IRC-Galleria

en haluaisi ajatella ulkonäköluontoisia trivialiteetteja. mutta kun kaikki oli jo niin hyvin, mutta nyt vatsa vain kasvaa kasvaa ja kasvaa. tuntuu kuin olisin raskaana. en osaa olla rauhassa, se täytyy saada pois, pois, heti!

järki sanoo että kukaan ei liho viikossa kahta kiloa. vaikka ehkä naisellisista hormonisyistä johtuen söin kaikenlaista enemmän tai vähemmän turhaa niin se mikä nyt tuntuu ylimääräiseltä on vain nestettä. se häviää nyt kun olen taas hormonaalisessa tasapainossa.

mutta kun kuitenkin on ahdistus. siitä, että tätä tarvitsee edes miettiä. mitäköhän tapahtuu sitten joku päivä kun oikeasti olen raskaana. varmaan sekoan, lopetan syömisen ja näännytän sekä lapseni että itseni.

kaikista kivointa olisi kyllä olla sellainen luonnollisen laiha. sellainen joka voisi vain olla. ainiin olin joskus sellainen, mutta sitten vahingossa sotkin aineenvaihduntani. voi vittu.

se nyt vain on niin, että vaikka tietoisuus syömishäiriöistä lisääntyy, niin ihmiset on yhä ahdistuneita. mielikuvat siitä, miltä pitäisi näyttää ja millainen pitäisi olla ovat yhtä selkeitä kuin kymmenen vuotta sitten. meitä pommitetaan ihanteilla ja samalla sanotaan, että tärkeintä on voida hyvin ja olla oma itsensä. mitä siinä ristiriidassa tekee ihminen, joka ei tiedä kuka on ja mitä tarkoittaa voida hyvin? väkisinkin joutuu luomaan jonkinlaisen oman itsen, ja helpointa se on erottumalla joukosta, olemalla ihailtu. hoikka, kaunis ja älykäs.

ja vasta muuten sitten kun on kokenut äärimmäisen huonovointisuuden voi ymmärtää, mitä on hyvä olo. kun sen vuosia kestäneen ankeuden jälkeen saavuttaa, sitä osaa vihdoin arvostaa.

eli mitä minä nyt tässä muka valitan. mulla on asiat ehkä aika loistavan hyvin. kun jaksan aamulla nousta sängystä eikä iltaisin tavitse itkeä itseään uneen, tai jotenkin puuduttaa itseään. näin ei ollut vuosi sitten.