[x] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[x] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[ ] Saan ihmiset nauramaan
[ ] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[/] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[ ] Wannabe-ihmiset
[x] Pissikset
[/] Liian pirteät olen-heti-aamulla-ihan-iloinen-tyypit
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset

AARTEET (TAVARAT):
[x] Mp3-soitin/iPod
[ ] PlayStation Portable aka PSPä
[x] katana tai joku tyylitelty teräase.
[ ] DVD-elokuvat
[x] Keikkalippu jonkun hyvän artistin keikalta
[ ] Piirtopöytä

PERHE/SUKU
[x] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[ ] Isä hemmottelee minua
[/] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[x] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni on molemmin puolin vähän outo.

RAKKAUS
[ ] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[x] Piilottelen usein ihastumistani
[x] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[ ] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[ ] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[x] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] polttanut tupakan ihan loppuun
[x] valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?
[x] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole aivan varma


Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[x] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[x] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x<3 ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[x] Maantieto
[ ] Matematiikka
[x] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[x] Jokin muu aine

Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Ranska
[x] Fysiikka
[ ] Historia
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[xxxxxxxx] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Ruotsi
[x] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[x] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[x] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[ ]11-12
[ ] Myöhemmin
[x] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[x] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[/] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[x] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[/] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?

[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?

[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[ ] "Niin?"
[x] "Joo?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[x] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ]En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?

[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?

[ ] BB
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Talent
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[x] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?

[ ] Koneella
[x] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?

[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[x] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[/] Onnellinen
[ ] Pirteä
[x] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.

[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[x] En osaa sanoa
[ ] En osaa päättää noista

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Joskus

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?

[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[x] yli 30 min

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?

[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Oletko liukastunut kuluneena talvena?

[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?

[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?

[ ] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[x] Veitsi
[x] Vesi
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?

[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[x] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[x] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[ ] Viimeksi tänään

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?

[ ] Herätyskellosta
[ ] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[ ] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?

[ ] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?

[ ] Ei
[ ] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska

[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[ ] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha

[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska

[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[ ] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[ ] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?

[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[ ] Riippuu

Kateus & mustasukkaisuus

[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[ ] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[x] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus

[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Halannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 19:49

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

Nimet, joilla sinut tunnetaan: - CID, haru, suti, sieni, bubi, butsiini, vohvelieläin, vessapaperi nainen.
Neljä asiaa ylläsi? - vaaaattttteeeeeet
Seurusteletko?- jea
Oletko ikinä saanut ruusua?- joo
Oletko ikinä nuollut jalkaasi?- oon :D
Oletko ollut rakastunut?- joo
Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?- kyls
Ongelmasi juuri nyt?- pienehko pään särky
Onko sydämesi ollut särkynyt? - kokoajan se vähä on
Mitä mieltä olet etäsuhteista?- ihan ok
Kuinka monta lasta haluat?- jkattoopi
Lempivärisi?- musta ja punasen eri sävyt
Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?- jaa-a
Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?- vähän
Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?- en mee naimisiin ^^
Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?- joskus 10v?
Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?- en mee naimisii mut jos on pakko valita nii high way to hell (kirjotinkoha oikkein ees)
Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?- JOO
Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?- JOO
Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?- juu

:'''''DPerjantai 20.03.2009 19:05

oltii rakkaan karoni kanssa menossa plazaan kattoo mikä leffa katottas, sitten, kuin salama kirkkaalla taivaalla, mä näin sen..... SILLI SEISOO LIPPU JONOSSA!!!! mikäpä sen hauskempaa ku hiippailla sen taakse ja hihkasta "MOI SILLI!!!" :D

Arvatkaa vaa säikähtikö :''''D
"HYI RUTTO!!!!" - silli

ps. limupullo kusi näppämistölle kirjastossa ::D

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 21:52

Tässä testissä mitataan kuinka pahis olet...
Kun olet saanut selville haasta 4 kaveriasi tähän testiin!

