IRC-Galleria

kinGilissu

kinGilissu

Don't smile, say fuck and cry.

slurpsKeskiviikko 07.10.2009 22:44

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt

kunnon koulutyttö :DKeskiviikko 07.10.2009 20:30

[x] Olen saanut jälki-istuntoa
[x] Olen näyttänyt opettajalle keskaria kun hän ei ole katsonut
[x] Olen syönyt purkkaa tunnilla
[x] Myöhästynyt enemmän kuin 10 kertaa
[x] Olen jättänyt läksyt tekemättä enemmän kuin 5 kertaa
[x] Olen lintsannut koulusta
[x] Vanhempani ovat hakeneet minut koulusta
[x] Olen tekstannut ihmisille tunnilla
[x] En ole tehnyt määrättyjä tehtäviä
[x] Olen heitellyt tavaroita luokassa
[x] Olen nauranut opettajalle
[x] Olen kuunnellut soitinta tunnilla
[ ] Olen lyönyt opettajaa kirjalla
[x] Minut on heitetty luokasta ulos
[x] Olen unohtanut koulutavarani kotiin
[ ] En ole mennyt jälki-istuntoon
[x] Kiroillut tunnilla
[x] Nukkunut tunnilla
[x] Syönyt tai juonut tunnilla
[x] Poistunut luvatta koulualueelta
[x] Lähtenyt kesken tunnin pois
[x] Olen lukenut opettajan päiväkirjaa
[x] Olen kertonut tai minulle on kerrottu kokeiden vastauksia
[X] Olen häirinnyt tunnilla
[x] Hallussapitänyt tai käyttänyt koulussa kiellettyjä aineita

23/25 :D

vastatkaaLauantai 26.09.2009 20:42

1) Jos tulisin halaamaan sinua, juoksisitko karkuun vai halaisitko takaisin ?
2) Jos suutelisin sinua, suutelisitko takaisin ?
3) Jos tulisin nukkumaan viereesi, työntäisitko minut pois vai antaisitko minun nukkua kanssasi ?
4) Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?
5) Jos olisin hyppäämässä kuolemaan, mitä tekisit tai sanoisit ?
6) Jos pettäisin luottamuksesi, saisinko anteeksi ?
7) Jos olisin surullinen, piristäisitkö ?
8) Jos piristäisit, niin miten ?
9) Jos sanoisin " rakastan sinua ", mitä sanoisit takaisin ?
10) Jos lisäisit tämän omaan päiväkirjaasi, voisin vastata myös sinulle. Lisäätkö ?

KiPeE : /Keskiviikko 16.09.2009 19:14

[Ei aihetta]Maanantai 17.08.2009 23:38

marbe on salee kingein,ninjoin ja parhain!!! <3 looov that girl!

<33333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333
D44

MARBEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE <3333

Akalt pöllin =)Torstai 30.07.2009 18:04

Vastaa saapuneiden tekstareiden EKALLA lauseella
(järjestyksessä)

1. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
- Emmä tiiä vie.

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
- Emmä nyt kun Eerika on meil.

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
- Jepjep

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
- Joo,ajattelin että ootko kotona et olisin tullu pyörällä käymään.

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
-Khyl.. :P

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
- Siel pitää olla ennen kymmentä,ja 2h noin kestää ajaa..

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
- On joo..

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
- Juu.

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
- Haluukko tulla meille ens viikolla?

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
- Ootko kotona ?

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
- Etkö halua penistä :(

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
- Haluat siis munaa?

13. Olette lähdössä sukulaisten luo. Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
- Niin ?

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
- Mistä moinen eli siis mitä tarkotat

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
- En tiä ,kui?

topokkeli haaastoTiistai 28.07.2009 01:49

Etsi itsestäsi 5 yhteisöä, haasta sen jälkeen 3 kaveria.

Haastan: Maken, Sirun ja Jutan
(:
Liisa, muttei pissaliisa
Liisa- täyttä olutta
Liisa on vaan niin ihana !
Liisa oppi lentämään
Liisa on saletisti ojassa!

:DSunnuntai 12.07.2009 22:42

12.07.2009 02:41 <cebsu-> kiitoos :D
12.07.2009 02:49 <EDxxx> kiitti random :D
12.07.2009 08:24 <eekku-> kiitti :D
12.07.2009 11:10 <|-eerika-|> tänx :D
12.07.2009 12:33 <atzn> kitooos :p
12.07.2009 12:34 <Anzika> Kiitos =)
12.07.2009 18:24 <corporate> kiitos :---))
12.07.2009 19:38 <ellu|i> kiitti :)


sanoin yöllä noille kaikille onnee ku ne täyttää tnää 15weee!!!! :DD

((::Sunnuntai 12.07.2009 05:09

lol oli pakkoTiistai 30.06.2009 05:33


Anoreksia:
[x] Sinulla on kuiva iho.
[ ] Syöt yhden aterian päivässä.
[ ] Olet heikossa kunnossa.
[x] Vihaat itseäsi.
[/] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[x] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.
4½

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[x] Mielesi vaeltelee.
[ ] Olet ylivilkas.
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[/] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[/] Puhut koko ajan.
[/] Tarvitset huomiota 24/7.
3½

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):
[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[x] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[/] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
2½

Bulimia:
[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[ ] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[x] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[ ] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[x] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
2

Käyttäytymishäiriö:
[/] Olet kiusaaja.
[/] Uhkailet muita ihmisiä.
[ ] Löydät itsesi usein tappeluista.
[x] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[/] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[xD] Olet ahdistellut jotakin.
[x] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[!] Valehtelet usein.
[/] Olet ulkona joka yö.
[x] Olet karannut kotoa.
7

Masennus:
[ ] Olet aina surullinen.
[ ] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[/] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[/] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[/] Sinulla on huono itsetunto.
[/] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[ ] Vaikutat aina heikolta
[/] Olet huono koulussa.
[/] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[x] Olet karannut kotoa.
[ ] Koet että sinulla ei ole toivoa.
4

Pakkomielteinen häiriö:
[/] Sinulla on päivärituaaleja.
[x] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[/] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[/] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi.
[/] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[x] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
5

Posttraumaattinen stressioireyhtymä :
[x] Sinulla on monesti takaumia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[x] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[x] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[ ] Voit olla tai olet epäsosiaalinen.
[/] Olet kadottanut rakkauden niihin asioihin joista ennen pidit.
[/] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[x] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä.
[/] Saatat saada raivokohtauksia
[joo o] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
6½

Skitsofrenia:
[x] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[x] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[x] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[/] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[/] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[/] Olet hyvin ujo.
[x] Puhut usein itseksesi.
6½

= Käyttäytymishäiriö,Posttraumaattinen stressioireyhtymä ja Skitsofrenia :D

että shillälaillah :D