OLETKO:

1.maistanut viinaa
2.maistanut olutta
3.maistanut siideriä
4.maistanut lonkeroa
5.maistanut viiniä
6.maistanut tupakkaa
7.maistanut sikaria
8.kokeillut huumeita
9.katsonut tappelua
10.ollut tappelussa
11.varastanut jotain kaupasta
12.ottanut kaverilta jotain
13.varastanut kaverilta jotain
14.mennyt pummilla linja autolla
15.mennyt pummilla junalla
16.ollut juhlissa keikoilla yms. pummilla
17.lukenut kaverisi viestit
18.lukenut kaverisi päiväkirjaa
19.ollut poliisi autossa
20.ollut poliisien kanssa tekemisissä

12/20


1-5:Äidin pikku talttahammas
5-10:Koulu poika
10-15:Kova jätkä
15-20:Ongelma lapsi

HAASTAN:
N_innu
katipa`
karsa^^ (sry, darling<3)
_satu_
Kuka -sam-vice- on?
-Yhteiskunnan vihaaja, kuten varmaan pelkäsitkin.

Kuka _momoko on?
-Oma isäsi, vaikkei uskoisi, vai mitä?

Kuka N_innu on?
- Maitotyttö tai ainaki joku sen kaveri.

Kuka tuulisipi on?
- Ihminen jonka olet tuntenut jonkun aikaa

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

uvi tai ikkalin<33Tiistai 17.03.2009 13:37

"MITÄ?!? MUNAN MUOTONEN KARVANEN BARBAPAPA?!?!"
"HOHOHOHOOO!!! SUVILLA ON LETKU SUUSSA!!!"
"SILLÄ ON MOURUAVA KARVA NAKKI!!!!"
Voi näitä meijän juttuja ruoka jonossa ja ruokalassa :'3

oiski joku nuista tottaTiistai 17.03.2009 12:48

Kirjoita 2 ensimmäistä nimeäsi ja saat tietää millainen olet. (mut mulla on 2 toista nimee nii tulee ylimääräne :3)

A: Kova pervoilemaan
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
J: Pitää tupakasta
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis

S: Helposti rakastettavissa
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
I: Rakastaa kaikkea hauskaa

T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
U: Tykkää rentoutua
L: Kaikkien rakastama
A: Kova pervoilemaan

M: Tekee seurustelusta hauskaa
A: Kova pervoilemaan
R: Vitun hullu
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
A: Kova pervoilemaan
NIINA BRUM BRUM!!!!
Francis hiipii Sillin uniin tappaa jotain Mr happyFacea tyyppii valintalon muovi kassilla! ZOMG! Francis teki uuden valtauksen bilsan koe paperiin, sillä ei oo hiuksii :< JA DINO SAURUS HEIKKI SÖI RUSINAN KO RUSINA TEKI JOTAIN SEN UIMA HOUSUILLE!!! Ja sitä enne se kävi hyppää uima hyppyy :3 Tiesittekö et paksu suoli on TENNISKENTÄN KOKONEN! sinne mahtus monta raatoo niiku silli hokee :D
on se kätevä miten riippuvaiset tekevät kauppaa :00

[Ei aihetta]Tiistai 17.03.2009 12:32

1. Minkälaiset välit meillä on?
2. Tunnemmeko hyvin?
3. Pidätkö sinä minusta?
4. Jos sinun pitäisi kuolla puolestani, kuolisitko?
5. Suutelisin sinua, suutelisitko takaisin?
6. Mikä sana kuvaa minua parhaitem?
7. Sanoisin että rakastan sinua, mitä sanoisit takaisin?
8. Haluaisitko nähdä minut tällä hetkellä?
9. Haluaisitko kertoa minulle jotain?
10. Uskallatko laittaa tämän omaan päiväkirjaasi?

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 14:21

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.

Vai ekkö uskalla?